19
Keskiviikko 24.1.2018
•
•
Pauliina Vilenius
Torstai 11. tammikuuta oli
Taru Virtaselle
vaikea päi-
vä. Tarun esikoinen,
Mil-
la
, olisi täyttänyt silloin
18 vuotta. Täysi-ikäisyy-
den kunniaksi äidin ja tyt-
tären piti avata Tarun lah-
jaksi saama vaaleanpunai-
nen kuohuviinipullo. Se
on yhä koskemattomana
perheen keittiössä Sasta-
malan Stormissa, sillä Mil-
laa ei enää ole. Nuoren ty-
tön elämä katkesi odotta-
matta mopoautokolarissa
Sastamalan ja Nokian ra-
jalla 18. helmikuuta 2017.
n
SEN
piti olla ihan ta-
vallinen lauantai-ilta. Taru
Virtanen palasi töistä puo-
li kahdeksan jälkeen, per-
heen isä
Mikko
puuha-
si autotallissa moottorin
kimpussa. Virtasten toi-
nen lapsi,
Miska
, oli koto-
na omissa touhuissaan.
”Ajoin pihaan kello
19.34. Millalta oli tullut
viesti, että he olivat lähte-
neet poikaystävänsä kans-
sa Tampereelle. Vastasin,
että menkää vilivalovasti,
kuten meillä oli tapana sa-
noa.”
Sisällä keittiössä Taru
huomasi sanomalehdet
lattialla ja lähetti toisen
viestin kysyäkseen, mitä
lattialle on kaatunut. Mil-
la ei vastannut.
”Lähetin vielä kolman-
nen viestin ja yritin soit-
taa, sillä yleensä kännyk-
kä oli aina Millan kädessä.”
Tarun valtasi paha olo.
”Tuli sellainen tunne, et-
tä jotain on tapahtunut.”
Tabletilla pyöri Emmer-
dale, kun Taru klikkasi it-
sensä Tilannehuoneeseen,
joka raportoi ajankohtai-
sesti onnettomuuksista.
Sen mukaan Sastamalassa
oli sattunut mopoautoko-
lari kello 19.40.
n
TARU
muistaa yhä tar-
kasti, mitä sitten tapahtui.
Hän käveli pihan poikki
autotalliin ja kertoi Mikol-
le epäilyksistään. Vanhem-
mat hyppäsivät autoon ja
lähtivät kolaripaikalle kat-
somaan, mitä on tapahtu-
nut. Vielä tuolloin he ei-
vät osanneet pelätä pahin-
ta. Matkassa oli toinenkin
mopoauto, ehkä Milla ja
hänen poikaystävänsä
Ee-
ro
olivat vain pysähtyneet
auttamaan?
Valtatien varressa Virtas-
ten maailma romahti. Mil-
la ja Eero olivat meneh-
tyneet, sillä humalainen
mies oli törmännyt tahal-
laan nuorten mopoautoon.
Myöhemmin oikeudessa
mies myönsi yrittäneensä
itsemurhaa. Sen sijaan, et-
tä olisi riistänyt hengen it-
seltään, mies surmasi kak-
si 17-vuotiasta nuorta ja
muutti kahden perheen
elämän lopullisesti.
n
MILLAN
ja Eeron sur-
maaja sai lokakuussa 12
Rakas Milla, meillä on kova ikävä
▶
▶
Oman lapsen menettämisestä ei koskaan voi toipua, sanoo Taru Virtanen. Hänen 17-vuotias tyttärensä
kuoli mopoautokolarissa vuosi sitten. Onnettomuus on laittanut asiat entistä paremmin mittasuhteisiin.
MUISTO
””
Olisi tehnyt mieli mennä
ravistelemaan häntä.
vuoden vankeustuomion
kahdesta taposta. Mies va-
litti tuomiostaan. Tarulle
se ei tullut yllätyksenä.
”Hän ei myönnä tappoa,
vain kuolemantuottamuk-
sen. Itse koen, ettei hänel-
lä ole mitään oikeutta va-
littaa. Hän on tämän asian
tehnyt ja omilla valinnoil-
laan aiheuttanut.”
Virtaset olivat paikalla
oikeudenkäynneissä. Koh-
datessaan miehen käräjä-
salissa Tarun sisältä nousi
pohjaton viha.
”Olisi tehnyt mieli men-
nä ravistelemaan häntä.
Mies ei nostanut katset-
taan pöydästä kertaakaan
päivän aikana.”
Tuomio annettiin kans-
liatuomiona. Taru olisi ha-
lunnut olla paikalla näke-
mässä, reagoiko mies edes
silloin.
n
MILLAN
kuoleman
myötä Virtasten elämäs-
tä katosi nauru, sillä Taru
kertoo tyttärensä olleen ai-
na iloinen.
Äidillä ja tyttärellä oli
hyvät välit. Milla kul-
ki yhdessä Tarun kanssa
Sastamalan Opiston tilk-
ku- ja helmityökursseil-
la, kotona he toteuttivat
päähänpistosta erilaisia
projekteja, kuten keittiö-
remontin.
”Hän oli myös samanlai-
nen kyläluuta kuin minä.
Viihdyimme kylässä usein
monta tuntia”, Taru nau-
rahtaa.
Milla oli läheinen pikku-
veljensä kanssa. Äiti kertoo
sisarusten olleen yläasteai-
koina miltei parhaat ystä-
vät. Isosiskon poismeno
onkin ollut kova paikka
Miskalle.
Millan rakkain harras-
tus oli piirtäminen. Vam-
malan ammattikoulussa
autonasentajaksi opiskel-
lut taiteellinen tyttö haa-
veili ammatista, jossa saisi
käyttää luovuuttaan.
”Milla halusi automaala-
riksi. Hän halusi toteuttaa
erikoismaalauksia ajoneu-
voihin, kuten rekan nup-
peihin.”
n
ÄIDIN
on yhä vaikea
katsoa valokuvia Millas-
ta. Sen sijaan tyttären päi-
väkirjasta on tullut tärkeä.
Läheisistä väleistä kertoo
se, ettei kirjan sivuilta ole
paljastunut Tarulle yllä-
tyksiä.
”Pystyimme puhumaan
kaikesta.”
Millan kuolemasta tulee
pian kuluneeksi vuosi. Ta-
ru on yhä vereslihalla.
”Ei oman lapsen menet-
tämisestä voi koskaan toi-
pua, mutta yritämme ope-
tella elämään asian kans-
sa. Milla on yhä mielessä
päivittäin, muttei enää jo-
ka hetki.”
Onnettomuus on lait-
tanut asiat entistä parem-
min mittasuhteisiin. Jos jo-
ku valittaa turhista asiois-
ta, sanoo vaikka vihaavan-
sa talvea, Tarun sisällä kuo-
hahtaa.
”Älä puhu vihasta yh-
tään mitään, kun et siitä
mitään tiedä”, hän ajatte-
lee silloin.
n
JOS
Taru nyt saisi sanoa
Millalle mitä tahansa, hän
kertoisi että on kova ikävä.
Siihen tiivistyy kaikki.
Tyrvään kirkossa järjeste-
tään tulevana sunnuntai-
na 28. tammikuuta kello
17 alkaen mopoautokola-
rissa menehtyneiden Mil-
la Virtasen ja Eero Nurmen
muistokonsertti.
Esiintymässä ovat muun
muassa iskelmälaulaja
Matti Esko, mopoautotur-
massa menehtyneen Eeron
äiti Heli Nurmi sekä Lau-
lukoulu Preston oppilaita.
Konsertin ohjelmisto on
koottu yhdessä nuorten so-
listien kanssa. Yksi kappa-
leista on Heli Kajon
Jos mä
kuolen nuorena
, joka kuul-
tiin myös Millan hautajai-
sissa.
Konsertissa kuullaan
myös kirkkoherra Ari Paa-
vilaisen sekä Sastamalan
seudun mielenterveysseu-
ran toiminnanjohtaja Ari
Tiensuun puheet.
Vapaaehtoinen ohjel-
mamaksu ja keräyslippaan
tuotto ohjataan Sastama-
lan seudun lasten ja nuor-
ten ehkäisevään mielenter-
veystyöhön.
Lisäksi myynnissä on la-
sitöitä ja Millan piirtämiä
postikortteja käteismak-
sulla.
Konsertin järjestävät
Millan ja Eeron vanhem-
mat, Sastamalan seurakun-
ta ja Laulukoulu Presto pai-
kallisten yritysten ja yhdis-
tysten tuella.
Konsertti Tyrvään kirkossa
Millan ja Eeron muistoksi
””
Milla on yhä mielessä
päivittäin, muttei enää joka
hetki.
Taru Virtasen on yhä vaikea käydä Millan haudalla. Päiväkirjan lukeminen tuo tyttären lähelle.