alu_20181114 - page 11

11
Keskiviikko 14.11.2018
Pauliina Vilenius
Sylvään koululla yk-
si luokista on muuttunut
taistelutantereeksi. Noin
metrin mittaiset pehmo-
miekat viuhuvat, ja välillä
joku niitä heilauttelevista
lapsista päästää parkaisun
osuman merkiksi.
Pehmomiekkailu on tar-
kalleen ottaen boffausta -
tai bofferointia.
”Monet kuvittelevat, et-
tä lajin harrastajat ovat
larppaajia eli roolipelaajia,
mutta se ei pidä paikkaan-
sa. Boffaus on kyllä tullut
Suomeen larppaamisen
kautta, mutta on nyt ihan
oma harrastuksensa”, ko-
rostavat lapsia lajin saloi-
hin opastavat Pirkanmaan
Boffaajien
Kaisa-Elina
Koivisto
ja
Jani Jousmäki
.
Pehmustettujen miek-
kojen lisäksi boffaukses-
sa käytetään muitakin ase-
tyyppejä, kuten kilpiä, kei-
häitä tai muita keskiaikai-
sia aseita. Lajilla onkin
vahva keskiaikainen viite-
kehys.
”Suurin vuosittainen ta-
pahtuma on nimeltään So-
tahuuto, ja siihen osallis-
tuu useita satoja lajin har-
rastajia. Silloin kaksi tai
useampaa armeijaa taiste-
levat suuria kenttä- ja met-
sätaisteluita koko viikonlo-
pun ajan”, Koivisto ja Jous-
mäki kertovat.
Laji on kasvattanut tun-
nettuuttaan vuosi vuo-
delta ja nykyään monessa
kaupungissa on omia bof-
fausporukoitaan, Tampe-
reellakin useampia.
”Boffaus sopii kaiken-
ikäisille. Sotahuudossa
ikäraja on 15 vuotta, mut-
ta tiedän, että joillain paik-
kakunnilla järjestetään
myös junnutreenejä”, sa-
noo Jousmäki.
Boffausta pääsi testaa-
maan lauantaina pidetys-
sä lasten ja nuorten kir-
ja- ja kulttuuritapahtuma
Lankussa Sastamalassa.
Vauhdikkaan ja toimin-
nantäyteisen päivän hui-
pensi kahden tubettajan,
Eeddspeaksin
ja
Roposen
,
esiintyminen.
Sylvään aulassa edus-
talla kiemurteli jo hyvissä
ajoin ennen kaksikon la-
valle nousemista useam-
man metrin mittainen jo-
no, eikä auditorion lehte-
reille jäänyt lopulta mon-
taakaan tyhjää penkkiä.
Peliviikolle sijoittuneen
tapahtuman kunniaksi tu-
bettajat juttelivat yleisölle
peleistä ja pelaamisesta.
Eeddspeaks eli
Eetu Pe-
sonen
muistutti, että pe-
laaminen on parhaimmil-
laan kivaa ja kehittävää,
mutta liika on liikaa.
”Muistakaa aina ker-
toa vanhemmillenne, mi-
tä teette. Jos sanotte, et-
tä ’flossaatte fortissa’, se ei
taatusi sano heille mitään.
Pelaamisesta ja videoiden
katselemisesta kannattaa
jutella avoimesti.”
Esiintymisesnä jälkeen
tubettajat jakoivat nimma-
reita ja ottivat innokkaiden
faniensa kanssa selfieitä.
Tubettajien vierailu huipensi Lankun
Lasten ja nuorten kirja- ja kulttuuritapahtumassa pääsi boffaamaan.
Siskokset Sanni ja Alma Ylikomi tarttuivat rohkeasti boffausmiekkoi-
hin. Pirkanmaan Boffaajien Jani Jousmäki opasti tyttöjä lajin saloihin.
Ella Hautamäki ja Hertta Hongisto poikkesivat Taitokeskuksen heijas-
tin-työpajassa. ”Tulimme tubettajien perässä. Emme varsinaisesti fani-
ta heitä, mutta pitäähän sitä lähteä katsomaan, kun vähän tunnetum-
pia tyyppejä tulee Vammalaan”, kaksikko tuumasi.
Santeri Kärkkäinen pääsi yhteiskuvaan Eeddspeaksin eli Eetu Pesosen
(puhelin kädessä) ja Mikael ”Roponen” Vuoren kanssa.
Aatos Kallio myhäili tyytyväisenä saatuaan tubettajien nimmarit. Poi-
ka toi Eeddspeaksille ja Roposelle tullessaan lahjat. Paketeissa oli kark-
kia, itsetehdyt mitalit sekä kirje. ”Kysyin kirjeessä pari kysymystä. Ajat-
telin, että he voisivat vastata niihin tulevilla videoillaan.”
BUSSILLA SASTAMALAN JOULUTALOT
–TAPAHTUMAAN 2.12.2018
Reitti 1.
Vehmaan tila – Näköalagalleria – Herkkujuusto-
la – SirolaFarm – Lasistudio – Kaurasto (lähtö klo 11.00)
Reitti 2.
Mattila – Lantula-talo – Haapamäki – Tuomola –
Seuratalo (lähtö klo 11.45)
Reitti 3.
Heinon leipomo – Keikyän laukkutilat – Keino-
nen – Yli-Hellä - Riippusilta (lähtö klo 11.30)
Reitti 4.
Pajateatteri (45 min) + sokkokohteet (lähtö klo
10.30)
Kunkin matkan hinta on 45 €/hlö, sisältää kuljetuksen,
ruokailun ja kahvit.
Lähtö Vammalan linja-autoasemalta.
Ilmoittautumiset (il-
moita reitin numero) viimeistään 28.11. puh. 0500-114505
tai netin kautta
Autot täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja reitit to-
teutuvat, jos on tarpeellinen määrä lähtijöitä. Tied. Ka-
tariina Pylsy puh. 0500-727741
Tarkemmat kohdetiedot:
kohteet
VAMMALAN LUKION STIPENDIT
Vammalan lukiosta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen
vähintään yhden vuoden opiskelleilla opiskelijoilla on
mahdollisuus hakea apurahoja seuraavista stipendira-
hastoista:
1. Vammalan lukion yhdistetty stipendirahasto
- lääketiede (ei eläinlääketiede)
- tekniikka (teknillinen yliopisto)
- liiketalous (sastamalalainen
1
) opiskelija)
- teologia, lähetystyö, kristillinen nuorisotyö
- biologia, luonnonsuojelu
- kunnallis- ja valtionhallinto, talous, kulttuuri (sastama-
lalaisille
1
) yliopisto-, ammattikorkeakoulu- tai ammatillis-
ten oppilaitosten opiskelijoille)
- muut opinnoissa ansioituneet ja tuen tarpeessa olevat
2. Tellervo ja Kalervo Karin lahjoitusrahasto
- Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleville sas-
tamalalaisille
1)
opiskelijoille
Allekirjoitetun vapaamuotoisen hakemuksen tulee sisäl-
tää seuraavat tiedot ja liitteet:
- rahaston nimi, josta apurahaa haetaan
- hakijan yhteystiedot (osoite, puhelinnumero ja IBAN-
muotoinen pankkitilinumero)
- koulun alkuperäisellä leimalla varustettu opintokirjaote
- opiskelutodistus − todistus siitä, että hakija on haku
hetkellä hyväksyttynä jatkamassa opintojaan
- selvitys viimeksi suoritetusta verotuksesta (esitäytetyn
veroilmoituksen mukana tuleva verotustodistus tai mak-
sullisena tilattu verotustodistus verohallinnosta)
Myöhässä saapuneita ja puutteellisia hakemuksia ei kä-
sitellä.
Mikäli määräaikaan mennessä ei ole saapunut kelpoisia
hakemuksia, apurahat voidaan jättää jakamatta.
Hakemuksen liitteineen on oltava perillä 30.11.2018 kel-
lo 15.00 mennessä.
Hakemuksen voi lähettää skannattuna osoitteella vam-
tai kirjeitse Vammalan lukio, PL
23, 38201 Sastamala.
1) Sastamalalaisella opiskelijalla tarkoitetaan tässä henkilöä, joka on synty-
nyt joko Vammalassa, Suodenniemellä, Mouhijärvellä, Äetsässä tai Kiikoisissa
tai opiskelijaa joka on lukioaikanaan ollut kirjoilla Sastamalassa, Vammalassa,
Suodenniemellä, Mouhijärvellä, Äetsässä tai Kiikoisissa.
HUITTISTEN KAUPUNKI
huittinen.
KUULUTUS
Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta naapureiden
kuulemista varten.
Korvenkyläntie 353:n rakennuspaikalle haetaan maankäyt-
tö- ja rakennuslain 125 §:n mukaisia rakennuslupaa asuin-
rakennuksen laajentamista varten.
Maankäyttö- ja rakennuslain 133 §:n mukaisesti naapureil-
le ilmoitetaan rakennusluvan vireille tulosta ja varataan
mahdollisuus kirjallisen huomautuksen tekemiseen.
Lupahakemuksia koskevat asiakirjat ovat nähtävillä Huit-
tisten kaupungin rakennusvalvonta- ja ympäristöpalveluis-
sa virka-aikana 28.11.2018 saakka.
Hakemusta koskevat kirjalliset huomautukset on toimitetta-
va rakennusvalvontaan 28.11.2018 klo 15.00 mennessä
sähköpostitse:
tai osoittee-
seen: Huittisten kaupunki, Rakennusvalvonta, Risto Rytin
katu 36, 32700 Huittinen.
Lisätietoja antaa rakennustarkastaja p. 044 560 4396,
Huittinen 14.11.2018
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...36
Powered by FlippingBook