Torstai huhtikuun 20. 2006
11
Kamarikuoro Trilli juhlii
15-vuotista taivaltaan jär-
jestämällä ensi sunnuntai-
na Äetsän koululla kevät-
konsertin, johon on kerät-
ty ohjelmistoa vuosien var-
relta. Kuoroa on johtanut
vuodesta 2004 alkaen Eli-
sa Junttila ja kuoron vah-
vuus on nykyään noin 20
laulajaa.
Juhlan kunniaksi konsert-
tiin on kutsuttu entisiä kuo-
rolaisia sekä yhteistyökump-
paneita.
Trillin leikekansiosta löy-
tyy muistoja yhteensä noin
40 konsertista, jotka kuoro
on joko järjestänyt itse tai
Kamarikuoro Trilli juhlii
ollut toisen kuoron vieraa-
na.
Varsinaisten konserttien
lisäksi kuorolla on ollut myös
lukuisia esiintymisiä.
Muistojen kansioon mah-
tuu myös leikkeitä esim. lau-
lujuhlilta Suomessa ja Viros-
sa sekä valokuvia kuoron
matkoilta Norjaan ja Irlan-
tiin.
Kamarikuoro Trillin en-
simmäinen kuoronjohtaja oli
Urpo Vuorenoja (vv. 1989-
1993).
Hänen jälkeensä äänirau-
taan tarttui Petri Bondfolk
(vv.1993-2002).
Petri Bonfolkin johdolla
kuoro keräsi Sarkian runoi-
hin sävellettyjä kuoroteoksia
ja teetti niitä myös itse.
Sarkia-konsertteja järjes-
tettiin kaksi: vuonna 1999
Risto Ryti –salissa Huittisis-
sa ja vuonna 2002 Äetsässä.
’Sarkian maisemissa’ –
levy julkaistiin vuonna 2001.
Levyä on edelleen saatavil-
la.
Elisa Junttilan johdolla
kuoro on valmistanut kaksi
omaa konserttia sekä kaksi
kirkkokonserttia.
Yhteistyötä Vammalan,
Huittisten ja Äetsän musii-
kinharrastajien kanssa on tar-
koitus jatkaa samaan tahtiin
kuin Trillin historiassakin:
syksyksi on suunnitteilla F.
Schubertin messu B-duuri.
Juhlakonsertti Äetsän
koululla Kiikassa klo 16:00
ja kahvitarjoilu klo 15.
Kuoron johtaja, Elisa Juntti-
la.
Trillissä on nykyisin noin 20
laulajaa.
Satakunnan Sotaveteraani-
en 40-vuotisjuhlakokous,
samalla piirin vuosikokous,
pidettiin Raumalla. Piirihal-
lituksen ja samalla Satakun-
nan Sotaveteraanipiirin pu-
heenjohtajaksi valittiin edel-
leenVäinöVilponiemi Poris-
ta.
Juhlakokous alkoi seppe-
leenlaskulla Rauman sankari-
haudalle vanhalla hautaus-
maalla. Seppeleenlaskun lisäk-
Väinö Vilponiemi johtaa Satakunnan veteraaneja
si haudalla lauloi Veteraanikuo-
ro Rauman Isku johtajanaan
Mikko Pitkäranta. Varsinainen
vuosikokous pidettiin Raumal-
la Nanun koululla, jossa Rau-
man Sotaveteraanien puheen-
johtaja Eino Nerg avasi koko-
uksen. Piirin puheenjohtaja
Väinö Vilponiemi toivotti niin
ikään satakuntalaiset kokous-
edustajat tervetulleiksi varsi-
naiseen piirikokoukseen. Ko-
kouksen puheenjohtajana toi-
mi Väinö Leppänen Raumalta
ja sihteerinä piirijärjestön toi-
minnanjohtaja Sirkka Kaner-
va Porista. Pöytäkirjan tarkas-
tajiksi valittiinArvo Vaajala ja
Keijo Vähä-Ettala. Esitettiin
piirin toimintakertomus, tilit ja
tilintarkastajien lausunto, jot-
ka kaikki hyväksyttiin. Esitet-
tiin niin ikään kuluvan vuo-
den toimintasuunnitelma, joka
myös hyväksyttiin. Sen mu-
kaan jäsenmaksuksi päätettiin
0,70 euroa per jäsenyhdistyk-
sen jäsen. Vahvistettiin vuoden
2006 talousarvioesitys. Ero-
vuorossa olevien hallituksen
jäsenten tilalle uusina valittiin
Pentti Teelmäki Jämijärveltä,
Matti Ranne Porista ja Esa
Haarala Kiukaisista, sekä en-
tiset Juhani Norri Huittisista
ja Heikki Ajanko Kokemäel-
tä. Piirihallituksessa jatkavat
myös Leo Rahkila Ulvilasta,
Eino Nerg Raumalta, Kaino J.
Suominen Kankaanpäästä,
Veikko Lehtinen Euran-Köy-
liön edustajana, Paavo Söder-
Juhlassa muistettiin veteraanityössä kunnostautuneita ansiomerkein.
berg Merikarvialta ja Risto
Pelttari Äetsästä. Naistoimi-
kunnan edustajana jatkaa Lei-
la Kyttä Punkalaitumelta. Pii-
rihallitukseen uutena Sotilas-
poikien edustajana valittiin
Väinö Villgren Ulvilasta. Ti-
lintarkastajiksi valittiin Ahti
Kinnunen ja Pentti Kuuri-Ri-
utta, molemmat Porista sekä
varalle Risto Ruskokivi Poris-
ta ja Jukka Niemelä Raumal-
ta. Juhlakokoukseen toivat ter-
vehdyksensä Rauman kaupun-
gin puolesta Irma Suonpää ja
Rauman seurakunnan terveh-
dyksen esitti Hannu Palmu.
Rauman Iskun Veteraanikuo-
ro esiintyi niin ikään juhlako-
kouksessa Mikko Pitkärannan
johdolla. Juhlassa muistettiin
myös sotaveteraanityössä eri-
tyiseti ansioitunutta Sulo Vii-
tasta Siikaisista, jolle ojennet-
tiin Sotaveteraanien kultainen
ansioristi.
Satakunnan Sotaveteraani-
piirin naistoimikunta piti niin
ikään vuosikokouksensa Na-
nun koululla Raumalla. Koko-
uksen puheenjohtajana toimi
Esteri Ruohonen Raumalta ja
sihteerinä Helena Hiltunen
Porista. Naistoimikunnan pu-
heenjohtajaksi vuodelle 2006
valittiin edelleen Leila Kyttä
Punkalaitumelta ja varapu-
heenjohtajaksi Maila Lehtimä-
ki Porista.
Paavo Punkari,
teksti ja kuvat
Puheenjohtajaksi edelleen valittu Väinö Vilponiemi toivotti kokousväen tervetulleeksi.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...32