Keskiviikko toukokuun 10. 2006
14
Perhekerholla onVamma-
lassa pitkät perinteet, sillä
ensi syksynä alkaa jo 27. per-
hekerhovuosi. Viime keski-
viikkona kaikki Vammalan
seitsemän perhekerhoa ko-
koontuivat seurakuntatalol-
le yhteistä aamupäivää viet-
tämään. Ensimmäistä kertaa
paikalle oli kutsuttu myös
isovanhempia.
Irmeli Kulonpäätä ilahdutti
perhekerhojen kokoontumises-
sa erityisesti paikalla olleiden
pappojen määrä. Kulonpään
mukaan on totuttu siihen, että
yleensä mummut kulkevat eri-
laisissa tapahtumissa jälkipol-
viensa seurana. Ulla Pohjola
on työskennellyt Vammalan
seurakunnalla 17 vuotta. -Vii-
meiset seitsemän olen ollut
vetämässä perhekerhoa. Poh-
jola vetää kolmea perhekerhoa
viikossa. -Kerhot ovat erittäin
antoisia. Niissä tapaa monen
ikäisiä vanhempia ja lapsia,
pienimmät vauvat saattavat
olla vain muutaman viikon
ikäisiä, hän kertoo. -Perheker-
hot ovat todella suosittuja ko-
Ilo ja riemu virtasivat
Perhekerhot
kokoontuivat
koontumisia. Äideille on tär-
keää päästä keskustelemaan
samassa elämäntilanteessa ole-
vien naisten kanssa, sanoo Ulla
Pohjola. Perhekerhoja järjes-
tetään niin aamupäivisin kuin
iltapäivisinkin, Pohjolan mu-
kaan aamun kerhot ovat kui-
tenkin suositumpia. -Iltapäivi-
sin osallistujia vähentää aivan
varmasti pikkuisten päiväunet.
Paitsi että kerhoissa keskustel-
laan äitien mielessä pyörivistä
asioista, siellä myös askarrel-
laan, leikitään, lauletaan ja lue-
taan satuja. Jokainen kerhoker-
ta aloitetaan hartaudella. Per-
hekerhot jäävät kesälomalle
toukokuun puolivälin tienoil-
la ja palaavat ohjelmistoon jäl-
leen elokuulla. -Kyllä viimei-
sessä kokoontumisessa on aina
haikeutta ilmassa, kun äidit
harmittelevat yhteisten tuoki-
oiden loppumista.
Parisataa pientä
ja suurta nautti
yhdessäolosta
Seurakuntatalolla oli koolla
parisensataa äitiä, isää, lasta ja
isovanhempaa. Ohjelmassa oli
muunmuassa lauluja, satu-
jumppaa ja kasvomaalausta.
Alkuhartautena nähtiin Hyvä
Paimen. -On ensiarvoisen tär-
keää, että isovanhemmat vä-
littävät lapsenlapsilleen rak-
kautta ja tunnetta siitä, että
nämä ovat tärkeitä juuri oma-
na itsenään, Irmeli Kulonpää
korosti puheessaan. Isovan-
hemmilla on tärkeä tehtävä,
kun he siunaavat ja rukoilevat
lasten puolesta. -On todella tär-
keää, että isovanhemmat ovat
mukana lastenlastensa elämäs-
sä, kertovat heille omasta lap-
suudestaan. Samalla lapsi ko-
kee olevansa osa sukupolvien
ketjua, Kulonpää totesi. Hy-
vän Paimenen jälkeen Jari Ran-
kinen siunasi tapahtumaan
osallistujat. Perhekerhoko-
koontumiseen osallistui myös
1-vuotias Senja Voittomäki,
joka tutkaili väenpaljoutta äi-
tinsä Erja Henttosen turvalli-
sesta sylistä. Erja kertoi hei-
dän osallistuneen perhekerhoi-
hin muutaman kerran kevään
aikana. -Senja on perheen kol-
mas lapsi, isompienkin kanssa
ollaan aikoinaan käyty perhe-
kerhossa. Erja kiittelee perhe-
kerhon olemassaoloa. -Meidän
perheen vanhemmat lapset
ovat jo kouluiässä, perheker-
hossa Senja pääsee tutustu-
maan ikäistensä seuraan. Kaik-
kien kokoontumiseen osallis-
tuneiden kasvoilta oli luetta-
vissa iloisuus ja tyytyväisyys.
Mummut ja papat nostelivat
lastenlapsiaan kohti korkeuk-
sia jumpassa ja pieniä naurat-
ti.
Pauliina Parto
Reippaassa jumpassa isot ja pienet marssivat, kyykistelivät, huojuivat ja kulkivat porteista.
Seurakuntatalon täyttivät äidit, isät, lapset ja isovanhemmat, kun Vammalan perhekerhot
kokoontuivat.
Tuleva toimittaja? Salla Vierasta kiinnostivat enemmän al-
lekirjoittaneen muistiinpanovälineet kuin jumppaaminen.
1-vuotias Senja Voittomäki ihmetteli väenpaljoutta äitinsä
Erja Henttosen sylistä.
LännenTehtaiden liike-
vaihto oli tammi-maalis-
kuussa 97,0 miljoonaa
euroa ja liiketulos ilman
kertaeriä 0,7 miljoonaa
euroa. Kaikkien jatkuvi-
en liiketoimintaryhmien
liikevaihto kasvoi ja tu-
los parani.
Konsernissa toteutettiin
suunniteltu kiinteiden ku-
lujen karsintaohjelma. Yri-
tysrakenteen selkiyttämistä
jatkettiin. Selvitystyö jatkui
myös konsernin elintarvi-
keliiketoimintojen merkit-
täväksi kasvattamiseksi ko-
timaassa ja pohjoisen Itä-
meren alueella.
Konsernin koko vuoden
liikevaihto nousee yli 400
miljoonan euron, mutta jää
sokerimyynnin poisjäämi-
sen takia viime vuotta pie-
nemmäksi. Kertaeristä puh-
distetun liikevoiton arvioi-
daan nousevan jonkin ver-
ran vuoden 2005 kertaeris-
tä puhdistettua liiketulosta
paremmaksi.
IFRS:n mukaiseen ra-
portointiin siirtyminen on
vaikuttanut olennaisella ta-
valla Lännen Tehtaiden tu-
loksen ajalliseen kertymi-
seen tilikauden sisällä. Sa-
tokausituotannosta ja vaih-
to-omaisuuden muuttunees-
ta arvostamisesta johtuen
pääosa konsernin vuositu-
loksesta kertyy viimeisen
vuosineljänneksen aikana.
Kausiluonteisuus on voi-
makkainta Elintarvikeryh-
mässä. Jossain määrin kau-
siluonteisuutta on myös re-
huryhmässä. Apetit Kalan
myynti painottuu juhlapy-
Lännen Tehtaiden
liikevaihto kasvoi
ja tuloskin parani
hien yhteyteen. Huomatta-
va osa vuoden tuloksesta
riippuu joulusesongin on-
nistumisesta.
Viljakaupan liikevaihto
vaihtelee vuosittain ja vuo-
sineljänneksittäin riippuen
kauppaan tulevan viljan
määrästä ja viljan hintata-
sosta. Viljakaupan osuus
Lännen Tehtaat -konsernin
liikevaihdosta on 20-25
prosenttia. Viljakaupan lii-
kevaihdon vaihtelulla on
huomattava vaikutus koko
konsernin liikevaihtoon.
Liikevaihto ja tulos
Lännen Tehtaiden liike-
vaihto oli tammi-maalis-
kuussa 97,0 (94,0) miljoo-
naa euroa. Elintarvikeryh-
män liikevaihto supistui
sokerimyynnin päätyttyä
vuoden 2005 lopussa. Re-
huryhmän ja Viljakaupan
liikevaihto kasvoivat.
Lännen Tehtaiden katsa-
uskauden liiketulos ilman
kertaluonteisia eriä oli 0,7
(-0,4) miljoonaa euroa.
Kaikkien liiketoimintaryh-
mien tulos parani. Tulos
ennen veroja oli ennen ker-
taeriä -0,2 (-1,2) miljoonaa
euroa ja kertaerien jälkeen
1,1 (-4,4) miljoonaa euroa.
Tulos verojen jälkeen oli
0,4 (-3,4) miljoonaa euroa.
Konserni myi katsaus-
kauden aikana muiden no-
teerattujen yhtiöiden osak-
keisiin tekemänsä sijoituk-
set.
Myynneistä realisoitunut
yhteensä 2,4 miljoonan eu-
ron myyntivoitto on kirjat-
tu rahoitustuottoihin.
HUITTISTEN, KEIKYÄN
JA VAMMALAN SEUDUN
Kodille
katto.
Lainalle
korkokatto.
Monisteet
Tulosteet
Painotuotteet
nopeasti
KESKUSKUVA
Hopunkatu 1, Vammala
1...,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13 15,16,17,18,19,20,21,22,23,24,...32