14
Keskiviikko toukokuun 16. 2007
Kela tehostaa ja yhtenäistää
takaisinperintäänsä valtakun-
nallisesti. Toiminta on kes-
kitetty kuuteen alueelliseen
perintäyksikköön. Asiakkaan
kannalta tämä merkitsee sitä,
että jatkossa Kela ottaa aiem-
paa aktiivisemmin yhteyttä
asiakkaaseen, jos liikaa mak-
settuja etuuksia ei ole palau-
tettu sopimusten mukaan.
Kela tekee vuosittain noin
15 miljoonaa etuuspäätöstä.
Etuuksia joudutaan perimään
takaisin, jos niitä on syystä
tai toisesta maksettu aiheetta
tai liikaa. Usein liikamaksun
syynä on se, että asiakas ei ole
ilmoittanut elämäntilanteensa
muutoksista Kelaan.
Uusi perintäyksikkö alkaa
hoitaa takaisinperintää, jos
asiakas ei maksa etuutta takai-
sin sovitun suunnitelman mu-
kaisesti. Tällöin asiakkaalle
lähetetään maksukehotus.
Perintäyksikkö
hoitaa
asiakkaan kaikkien perintä-
kelpoisten
perintäasioiden
täytäntöönpanon sen jälkeen,
kun yksikin asiakkaan perin-
täasia on siirtynyt yksikön
vastuulle.
Yleensä asiakasta kuitenkin
kuullaan ennen perintäpää-
töksen tekemistä ja hän voi
myös ilmaista mielipiteensä
takaisinmaksun tavasta ja ai-
kataulusta.
Saatavaa voidaan myös
kohtuullistaa.
Valtaosan Kelan perinnässä
olevista saatavista muodosta-
vat yleinen asumistuki, työt-
tömyysetuudet ja opintotuki.
Perintäkanta on tällä hetkellä
116 miljoonaa euroa.
Mestarit luonnehtivat joukku-
eensa ehdottomaksi ykkösval-
tiksi tasaisuutta. -Joukkue oli
lisäksi vahva sekä henkisesti
että fyysisesti, opettaja Seppo
Sundberg kehuu.
Fillarimestari -kisassa oli
mukana 23 joukkuetta ympäri
Suomen.
Tehtävät koostuivat teoria-
osuudesta ja käytännön ajo-
kokeista.
-Meidän piti esimerkiksi
ajaa kahdeksikko kiertämällä
tötsiä, Roope kertoo.
Haastava osuus oli myös
riman alittaminen pyöräillen
2,5 kilon kirjat repussa. Teo-
riaosuudessa piti muun mu-
assa tunnistaa liikennemerk-
kejä.
-Semmoset merkit oli vai-
keita, mitkä ei edes liity pyö-
räilyyn, Otto tunnustaa.
Matkalippu Madridiin
Maineen ja kunnian lisäksi
Varilan Fillarimestarit saivat
palkinnoksi tuliterät Helka-
man lahjoittamat polkupyörät
ja matkalipun Madridiin.
Matkan tarkoituksena ei
ole ainoastaan hurvitella, vaan
ottaa osaa EM-kilpailuihin.
Kisat järjestetään syys-
kuussa, ja niihin osallistuu 27
maata.
Jotta Varilan joukkue olisi
täydessä iskussa EM-kisoissa,
pääsevät he vielä syksyllä El-
livuoreen Autoliiton järjestä-
mälle korkean paikan leirille.
-Siellä meitä prepataan oi-
kein kunnolla, Otto virnistää.
Pauliina Parto
Valitse vapaasti.
Säästä pakosti.
Puh. 0201 211 360
Huittinen
Lintuparventie 6
Avoinna ark. 10–18, la 9–14
Harjavalta
Ratalankatu 3, puh. 0201 211 760
Avoinna ark. 10–18, la 9–14
MASKU
Cobra-ryhmä.
New Anna-kankaalla 599
!
. Väri Camel.
Saatavana myös Nantes-kankaalla,
värit beige ja mocca 799
!
. Rajoitettu erä.
599,-
1045,-
Alk.
India pöytä.
180 x 90 x 76 cm 249
"
(349
"
).
India tuoli
69
"
(95
"
).
69,-
349,-
95,-
249,-
Sofia-ryhmä.
Pöytä 200 x 91 cm + kuusi säätötuolia.
999,-
1331,-
Kaupan päälle
Royal pehmusteet ja jätti-
varjo, halk. 3,3 m.
Useita värejä.
Arvo 348
!
.
Alk.
MAKSUAIKAA
KOLME KUUKAUTTA
Korot ja kulut
uusille
ja vanhoille
Käyttöluottoasiakkaille
.
Kysy lisää myyjiltämme.
499,-
Detroit-ryhmä.
Pöytä 190x90 cm + kuusi säädettävää
tuolia. Kovapuuta.
889,-
Osa tuotteista toimitusmyynnissä
99,-
295,-
Derby-ryhmä.
Pöytä 93 cm + neljä tuolia. Akasiapuuta. Rajoitettu erä.
Masku-collection -sängyt.
Laadukkaat kotimaiset
joustin-, runko- ja jenkkisängyt messuhintaan.
Puuvillakankaalla. 10 vuoden jousitakuu. Masku 1
Joustinpatja 80 x 200 99
!
(ovh 155
!
).
-25–40%
Mallisto
uudistuu.
Rajoitettu
erä!
Kirkkaasti
Suomen laajin
ja edullisin
kesäkaluste-
valikoima
Kesäkaluste-
avajaiset
Kotimainen, ekologinen kestopuu pihalaatta.
80x80 cm, 7,45
"
60x60 cm, 5,45
"
(ruskea)
80x80 cm, 8,95
"
(ruskea)
40x40 cm, 2,45
"
50x50 cm, 3,50
"
60x60 cm, 3,99
"
Vastakkain istuttavat keinut.
Katollinen kuvan Santra keinu 649
!
.
249,-
Hyvän
metsänhoidon
tunnus
Meiltä huippulaadukkaat
-puutarhakalusteet
Todella laaja valikoima. Tiheäsyistä Norrlannin mäntyä. Paras säänkestävyys.
Fillarimestarit
löytyivät Varilasta
Tieliikennelaki kävi kevään aikana tutuksi Varilan kou-
lun oppilaille Noora Hyväriselle, Noora Niemimaalle,
Roope Aholalle ja Otto Saarimaalle. Joukkuehenki ja
kova harjoittelu tuottivat viime maanantaina tulosta,
kun varilalaiset nappasivat voiton Turussa järjestetyssä
Fillarimestari -kilpailussa.
Mitäs me mestarit. Noora Niemimaa (vas.), Noora Hyvärinen, Otto Saarimaa ja Roope Ahola lähtevät syyskuussa
Madridiin EM-kisoihin edustamaan Suomea.
Vesarannan
kesäteatterissa
Meijän onni
Vesarannan kesäteatteri esit-
tää tänä kesänä Liisa Heis-
kasen riehakkaan komedian
Meijän onni. Näytelmän ohjaa
Marianne Aalto ja lavalla näh-
dään sekä Vesarannan kon-
kareita että tuoreita kasvoja.
Ensi-ilta on juhannuksen jäl-
keen, keskiviikkona 27.6. ja
esitykset jatkuvat heinäkuun
loppuun asti keskiviikkoisin
ja sunnuntaisin, myös perjan-
taina 27.7. Lisäksi ohjelmassa
on yönäytös perjantaina 13.7.
Kela tehostaa
takaisinperintää
Sepelvaltimotautia sairastavien
kuntoutuksessa puutteita
Sepelvaltimotautipotilaateivät
saa julkisessa terveydenhuol-
lossa neuvontaa ja kuntou-
tusta suositusten mukaisesti,
kertoo Sydänliiton tekemä
selvitys.
Kuntoutusta
järjestettiin
vain vajaalle kahdeksalle pro-
sentille potilaista. Kuntoutuk-
sen järjestelyissä, sisällössä ja
määrissä oli suurta kirjavuut-
ta eri puolilla Suomea, ja po-
tilaat ohjattiin jatkohoitoon ja
kuntoutukseen sattumanva-
raisesti.
Sydänliitto selvitti kuntou-
tuskäytäntöjä julkisessa terve-
ydenhuollossa viime keväänä.
Kysely lähetettiin lähes 400
sairaalalle ja terveyskeskuk-
selle, joista hieman yli puolet
vastasi kyselyyn.
- Kuntoutusta ei edelleen-
kään mielletä kaikkialla osak-
si sepelvaltimotaudin uudel-
leen sairastumisen ehkäisyä,
eikä sitä ole järjestelmällisesti
sisällytetty
hoitoketjuihin.
Erityisesti terveyskeskuksissa
potilaan ohjaus ja neuvonta
olivat riittämättömiä, kertoo
terveyspalvelupäällikkö Ulla-
Riitta Penttilä Sydänliitosta.
Vuosittain kuntoutukseen
osallistuu noin 3 900 sepelval-
timotautipotilasta.
1...,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13 15,16,17,18,19,20,21,22,23,24,...32