Torstai huhtikuun 20. 2006
7
Humalainen auton
alle Huittisissa
Hitsausvälineet varkaille
Sekä Kokemäen että
Vammalan pelastustyönte-
kijät pyrkivät auttamaan
hirvieläimiä pääsiäisen ai-
kana.
Sunnuntaina heti puolen
päivän jälkeen saatiin tieto
Vammalassa peurasta, joka
oli pudonnut jäihin Tyrise-
vässä. Eläin saatiin pelastet-
tua nopeasti, ja se pystyi jat-
kamaan omille teilleen vä-
littömästi.
Huonommin oli käynyt
päivää aiemmin Kokemäel-
lä. Jäiden läpi pudonnutta
hirveä autettiin kuiville noin
tunnin ajan kello 11:stä al-
kaen Kiettareella. Pintapelas-
tajat saivat uitettua hirveä
jäitä rikkomalla lähes rantaan
saakka, ennen kuin eläimen
voimat ehtyivät ja se meneh-
tyi.
Hirvieläimiä
vajosi jäihin
Mies kuoli Nokialla Pirkan-
maalla noin kymmenen aikaan
sunnuntai-iltana sattuneessa
auto-onnettomuudessa.
Poliisin mukaan henkilö-
auto suistui toistaiseksi tun-
Kuljettaja kuoli
kolarissa Nokialla
temattomasta syystä tiel-
tä kallioleikkaukseen Po-
rintien ja Öljytien riste-
yksessä.
Noin 30-vuotias kuljet-
taja oli autossa yksin.
Romaniseurue ryösti
noin 30 -vuotiaan har-
javaltalaismiehen ravin-
tolaillan jälkeen Harja-
vallassa viime lauantain
ja sunnuntain välisenä
yönä noin kello 2.30.
Mies oli ollut viettä-
mässä iltaa ravintola Hol-
vissa, jossa hänen seu-
raansa oli lyöttäytynyt
kaksi naista ja yksi mies.
Toinen naisista oli noin
20 -vuotias ja toinen noin
40 -vuotias. Mies oli iäl-
tään 30-40 -vuotias. Har-
javaltalainen lähti roma-
Romaniseurue
pahoinpiteli ja
ryösti miehen
niseurueen mukaan autoaje-
lulle Harjavaltaan romani-
miehen toimiessa punaisen
Honda Civic -henkilöauton
kuljettajana. Autokyyti päät-
tyu Eurantien varrella sijait-
sevan pieneläinhautausmaan
lähelle, jossa seurueen jä-
senet olivat alkaneet pahoin-
pidellä miestä.
Seurue anasti mieheltä
lompakon, jossa oli vähäinen
määrä rahaa sekä erilaisia
asiakirjoja.
Ryöstöön liittyvistä vih-
jeistä pyydetään ilmoitta-
maan Kokemäen poliisille
numeroon 02-5407444.
Punkalaitumen Orinie-
messä paloi ulkorakennus
varastoituine polttopui-
neen maanantai-iltapäivä-
nä.
5x15 metrin kokoisen ra-
kennuksen palo uhkasi myös
pihapiirissä olevaa navettaa
Ulkorakennus
tuhoutui palossa
Punkalaitumella
sekä naapurin ulkosaunaa.
Paikalla oli Punkalaitu-
men ja naapurikuntien pe-
lastusyksiköitä, jotka sai-
vat onneksi tulen rajattua.
Ulkorakennus paloi käyt-
tökelvottomaksi. Sytty-
missyystä ei vielä palo-
päivänä ollut tietoa.
Pitkäperjantain iltana
kaksi miestä otti yhteen
Vampulassa niin, että toi-
nen miehistä jouduttiin
viemään ambulanssilla sai-
raalaan. Aseina käytettiin
mm. rautaputkia.
Tapahtumassa olivat osal-
lisina vampulalainen 30-vuo-
tias mies ja huittislainen 25-
vuotias mies. Huittislainen
sai tappelunssa vammoja
Vampulassa tapeltiin
rautaputkilla
mm. päähän. Poliisin tul-
lessa tapahtumapaikalle
vampulalainen oli poistu-
nut paikalta. Poliisin saa-
mien tietojen mukaan
hänkin sai vammoja tilan-
teessa, mutta vammojen
laadusta ei ole tarkempaa
tietoa.
Kummankaan
vammat eivät kuitenkaan
ole hengenvaarallisia,
vaikka miehet käyttivät
lyömäaseina rautaputkia.
Tekninen lautakunta va-
litsi Vammalan jäteveden-
puhdistamon lietteen kä-
sittelijäksi Kuljetus A. Här-
mä Oy:n viidentoista vuo-
den sopimuksella.
Yhtiö voi aloitta lietteen-
käsittelyn aikaisintaan hei-
näkuun alussa ensi vuonna.
Nykyisen kompostointialu-
een ympäristölupa on voi-
massa vuoden 2007 lop-
puun.
Hämeenkyrö, Ikaalinen,
Parkano ja Vammala pyysi-
Vammala valitsi
lietekäsittelijän
vät yhdessä tarjouksen jäte-
vedenpuhdistamoillaan syn-
tyvän lietteen kokonaisval-
taisesta käsittelystä vuoden
2007 alusta alkaen. Kunnat
saivat viisi tarjousta.
Jätevedenpuhdistamoilla
syntyvä koneellisesti kuivat-
tu liete on viime vuosina
avokompostoitu jokaisen
kunnan omalla kompostoin-
tikentällä.
Kuntien nykyiset kom-
postointiluvat päättyvät vuo-
sien 2006 ja 2007 loppuun
mennessä.
Kallilalan koulun 100-
vuotisjuhlaa vietetään 21.
toukokuuta. Rehtori Mauri
Esko valmistelee juhlaa
varten koulun historiikkia,
ja siihen toivotaan apua
entisiltä oppilailta ja muu-
ten koulua läheltä seuran-
neilta.
Tervetulleita ovat valoku-
vat, tarinat opettajista, kou-
Kallialan koulu etsii
aineistoa historiikkiinsa
lutovereista tai koulunkäyn-
nistä. Myös muu kouluun
liittyvä materiaali on tarpeel-
lista.
Lähettäjän nimellä ja yh-
teystiedolla varustettua ai-
neistoa voi toimittaa 5. tou-
kokuuta saakka Kallialan
koulun postilaatikkoon tai
suoraan koululle klo 9-14 ar-
kipäivisin. Kuvat palaute-
taan omistajilleen.
LännenTehtaat -konser-
niin kuuluva Suomen Rehu
Oy on 13. 4. tehdyllä kau-
palla ostanut Maatalous-
kesko Oy:ltä sen omistuk-
sessa olleet 17,5 prosent-
tia Mildola Oy:n osakkeis-
ta. Tehdyn kaupan jälkeen
Mildola Oy on kokonaan
Suomen Rehu Oy:n omis-
tuksessa.
Mildola Oy liitettiin Län-
nen Tehtaat -konserniin tou-
kokuun alussa v. 2005 Suo-
men Rehun kasvatettua tuol-
loin omistuksensa Mildola
Oy:ssä 17,5 prosentista 82,5
prosenttiin.
Mildola kokonaan
Lännen konserniin
Mildola Oy on Suomen
johtava rypsiöljynpuristamo.
Yhtiö markkinoi kasviöljy-
jä EU:n alueella ja valku-
aisrehuja Suomessa.
Mildolan kasviöljyasiak-
kaat ovat elintarviketeolli-
suuden, suurkeittiöliiketoi-
minnan ja vähittäiskaupan
yrityksiä.
Mildola Oy:n liikevaih-
to v. 2005 oli 40,8 miljoo-
naa euroa. Liikevaihdosta
noin kaksi kolmannesta tuli
kotimaankaupasta ja yksi
kolmasosa viennistä. Yhti-
ön palveluksessa Kirkko-
nummen Kantvikissa on 36
henkilöä.
Tampereen yliopistolli-
seen sairaalaan on perus-
tettu erillinen määräaikai-
nen yksikkö, jossa hoide-
taan vain MRSA-tartunnan
saaneita potilaita. Näin
estetään bakteerin leviä-
minen hoitohenkilöstön
käsien välityksellä.
TAYS Keskussairaalassa
MRSA-tartunnan saaneita
on tänä vuonna kymmenen,
mikä on saman verran kuin
viime vuonna yhteensä. In-
fektiolääkäri Jukka Lumion
mukaan kyseessä ei ole epi-
demia, vaan tavallista suu-
rempi yksittäisten tapausten
määrä. Hänen mukaansa
uudenlaiset toimet ovat kui-
tenkin tarpeen, sillä tartun-
toja on ollut myös leikkaus-
hoitoa antavissa yksiköissä.
Tutkimusten mukaan pa-
ras keino MRSA-tartuntojen
leviämisen ehkäisemiseksi
on hoitaa tartunnan saaneet
potilaat erillään muista po-
tilaista, jolloin pystytään
paremmin estämään baktee-
MRSA-potilaille
oma yksikkö
yliopistolliseen
rien leviäminen hoitohenki-
löstön käsien välityksellä.
Nyt tehdyn päätöksen
mukaan TAYSin MRSA-po-
tilaiden hoitoyksikkö toi-
mii kolme kuukautta, jonka
jälkeen tilannetta arvioidaan
uudelleen. Yksiköstä vastaa
osastonylilääkäri Jukka Lu-
mio, mutta potilaiden hoi-
dosta vastaavat heidän sai-
rautensa edellyttämän eri-
koisalan lääkärit.
MRSA-yksikössä ei ole
vierailurajoituksia, mutta
henkilökunta opastaa myös
vierailijoita käsihygienian
toteuttamisessa.
Neljän viimeksi kuluneen
vuoden aikana erityisesti Pir-
kanmaan pitkäaikaishoitoa
antavissa laitoksissa yhteen-
sä 700 henkilöä on saanut
MRSA-tartunnan. MRSA ei
ole potilaalle sinänsä vaa-
rallinen, mutta sen hoito on
vaativaa ja kallista.
Pirkanmaan sairaanhoito-
piirillä oli vuonna 2004 laa-
ja ja menestyksellinen han-
ke, jolla erityisesti Pirkan-
maan pitkäaikaishoitoa an-
taneissa laitoksissa puhjen-
nut MRSA-epidemia pysäy-
tettiin. Kuluvan vuoden al-
kukuukausina MRSA- tar-
tuntojen määrä on alueella
kuitenkin jälleen lisääntynyt.
Loimaan poliisi etsii
maanantaina Aurassa Var-
sinais-Suomessa sattuneen
liikenneonnettomuuden
silminnäkijöitä. Keski-ikäi-
nen pöytyäläismies louk-
kaantui vakavasti valtatie
9:n ja Kirkkotien risteyk-
sessä tapahtuneessa tur-
massa.
Miehen kuljettama paket-
tiauto suistui voimakkaan
jarrutuksen vuoksi päin lyh-
typylvästä.
Pylväs katkesi törmäyksen
voimasta. Auto jatkoi mat-
kaansa ojaan ja pyörähti ka-
ton kautta ympäri. Autossa
yksin ollut mies kuljetettiin
sairaalahoitoon Turkuun.
Poliisi pyytää onnetto-
muuden nähneitä ottamaan
yhteyttä numeroon 02-7605
7200.
Poliisi etsii
näkijöitä
Vahvassa humalassa ollut
huittislainen mies jäi auton töy-
täisemäksi kiirastorstaina Ris-
to Rytin kadulla kello 20. Mies
Kokemäellä oli murtauduttu
kiirastorstain ja pitkäperjantain
välisenä aikana teollisuuskiin-
teistöön, josta on anastettu eri-
loukkasi päänsä ja hänet
vietiin sairaalaan. Henkilö-
autosta meni tuulilasi rik-
ki.
Vammalan poliisi ta-
voitti pääsiäisviikonlop-
puna useita rattijuoppo-
ja kihlakunnan alueelta.
Lisäksi kirjattiin vahin-
gontekoja ja yksi pahoin-
pitely.
Torstaina iltapäivällä po-
liisi tavoitti Kotajärventieltä
epäillyn rattijuopon, jonka
puhallus1 promillea.
Perjantaina kello 18.00
aikaan poliisi tavoitti Itse-
näisyydentieltä 0,8 promil-
lea puhaltaneen epäillyn
ajo-oikeudettoman rattijuo-
pon.
Lauantaina aamupäiväl-
lä henkilöauto ajoi ojaan
VT 12:n ja Pikku Kojolan
tien risteyksen kohdalla.
Kuljettaja puhalsi 2,4 pro-
millea
Sunnuntaina klo 02 hen-
kilöautonajoi ojaan Lavias-
sa. Poliisi tavoitti epäillyn
kuljettajan, joka puhalsi al-
kometriin 2 promillea.
Sunnuntaiyönä kello kah-
den jälkeen henkilöauto ajoi
ojaan Äetsässä Kiikkapään-
tiellä. Kuljettaja puhalsi 1,4
promillea.
Sunnuntaina puolen yön
jälkeen poliisi tavoitti Vam-
Rattijuopot ja
vahingonteot
teettivät töitä
malassa Lizeliuksenkadulta 2,4
promillea puhaltaneen ajo-oi-
keudettoman rattijuopon.
Sunnuntain vastaisena yönä
murtauduttiin henkilöautoon
Äetsässä Länsitiellä ja anas-
tettiin auton CD-soitin.
Nainen teki sunnuntaina il-
moituksen siitä, että toinen nai-
nen oli pahoinpidellythäntä
Puistokadulla tukasta repimäl-
lä.
Sunnuntaina aamupäivällä
Vammalassa Rantalanraitilla
irrallaan ollut toistaiseksi tun-
tematon koira tappoi kahdek-
san kanaa.
Sunnuntain vastaisena yönä
vahingoitettiin henkilöautoa
Punkalaitumella Urjalantiellä.
Sunnuntaina aamuyöstä ri-
kottiin
Kanteenmaantiellä
asunnon ulko-oven lasi ja pi-
hassa olleen henkilöauton ik-
kunat.
Mies rikkonut Laviassa sun-
nuntaina aamuyöstä ulko-oven
ikkunan.
Nainen potkaisi rikki sun-
nuntaina aamuyöstä Vamma-
lan virastotalon ulko-oven la-
sin.
Lauantaina aamupäivällä
anastettu Vammalan sairaalan
pihasta Tunturi Preco -merk-
kinen polkupyörä.
laista irtainta omaisuutta.
Alustavien tietojen mukaan
liikkestä oli anastettu aina-
kin hitsauslaitteet.
Nuorisotyöttömyys hälyttävän
korkealla Satakunnan kunnissa
Nuorten
työttömien
määrä Länsi-Suomen lää-
nissä on vuodesta 1999
vähentynyt 46 prosenttia.
Erot maakuntien välillä
ovat edelleen suuret, ja
Keski-Suomen ja Satakun-
nan maakunnissa nuoriso-
työttömyystilanne on edel-
leen hälyttävä, todetaan
lääninhallituksen tuorees-
sa peruspalveluselvitykses-
sä.
Tulevina vuosina läänin-
hallituksen mielestä tulee
kiinnittää erityistä huomiota
näiden maakuntien työpaja-
toiminnan kehittämiseen ja
kuntien yhteistoiminnan li-
säämiseen perustamalla seu-
tukunnallisia nuorten työpa-
jaoja.
Nuorisotyöttämyyden las-
ku koko läänissä johtuu osit-
tain työpajatoiminnan vaki-
naistumisesta.
Lähes puolet pajatoimin-
nan ylläpitäjistä on tehnyt
vakinaistamispäätöksen ja
nykyisistä pajoista hieman
yli neljä viidesosaa läänin
pajoista toimii nyt vakinai-
sesti.
Työpajajakson
jälkeen
kaksi kolmasosaa nuorista si-
joittuu koulutukseen, työelä-
mään tai aktiivitoimenpitei-
siin.
Huolta aiheuttaa kuitenkin,
että peräti kolmekymmentä
prosenttia työttömistä nuoris-
ta on toistuvaistyöttömiä.
Työttömien nuorten mää-
rän vähenemisen syynä on
pääasiallisesti ikäryhmien
pienentyminen ja muuttolii-
ke.
Työttömien osuus koko
nuorten ikäluokasta vähenee
edelleen hallituksen työlli-
syysohjelmaan sisältyvän
koulutus- ja yhteiskuntata-
kuun sekä pajatoiminnan va-
kinaistamisen vuoksi.
Työttömyyslukujen las-
kusta huolimatta koulutuksen
nivelvaihe muodostaa suuren
riskin nuoren syrjäytymisen
kannalta. Nivelvaihetta poh-
tineen opetusministeriön työ-
ryhmän mukaan 17000 nuor-
ta jää vuositasolla koulutuk-
sen ja työelämän ulkopuolel-
le. Koulutuksen nivelvaihee-
seen tulee kehittää joustavat
oppimisväylät ja - oppimis-
ympäristöt yhteistyössä kou-
lutuksen järjestäjien, työpa-
jaorganisaatioiden ja työvoi-
mahallinnon kanssa. Tavoit-
teena on, että 98 prosenttia
ikäluokasta suorittaa toisen
asteen tutkinnon.
Työpajatoiminta
vakinaistuu
Pajaorganisaatioiden edel-
lytykset laadukkaaseen toi-
mintaan ovat vuoden aikana
kohentuneet huomattavasti.
Kehittämisen pullonkaula-
na ovat huonosti toimivat pa-
jojen sisäiset prosessit, eri-
tyisesti nuorten seurannan
osalta sekä epätietous paja-
toiminnan roolista kunnan
peruspalvelujen kentässä.
Nuorten työpajatoiminta
vakinaistuu; lähes puolet pa-
jatoiminnan ylläpitäjistä on
tehnyt vakinaistamispäätök-
sen.
Mikäli vakinaistamispää-
töksen lisäksi huomioidaan
pajojen rahoitusrakenne ja
pajatoiminnan kesto, hieman
yli neljä viidesosaa läänin
työpajoista toimii vakinaises-
ti.
Työpajojen valmentajista
puolet on vakinaisia ja val-
mentajien määrä on kasva-
nut vuoden aikana 36 pro-
senttia.
Myös koulutustaso on uu-
sien valmentajien myötä pa-
rantunut. Valmentajista lähes
kolmasosa toimii yksilöval-
mentajina, mikä ylittää val-
takunnallisen tavoitetason.
Työpajajakson
jälkeen
kaksi kolmasosaa nuorista si-
joittuu koulutukseen, työelä-
mään tai aktiivitoimenpitei-
siin.
Ongelman muodostaa nel-
jäsosa nuorista, jotka ovat
toistuvaistyöttömiä. Läänin-
hallituksen mukaan nuorten
toistuvaistyöttömyyden eh-
käisemiseksi koulutuksen
järjestäjien, pajaorganisaati-
oiden, työvoimahallinnon ja
sosiaalitoimen viranomais- ja
rahoitusyhteistyötä tulee ke-
hittää.
1,2,3,4,5,6 8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,...32