15
Keskiviikko 20.9.2017
•
•
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Voisivatko
valtuutetut
vaikuttaa päätöksiin
nykyistä enemmän?
M
aanantainen Sastamalan kau-
punginvaltuuston kokous jät-
ti mieleen joitakin kysymyksiä.
Vaikka listalla oli pääosin valtuustoaloit-
teita, niin jonkin verran Sylvään audito-
riossa keskusteltiin. Puhetta johti, jo seit-
semättä vuotta, keskustan Ulla Yli-Hon-
gisto rauhalliseen tapaansa. Siihen kuu-
luu hieman opettajamainen ote, jos pu-
heet alkavat rönsyillä.
Tämä tuli pintaan, kun keskusteltiin Vari-
lan kouluun liittyvästä valtuustoaloittees-
ta. Vasemmistoliiton Pirkko Niemi halu-
si tähdentää suuren liikuntasalin merki-
tystä. Puheenjohtaja kuitenkin totesi, että
tässä käsittelyssä on kyse kaupunginhalli-
tuksen antamasta tiedoksisaatosta, eli si-
sältöön ei ole tarkoitus tehdä muutoksia.
Varmaan meni ihan oikein, mutta mitä
miettivät valtuutetut salissa, joka on ai-
noa paikka keskustella avoimesti ja niin,
että kuntalaisetkin voivat sen kuulla tai
saada muutoin tietoonsa.
Toinen paikka, jossa valtuutettujen mah-
dollinen oikeus saada tietoa ja puuttua
päätöksiin kosketteli aloitetta yöpäivys-
tyksen palauttamiseksi Sastamalaan.
Aloitteen tekijä, Maire Villo (ps) peräsi,
miksi Sastamala ei ole hakenut poikkeus-
lupaa, kuten jotkut muut kunnat. Vaati-
va, tehokas ja järjestelmällinen sosiaali-
ja terveysjohtaja Päivi Tryyki vastasi, et-
tä asia ilmenee esittelytekstistä. Siihen Vil-
lon oli tyytyminen.
Jälleen varmasti kaikki meni pykälien
mukaan. Joskus ennen vanhaan muuta-
mat valtuutetut olisivat ärähtäneet viitta-
uksesta vain esittelytekstiin. No, ehkä sil-
loin elettiin aikoja, jolloin kaikki valtuu-
tetut eivät tavanneet esityslistoja.
Ja silti: valtuutetuilla on oikeus ja velvol-
lisuus ottaa asioista selko. Valtuustosali
on ainoa paikka, jossa päätöksenteko on
läpinäkyvää. Valtuusto on ylin päättävä
elin kaupungissa, joskin valtaa on jaet-
tu rutkasti lautakunnille ja virkaihmisil-
le. Vähän kaipaa aikoja, jolloin valtuus-
toissa oikeasti päätettiin asioita ja uskal-
lettiin muuttaa päätösesityksiä, vaikka ne
olivatkin käyneet läpi jo ryhmien väliset
neuvonpidot, lautakunnat ja kaupungin-
tai kunnanhallituksen.
Oi niitä aikoja...
Jukka-Pekka Palviaisen ura kattaa yhteensä 15 lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjaa. Uusin
Mi-
nä, eno ja Matti
on sympaattinen romaani, jossa käydään Sastamalassakin. Mainituksi tulevat
muun muassa Antikvariaatti Tyrvään Jokke sekä muuan käheä-ääninen naislaulaja.
Palviainen
Sastamalan sound-
trackina soi blues
▶
▶
Viisikymppisiään juhliva kirjailija päästi esikoisromaaninsa
päähenkilön uudelleen ääneen.
•
•
Minna Isotalo
Jukka-Pekka Palviai-
nen
hörppää kahvia kan-
tapaikkansa Pyymäen ik-
kunapöydässä. Uuden
romaanin ja lähestyvän
50-vuotispäivän kunniak-
si voisi kumota oluetkin,
mutta näin alkuiltapäiväs-
tä lienee parempi nauttia
kahvilan antimista.
”Sitä paitsi lupasin
Mar-
jalle
, että tulen ruokakau-
pan kautta kotiin”, kirjai-
lija toteaa.
Palviaisen seitsemäs ai-
kuisille suunnattu romaa-
ni
Minä, eno ja Matti
(Ka-
risto) on kertomus miehis-
tä ja naisista, elämänkol-
himista mutta eteenpäin
porskuttavista. Osa hen-
kilöhahmoista on tuttu-
ja kirjailijan esikoisro-
maanista
Reino
, joka il-
mestyi 14 vuotta sitten.
“Tarina syntyi kuin it-
sestään. Reino on varttu-
nut nuorukaisesta aika-
mieheksi. Hänellä oli pal-
jon sanottavaa ja koetta-
vaa, löysin hänen äänen-
sä helposti.”
■
■
Teoksen
päähenkilö
on ison miehen mittainen
lapsi: hieman naiivi ja ra-
sittavan rehellinen mut-
ta samalla viaton ja aito.
Kun Reinon äiti kuolee,
hänen kaverikseen muut-
taa avioeroa pähkäilevä
serkku Matti.
Enolta saadut vanhat
kirjeet johdattavat kol-
mikon edesmenneen äi-
din jalanjäljille. Laivalla
Reino menee ennemmin
pallomereen kuin Tuulan
hyttiin. Naisseikkailut jää-
vät lopulta enon kontolle.
Oman mieheytensä
kanssa kipuileva eno nap-
paa sinisen pillerin ja hoi-
taa homman kotiin. Mat-
ti kaipaa vaimoaan ja las-
taan, pohtii olisiko voi-
nut vielä antaa itsestään
enemmän. Eno ei osaa pu-
hua tunteistaan ja lyö kai-
ken helposti leikiksi tai tä-
räyttää oikean suoran.
Miehet ja naiset, suku-
puolistereotypiat. Palviai-
sen mukaan mahdollisuu-
det aitoon sukupuolten
väliseen kommunikaa-
tioon ovat kohentuneet
vuosien saatossa, kirjas-
sakin kyse on enemmän
henkilökemioista kuin
kulttuurisesta painolas-
tista.
“Haluan ajatella, että
suomalainen yhteiskun-
ta on jo sen verran suvait-
seva, ettei kenenkään tar-
vitse asettua mihinkään
muottiin. Kotona minä
olen drama queen, Marja
on meistä se suorapuhei-
sempi ja käytännönlähei-
sempi.”
■
■
Kirjassa
tie vie Rau-
malta Uppsalaan, Kristii-
nankaupunkiin ja Sasta-
malaan. Matkalla ohite-
taan “Huittisten Nevada”.
Tuttuja paikkoja myös
kirjailija Palviaisen elä-
mäntarinassa. Oikeastaan
on kaksi tapahtumapaik-
kaa, joihin kaikki olen-
nainen sijoittuu: Rauma
ja Sastamala. Rauman Pa-
roalhossa sijaitsee lapsuu-
den koti, jossa kirjailijan
vanhemmat asuvat edel-
leen. Jalkapallotähteydes-
tä haaveilevasta, luokka-
tovereitaan höpötyksil-
lään häiritsevästä pojasta
tuli lastentarhanopettaja.
“Äitini oli perhepäivä-
hoitaja, totuin siihen, et-
tä meillä oli aina pieniä
lapsia. Joku sukulainen
totesi, että minussa voisi
olla ainesta kasvatusalal-
le. OKL:ssä tapasin Mar-
jan, jonka kanssa muutin
kimppaan puolen vuoden
seurustelun jälkeen.”
Marjaa on kiittäminen
siitä, että kirjakaupun-
ki Sastamala sai Palviai-
sesta yhden palkitun kir-
jailijan lisää. Pariskunta
vaihtoi maisemaa, kun
Marja sai vakituisen luo-
kanopettajan pestin Vari-
lan koulusta. 1990-luvun
mittaan Palviaisesta tuli
isä ja runoilija
Risto Ah-
din
oppilas. Kirjoittami-
nen imi puoleensa enem-
män kuin työ päiväko-
dissa. Myöhemmin lähi-
piirin kannustus rohkaisi
heittäytymään kokopäi-
väiseksi kirjailijaksi.
“Kirjoittamiseni suh-
teen Marjalla sekä tyttä-
rillämme
Inkalla
ja
Roo-
salla
on merkittävä roo-
li. Ilman heitä kirjani oli-
sivat erilaisia tai kenties
jääneet jopa julkaisemat-
ta. Ilman heitä en tietäisi
isyydestä mitään eikä mi-
nulla olisi hajuakaan mil-
laista on olla tyttö ja nuo-
ri nainen.”
■
■
Palviainen
toteaa,
että ennen Marjaa hänen
pisin seurustelusuhteensa
kesti kaksi viikkoa, ja niis-
tä toisen tyttö oli Tallin-
nassa.
“Jos elämästäni tekisi
elokuvan, se olisi kome-
dia. Pääosaa esittäisi
Ka-
ri Hietalahti
, meissä on
kuulemma samaa näköä.”
Populaarikulttuurilla
on roolinsa niin Palviai-
sen kirjoissa kuin omas-
sa elämässäkin. Millainen
olisi omaelämäkerrallisen
elokuvan taustamusiikki?
“Lapsena työväenlau-
lun toveri Viljanen jär-
kytti, pelkäsin myös Kar-
jalan Heilin lemmenköy-
siä. Nuorena kuuntelin
aina rockia. Sastamalan
soundtrackina soi blues.
Sen diggailu tapahtuu li-
ve-tilanteessa Waltersis-
sa, ja Huuhkavuori blues
on minulle kesän koho-
kohtia.”
Kun Palviaisen isä täytti
50, oli tapana antaa synty-
mäpäiväsankarille lahjak-
si kävelykeppi. Minkälai-
sin miettein kirjailija ot-
taa tulevana lauantaina
pyöreät vuodet vastaan?
“En ole eroamassa enkä
aio hankkia moottoripyö-
rää. Marjan mukaan olen
potenut ikäkriisiä jo kauan
aikaa, sillä minulla on tai-
pumus nostalgisoida kaik-
kea. Onneksi saan kirjoit-
taessani sukeltaa eri-ikäis-
ten ihmisten nahkoihin.”