Torstai lokakuun 13. 2005
9
Kiikoisten kunnanvaltuus-
to on käynyt 05.10. keskus-
telun meneillään olevasta
kunta- ja palvelurakenne-
hankkeesta sekä niistä ajan-
kohtaisista kuntien yhdisty-
mis- ja yhteistyöselvitys-
hankkeista, joiden merkeis-
sä myös Kiikoisten kuntaa on
em. ajankohtaan mennessä
lähestytty.
Kannanottonaan Kiikoisten
kunnanvaltuusto toteaa, että
Kiikoisten kunta suhtautuu pi-
dättäytyvästi kaikkiin lähialu-
eilla oleviin kuntaliitoshank-
keisiin.
Kiikoisten kunta ei tiedot-
teen mukaan halua olla niissä
eikä niiden esiselvityshank-
keissa ainakaan toistaiseksi
mukana ilman erillistä kunnan-
Kiikoinen katselee
toistaiseksi sivusta
hallituksen päätöstä. Kiikois-
ten kunta seuraa aktiivisesti ja
avoimesti meneillään olevaa
valtakunnallista kunta- ja pal-
velurakennehanketta. Kunta ei
tässä vaiheessa aseta mitään
esitettyä kolmea kuntamallia
yksiselitteisesti toinen toistaan
paremmaksi, sillä kaikissa
malleissa on runsaasti sekä
hyviä että huonoja puolia.
Itsenäinen Kiikoisten kunta
on harjoittanut aktiivista yh-
teistyötä lähikuntiensa kans-
sa. Yhteistyötä on tapahtunut
toisaalta oman Pohjois-Sata-
kunnan seutukunnan sisällä,
toisaalta sekä ylimaakunnalli-
sesti että yliseutukunnallisesti
erityisesti Lounais-Pirkanmaan
kuntien ja Kokemäen kaupun-
gin kanssa.
Kiikoisten kunta haluaa
edelleen harjoittaa moninaista
yhteistyötä mahdollisesti kun-
tarakenteeltaan muuttuvan lä-
hialueen kuntien kanssa.
Kiikoisten kunta on valmis
osallistumaan niihin keskuste-
luihin ja yhteistyöselvityksiin,
jotka pohjautuvat vapaaehtoi-
suuteen ja kunnan vahvaan it-
semääräämisoikeuteen sekä it-
senäisyyteen.
Koska Kiikoinen on muka-
na tämän vuoden alussa varsi-
naisen toimintansa aloittanees-
sa Sastamalan perusturvakun-
tayhtymässä, on luontevaa, että
Kiikoinen on mukana myös pe-
ruskuntamalliin sisältyvän
mahdollisen Sastamalan perus-
palvelupiirin perustamisselvi-
tyksessä.
Lisäksi Kiikoinen on valmis
keskusteluihin ja neuvottelui-
hin, jos jokin naapurikunta tai
osa siitä haluaa liittyä Kiikoi-
siin.
Eläketurvakeskus ETK
on lähettänyt arviolta tu-
hannelle suomalaiselle
virheellisen vanhuuselä-
kearvion.Virhe johtuu sii-
tä, että testikäyttöön tar-
koitettu tietotekniikkaoh-
jelma siirtyi vahingossa
käyttöön. Eläketurvakes-
kus pyrkii lähettämään
mahdollisimman pian
korjatut tiedot virheelli-
sen tiedon saaneille.
Virheellisiä arvioita on
lähetty eläkeikää lähestyvil-
le, jotka ovat itse tiedustel-
leet tulevan eläkkeensä suu-
ruutta tai joille on lähetty
ikänsä vuoksi vastaava sel-
vitys. Johtaja Bo Lundqvist
arvioi, että molemmissa
joukoissa on enimmillään
noin 600 henkilöä.
Enimmillään eläke on ar-
voitu jopa lähes 1 000 eu-
roa todellista suuremmak-
si. Lundqvist ei usko ihmis-
ten tekevän väärien tieto-
jen perusteella päätöstä siir-
tyä eläkkeelle, koska pää-
tökset tehdään vasta sitten,
kun eläkeyhtiö tekee selvi-
tyksen asiasta.
- Meiltä tuleva tieto on
yleisinformaatiota, mitä
vanhuuseläke voisi olla 63-
, 65- tai 68 -vuotiaana. On
tämä kuitenkin aika iso jut-
tu, koska enimmillään vir-
he voi olla jopa tuhat eu-
roa, hän sanoi.
Eläketurvakeskus on pa-
hoillaan virheestä ja pyrkii
toimittamaan korjatut tiedot
saajilleen mahdollisimman
nopeasti. Lundqvist ei kui-
tenkaan vielä maanantaina
uskaltanut sanoa varmasti,
mihin mennessä keskukses-
ta virheellistä postia saaneet
voivat odottaa korjattuja tie-
toja.
- Jos on saanut arvion
vanhuuseläkkeestä, tietojen
kanssa kannattaa olla varo-
vainen, hän sanoi.
Lundqvistin
mukaan
ETK:stä korjatut tiedot py-
ritään saamaan eteenpäin tä-
män viikon aikana, mutta
postituksen ja muiden vai-
heiden vuoksi uudet kirjeet
voivat siirtyä ensi viikkoon.
- Testaukseen menossa
ollut ohjelma oli vahingos-
sa siirretty tuotanto-ohjel-
mistoihin. Olemme pyytä-
neet tietotekniikkatoimitta-
jaltamme tarkempaa selvi-
tystä asiasta. Virhe ehti olla
viikon ennen kuin se ha-
vaittiin Lundqvist sanoi.
- Tietysti kyse on inhi-
millisestä erehdyksestä,
mutta haluamme selvityk-
sen, mikä on pettänyt, hän
jatkoi.
Virhe on nyt korjattu
eikä uusia virheellisiä tie-
toja ole enää lähtenyt. ETK
käyttää osittain omistaman-
sa TKP Tiedon palveluita.
Yhtiön toinen omistaja on
TietoEnator.
ETK lähettää vuosittain
noin 0,5 miljoonaa otetta.
Näistä eläkeikää lähestyvil-
le lähettäviä vanhuuseläke-
arvioita on noin 100 000.
Eläketurvakeskus lähetti
vääriä eläkearvioita
Partiolaisten tärkein
vuotuinen varainhankin-
takampanja käynnistyy
tällä viikolla koko maas-
sa. Hämeessä kampanja
on saanut uuden nimen,
Partio-Scout. Syksyn ai-
kana Hämeen piirin par-
tiolaiset myyvät valtakun-
nallisen tuotteen, advent-
tikalenterin, lisäksi mm.
kortteja ja heijastimia.
Suurin osa myytävien
tuotteiden hinnasta me-
nee myyvälle lippukun-
nalle.
Tuotteita myydään pää-
asiassa ovelta ovelle ja eri-
laisissa tapahtumissa. Osak-
si juuri varainhankintakam-
panjan myyntitulojen avulla
lippukunnat voivat jatkos-
sakin toteuttaa laadukasta
partiotoimintaa. Lippukun-
nat käyttävät varainhankin-
tatuottojaan mm. ohjaajien
koulutukseen, lasten leirei-
hin ja retkiin. Luonnossa
toimimisen lisäksi partios-
sa oleellista on tekemällä
oppiminen, elämykset ja
seikkailut, henkilökohtai-
nen kehitys sekä yhdessä
päättäminen. Näihin asioi-
hin viittaa myös meneillään
oleva kolmivuotiskauden
Partiolainen osaa!
Partiolaiset ovat myyneet
adventtikalenteria jo vuo-
desta 1947. Tämänvuotisen
kalenterin on piirtänyt ku-
vittaja Sari Airola. Kuvas-
sa tontut matkaavat paket-
teineen läpi lumisen puu-
tarhan joulunviettoon. Kuva
Partiolaisten varain-
hankintakampanja
alkaa tällä viikolla
täydentyy monilla yllätyk-
sillä sitä mukaa kun luuk-
kuja avataan. Luukkuja ka-
lenterissa on tänä vuonna
peräti 28, sillä ykkönen ava-
taan ensimmäisenä advent-
tina 27. marraskuuta. Ku-
vasta kertovan joulurunon
on kirjoittanut helsinkiläi-
nen partiolainen Taina Kas-
so.
Hämäläisten partiolaisten
myymät kaksiosaiset joulu-
kortit ovat kuvataiteilija
Virpi Pekkalan käsialaa.
Kuvat kertovat pienen tari-
nan, jossa seikkailevat ton-
tut ja talvisen metsän muut
otukset. Taitekorttien lisäksi
partiolaiset myyvät myös
yksipuoleisia joulukortteja,
joiden taiteilijoita ovat Rei-
ja Virtanen, Leena Sarpa-
ranta ja Erkki Lietzen.
Muita kampanjatuotteita
ovat pimeään syksyyn tur-
vallisuutta tuovat erilaiset
heijastimet. Tänä vuonna
uutuutena pinssi- ja jousi-
heijastimien rinnalle on tuo-
tu perinteinen heijastin.
Partio on Suomen suurin
lapsi- ja nuorisojärjestö,
jonka toiminnan tarkoituk-
sena on antaa nuorelle mah-
dollisuus kasvaa tasapainoi-
seksi, terveeksi, vastuun-
tuntoiseksi ja itsenäisesti
ajattelevaksi yhteiskunnan
jäseneksi. Partion toiminta-
ajatus on pitänyt partioliik-
keen elinvoimaisena jo pian
sata vuotta. Myös harras-
tuksen kansainvälisyys ja
avoimuus ovat piirteitä, jot-
ka tekevät partiosta nyky-
aikaisen ja kiinnostavan.
Kiinteistöt maksavat par-
haillaan tämän vuoden kiin-
teistöverojaan.Veroja kertyy
kaikkiaan 720 milj. euroa.
Kiinteistövero vastaa keski-
määrin lähes yhden kunnal-
lisveroprosentin tuottoa. Pir-
kanmaan kunnista viisi ko-
rotti kiinteistöverojaan täk-
si vuodeksi. Eniten verotus
kiristyi Toijalassa.
Pirkanmaan kovimmat kiin-
teistöverottajat ovat Toijala,
Vilppula ja Mänttä, kun kysy-
tään, missä asuinkiinteistöjä,
kesämökkejä ja muita kiinteis-
töjä verotetaan eniten.
Kuntakohtaiset erot ovat
suuria. Seudun maltillisimmat
asuinkiinteistöjen verottajat
löytyvät Kuhmalahdelta, Vam-
malasta ja Äetsästä. Kun ve-
rotusarvoltaan samanarvoisesta
asuinkiinteistöstä (68 000 eu-
roa) joutuu Viljakkalassa mak-
samaan kiinteistöveroa mini-
miprosentein 212 euroa, me-
nee Toijalassa 349 ja Vilppu-
lassa 332 euroa. Koko maan
vastaava keskiarvo on 267 eu-
roa.
Ankarimmat kesämökkive-
rottajat ovat Toijala, Vilppula
ja Luopioinen, missä verotus-
arvoltaan 17 000 euron arvoi-
sesta mökistä joutuu maksa-
maan veroa 153 - 163 euroa.
Alhaisinta mökkiveroa pe-
ritään Vammalassa, Viljakka-
lassa ja Äetsässä, missä 17 000
euron mökistä menee kiinteis-
töveroa 111 euroa. Koko maan
vastaava keskiarvo on 138 eu-
roa. Muiden kuin asuinkiinteis-
töjen ankaria verottajia ovat
Juupajoki ja Vilppula (0,90) ja
Toijala (0,85) sekä Mänttä ja
Nokia (0,80). Kuhmalahti,
Vammala ja Äetsä verottavat
liikekiinteistöjä 0,50 prosentin
minimiverokannalla.
Kiinteistövero
koskee jokaista
Asunnon omistustavasta
riippumatta kiinteistöveron
maksavat viime kädessä tilo-
jen loppukäyttäjät eli asukkaat
- olivat he asunnonomistajia
tai vuokralaisia. Vero kerätään
heiltä vastikkeissa tai vuokris-
sa. Vero iskee yhtä lailla pie-
nituloiseen eläkeläiseen kuin
työttömään tai asuntovelkai-
seen lapsiperheeseen nostaen
kaikkien asumiskustannuksia.
Kiinteistövero onkin kiin-
teistön verotusarvoon perustu-
va kunnallinen varallisuusve-
ro, joka ei kuitenkaan ota huo-
mioon asukkaan todellista va-
rallisuusasemaa tai maksuky-
kyä.
Toijalassa Pirkanmaan
kovimmat kiinteistöverot
Vammala ja Äetsä edullisimpia
OP-ryhmä
lahjoitti
maanantaina 10. loka-
kuuta vuoden 2005 hy-
väntekeväisyysrahansa 40
000 euroa Nuori Suomi
ry:lle.
OP-ryhmän tuella Nuori
Suomi pyrkii lisäämään las-
ten päivittäistä liikkumista
päivähoidossa toteuttamal-
la keväällä 2006 maakun-
nallisen seminaarikierrok-
sen varhaiskasvatusten lii-
kunnan suosituksista ja
tuottamalla liikuntakoulu-
tusmateriaalia päivähoito-
henkilöstölle.
Joka kolmas suomalaisis-
ta lapsista ja nuorista liik-
kuu terveen kehityksen kan-
nalta liian vähän. Istuva elä-
mäntapa ja monet muut va-
paa-ajan harrastukset kil-
pailevat enemmissä määrin
lasten mielenkiinnosta. Ter-
veen kehityksen turvaami-
seksi lasten ja nuorten tuli-
si liikkua kaksi tuntia päi-
vässä. Liikunnan ei tarvit-
se olla pitkäkestoista, vaan
lyhyet, toiminnalliset 10 -
OP-ryhmältä lahjoitus
Nuori Suomi ry:lle
15 minuutin tuokiot pitkin
päivää riittävät. Osan päi-
vittäisestä liikunnasta tuli-
si aiheuttaa hengästymistä.
Nuori Suomi ry edistää
lasten ja nuorten elämän-
iloa ja hyvinvointia liikun-
nan keinoin. Nuori Suomi
haluaa varmistaa, että liik-
kuminen on oleellinen osa
jokaista koulu- ja päivähoi-
topäivää, perheen yhteistä
arkea sekä kaveriporukois-
sa vietettävää vapaa-aikaa.
Nuori Suomi edistää myös
liikunta- ja urheiluseuratoi-
mintaa, jossa jokainen lap-
si ja nuori voi kokea onnis-
tuvansa, saa yhtä paljon
peliaikaa ja nauttii liikku-
misesta.
Nuori Suomi ry rahoit-
taa toimintansa omien pal-
veluidensa myynnillä, yri-
tysyhteistyöllä sekä opetus-
ministeriön kautta tuleval-
la valtionavulla. Pääyhteis-
työyritykset ovat Kesko,
Veikkaus ja Silja Line. Yh-
distyksen jäseninä on 52
valtakunnallista liikunta-
alalla toimivaa liittoa.
Väkivalta, sen ilmenty-
mät ja niiden poistami-
sen mahdollisuudet las-
ten ja nuorten maailmas-
sa ovat kirkon väkivallat-
toman viikon teemoja.
Väkivallatonta viikkoa
vietetään seurakunnissa
kaikkialla Suomessa 16.-
22. lokakuuta.
Ajankohtaisia aiheita
ovat koulukiusaaminen, las-
ten ja nuorten eri mediois-
sa kohtaama väkivalta sekä
myös perheväkivalta ja vä-
kivalta lasten ja nuorten
keskuudessa. Keskustelus-
sa eri puolilla Suomea ovat
myös kysymykset väkival-
lan ennalta ehkäisemisestä,
väkivallattomuuden kult-
tuurin luominen ja kehittä-
minen sekä väkivallan il-
Väkivallattomalla viikolla
aiheena lapset ja nuoret
mentymiin puuttumisen
mahdollisuudet.
"Rauha on käsissämme"
on ollut yksi mahdollisuus
toteuttaa väkivallatonta
viikkoa päiväkerhoissa, py-
häkouluissa, kerhoissa, rip-
pikouluissa, nuorten illois-
sa. Tällaisen kollaasin te-
kemiseen lapsia ja nuoria
on haastettu.
Väkivallatonta viikkoa
ei ole organisoitu "ylhääl-
tä". Jokainen seurakunta,
kristillinen järjestö muu jär-
jestö tai koulu on tehnyt
työtä viikon toteuttamisek-
si omien voimavarojensa ja
ideoidensa mukaan. Erityi-
sesti halutaan keskustella
rauhasta, sovinnosta ja vä-
kivallattomasta elämästä
sekä omassa elämänpiiris-
sä että maailmanlaajasti.
Satakunnan terveyden-
huollon koulutuksen 60-
vuotisjuhlaa vietettiin Sa-
takunnan ammattikor-
keakoulun sosiaali- ja ter-
veysalan tiloissa viime
perjantaina. Samassa yh-
teydessä pidettiin sosiaa-
li- ja terveysalan Tiilimä-
en kampuksen lisäraken-
nuksen vihkiäiset ja jul-
kistettiin terveydenhuol-
lon koulutuksen historiik-
ki
Ennen pääjuhlaa paljas-
tettiin eläkkeelle siirtyneen
toimialajohtajaAnneli Mat-
tilan muotokuva sekä lisä-
rakennuksen taideteos, jon-
ka on tehnyt kuvanveistä-
jäksi valmistuva Katja Jo-
kela.
Satakunnan terveyden-
huollon ensimmäinen opin-
ahjo, Porin terveyssisarkou-
lu, aloitti toimintansa Jun-
neliuksen palatsissa, Porin
nykyisessä kaupungintalos-
sa vuonna 1945 sodissa ha-
jaantuneen Viipurin terve-
yssisarkoulun perillisenä.
SAMK:n terveyden-
huollon koulutusta
kuusi vuosikymmentä
Nyt kuusikymmentä vuot-
ta myöhemmin koulutuksen
ylläpitäjä ja perillinen on
Satakunnan ammattikor-
keakoulun sosiaali- ja ter-
veysala, jolla on n. 1400
opiskelijaa Porissa, Rau-
malla ja Harjavallassa. Ter-
veydenhoitajien ja sairaan-
hoitajien lisäksi sosiaali- ja
terveysalalta valmistuu fy-
sioterapeutteja, kuntoutuk-
sen ohjaajia ja sosionome-
ja.
Sosiaalialan opetus
uusiin tiloihin
Porissa sosiaali- ja terve-
ysalalle valmistui kesän ai-
kana lisärakennus, joka vi-
hitään käyttöön juhlan yh-
teydessä. Sosiaalialan opis-
kelijat siirtyivät Porin kes-
kustasta terveysalan opis-
kelijoiden seuraan Tiilimä-
elle. Näin SAMKille muo-
dostui Poriin jo toinen mer-
kittävä kampusalue Vähä-
rauman Tiedepuiston lisäk-
si. Sosiaali- ja terveysalan
opiskelijoita on Tiilimäellä
yli 800.
Äetsä kunta haluaa myös
Huittisten kaupungin osal-
listuvan Sastamalan kuntien
peruspalvelupiirin selvittä-
miseen. Pelkäksi kohteliai-
suuskäynniksi kunnanhalli-
tus ei ensi viikolla Huittis-
ten kanssa käytävää nevon-
pitoa siis halua jättää.
Äetsän kunnanhallitus ää-
nesti maanantaina lähinnä sii-
tä, minkälainen painoarvo an-
netaan Huittisten kanssa käy-
tävälle neuvottelulle ja sen tu-
loksille suhteessa yhteistyökaa-
vailuihin Vammalan seudun
kuntien kanssa.
Äetsän kunta osallistuu en-
siviikolla alueseminaariin ja
Äetsä esittää myös Huittista
peruspalvelupiiriselvitykseen
neuvotteluun kunta- ja palve-
lurakenneyhteistyöstä Huittis-
ten kaupungin kanssa.
Äetsä harkitsee sen pohjal-
ta osallistumistaan Lounais-
Pirkanmaan ja Sastamalan
kuntien kunta- ja palveluraken-
neuudistuksen esiselvitykseen.
Näkökulmana on peruskunta-
malliin sisältyvä kuntien yh-
teinen peruspalvelupiiri.
Kunnanhallitus hyväksyi
äänestyksen jälkeen luvuin 3-
4 Ulla Yli-Hongiston (kesk)
esityksen asiassa. Myös Jor-
ma Ojala (kesk), Timo Nurmi
(sd) ja Juhani Hakasuo (vas)
äänestivät esityksen puolesta.
Kunnanjohtaja Eero Mäki-
Tanilan esityksen mukaan,
Äetsä olisi osallistunut Lou-
nais-Pirkanmaan ja Sastama-
lan kuntien kunta- ja palvelu-
rakenneuudistuksen esiselvi-
tykseen peruskuntamalliin si-
sältyvän kuntien yhteisen pe-
ruspalvelupiirin näkökulmas-
ta. Kunnanjohtajan esitystä
kannattivat Pauli Pietilä (kesk),
Päivi Pelttari (kok) ja Tuula
Merinen (sd).
Huittisten kaupungin kans-
sa käytävään neuvotteluun
osallistuvat Äetsän edustajina
Mauri Salminen (sd), Pauli Pie-
tilä (kesk), Juhani Hakasuo
(vas), Sirkka-Liisa Pusa (kok)
ja Eero Mäki-Tanila.
Invalidiliiton valtakunnal-
linen joulukeräys käynnistyy
lokakuussa, jolloin Invalidi-
liitto jakaa jokaiseen suoma-
laiseen kotiin taiteilija Mai-
ja-Liisa Parkkilan piirtämiä
joulukortteja sekä vapaaeh-
toisen lahjoitusvetoomuk-
sen.
Keräyksen teemana on Oi-
keus elämään. Teemalla halu-
amme korostaa jokaisen ihmi-
sen, myös vammautuneen oi-
keutta lapsuuteen, koulutuk-
seen, työhön ja ylipäätään tasa-
arvoiseen elämään. Tapa, jolla
yhteiskunta suhtautuu vam-
maisten ihmisten oikeuksiin ja
tarpeisiin, vaikuttaa oleellisesti
Invalidiliiton joulukeräys alkamassa
heidän mahdollisuuksiinsa elää
täysipainoista elämää.
Invalidiliitto käyttää keräyk-
sellä koottavat varat tuki- ja
liikuntaelinvammaisten ihmis-
ten hyväksi tehtävään työhön.
Joulukeräykseen voi osallis-
tua myös puhelimitse tai in-
ternetissä. Soittamalla palve-
lunumeroon 0600-100 300 lah-
joitat joulukeräykseen 10,09
euroa + pvm. Valtakunnallisen
keräysluvan numero on
OKU934A ja Ahvenanmaan
lupa on 129K14.
Invalidiliiton tärkeää työtä voi
tukea myös ostamalla yritysjou-
lukortteja, jouluisia kirjeensul-
kijamerkkejä, adventtikalenterin
tai punatulkkupinssin.
Joulukortteja voi tilata osoit-
teesta
-
lu05. Anne Karlssonin kuvit-
tamia kirjeensulkijamerkkejä
myyvät Invalidiliiton omat pu-
helinhankkijat ja Maija-Liisa
Parkkilan kirjeensulkijamerk-
kejä Postin toimipaikat 31.10.–
18.12.2005. Punatulkkupinsse-
jä myyvät paikalliset jäsenyh-
distykset sekä koululaiset.
Invalidiliitto haluaa edistää
yhteiskunnan muuttumista sel-
laiseksi, jossa kaikilla on yh-
denvertaiset toiminta- ja osal-
listumismahdollisuudet. Ta-
voitteemme on asenteiden
muuttaminen inhimillisempään
suuntaan ja erilaisuuden hy-
väksyminen.
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...24