Keskiviikko lokakuun 25. 2006
11
Alkoholinkulutuksen li-
sääntyminen näkyy nyky-
ään valitettavan usein myös
pienten lasten perheissä.
Vammalassa asiaan pyrki-
vät puuttumaan jo aikaises-
sa vaiheessa Päihdeklinik-
ka ja neuvola.
-Alkoholiveron lasku on
selkeä tekijä alkoholin kulu-
tuksen nousussa. Aiemmin
juotiin miedompia juomia,
kuten oluita ja viinejä, nyky-
ään juodaan viinaa, toteaa sai-
raanhoitaja Sari Hassi Vam-
malan Päihdeklinikalta.
Tampereen yliopiston tut-
kija Nina Halme tutki väitös-
kirjaansa varten yli 820:tä
pienten lasten isää, joiden
keski-ikä oli 37 vuotta.
Halmeen tutkimuksessa
huolestuttavinta oli isien run-
sas alkoholinkäyttö ja pari-
suhdeongelmat.
Reilusti yli kolmannes isis-
tä ilmoitti käyttävänsä alko-
holia yli riskirajojen.
Halmeen mukaan neuvolan
perhevalmennus voisi olla
hyvä tilaisuus isien tukemi-
seen ja alkoholinkäytön pu-
heeksiottamiseen.
Vammalassa tätä ajatusta
on toteutettu reilut kaksi
vuotta, keväällä 2004 aloitet-
tu yhteistyö käynnistyi alun-
perin vanhempainkouluhank-
keen tiimoilta.
Sen myötä Sastamalan pe-
rusturva ky:n Vammalan neu-
volassa kokoontuvassa perhe-
valmennusryhmässä yhtenä
teemoista on alkoholinkäyt-
tö.
Perhevalmennusryhmää
vetävät terveydenhoitajat
Ehkäisevän päihdetyön viikko käynnissä
Isien alkoholinkäyttö kasvussa
Kirsti Veikkola, Anne Fins-
ka ja Heli Heiskala. Sairaan-
hoitaja Sari Hassi on muka-
na alustamassa keskustelua
alkoholinkäyttöä koskevassa
osiossa.
Anne Finska ja Heli Heis-
kala ovat huomanneet työs-
sään, kuinka kaikki vanhem-
mat haluavat odotusvaihees-
sa olla esimerkillisiä.
-Valtaosa tulevista äideis-
tä ymmärtää, että alkoholia
ei saa käyttää raskaana olles-
sa. Kaikilla on tahto tehdä
parhaansa, he tiivistävät.
-Vauvan synnyttyä teemme
jokaiseen perheeseen koti-
käynnin. Usein huomaa,
kuinka isätkin suorastaan hu-
rahtavat isyyteen. Kotikäyn-
nistä jää hyvä olo, kun saa
huomata, että vanhemmat ha-
luavat tehdä kaikkensa lap-
sensa parhaaksi, Anne Fins-
ka kuvailee.
Isän korostunut
merkitys
Odotusaika ja valmistautu-
minen perheen kasvamiseen
ovat tuleville vanhemmille
otollista aikaa tarkastella
omaa alkoholinkäyttöään.
Molempia vanhempia tarvi-
taan lapsen hoitamisessa, li-
säksi isän rooli äidin tukija-
na on tärkeä.
Myös Vammalassa ollaan
kiinnitetty erityishuomiota
isään.
-Isän vastuun korostaminen
on iso asia, se että isä on tär-
keä osa perhettä. Isien mer-
kitystä tuodaan esille perhe-
valmennuksessakin, jossa
näytetään video ”Isä lapsen
elämässä”.
Terveydenhoitajat ovat
huomanneet, että isät käyvät
nykyään mielellään vastaan-
otolla yhdessä äitien kanssa.
-Etenkin ensimmäisen lapsen
kohdalla isä haluaa olla usein
mukana neuvolakäynneillä,
Finska kertoo.
Aina asiat eivät kuitenkaan
ole näin hyvin.
-Kun odottava äiti tulee
neuvolaan, kartoitetaan per-
hettä ja parisuhdetta koske-
via asioita.Toisinaan äidit ot-
tavat esille huolensa puolison
juomisesta, kertooAnne Fins-
ka.
Tilanteesta keskustellaan
raskauden edetessä.
-Joskus pienikin väliintulo
auttaa. Tärkeintä on kyllä
oma motiivi, ongelman pur-
kamisen pitää lähteä itsestä,
Sari Hassi muistuttaa.
Päihdeklinikkaan voi ottaa
yhteyttä vaikka itsellä ei al-
koholiongelmaa olisikaan.
-Meillä on paljon omaisasi-
akkaita, jotka käyvät purka-
massa omaa oloaan. Hassi on
tyytyväinen terveydenhoita-
jien kanssa tehtävään yhteis-
työhön.
-On hyvä kun saa tarvitta-
essa apua.
Tämä on konsultointia puo-
lin ja toisin.
Nuorten
päihteidenkäyttö
kasvussa
Alkoholiveron alennus ei
ole vaikuttanut päihdeklini-
kan näkökulmasta ainoastaan
isien tai vanhempien lisään-
tyneeseen juomiseen.
-Nuorten määrä on lisään-
tynyt. Myös ne nuoret, jotka
joivat ennen kaljaa juovat nyt
viinaa, Sari Hassi toteaa.
Huolestuttavaa hänen mu-
kaansa on myös se, että jo
7.-8. luokkalaisten joukosta
löytyy nuoria, jotka ”vetävät
lärvit” joka viikonloppu.
Yleinen yhdistelmä nuorten
keskuudessa on lisäksi alko-
holin ja rauhoittavien lääk-
keiden yhteiskäyttö.
Päihdeklinikka elää edel-
leen ihmisten mielissä A-kli-
nikkana, paikkana jossa puu-
tutaan vain alkoholin väärin-
käyttöön. Sari Hassi muistut-
taa, että päihteisiin lukeutu-
vat kaikki aineet, joilla on tar-
koitus saada aikaan päihdyt-
tävä vaikutus.
-Alkon käyttäjät ovat edel-
leen meidän suurin ryhmäm-
me, mutta esimerkiksi seka-
käyttö yleistyy koko ajan.
Sari Hassi kertoo, että huu-
meiden käytön kasvu on ta-
saantunut Vammalan seutu-
kunnan alueella.
-Se ei kuitenkaan tarkoita
sitä, että ongelma olisi pois-
tunut. Huumeita käytetään
edelleen, ja joidenkin kohdal-
la käyttö alkaa jo yläasteikäi-
senä. On paljon esimerkiksi
kannabiksen käyttäjiä, joiden
mielestä heillä ei ole asian
suhteen mitään ongelmaa,
vaikka asia ei todellakaan ole
näin.
Jotkut Päihdeklinikan asi-
akkaat tarvitsevat apua mo-
nenlaisissa asioissa, jolloin
yhteistyötä tehdään eri viran-
omaistahojen kanssa.
Pauliina Parto
Terveydenhoitajat Anne Finska (edessä) ja Heli Heiskala
(vas.) vetävät Vammalassa perhevalmennusryhmää. Päih-
deklinikan sairaanhoitaja Sari Hassi alustaa ryhmässä kes-
kustelua alkoholista.
Suodenniemen asukkaat
saavat noudettavat paketit ja
muut kuitattavat lähetykset
sekä muut postipalvelut
maanantaista 13.11. alkaen
Suodenniemen kirjasta ja ke-
mikaliosta.
Myös lähtevän postin kir-
jelaatikko siirretään samaan
Suodenniemen
asiamiesposti
vaihtuu toiseen
osoitteeseen. Posti on avoin-
na maanantaista perjantaihin
kello 9-17 ja lauantaisin kel-
lo 9-15.
Suodenniemen Kukka ja
Tekstiili palvelee postiasiois-
sa perjantaihin 10.11. kello
16 saakka.
Posti tiedottaa muutokses-
ta kotitalouksiin ja yrityksiin
jaettavalla asiakastiedotteel-
la.
Muutos ei vaikuta postin-
jakeluun eikä postiosoittei-
siin.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...32