7
Keskiviikko 21.3.2018
•
•
Alueviesti
Sastamalalainen
Arto Sa-
tonen
(kok) on ollut viisi-
toista vuotta kansanedus-
tajana. Merkkipaalu tuli
täyteen lauantaina.
”Muistan kuin eilisen
päivän sen illan Ellivuo-
ressa, kun meidän huikea
kampanja johti valintaani
vuoden 2003 eduskunta-
Arto Satonen 15 vuotta
kansanedustajana
▶
▶
Sastamalalainen on jo ilmoittanut asettuvansa
ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Arto Satonen on kirjojen ja penkkiurheilun ystävä. Kuva: Alueviestin ar-
kisto/Minna Isotalo.
vaaleissa”, Satonen kertoo.
Hän keräsi tuolloin yli 4
000 ääntä.
Eduskuntavaalit käy-
dään jälleen ensi keväänä.
Arto Satonen on ilmoitta-
nut asettuvansa ehdolle.
”Seuraavan vaalikauden
suuri asia ei ole sote-uudis-
tus, vaan sotu-uudistus”,
hän sanoo.
Tämä tarkoittaa sosiaali-
turvan ja työtulojen yhdis-
tämistä siten, että työnte-
ko kannattaa aina.
”Johdan kokoomuksen
valmistelua sosiaaliturvan
uudistamisessa. Sitä halu-
an olla tekemässä seuraa-
vassa eduskunnassa.”
Arto Satonen on edus-
kunnan suuren valiokun-
nan puheenjohtaja. Hän
johtaa myös Pirkanmaan
kansanedustajien neuvot-
telukuntaa.
VAMMALA
PUISTOKATU 30 p. 040 138 0740
MA-PE 9-18, LA 9-15
Tarj. voim. 21.-27.3.
Oikeesti halpa paikallinen sekatavarakauppa
Leksands
NÄKKILEIPÄ
1040g
3
,50
(3,90)
Kuorittu
AURINGONKUKAN-
SIEMEN
5kg
Kuorittu
MAAPÄHKINÄ
5kg
LASINPESUNESTE
-20°C
5 L
1
,99
Kekkilä
HIEKOITUSSEPELI
10kg
5
,-
2 sk
(2,99sk)
JÄÄNSULATUSSUOLA
SIROTTIMELLA
5kg
10
,-
2 kpl
(5,99kpl)
Kekkilä
TAIMIMULTA
10l
(4,19)
3
,50
Novita
7-VELJESTÄ YKSIVÄRINEN
VILLALANKA
150g
3
,99
(4,39)
Stage
MIESTEN
PERUS-
FARKUT
(16,90)
13
,90
Rölli, Star Wars tai Frozen
SUKLAAYLLÄTYSMUNAT
20g
1
,-
2 kpl
(0,79kpl)
Brain Blaster
XXL-PURKKI 144g
Purkissa seitsemän
makua superkirpeitä
karkkeja. Superhalpa!
(Purkki toimii
myös säästöpossuna)
(3,99)
PILKKIKELKKA
Korkeus 87cm, pituus 137cm
45
,-
(59,-)
loppuerä
9
,95
9
,95
1
,99
Puistokatu 15, Sastamala, p. 03-514 2271
Päivän aikana saat farmaseuteilta lääkitykseesi
liittyvää tietoa sekä voit noutaa apteekista
lääkelistan, johon sinun lääkitystietosi voidaan
kirjata ylös.
Asioidessasi apteekissa tai terveydenhuollossa
listalta voidaan helposti tarkistaa mahdolliset
haitta- ja yhteisvaikutukset. Mukana kulkeva
lista turvaa hoitosi myös silloin, kun et itse pysty
lääkitystäsi kertomaan.
Apteekkari rohkaisee asiakkai-
taan keskustelemaan lääkkeistä
apteekkiasioinnin yhteydessä.
Oman apteekin farmaseutit tie-
tävät lääkitysasiasi parhaiten ja
neuvovat sinua mielellään.
Asioi apteekissa helposti verkossa:
.
LÄÄKEHOIDON PÄIVÄ TO 22.3.
Onko sinulla jo ajantasainen lääkityslista?
Hopun teollisuusalue,
Trakinkatu 4, SASTAMALA
03 517 9000
ma-pe 8-17, la 9-13
HUOLLOT JA VARAOSAT
MYÖS MONIIN ERI MERKKEIHIN
MTD
Korjaus- ja huoltopalvelut sekä varaosat
lähes kaikkiin pienkoneisiin
KEVÄT TULEE
2018 MALLISTO
ESILLÄ MYYMÄLÄSSÄ
MYYNTI – HUOLTO – VARAOSAT
SR 50 R
SX 50 SX 50 FACTORY
3290
,-
2695
,-
3690
,-
MADE
IN ITALY
MOTARD 50
3690
,-
MOTARD
50 TRACK
4390
,-
LAAJA
VALIKOIMA
KYPÄRIÄ
VARASTOSSA