Halkoliiteriin pääsee netissä
Torstai heinäkuun 28. 2005
13
Huittisten Ratsastuskes-
kuksen pihapiiriin on raken-
nettu uusi vetonaula; lasten
liikennepuisto. Kuukausi sit-
ten asvaltoidut kadut ovat
suora kopio Huittisten kau-
pungin keskustasta, puistos-
sa toistuvat niin Lauttakylän-
katu kuin Risto Rytin katu.
Uusi minikaupunki sai teil-
leen heti kymmenen käyttä-
jää, kun Ratsastuskeskus jär-
jesti lasten liikennekoulun.
Arto Rekikoski, Huittisten
Ratsastuskeskuksen isäntä,
kertoo ajatuksen liikennepuis-
tosta syntyneen koska halut-
tiin pojille oma juttu. -Ratsas-
tus on perinteisesti ollut tyttö-
jen laji, joten halusimme tän-
ne jotain myös pojille. Yksi
suuri syy puiston rakentami-
seen oli myös se, että kilpaili-
joita ei ole. -Olen joskus lei-
killäni sanonut, että ainut kil-
pailija on Särkänniemen huvi-
puisto, Rekikoski nauraa. Huit-
tisten Ratsastuskeskus on ol-
lut ennen liikennepuistoakin
varsinainen monitoimikeskus,
sillä tilalta löytyy ratsastustal-
lin lisäksi kotieläinpiha, erilai-
set kokous- ja majoituspalve-
lut sekä liikuntapalvelut. Pie-
noiskaupungin katujen varsil-
la ei tällä hetkellä ole juuri
muuta
liikennemerkkien lisäksi,
mutta taloja on tarkoitus ra-
kentaa. -Puistoon tulee Huit-
tistenkeskustastaainakinSääs-
töpankki ja Poliisitalo, oikeil-
le paikoilleen tietysti. Myös
lisää etenkin moottorikäyttö-
isiä autoja on tarkoitus hank-
kia, vaikka polkuautolla kau-
pungin liikenteen pystyykin
Lasten liikennekoulu
toimii pikku-Huittisissa
hahmottamaan paremmin.Var-
sinaiset avajaiset on suunnitel-
missa järjestää ensi keväänä.
Käytännön opetusta
kalvosulkeisia välttäen
Liikennepuisto
vihittiin
käyttöön kolmipäiväisellä las-
ten liikennekoululla. Maanan-
taina 18.7. ja tiistaina 19.7.
oppilaat harjoittelivat auton
käsittelyä ja torstaina 21.7. oli
vuorossa jännittävä ajokoe.
Läpäistystä kurssista oppilaat
saivat taskuunsa ajokortin.
Kuin oikeassakin autokoulus-
sa, myös Ratsastuskeskuksen
liikennekoulussa perehdyttiin
käytännön lisäksi teoriapuo-
leen. Koulua vetämään saatiin
ylikonstaapeliJarmoRantanen,
jolla on kokemusta liikenne-
opetuksesta myös kouluilla.
Koska liikennepuiston tavoit-
teena oli saada liikkeelle ni-
menomaan poikia, oli hienoi-
nen yllätys että puolet kouluun
osallistujista oli tyttöjä. Iältään
liikennekoululaiset olivat 7-12
-vuotiaita.
-Vaikka tämä liikennekoulu
on ensimmäinen laatuaan, ko-
kemukset ja tunnelmat ovat
todellahyvät,summaaylikons-
taapeli Rantanen.
-Lapset oppivat liikenne-
säännöistä ja kaupungilla liik-
kumisesta paljon paremmin
täällä liikennepuistossa, kuin
luokassa istuen. Kalvoja on
ollut pakko näyttää, mutta sul-
keisista ei voi puhua. Teoria-
tunneilla oppilaille on opetet-
tu muunmuassa liikennnesään-
töjä ja tavallisimpia liikenne-
merkkejä.
-Kolmion merkitys risteyk-
sessä on selvitetty, kuin myös
nopeusrajoitukset ja nopeuden
vaikutus kolariin, kertoo Ran-
tanen tuntien sisällöstä. Hänen
mukaansa lapset ovat sisäistä-
neet opitut asiat todella hyvin.
-Opetustyyliä on pitänyt
miettiä, kun lapset ovat iältään
viiden vuoden haarukassa. On
selvää, että pienemmille on
selitettävä asiat eri tavalla.
Onnistunut idea poikii
jatkosuunnitelmia
Ensimmäisestä liikennekou-
lusta jäi niin hyvät tunnelmat,
että seuraava on tarkoitus jär-
jestää elokuussa. -Jossakin vii-
konvaihteessa olisi tarkoitus
ottaa uusi ryhmä oppilaita,
Rekikoski suunnittelee. Kym-
menkunta lastaon liikennekou-
luun maksimi, suurempaa ryh-
mää vauhdikkaita autoilijoita
on vaikea hallita. Lasten rie-
munkiljahduksista päätellen
koulupäivät ovat olleet antoi-
sia ja myös vanhemmat vai-
kuttavat tyytyväisiltä. Mikko
jaKatriKekkiseurasivatKons-
ta-poikansa ajoharjoittelua hy-
myssä suin. -Kotona ei ole pu-
huttu muusta kuin autoista
muutamaan päivään. Huittis-
ten keskustassa ajaessamme
Konsta tunnistaa risteykset, ja
kertoo ajelleensa niissä täällä
liikennepuistossa, Katri Kek-
kinauraa.Kekitkiittelevätvuo-
laasti liikennekoulua.-Tämäon
todella hyvä idea.
Arto Rekikoski ei pidä mah-
dottomana ajatuksena, että
Huittisten koulujen liikenne-
opetusta annettaisiin vastaisuu-
dessa Ratsastuskeskuksen lii-
kennepuistossa.
Pauliina Parto
Uutta asvalttia ei vielä ympäröi kuin sepeli. Rakennussuunnitelmat on kuitenkin tehty, ja
ensi kevään avajaisiin mennessä rata muistuttaa enemmän Huittisten kaupunkia.
Liikennekoulun opettajana toiminut ylikonstaapeli Jarmo Rantanen ja taustalla häärivä
Ratsastuskeskuksen isäntä Arto Rekikoski ovat tyytyväisiä kurssin onnistumiseen.
Polttopuuverkko -hankkei-
den tavoitteenaon lisätäpolt-
topuun käyttöä. Polttopuusi-
vustolla ovat nyt mukana Pir-
kanmaan, Kainuun, Pohjois-
Pohjanmaan ja Etelä-Pohjan-
maan alue. Mukaan ovat tu-
lossa myös Satakunta ja Var-
sinais-Suomi.
Halkoliiteriin on liittynyt jo
nyt satoja polttopuuyrittäjiä.
Yrittäjien joukossa on yhtiöitä,
viljelijöitä jametsänhoitoyhdis-
tyksiä.
Hankkeetpalvelevatpuunos-
tajia ja puunmyyjiä Internetiin
avatulla polttopuusivustolla.
Sivusto on polttopuun väli-
tyskanava, jossayrittäjät ilmoit-
tavat myynnissä olevasta polt-
topuusta ja käyttäjät löytävät
näin helposti tarvitsemansa
puun. Sivuilta löytyy monen-
laista lisätietoa polttopuusta ja
lämmittämisestä.
Suomalaisissa pientaloissa
käytetään vuosittain yli viisi
miljoonaa kuutiometriä poltto-
puuta. Lähes kaikkiin pienta-
loihinrakennetaannykyisin jon-
kinlainen tulisija.Puuenergiaon
luonnollinenvalintapientalojen
lämmityksessä, mutta moni
omakotiasukas ei tiedä, mistä
hankkisipolttopuutakotiinsa tai
mökilleen.
Polttopuuverkkohankkeet
järjestävät yrittäjille ja käyttä-
jillekoulutustapuun laadunpa-
rantamiseksi ja puuenergiatie-
touden lisäämiseksi. Hanke ke-
hittäämyös toimintamallia, jolla
tehostetaan polttopuun jakelua
ja helpotetaan käyttäjän mah-
dollisuuksia säilyttää hankittu
puu laadukkaana.
Polttopuun käytön lisäämi-
sellä on aluetaloudellisia, yksi-
tyistaloudellisia sekä työllistä-
viävaikutuksia.Varsinkinhuip-
pukuormituksen aikaan laaja-
mittaisella polttopuun käytöllä
voitaisiin vähentää fossiilisen
polttoaineen ja tuontisähkön tar-
vetta ja siirtää kysyntä kotimai-
seen puuenergiaan.
Yksinkertainen käyttää
Halkoliiteri on Internetissä
toimiva polttopuun markkina-
kanava, josta voi hankkia hel-
posti polttopuut suoraan kotiin
toimitettuna. Halkoliiteri.com
sivusto on suunniteltu helppo-
käyttöiseksi ja selkeäksi. Näp-
päilemälläkotikoneeltaosoittee-
seen pääsee rauhassa vertaa-
maan koti- tai mökkikunnassa
myytäviäpolttopuita.Nevoi ti-
lata suoraan sivustolla olevalla
lomakkeella tai soittamalla
myyjälle. Polttopuun toimitta-
ja soittaa vielä asiakkaalle so-
piakseen tarkan toimitusajan-
kohdan ja paikan. Sivuilta löy-
tyy monenlaista lisätietoa polt-
topuusta jasillä lämmittämises-
tä. Kätevän laskurin avulla voi
itse laskeaostettavanpolttopuun
energiasisällön ja -hinnan Polt-
topuuverkkohankkeitarahoitta-
vat mm. TE -keskuksen kautta
Euroopan maatalouden ohjaus
ja tukirahasto EMOTR, kunnat
ja metsäkeskukset, sekä yrittä-
jät.
Suomalaisissa pientaloissa käytetään vuosittain yli viisi miljoonaa kuutiometriä poltto-
puuta. Lähes kaikkiin pientaloihin rakennetaan nykyisin jonkinlainen tulisija.
Tulisijat vajaakäytössä?
1...,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12 14,15,16,17,18,19,20,21,22,23,...28