Keskiviikko syyskuun 27. 2006
10
Arton
Sihti
Eduskunta käsittelee parasta aikaa hallituksen
budjettiesitystä,jossa esitetään veteraanien kuntoutus-
määrärahan leikkaamista 4 miljoonalla eurolla. Halli-
tus perustelee esitystä sillä,että veteraanien määrä on
vähentynyt vuosittain 7000-8000 hengellä.
Ei ole kuitenkaan oikein säästää veteraaneilta, joiden
aikanaan käymän taistelun ansiosta meillä ylipäätään
on olemassa nykyinen elintasomme. Ilman veteraanien
saavuttamaa torjuntavoittoa me olisimme samassa ase-
massa kuin virolaiset heimoveljemme ja silloin meillä
olisi varaa moniin tärkeisiin asioihin paljon vähemmän.
Myös me nuoremmat olemme siten kunniavelassa
niille,jotka ovat antaneet meille hyvät eväät elämään.
On tärkeää ,että yhä useampi veteraani pääsee kun-
toutukseen ja saa juuri hänelle soveltuvaa hoitoa. Aktii-
visen kuntoutuksen avulla voidaan edesauttaa jo iäk-
käiden veteraanien kotona asumista. On vähintäänkin
kohtuullista,että kuntoutusrahat pidetään nykytasolla,
kuten Kokoomuksen eduskuntaryhmä on varjobudjetis-
saan esittänyt.
Veteraanien määrän aleneminen mahdollistaisi myös
rintamalisän ja ylimääräisen rintamalisän korotuksen.
Jos rintamalisiin käytetty raha pidetään tulevassa bud-
jetissa v.2006 tasolla, niin rintamalisiin voidaan tehdä
n. 10 prosentin korotus. Tätä voi pitää oikeudenmukai-
sena korotuksena. Meillä on varaa pitää entistä parem-
paa huolta hupenevasta veteraaniemme joukosta.
Arto Satonen
Veteraaneille
turvattava
hyvä vanhuus
Pirkanmaan päästiin
elokuussa alle 7 % työt-
tömyysasteeseen Punka-
laitumella (4,9 %), Suo-
denniemellä (5,0 %),
Mouhijärvellä (6,1 %),
Pälkäneellä (6,1 %), Vil-
jakkalassa (6,5 %) ja Kan-
gasalalla (6,7 %)
Yli 12 % työttömyysaste
ylitettiin Valkeakosken li-
säksi Mäntässä (12,3 %),
Toijalassa (12,1 %) ja Vii-
alassa (12,1 %). Seutukun-
nista alhaisin työttömyysaste
oli Kaakkois-Pirkanmaan
seutukunnassa (6,8 %) ja
korkein Etelä-Pirkanmaan
seutukunnassa (12,0 %).
Työttömien määrä oli las-
kenut Pirkanmaalla elokuus-
sa verrattuna edellisen vuo-
den vastaavaan ajankohtaan.
Työttömyyden rakenteelli-
nen kehitys oli myönteistä:
pitkäaikaistyöttömien sekä
nuorten alle 25-vuotiaiden
työttömien määrän merkit-
tävä lasku oli positiivista
edellisvuoden vastaavasta
ajankohdasta.
Pirkanmaan työvoimatoi-
mistoissa oli elokuun 2006
lopussa 2 396 avointa työ-
paikkaa. Tämä osoittaa, että
työvoiman kausiluonteinen
kysyntä oli lisääntynyt edel-
lisen vuoden vastaavaan
ajankohtaan verrattuna. Uu-
sia työpaikkoja ilmoitettiin
elokuussa 3 465 kpl, joka
oli 2,9 % vähemmän kuin
Työllisyys kohenee yhä Pirkanmaalla
Punkalaidun, Suodeniemi
ja Mouhijärvi kovaa kärkeä
vastaavana ajankohtana vuon-
na 2005. Elokuussa 2006 täyt-
tyi 2 887 työpaikkaa, joista työ-
voimatoimiston hakijalla 995
työpaikkaa eli 34,5 %. Tammi
- elokuussa 2006 oli avoimia
työpaikkoja 7,4 % enemmän
kuin vastaavana aikana vuon-
na 2005.
Kysynnän nousutrendi näkyi
lähes kaikissa pääammattiryh-
missä. Merkittävintä nousu
avoimissa työpaikoissa oli ter-
veydenhuolto, sosiaalialantyös-
sä (57,7 %), hallinto- ja toimis-
totyössä (37,2 %) ja kuljetus-
ja liikennetyössä (23,2 %).
Ammattiryhmistä eniten avoi-
mia työpaikkoja oli elokuussa
2006 teollisessa työssä 506 kpl,
terveydenhuolto ja sosiaalialan-
työssä 429 kpl.
Pirkanmaan työvoimatoi-
mistoissa oli elokuun 2006 lo-
pussa 22 907 työtöntä työnha-
kijaa, joka oli 2 573 henkeä vä-
hemmän kuin heinäkuussa.
Vähennystä edellisen vuoden
vastaavaan ajankohtaan oli 3
105 henkeä eli 119 %. Työttö-
myysaste oli Pirkanmaalla 9,7
% ja koko maassa 9,2 % Vas-
taavat luvut vuosi sitten olivat
Pirkanmaalla 11,1 % ja koko
maan osalta 10,3 %. Pirkan-
maan työttömyyden lasku oli
elokuussa 2006 selvästi suu-
rempaa kuin koko maassa kes-
kimäärin.
Työttömyyden kehityssuun-
ta oli laskeva. Kaikissa päätoi-
mialoissa työttömyys laski mer-
kittävästi edellisvuoden vastaa-
vasta ajankohdasta. Suhteel-
lisesti eniten työttömien
määrä väheni elokuussa
2006 maa- ja metsätalous-
työssä (22,0 %), kuljetus- ja
liikennetyössä (17,9 %) ja
rakennustyössä (14,2 %).
Naisten työttömyys las-
ki elokuussa 2006 verrattu-
na heinäkuuhun 12,7 % ja
heitä työttömistä oli 12 033
henkeä. Työttömiä miehiä
oli 10 874 ja miesten koh-
dalla työttömyys laski 7,0
%. Vastaavasti vuoden ai-
kana naisten työttömyys oli
vähentynyt 9,8 % ja mies-
ten 14,2 %. Miesten osuus
työttömistä työnhakijoista
Pirkanmaalla oli elokuussa
2006 47,5 %. Koko maan
vastaava luku oli 49,6 %.
Nuorten työttömien mää-
rä väheni heinäkuusta elo-
kuuhun 709 henkilöä (22,0
%) ja alle 25-vuotiaita työt-
tömiä oli elokuun lopussa 2
519 henkilöä. Vuoden takai-
seen elokuun 2005 tilantee-
seen verrattuna nuoria oli
työttömänä 16,5 % vähem-
män. Alle 20 -vuotiaita nuo-
ria oli elokuussa 2006 työt-
tömänä 572 henkilöä, joka
oli 22,2 % vähemmän kuin
elokuussa 2005. Pitkäaikais-
työttömyys laski elokuussa
1,7 % heinäkuuhun verrat-
tuna, ja 10,8%vuoden 2005
elokuuhun verrattuna. Pir-
kanmaalla oli elokuun 2006
lopussa yli vuoden työttö-
mänä olleita 6 511.
Satakunnan alueella
työttömien määrä laski
vuoden aikana lähes jo-
kaisen kunnan alueella.
Alle kymmenen prosen-
tin työttömyysaste oli yh-
dentoista kunnan alueel-
la. Alhaisimmat työttö-
myysasteet olivatVampu-
lassa (5,0 %), Köyliössä
(5,5 %), Säkylässä (5,7
%) ja Huittisissa (5,8 %).
Korkeimmat kunnittaiset
työttömyysasteet olivat Me-
rikarvialla (14,0 %), Poris-
sa (13,5 %), Siikaisissa
(13,2 %) ja Pomarkussa
(12,1 %).
Satakunnan työvoima- ja
elinkeinokeskuksen alueel-
la oli työnvälitystilaston
mukaan elokuun lopussa
työttömiä työnhakijoita va-
jaat 12 100, mikä on 1 300
henkeä vähemmän kuin
kuukausi sitten. Lomautet-
tuja oli alle 300, mikä on
pari sata vähemmän kuin
kuukausi sitten. Työttömi-
en osuus työvoimasta oli
10,8 %. Työttöminä työn-
hakijoina oli miehiä 5 500
ja naisia lähes 6 600.
Työttömien määrä vähe-
ni Satakunnassa 1 500:lla
hengellä viime vuoden elo-
kuuhun verrattuna. Lo-
mautettuja oli sata vähem-
män kuin vuosi sitten. Sa-
takunnassa työttömien mää-
rä aleni vuoden takaisesta
11 %, kun koko maassa vä-
hennys oli hieman alempi.
Satakunnan alueen työ-
voimatoimistoihin ilmoit-
Vampulassa Satakunnan
alhaisin työttömyysaste
tautui elokuun aikana lähes 1
300 uutta työnhakijaa ja työn-
haun päättäneitä oli lähes 3
100. Yleisille työmarkkinoille
työllistyi 1 900 henkeä.
Satakunnan alueen työvoi-
matoimistoissa oli elokuun ai-
kana avoinna lähes 2 300 työ-
paikkaa, mikä on saman ver-
ran kuin vuosi sitten mutta noin
300 paikkaa enemmän kuin
kuukausi sitten. Kuukauden
aikana avoimet paikat lisään-
tyivät eniten hallinto- ja toi-
mistotyössä. Uusia avoimia
työpaikkoja ilmoitettiin työvoi-
matoimistoihin elokuun aika-
na lähes 1 300 ja täytettiin noin
1 000 paikkaa.
Alle 25-vuotiaita työttömiä
työnhakijoita oli elokuun lo-
pussa runsaat 1 300, mikä on
yli 300 vähemmän kuin viime
kuussa. Viime vuodesta nuor-
ten työttömien määrä laski yli
300:lla.
Alle 25-vuotiaiden osuus
työttömistä työnhakijoista oli
11,4 %. Yli 50-vuotiaita työt-
tömiä työnhakijoita oli elokuun
lopussa 5 200, mikä on lähes
pari sata vähemmän kuin kuu-
kausi sitten.
Yhtäjaksoisesti yli vuoden
työttömänä olleita oli vajaat 3
500, mikä on lähes sata vä-
hemmän kuin kuukausi sitten.
Viime vuoden elokuusta pit-
käaikaistyöttömien määrä on
laskenut lähes 500:lla.
Ammattiryhmittäin tarkas-
teltuna (ilman lomautettuja)
työttömien työnhakijoiden
määrä vähentyi kuukauden ai-
kana kaikissa ammattiryhmis-
sä, samoin vuoden takaiseen
tilanteeseen verrattuna.
Suhteellisesti eniten vähen-
nystä vuoden takaiseen ta-
pahtui kuljetus- ja liiken-
netyössä sekä hallinto- ja
toimistotyössä.
Työvoimakoulutuksen
aloittaneita elokuun aikana
oli lähes 300 ja tukitoimen-
pitein sijoitettuja 750. Sekä
työvoimakoulutuksen aloit-
taneiden että toimenpitein
sijoitettujen määrä oli hie-
man alempi kuin vuosi sit-
ten elokuussa.
Elokuun lopussa työvoi-
makoulutuksessa oli vajaat
1 200 ja tukityöllistettynä
lähes 2 300 henkilöä. Tu-
kityöllistettyinä oli valtiol-
la 80, kunnissa runsas 600
ja yksityisellä sektorilla lä-
hes 1 600 henkilöä. Tuki-
toimenpiteissä olevia oli
selvästi vähemmän kuin
vuosi sitten, mutta työvoi-
makoulutuksessa olevien
määrä oli suunnilleen vuo-
den takaisella tasolla.
Työttömien työnhakijoi-
den määrä laski viime kuus-
ta Satakunnassa jokaisen
työvoimatoimiston alueel-
la. Suhteellisesti suurimmat
vähennykset tapahtuivat
Huittisten ja Euran työvoi-
matoimistojen alueilla.
Korkeimmat työttömyys-
asteet olivat Porin (12,9 %)
ja Noormarkun (11,7 %)
työvoimatoimistojen alueil-
la. Vastaavasti alhaisimmat
työttömyysasteet olivat
Huittisten (5,7 %) ja Euran
(6,2 %) työvoimatoimisto-
jen alueilla.
Satakunnan Yrittäjien
hallitus on yksimielisesti
yksimielisesti esittää äet-
säläistä toimitusjohtaja
Erkki K. Mäkistä jatkokau-
delle Suomen Yrittäjien
varapuheenjohtajaksi.
Toimitusjohtaja Erkki K.
Mäkinen on toiminut yrit-
täjänä yli 30 vuotta ja har-
joittaa nykyisin yritystoi-
mintaa auktorisoituna tilin-
tarkastajana ja tilitoimisto-
yrittäjänä.
Erkki K. Mäkinen on toi-
minut Satakunnan Yrittäji-
en puheenjohtajana vuosi-
na 1992 - 2004. Suomen
Yrittäjien hallitukseen hän
on kuulunut vuodesta 1993
ja työvaliokuntaan vuodesta
1996 lähtien. Suomen Yrit-
täjien varapuheenjohtajana
Erkki K. Mäkinen on ollut
Satakunnan Yrittäjät
esittää Erkki K. Mäkistä
varapuheenjohtajaksi
vuodesta 2002 alkaen seu-
ranta- ja vastuualueena ve-
rotus ja työelämä. Lisäksi
hän toimii yrittäjien edus-
tajana lukuisissa muissa
luottamustehtävissä, mm.
Tilitoimistojen Työnantaja-
yhdistyksen hallituksen va-
rapuheenjohtajana.
Satakunnan Yrittäjien
hallitus päätti myös asettua
tukemaan puheenjohtaja
Eero Lehteä jatkokaudelle
Suomen Yrittäjien puheen-
johtajaksi. Lisäksi Satakun-
nan Yrittäjät tukee varapu-
heenjohtajavaalissa toimi-
tusjohtaja Kirsi-Marja Sa-
losta Varsinais-Suomesta.
Puheenjohtajisto vali-
taan SuomenYrittäjien liit-
tokokouksessa, joka pide-
tään Hämeenlinnassa 6. lo-
kakuuta Valtakunnallisten
Yrittäjäpäivien yhteydessä.
SDP:n 1. varapuheen-
johtaja Pia Viitanen nou-
si sosialidemokraattien
eduskuntavaaliehdokas-
äänestyksen kärkeen Pir-
kanmaalla. Lounais-Pir-
kanmaalaiset jäivät ää-
nestyksessä melko heikol-
la saaliille. Kun Viitasen
äänimäärä oli 10 823,
vammalalainen Pirkko-
Liisa Lahtinen sijoittui 25
ehdokkaasta kahdeksan-
neksitoista 1 445 äänel-
lä. Äetsäläinen Reino
Nummi jäi jonon viimei-
seksi 627 äänellä.
Jäsenäänestys toimitettiin
postiäänestyksenä 4.9 - 24.9
. Äänestäneitä oli 3278,
67.25 % äänioikeutetuista.
Äänestys suoritettiin suh-
teellisena vaalina, jossa ku-
kin jäsen sai äänestää seit-
semää ehdokasta siten, että
1. sijalle merkitty ehdokas
sai seitsemän ääntä ja 2. si-
jalle merkitty ehdokas kuusi
ääntä jne. Jäsenäänestykses-
sä valittiin 15 eduskunta-
vaaliehdokasta. Tiiistaina
3.10. Tampereen Työväen-
talolla pidettävällä ylimää-
räisellä piirikokouksella on
sääntöjen mukaan oikeus
halutessaan muuttaa listaa
enintään kolmen paikan
osalta. Piirikokous hyväk-
syy siis lopullisesti 15 edus-
kuntavaaliehdokasta 3.10.
Piirihallitukselle on dele-
goitu lisäksi kolmen kan-
sanedustajaehdokkaan va-
linta. Piiri asettaa ehdokkai-
ta 18 eli täyden listan.
Reino Nummesta
ehdokasäänestyksen
hännänhuippu
Listalla on kahdeksan
miestä ja seitsemän naista.
Tampereelta on kahdeksan
ehdokasta ja muualta maa-
kunnasta seitsemän. Ehdok-
kaiden keski-ikä on 44
vuotta. Listan nuorin on 22-
vuotias Sari Päivinen Toi-
jalasta ja vanhin 60-vuoti-
as Anneli Kivistö Tampe-
reelta. Listalla on kolme alle
30-vuotiasta, kolme 30-40-
vuotiasta, kaksi 40-50-vuo-
tiasta, kuusi 50-60-vuotiasta
ja yksi yli 60-vuotias.
Pirkanmaan 15:n kärki:
Pia Viitanen, kansanedus-
taja, Tampere 10 823 ään-
tä, Saara Karhu, kansan-
edustaja, Tampere 10 637,
Jukka Gustafsson, kansan-
edustaja, Tampere 8 617,
Tero Rönni, kansanedusta-
ja, Mänttä 6 041, Joonas
Lepistö, yhteiskuntatietei-
den yo, Tampere 4 213,
Marko Asell, liikuntapaik-
kojen hoitaja, Nokia 4 058,
Tuula Petäkoski-Hult, eri-
koistutkija, Lempäälä 3
845, Pentti Sivunen, kau-
punginjohtaja, Ylöjärvi 3
352, Asko Koskinen, joh-
taja, Tampere 3 233, Pekka
Järvinen, liikuntapaikka-
mestari, Valkeakoski 2 828,
Hanna Laine, lähihoitaja,
Kangasala 2 325, Anneli
Kivistö, vastaava työnsuun-
nittelija, Tampere 1 966,
Sari Päivinen, yhteiskunta-
tieteiden yo, Toijala 1 910,
Pirjo-Riitta Heinonen, va-
liokunta-avustaja, Tampere
1 754, Ilpo Sirniö, kone-
asentaja, Tampere 1 748.
Pirkanmaan vihreä liit-
to julkisti tiistaina 19.9.
neljä uutta kansanedus-
tajaehdokasta.
Näiden joukossa on
vammalalainen kaupungin-
valtuutettu, tutkija ja opet-
taja Eveliina Asikainen.
Asikainen oli ehdokkaa-
na myös edellisissä edus-
Eveliina Asikainen
ehdokkaaksi
kuntavaaleissa ja sai noin
500 ääntä.
Vuoden 2006 presiden-
tinvaaleissa Asikainen toi-
mi Heidi Hautalan Pirkan-
maan tukiryhmän vetäjä-
nä.
Yhteensä Pirkanmaan
vihreä liitto on julkistanut
14 kansanedustajaehdok-
kaan nimet.
Demokratiaa ja hyvää
hallintoa edistetään Eu-
roopan kuntien yhteisel-
lä paikallishallinnon
naisten ja miesten tasa-
arvon peruskirjalla, jon-
ka Suomen Kuntaliiton
hallitus osaltaan hyväk-
syi viime torstaina. Kun-
taliitto suosittaa, että
kunnat, maakuntien lii-
tot ja kuntayhtymät
myös hyväksyisivät pe-
ruskirjan.
Suomen kunnissa monet
peruskirjan periaatteet
ovat jo päivittäisessä käy-
tössä. Suomalaisten kun-
tien rooli on merkittävä
naisten ja miesten tasa-ar-
voisten mahdollisuuksien
takaamisessa, hyvinvoin-
tipalvelujen ja yhtäläisten
koulutusmahdollisuuksien
turvaamisessa. Kuntien
palvelut mahdollistavat
työn ja perheen yhteenso-
vittamisen sekä tukevat
naisten osallistumista ta-
loudelliseen ja poliittiseen
päätöksentekoon.
Tasa-arvolakia on muu-
tettu viime vuonna. Lakiin
on muun muassa kirjattu
viranomaisen velvoite
edistää suunnitelmallisesti
tasa-arvoa kaikessa toi-
minnassaan. Nyt hyväk-
sytty tasa-arvon peruskir-
ja tukee kuntia tasa-arvo-
lain käytännön toteuttami-
sessa.
Peruskirjaa
voidaan
käyttää myös välineenä ar-
vioitaessa kunta- ja palve-
Kuntaliitto hyväksyi
tasa-arvokirjan
lurakenteen muutosten
vaikutuksia naisten ja
miesten tasa-arvoon.
Peruskirjassa määritel-
lään naisten ja miesten vä-
listä tasa-arvoa vahvista-
via periaatteita seuraavil-
le alueille: demokraattinen
edustus ja osallistuminen,
palvelujen tarjonta, väki-
vallan ehkäisy, taloudelli-
nen toiminta ja kestävä yh-
dyskuntakehitys.
Periaatteisiin sisältyy
myös sukupuolirooleihin
liittyvien stereotypioiden
tunnistaminen ja poistami-
nen.
Peruskirjan periaattei-
den käytäntöön panemi-
seksi kunnille esitetään
tasa-arvosuunnitelmien
laatimista ja niiden toteu-
tuksen arviointia, mitä
suomalaisissa kunnissa jo
toteutetaankin.
Suomen tasa-arvolaki
edellyttää kuntia työnan-
tajina laatimaan tasa-arvo-
suunnitelman. Tasa-arvo-
lain muutoksen myötä op-
pilaitosten - pois lukien
peruskoulut - on myös laa-
dittava tasa-arvosuunnitel-
ma.
Suomen Kuntaliitto
osallistuu EU:n tasa-arvo-
ohjelman rahoittamaan
projektiin, jossa kehitetään
menetelmiä kuntien tasa-
arvon toteuttamisen seu-
raamiseksi ja arvioimisek-
si.
Projekti alkaa loppusyk-
syllä 2006 ja päättyy vuo-
den 2008 alussa.
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...32