14
Keskiviikko 4.10.2017
Sinun sivusi
▶
▶
Yleisöltä
Ilmaise mielipiteesi Alueviestissä,▶
lähetä postia ▶
tai ▶
Hopunkatu 1, 38200 Sastamala
Vauvauutisia
Mervi Häihänen ja Tapio
Ruokonen Huittisista ovat
saaneet pienen poikavauvan
22.9.2017 Satks:ssa. Kotona
hoitoapuna isoveli Aarni.
Emmi Soinila ja Petri Kukkula
ovat saaneet poikavauvan
Tays:ssa 20.9.2017. Pojalla
oli pituutta 49 cm ja painoa
2870 g. Hoidossa auttaa
isoveli Toivo 4 v.
Reetta Suoniemi ja Jaakko
Keskinen ovat saaneet pojan
30.8. Painoa pojalla oli
3385g ja pituutta 49cm.
Voit lähettää uutiset myös
sähköpostilla
Valtuustossa edelleen Perussuomalaisina
Kesäkuussa alkoi Perus-
suomalaisten kova myl-
lytys, jonka uutisoinnil-
ta ei ole voinut välttyä
vähimmässäkään määrin
lehtiä lukeva tai nettiä se-
laileva suomalainen. Pu-
heenjohtajaksemme nou-
si jo aiemmin kohua he-
rättänyt Jussi Halla-aho
ja suuri tiemme viitoitta-
ja, Perussuomalaisten pe-
rustaja Timo Soini astui
syrjään. Niin syrjään, et-
tä erosi yhdessä 19 muun
kansanedustajan kanssa
Perussuomalaisten edus-
kuntaryhmästä ja perus-
ti tiiminsä kanssa uuden
ryhmän, joka myöhem-
min sai nimekseen Sini-
nen tulevaisuus.
Tämä puolueessamme
tapahtunut suuri myller-
rys sekoitti pakkaa ja nos-
tatti meidän paikallisten-
kin keskuudessa tunteita
pintaan: surua, haikeutta,
häpeääkin. Koimme olom-
me epävarmoiksi ja osin jo-
pa petetyiksi. Olihan Timo
Soini ollut meille aivan eri-
tyinen. Luottomies, Perus-
suomalaisten kasvot ja pu-
heenjohtajana kauemmin
kuin ikuisuuden. Nyt hän
ei enää ollut ”meitä”. Kun-
talaiset tiedustelivat kan-
taamme kohuun. Usein
kuulimme kysymyksen
olemmeko Halla-aholaisia
vai Soinilaisia. Päätimme
antaa pölyn laskeutua.
Kesän kuluessa meillä
oli aikaa miettiä. Mitä ha-
luamme edustaa, mitkä ar-
vot ovat meille tärkeimpiä
ja näin kunnallisella tasol-
la; olisimmeko valmiita
vaihtamaan ryhmää Sini-
seen tulevaisuuteen, olim-
mehan saaneet äänemme
kuntavaaleissa Perussuo-
malaisina, Sastamalalaisil-
ta. Näitä ja monia muita
kysymyksiä pohdittuam-
me oli selvää. Pysymme
Perussuomalaisina. Sasta-
malan valtuustossa istuu
edelleen kolme Perussuo-
malaista naista, ei Sini-
sen tulevaisuuden edus-
tajia. Tänään, pahimman
savun hälvettyä koemme,
että näin on hyvä jatkaa.
Lomaillessaan mökillään
Heinoossa Timo on edel-
leen oikein tervetullut tu-
risemaan torille Perussuo-
malasten teltalle kera kup-
posen kuumaa. Sanotaan,
että elämä on valintoja,
tämä oli yksi niistä.
Sastamalan
Perussuomalaisten
valtuustoryhmän pj
Katariina Siuronen
Poikkeuslupa voi mahdollistaa
ympärivuorokautisen päivystyksen
Lakimuutos on piden-
tänyt monilla seuduilla
asuvien yöaikaisia lääkä-
rissäkäyntejä, kun päivys-
tys on keskitetty keskus-
sairaaloihin. Ministeriön
poikkeuslupa on kuiten-
kin antanut jatkoaikaa.
Edellä mainitun luvan
ovat saaneet mm. Pietar-
saari, Forssa, Varkaus, Ii-
salmi, Kouvola, Raahe,
Kuusamo, Inari ja Ylä-Sa-
von sote. Terveydenhuol-
tolain mukaan STM voi
myöntää luvan määrätyin
ehdoin määräajaksi. Päi-
vystys saa olla yöllä pe-
rusterveydenhuollon ta-
soista. Jos erikoislääkärin
asiantuntemusta tarvi-
taan, voidaan pyytää kon-
sultaatioapua. Ensihoita-
jat voivat myös päättää
potilaan lähettämisestä
suoraan muualle, joten
ylimääräistä poikkeamis-
ta esimerkiksi Vamma-
laan ei tarvita. Poikkeus-
luvalla ei siis yöpäivys-
tyksessä tarvita röntge-
niä, laboratoriopalvelu-
ja eikä anestesialääkäriä.
Eikö sairaalassa yöllä päi-
vystävä lääkäri voisi kat-
soa niitä yhtä tai kahta
potilasta yöaikaan, jotka
muuten joutuisivat me-
nemään Acutaan. Kaikki
tapaukset eivät ole hen-
keä uhkaavia. Kiireellinen
hoito voisi olla esim. vuo-
tava haava, allerginen re-
aktio, tapaturma, voima-
kas päänsärky, selkäki-
pu jne. Ei siis mielestä-
ni voitaisi puhua 800000
€ lisälaskusta vuosittain,
jos olisimme ajoissa edes
yrittäneet hakea poik-
keuslupaa. Siitä mahdol-
lisuudesta en ole kuullut
sanaakaan puhuttavan.
Valtuustossa näkemykse-
ni tyrmättiin ja sain lähes
tuhlarin maineen, mutta
enpä ole mieltäni pahoit-
tanut.
Sosiaali-ja terveyden-
huollon järjestämisvas-
tuun on tarkoitus siirtyä
18 maakunnalle 1.1.2020.
Tässä vaiheessa ei ole tar-
koituksenmukaista lukita
poikkeavia palvelu- ja päi-
vystysrakenteita, vaan an-
taa maakunnille mahdol-
lisuus kehittää väestön
tarvitsemat päivystyspal-
velut. Tämän takia poik-
keuslupia myönnetään
määräaikaisina.
Olisihan järkevää tar-
jota palvelut siellä missä
on väestö. Ambulanssi-
kuljetusten uskon lisään-
tyneen Acutaan päivystys-
ten myötä. Moni on kerto-
nut potilasjonojen pituu-
desta, joka merkitsee val-
tavaa ruuhkaa kaikkine
kielteisine sivuvaikutuk-
sineen. Onko tämä tar-
koituksenmukaista? Voi
myös kysyä: Olemmeko
yhdenvertaisiakaan lain
edessä?
Maire Villo
kaupunginvaltuutettu
Kysymys
Petteri
Virtaselle
Oletko jälleen liittynyt
seurakuntaan, kun niin
hanakasti kritisoit ja otat
kantaa seurakunnan toi-
mintaan?
Utelias
Metsästäjät hillitsevät peurakannan kasvua
MTK-Satakunnan johto-
kunta toi Alueviestissä
27.9. huolensa esiin pien-
ten hirvieläinten kasva-
neesta kannasta ja nii-
den aiheuttamien va-
hinkojen lisääntymises-
tä. MTK:n vetoomuk-
sessa metsästäjiä kehotet-
tiin leikkaamaan pienten
hirvieläinten kantaa se-
kä nostamaan myönnet-
tyjen pyyntilupien käyt-
töastetta.
Hirvieläinten sääntely-
prosessi on monesta osa-
alueesta muodostuva ko-
konaisuus, joka toistuu
vuosittain. Lyhyesti: Alu-
eelliset riistaneuvostot
(ARN) määrittävät hirvi-
eläinten kantatavoitteet,
jossa on mukana eri si-
dosryhmiä, kuten tuot-
tajajärjestöt. Riistanhoi-
toyhdistys ohjaa paikal-
lista suunnittelua ja lu-
vanhakua yhdessä hir-
vitalousalueen kanssa.
Metsästäjien (metsästys-
seurojen) tehtäväksi jää
käytännön metsästyksen
toteuttaminen.
Luonnovarakeskus ke-
rää metsästäjiltä, vahin-
korekistereistä sekä viran-
omaisilta tietoa jonka pe-
rusteella muodostetaan
hirvieläinten kanta-arvi-
ot. Näiden tietojen poh-
jalta riistakeskus myön-
tää pyyntiluvat.
Valkohtäpeurakannan
arviointi on aika haas-
teellista ja luotettavam-
paa työkalua siihen kehi-
tetään parhaillaan riista-
hallinnossa.
Pienten hirvieläinten
lisääntyminen on tiedos-
tettu riistahallinnossa ja
metsästäjien keskuudessa.
Eläinkannoissa on suurta-
kin paikallista vaihtelua,
riippuen ravinto- ja pe-
totilanteesta. Esimerkik-
si Sastamalassa Kokemä-
enjoen pohjoispuolinen
peurakanta ei yllä lähel-
lekkään joen eteläpuoli-
siin peuramääriin.
Lainsäätäjä on myös
helpottanut metsästäjien
tehtävää. Pyyntiluvan va-
raisia ja vahinkoa aiheut-
tavia hirvieläimiä on ollut
mahdollista metsästää ku-
luvana vuonna syyskuun
alusta alkaen. Järjestelyn
on toivottu lisäävän eri-
tyisesti valkohäntäpeuro-
jen alkusyksyn vahtimis-
metsästystä, jolla pystyt-
täisiin vähentämään nii-
den aiheuttamia vahin-
koja.
Todettakoon, että Sas-
tamalan Riistanhoitoyh-
distyksen alueella on tä-
tä kirjoitettaessa ammut-
tu yli 50 ”vahinkopeuraa”,
lähinnä valtatie 12 lähei-
syydestä.
Hirvieläinten vasasuo-
jan poistaminen oli yk-
si merkittävä tekijä, jo-
ka helpottaa valkohäntä-
peurojen vahtimismetsäs-
tystä haastavissa olosuh-
teissa. Todettakoon, että
metsästäjät eivät edellen-
kään ammu tieten vasal-
lista naarasta.
Vähälumiset talvet ovat
haasteellisia etenkin pe-
rinteiselle vahtimismet-
sästykselle, kuten Mark-
ku Pärssinenkin kirjoi-
tuksessaan toteaa. Lisäk-
si metsästäjien pitää toi-
mia pyyntilupaehtojen
mukaisesti ja metsästää
ns. kestävän käytön peri-
aatteiden mukaan. Pyyn-
tiluvissa on ehtoja aikuis-
saaliista ja kokonaissaa-
liin vasaosuudesta, joita
metsästäjien tulee nou-
dattaa. Pyyntilupaehto-
jen tarkoituksena on koh-
dentaa verotus siten, että
riistaeläinten aiheuttamat
vahingot pysyisivät koh-
tuullisina ja eläinkannan
rakenne pysyy elinvoi-
maisena.
Yhtenä metsästystä hel-
pottavana keinona voi-
si olla keinovalon käytön
salliminen pienten hirvi-
eläinten kytisjahdissa. Tä-
mä helpottaisi saaliin tun-
nistamista sekä varmistai-
si turvallisen riistalauka-
uksen.
Riistanhoitoyhdistyk-
set ovat koulutuksissan
kehoittaneet metsästäjiä
ryhtymään toimiin, jolla
pyyntilupien käyttöastet-
ta nostetaan ja valkohän-
täpeurakanta saadaan hy-
väksyttävälle tasolle. Tar-
vittaessa metästysseurois-
sa pitää olla valmiutta
muuttaa totuttuja käytän-
töjä, jotta tähän tavoittee-
seen päästään!
Lisätyt pyyntiluvat se-
kä ns. aikaistettu vahti-
mismetsästys todennä-
köisesti laskee pienhir-
vieläinkantaa ja vähen-
tää vahinkoja maatalou-
delle sekä liikenteelle tu-
levina vuosina.
Allekirjoittaneiden nä-
kemyksen mukaan riista-
hallinnossa ja metsästä-
jien keskuudessa asia on
huomioitu ja toimet asi-
an korjaamiseksi käynnis-
tetty. Kevättalvella 2018
voidaan tarkastella, ovat-
ko pienten hirvieläinten
kannat kääntyneet las-
kuun ja ovatko metsästä-
jien toimet olleet riittävät.
Sastamalan
Riistanhoitoyhdistys
puheenjohtaja
Pekka Lahdenperä
Mouhijärven piirin
Riistanhoitoyhdistys
puheenjohtaja
Seppo Lauhamo
Sunnuntaina
juhlitaan
Mouhijärven
pitäjää
Mouhijärven syntymäpäi-
vänä, tulevana sunnuntai-
na 8.10., vietetään Mouhi-
järven pitäjän juhlaa. Päi-
vä aloitetaan klo 10 juh-
lajumalanpalveluksel-
la Mouhijärven kirkossa.
Pääjuhla alkaa klo 13 yh-
teiskoulun juhlasalissa.
Juhla on kulttuuri-
nen kavalkadi, joka sisäl-
tää historiaa, suorasanais-
ta tekstiä, runoja, tans-
sin, lauluja ja soittoa se-
kä juhlapuheen, jonka pi-
tää UKK-arkistonjohtaja
Pekka Lähteenkorva
. Ti-
laisuudessa on kuurojen
tulkkaus. Juhlan lopuksi
juodaan Sastamalan kau-
pungin kulttuuritoimen
tarjoamat kahvit.
Mouhijärvellä päivä on
liputuspäivä, jota toivo-
taan kaikkien toteuttavan.
Lippu salkoon!
Hyväntekeväisyystanssien
tuotto Enkelikeräykseen
Kiikan Nuorisoseura jär-
jestää lauantaina 7.10.
klo 19-23 hyväntekeväi-
syystanssit Kiikan nuo-
risotalolla. Illan esiinty-
jä on Tähtikartta. Tuotto
ohjataan lyhentämättö-
mänä Sastamalan seura-
kunnan järjestämään En-
kelikeräykseen. Hyvänte-
keväisyyskeräyksen tavoit-
teena on lahjoittaa joulu-
ruokakoreja vähävaraisille
sastamalalaisille.
Lähetystori
Keikyässä
Keikyän seurakuntatalossa
on lauantaina 7.10. Lähe-
tystori klo 10-12. Myyn-
nissä on leivonnaisia, ro-
sollia, laatikoita, syksyn
satoa, hernekeittoa tykis-
tä omiin astioihin tai pai-
kalla syötäväksi sekä gril-
limakkaraa. Lähetystoril-
la on myös kahvio ja ar-
pajaiset, iltapäiväkuoro
esiintyy.