6
Keskiviikko toukokuun 16. 2007
Isän osallistuminen lasten hoi-
toon on perheen hyvinvoinnil-
le tärkeää. Isän sitoutuminen
yhdessä äidin kanssa lapsiin
ja lastenhoitoon vaikuttaa
myönteisesti sekä parisuhtee-
seen että isä-lapsi -suhteeseen.
Vanhempainvapaan jakami-
nen isän ja äidin kesken myös
tasapuolistaa perheen hoito- ja
kasvatusvastuun jakautumista.
Kuitenkin vain pieni osa isistä
Suomessa käyttää mahdolli-
suuden
vanhempainvapaa-
seen.
Lapsia syntyi viime vuonna
58 840. Perinteiset roolimal-
lit istuvat tiukassa. Isistä 70
prosenttia käytti isyysvapaata
pääasiassa lapsen syntymän
yhteydessä. Isien vanhempai-
nvapaan käyttö on kuitenkin
edelleen vähäistä. Vanhempai-
nvapaata, kun isäkuukautta ei
lasketa mukaan, käytti vain 4
prosenttia isistä. Isäkuukautta
käytti noin 9 prosenttia isistä.
Talouteen liittyy
virheoletuksia
Kampanjassa puretaan asen-
teiden lisäksi oletuksia isän
pitämän vanhempainvapaan
vaikutuksista perheen talou-
teen. Vastoin yleistä käsitystä
isän pitämällä vanhempainva-
paalla voi olla jopa positiivinen
vaikutus perheen talouteen,
kun isän veroprosentti laskee
ja äiti pystyy hyödyntämään
verotuksessaan ansiotulovä-
hennyksen.
Sosiaali- ja terveysministe-
riön tiedotuskampanjasta on
sovittu työmarkkinajärjestöjen
kanssa kolmikantaisesti ja se
toteutetaan Euroopan sosiaa-
li- ja rakennerahaston (ESR)
rahoituksella. Kampanjan to-
teuttaa helsinkiläinen viestin-
tätoimisto Soprano Oyj.
Kampanja lähestyy isiä
muunmuassa internetissä sekä
radio- ja televisiomainonnalla.
Suomi puhaltaa yhteen
hiileen
Työmarkkinajärjestöt
odot-
tavat joustavien vanhempai-
nvapaiden myötä myös tasa-
arvon edellytysten toteutuvan
paremmin työelämässä. Sekä
työnantajat että työntekijät
hyötyvät työelämän tasa-ar-
von lisääntymisestä ja työn ja
perheen yhteensovittamisen
tukemisesta.
Vanhemmanvapaiden tasa-
puolisemman jaon odotetaan
johtavan
vanhemmuudesta
aiheutuvien työnantajakustan-
nustenkin nykyistä oikeuden-
mukaisempaan jakautumiseen
miesten ja naisten työnantajien
kesken. Tämä kehitys paran-
taisi myös naisten työmarkki-
na-asemaa.
Perhevapaiden pitoa
helpotettiin
Perhevapaita koskeva lakiuu-
distus tuli voimaan vuoden
alusta. Sen tavoitteena on
rohkaista tuoreita isiä osallis-
tumaan ja sitoutumaan entistä
aktiivisemmin perheen pien-
ten lasten hoitoon.
Uudistuksessa vanhempai-
nvapaan ajalta sekä äidille että
isälle maksettavaa vanhempai-
nrahaa korotettiin 30 ensim-
mäisen maksupäivän osalta
75 prosenttiin. Samalla
myös äitiysrahan määrä
56 ensimmäisen arki-
päivän ajalta nousi
90 prosenttiin.
Perheen ar-
keen vai-
kutta-
v a
muutos on
myös se, että
vanhemmat
voivat uudis-
tuksenmyötä
sopia isän pi-
tämän isäkuu-
kauden ajoitta-
misesta entistä
joustavammin.
Äetsän koululaiset saivat
kuulla, nähdä ja kokeilla
monenlaisia puhallinsoit-
timia Pehulan ja Kiikan
koululla viime keskiviik-
kona. Pehulassa mukana
olivat myös Keikyän kou-
lun oppilaa ja Kiikassa Jo-
kisivun oppilaat.
Torvisoittokunnan aloitteesta
käynnistetyn hankken tarkoi-
tuksena on aktivoida uusia
soittajia puhallinmusiikin pa-
riin sekä puhallinmusiikkipe-
rinteen säilyminen Äetsässä ja
lähialueella.
Hankkeeseen on saatu
mukaan Huittisten musiik-
kiopisto ja Sastamala Opisto.
Nuoria aktivoidaan samalla
hakeutumaan myös Äetsän
musiikkikoulun oppilaiksi.
Vammalassa alkoi vastaa-
va toiminta viime syksynä, ja
sieltä tulleiden myönteisten
kokemusten pohjalta tarttut-
tiin vastaavanlaiseen toteu-
tukseen myös Äetsässä.
Tavoitteet
Tavoitteena on innostaa paik-
kakunnan lapsia ja nuoria
puhallinmusiikkiharrastuk-
sen pariin sekä mahdollistaa
puhallinsoittimien opetuksen
laajentaminen seutukunnalla.
Tavoitteena on lisätä ja edis-
tää alan toimijoiden yhteis-
työtä seudulla ja saada aikaan
pysyviä rakenteita soitonope-
tuksen turvaamiseksi myös
harvinaisenpiin puhallinsoit-
timiin.
Kouluille hanke tarjoaa
jatkossa nuorten soittajien
esityksiä. Myös toivotaan, että
esitykset ovat myös muiden
tahojen käytettävissä.
Aaikataulu
Hanke aloitettiin Äetsän ala-
asteen kouluille järjestetyllä
soitinesittely ja kokeilutilai-
suudella. Tilaisuuden vetäjinä
oli Huittisten musiikkiopiston
rehtori Jouni Auramo, Tam-
pereen konservatorion opis-
kelijoita ja Kiikan Torvisoitto-
kunnan soittajia.
Esittelytilaisuus sisälsi soi-
tinesittelyn, orkesterin soit-
toesityksen, ja soittimen ko-
keilutuksen luokkaryhmille
kerrallaan.
Seuraava vaihe toteute-
taan aivan toukokuun lopulla
jolloin halukkaat voivat il-
moittautua mukaan syksyllä
alkaviin
harrastusryhmiin.
Koulujen kautta oppilaille
jaettavassa tiedotteessa esi-
tellään soittimet ja kerrotaan
harrastukseen liittyvistä asi-
oista, kuten soitinten lainaa-
misesta ja mahdollisista kurs-
simaksuista.
Mukaan
ilmottautuneil-
le lähetetään elokuun alussa
kirje, jossa kerrotaan har-
rastuksen
alkamisajankoh-
ta ja soittimien lopullinen
jako. Ensimäisellä kokoon-
tumiskerralla tehdään soi-
tinvalinnat kunkin nuoren
soveltuvuuden mukaan, evat
soitinresussit huomioon otta-
en. Uusia soittajia on tarkoi-
tus ottaa mukaan 20-25.
Opetus alkaa elokuussa ja
ensimmäinen alkeisorkeste-
riharjoitus on jo lokakuussa,
jolloin kaikilla oppilailla on
tarvittavat perustiedot ja tai-
dot soittimista.
Torvisoittokunnan esiin-
tymiskuntoisena säilyminen
tarvitsee jatkuvasti uusia soit-
tajia, soittajat ikääntyvät, ja
myös usein nuoret soittajat
muuttavat opiskelun ja työn
perässä suuremmille paikka-
kunnille. Vaikka Sastamala
Oopistossa on ollut mahdol-
lisuus saada soiton opetusta
viime vuosina, soittokunnan
soittajien lukumäärä ei ole
kasvanut vuosiin.
Olavi Prihti
Puhaltimet soivat
Äetsän ala-asteilla
Kiikan Torvisoittokunnan johtajan Aslak Allinniemen kanssa kuvassa on Artturi Me-
rinen, Kiikan koulun kolmannen luokan oppilas.
Pehulan koulun juhlasali täyttyi kiinnostuneista kuulijoista.
Johanna Kartano Kiikan Torvisoittokunnasta opastaa
klarinetinsoittoa Ilona Vuokolle, joka on Jokisivun kou-
lun oppilas.
Kirja loikkaa
ulos kansistaan
vSuomen Kirjainstituutin
säätiön toimintavuosi on
käynnistynyt haasteellisis-
sa merkeissä. Hyvän vas-
taanoton saanut näyttely
kiertää eri puolella Suo-
mea. Hallitus on uudistu-
nut, ja projektiavustuksin
on käynnissä useita kirja-
kulttuurihankkeita. Kir-
jainstituutin osaaminen
on saanut valtakunnallista
arvostusta.
Eduskunnan kirjastossa loka-
kuussa esillä oleva kiertonäyt-
tely ”Kirja kotona ja kylillä”
on saanut hyvät arvostelut
sen vuokranneilta tahoilta.
Kirjahistoriaa hauskasti kä-
sittelevän näyttelyn kohde-
ryhmä on laaja: koululaisista
yliopiston opiskelijoihin, kir-
jaston asiakkaista kirjakaupan
ja kirjamessujen asiakkaisiin.
Suomen Kirjainstituutin tuot-
tama näyttely kiertää parisen-
kymmentä kohdetta vuoden
2007 aikana. Matkasta läpi
suomenkielisen kirjahistori-
an on toteutettu kokonainen
tuoteperhe kirjoineen, ope-
tustauluineen,
kortteineen,
T-paitoineen ja nettiaineistoi-
neen. Toukokuussa päättyvän
kirjoituskilpailuun ”Henkilö-
kohtaista” on tullut jo tähän
mennessä runsaasti kirjoituk-
sia eri puolelta Suomea.
Kirjainstituutin arvostus
kasvaa jatkuvasti
Kirjainstituutin
kirja-alan
osaamisen arvostusta osoittaa
maakunnallisen ja valtakun-
nallisen rahoituksen jatkuva
kasvaminen.
Projekteihin on saatu vuo-
den 2007 aikana yhteensä jo
100.000 euroa. Tämä sisältää
mm. Vammalan kaupungin-
kirjaston opetusministeriöltä
saaman 15.000 euroa, jonka
turvin edistetään lasten ja
nuorten tietämystä kirjakult-
tuuristamme.
Avustuksetkohdistuvatsekä
alueelliseen että valtakunnal-
liseen kirja-alan toimintaan.
Pirkanmaan kulttuurirahasto
luovutti vuosijuhlassaan 11.5.
suurimman yksittäisen apu-
rahan 20.000 euroa Suomen
Kirjainstituutille lukemisen
edistämiskampanjaan Pirkan-
maan kouluissa.
Toiminnan tulos
näkyväksi
Vuosien työn tulos lukemisen
edistämiseksi näkyy jo konk-
reettisina lukuina. Vammalan
kaupunginkirjaston lasten ja
nuorten kaunokirjallisuuden
lainaus vuonna 2006 nousi
edellisvuodesta 12 prosenttia
samaan aikaan kun kirjaston
hankintamäärärahat pieneni-
vät. Kahdentoista prosentin
nousu on huomattava myös
valtakunnallisesti tarkasteltu-
na.
Seudun aktiivisesta lasten
ja nuorten kirja-alan toimin-
nasta mainittakoon kirjaston
kiertävä kirjavinkkari ja Sas-
tamalan Opiston sanataiteen
perusopetus ja luovan kirjoit-
tamisen kurssit. Tänä vuonna
toteutettavat viidennet Lasten
ja nuorten kirjapäivät hou-
kuttavat Vammalaan vuosi
vuodelta enemmän kävijöitä.
Erityisesti Jästihuispauksen
ja Kirjavinkkauksen suomen-
mestaruuskisat näkyvät laa-
jasti valtakunnan mediassa.
Saatujen projektiavustusten
turvin jatketaan tuloksellista
työtä lukemisen edistämisek-
si.
Muutoksia hallituksessa
Kirjainstituutin säätiön hal-
lituksen
puheenjohtajana
toimii Tieteellisten seurain
valtuuskunnan toiminnanjoh-
taja Aura Korppi-Tommola ja
varapuheenjohtajana Turun
yliopiston professori Kari Im-
monen.
Suomen Kustannusyhdis-
tystä edustaa erikoistoimitta-
ja Liisa Ste"a, Kirjailijaliittoa
ja
Näytelmäkirjailijaliittoa
kirjailija Markku Turunen ja
Kustannus Oy Aamulehteä
kulttuuri- ja ihmisoikeustoi-
mittaja Maila-Katriina Tuo-
minen.
Kuntaperustajien edustajat
ovat päätoimittaja Marja-Liisa
Hakanen Huittisista, tilaaja-
päällikkö Tuula Martikainen
Tampereelta sekä sivistysjoh-
taja Lauri Laurila ja kaupun-
ginsihteeri Hannu Nikkilä
Vammalasta.
Suomen isiä innostetaan perhevapaille
Isän osallistuminen pienten lasten hoitoon lisää tutki-
musten mukaan perheen hyvinvointia ja heijastuu myös
positiivisesti perheen myöhempään elämään. Isäkuu-
kauden merkitys on myös työmarkkinoiden tasa-arvol-
le suuri. Viestintätoimisto Soprano Oyj toteuttaa Isät
perhevapaalle -kampanjan sosiaali- ja terveysministe-
riön toimeksiannosta yhdessä työmarkkinajärjestöjen
kanssa. Kampanjan tavoitteena on saada Suomen isät
käyttämään aktiivisemmin vanhempainvapaitaan.
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...32