9
Keskiviikko tammikuun 30. 2008
M
e ihmiset olemme elämässämme loppu-
jen lopuksi hyvin usein yksinäisiä. Runoilija
Koskenniemi sanoo:
” Ystävän armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok`katoaa, kun sitä kohti sä käyt
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
Yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä oot.”
Yksinäisyys ei ole pelkästään tuskallinen ja vaikea asia.
On olemassa myös hyvää yksinäisyyttä. Yksin ollessaan
ihminen voi koota hajonneen minänsä, hiljentyä kuun-
telemaan sisäistä ääntään. Hiljaisuudessa yksin olles-
saan hän voi luoda jotain uutta. Ihminen tarvitsee rau-
haa. Jos ihminen on tasapainossa itsensä kanssa, hän
uskaltaa olla yksin ja hakeutua vapaaehtoisesti yksinäi-
syyteen, ja näin hän saa lisää energiaa ja oppii tunte-
maan itseään syvemmältä. Jos ihminen pelkää itseään,
hän ei uskalla kohdata itseään. Hän ei uskalla olla yksin.
Hän pelkää, että sisällä piilossa oleva tuska tulee esille
ja näennäinenkin tasapaino horjuu.
Ikäihmisen kehitystehtäviin kuuluu luoda kokonais-
kuva eletystä elämästä, ja tähän hän tarvitsee rauhaa.
Elämänsä loppupuolella ihminen miettii ja muistelee
elettyä elämäänsä ja näin tehden löytää ehkä selityksen
elämänsä kohtaloille ja ratkaisuille. Puhutaan irtaantu-
mistreoriasta, jossa ihminen vähitellen irtaantuu sosi-
aalisista suhteistaan ja nauttii yksinolostaan. Tämä ei
tarkoita sitä, että ihminen irtaantuisi kokonaan muis-
ta ihmisistä, vaan, että hän oppii arvostamaan yksinäi-
siä hetkiään. Omaan sielunelämään kohdistuva mielen-
kiinto kasvaa.
Muistelut yhdessä ikätovereiden kanssa auttavat myös
oman elämän selityksen löytymisessä. Puhutaan muis-
teluterapiasta. On hienoa todeta yhdessä muistellessa
vaikkapa lapsuuden kokemuksia, kuinka toisen koke-
mukset tuovat mieleen omasta elämästä tapahtumia,
joita ei tiennyt muistavansakaan. Elämän varhaisvai-
heet tulevat lähelle.
Lähellämme on myös ihmisiä, jotka kokevat yksinäi-
syyden ahdistavana. Ihminen tuntee, että hänet on hy-
lätty, kun kukaan ei ota yhteyttä. Puhutaan sosiaalises-
ta yksinäisyydestä, joka tuo mukanaan emotionaalista
eli tunne-elämän yksinäisyyttä. Sosiaalinen yksinäisyys
voi myös johtua siitä, että on menettänyt tärkeitä ih-
misuhteita eikä oikein haluakaan luoda uusia yhteyksiä
ainakaan kovin pian menetyksen jälkeen. Voi olla myös
niin, että on pettynyt ihmissuhteissa eikä uskalla luot-
taa toiseen ihmiseen ja jää tunteiden tasolla yksin, sillä
ystävyyteen tarvitaan luottamusta.
Ihminen kokee yksinäisyyttä myös silloin, kun hän tun-
tee, että hän ei ole hyväksytty omana itsenään siinä yh-
teisössä, jossa hän elää esimerkiksi työyhteisössä. Vaik-
ka ulkonaiseti ei ole yksin, voi sitä olla sisäisesti, kun ei
tunne kuuluvansa joukkoon.
Voimme jokainen olla lievittämässä vaikeaksi koet-
tua yksinäisyyttä ja tunnetta siitä, ettei kukaan välitä.
Voimme olla kuuntelevia ystäviä. Kun olemme läsnä
toista varten, teemme toisen onnelliseksi ainakin pie-
neksi tuokioksi. Ihminen ei olekaan enää yksin, ja luot-
tamus toiseen ihmiseen saattaa alkaa viritä.
Pirkko Lahtinen
Yksinäi-
syydestä
Lipeärekka kyljelleen Huittisissa,
henkilöauto ajoi päin
Huittisissa valtatie 2:lla sattui
perjantaina aamuyöllä kello
04.15 säiliörekan ja henkilö-
auton yhteentörmäys. Vuon-
na 1979 syntynyt mies kuljetti
lipeälastissa ollutta täysperä-
vaunuyhdistelmää Helsingin
suuntaan. Ristikankaan riste-
yksen kohdalla vetoauton pe-
rävaunu lähti erittäin jäisellä
tiellä luisuun. Yhdistelmä lui-
sui poikittain koko tien leve-
ydeltä ja perävaunu kaatui va-
semmalle kyljelleen tielle. Ve-
toauton aisan katkettua auto
luisui perä edellä tieltä ulos.
Samaan aikaan henkilöau-
to ajoi Helsingistä Poria kohti.
Kuljettajana toiminut vuonna
1955 syntynyt nainen törmä-
si autollaan ajokaistalla ollee-
seen perävaunuun. Henkilö-
auton ja ja yhdistelmän kuljet-
tajat loukkaantuivat lievästi.
Henkilöauto romuttui etu-
osastaan täysin ja kuorma-au-
to ja perävaunu vaurioituivat
törmäyksessä.
Liikenne
oli tapahtu-
mapaikalla
poikki useita
tunteja ja käy-
tössä oli on-
nettomuuspai-
kan ohittava
kiertotie.
Vaurioituneesta
perävaunusta siirrettiin lipeä
toiseen perävaunuun.
Ympäristöön lipeää ei pääs-
syt.
Auto ulos
tieltä
Köyliössä
Lauantaina puolen päivän jäl-
keen sattui henkilöauton ulos-
ajo Köyliössä Kokemäentiellä.
Harjavaltalainen naishen-
kilö oli ollut ajossa tietä Ke-
polan suuntaan, kun hän me-
netti autonsa hallinnan ajau-
tuen vasemmalle kevyen lii-
kenteen väylän ylitse päin
puuta. Auto vaurioitui rytä-
kässä.
Törkeät ratit Huittisissa ja Säkylässä
Liikkuvan poliisin partio py-
säytti lauantaina illalla Huit-
tisten keskustassa Risto Rytin
kadulla henkilöauton, jon-
ka paikkakuntalainen mies-
kuljettaja puhalsi alkomet-
riin törkeän rattijuopumuk-
sen rajan ylittävät lukemat.
Kuljettaja määrättiin ajokiel-
toon.
Poliisipartio pysäytti lauan-
taina illalla ennen puoltayö-
tä Säkylässä Kuninkaanläh-
teentiellä henkilöauton, jon-
ka köyliöläinen mieskuljetta-
ja puhalsi alkometriin törkeän
rattijuopumuksen rajan ylittä-
vän lukemat.
Rattijuoppoja liikenteessä
myös sunnuntaina
Sunnuntaina aamuyöllä po-
liisipartio pysäytti Huittis-
ten keskustassa henkilöauton.
Paikkakuntalainen kuljettaja-
na ollut mieshenkilö puhalsi
alkometriin rattijuopumuk-
sen rajan ylittävät lukemat.
Sunnuntaina aamupäiväl-
lä liikkuvan poliisin partio py-
säytti Huittisten keskustassa
Lauttakylänkadulla henkilö-
auton. Auton paikkakuntalai-
nen mieskuljettaja puhalsi al-
kometriin rattijuopumuksen
rajan ylittävät lukemat. Kuljet-
taja määrättiin ajokieltoon.
Kortitonkin liikkeellä
Sunnuntaina
aamulla klo
06.00 jälkeen poliisipartio py-
säytti Huittisten keskustassa
henkilöauton, jonka huittis-
lainen mieskuljettaja oli ajo-
kortiton. Autosta oli myös ve-
rot maksamatta.
Nainen pahoinpideltiin
Kokemäellä
Kokemäkeläistä naista pa-
hoinpideltiin sunnuntaina aa-
muyöllä noin kello 03.00 pai-
kallisen ravintolan edustalla.
Nainen oli kaadettu maahan
ja hän oli saanut pahoinpite-
lyn seurauksena muun muas-
sa haavan kasvoihinsa.
Asiasta tietäviä pyydetään
ottamaan yhteyttä Kokemä-
en poliisin päivystykseen
07 187 47 555.
Pelti kolisi
Kokemäellä
Sunnuntaina aamupäivällä ta-
pahtui Kokemäellä Teljänpor-
tin ja Voimakadun risteykses-
sä kahden henkilöauton väli-
nen peltikolari.
Paikkakuntalainen mies-
henkilö ajoi Teljänporttia pit-
kin aikomuksena ajaa riste-
yksestä suoraan ylitse. Hän
ei huomannut samaan ai-
kaan Voimakatua pitkin oike-
alta risteykseen ajanutta köy-
liöläisen miehen kuljettamaa
henkilöautoa, jolloin autot
törmäsivät toisiinsa ja vauri-
oituivat.
Henkilövahinkoja ei sattu-
nut.
Hirvi loikkasi
auton eteen Säkylässä
Säkylän Pyhäjoella Ohikul-
kutiellä sattui perjantaina il-
tapäivällä hirvikolari. Pori-
lainen naishenkilö oli ajanut
henkilöautolla tietä Säkylän
keskustan suuntaan, kun va-
semmalta juoksi hirvi tiel-
le auton eteen. Auto vaurioi-
tui etuosastaan lievästi. Hirvi
loukkaantui ja se jäljestettiin
ja lopetettiin paikallisten met-
sästäjien toimesta.
Ilkivaltaa, varkaus
ja ulosajo Laviassa
Laviassa Lutikontiellä rikot-
tiin maanantain vastaisena
yönä kerrostalon ulko-oven
lasi. Vammalan poliisi tavoit-
ti tekijän.
Poliisi tavoitti lauantaina
Laviasta ajo-oikeudettoman
mieshenkilön, jonka henki-
löauto oli suistunut tieltä Rii-
hontiellä.
Lisäksi Laviassa on joulu-
tammikuun aikana murtau-
duttu Koivuniementiellä si-
jaitsevaan omakotitaloon, jos-
ta on anastettu puusepän työ-
kaluja.
Rattijuoppo ajoi
ojaan Rautaniementiellä
Henkilöauto suistui tieltä sun-
nuntain vastaisena yönä Vam-
malassa Rautaniementiellä.
Poliisin tavoittaessa kuljetta-
jan tämä puhalsi alkometriin
1,5 promillea. Tutkinnassa il-
meni, että henkilö oli kuljetta-
nut tapahtuneen jälkeen hen-
kilöauton lisäksi myös trak-
toria.
Viikonloppu innosti
ajamaan maistissa
Sunnuntain vastaisena yönä
poliisi tavoitti Äetsästä tieltä
249 henkilöauton, jonka kul-
jettaja puhalsi alkometriin 1,5
promillea.
Poliisi tavoitti lauantaina
iltapäivällä Vammalan kes-
kustasta henkilöauton, jonka
kuljettaja puhalsi alkometriin
2,2 promillea. Kyydissä ollutta
auton omistajaa epäillään ajo-
neuvon luovuttamisesta juo-
puneelle.
Lauantaina päivällä poliisi
tavoitti Vammalan keskustas-
ta 1,5 promillea puhaltaneen
epäillyn rattijuopon.
Lauantain vastaisena yö-
nä poliisi tavoitti Vammalas-
ta valtatie 12:lta 1,8 promillea
puhaltaneen epäillyn rattijuo-
pon.
Pyöräkelkka ja autostereot
varkaille Vammalassa
Hakakatu 1:n pihasta Vam-
malasta anastettiin perjantai-
na punainen Esla-merkkinen
pyöräkelkka.
Kannintiellä murtaudut-
tiin lauantain vastaisena yönä
henkilöautoon ja anastettiin
autostereot.
Stop-merkin takaa tullut
törmäsi henkilöautoon
Valtatiellä 12 sattui perjan-
tai-iltana raju törmäys. Hen-
kilöauto ajoi valtatietä Huit-
tisten suuntaan, kun Tyr-
väänkylän risteyksessä auton
eteen kääntyi toinen ajoneu-
vo. Henkilöauto tuli valta-
tielle stop-merkin takaa py-
sähtymättä. Ajoneuvot tör-
mäsivät ja vaurioituivat pa-
hoin.
Kaksi henkilöä vietiin am-
bulanssilla sairaalaan tarkis-
tuttamaan vammansa.
Ajo-oikeudeton
tuikkasi auton ojaan
Perjantaina aamulla poliisi
havaitsi Hossantien ja Rataka-
dun risteyksessä ojaan suistu-
neen henkilöauton. Poliisi ta-
voitti ajo-oikeudettoman kul-
jettajan myöhemmin päivällä.
Rikosten kokonaismäärä laski,
väkivaltarikollisuus kasvussa Kokemäellä
Kokemäen poliisin rikostilasto
viime vuodelta kertoo, että ri-
kosten kokonaismäärä laski alu-
eella joihinkin aiempiin vuosiin
verrattuna. Kaikkiaan rikoksia
sattui vuonna 2007 4 367, kun
edellisvuonna määrä oli 4 452.
Henkirikoksia ja niiden yri-
tyksiä tapahtui kaikkiaan kah-
deksan. Tämä on suurin mää-
rä koskaan Kokemäen kihla-
kunnan poliisilaitoksen aikana.
Harjavallassa tapahtui murha,
kaksi tappoa ja tapon yritys,
Huittisissa kolme tapon yritystä
ja Kokemäellä yksi tapon yritys.
Lisäksi törkeiden yksilöön koh-
distuneiden rikosten ja pahoin-
pitelyrikosten määrä kasvoi sel-
västi aikaisempiin vuosiin ver-
rattuna.
Suodenniemen
koululaiset
odottavat jo keinuja
Suodenniemen
koululaiset
Oppilaskunnan hallitus ko-
koontui 11.1.08. Kokouksessa
mietimme, mitä tapahtumia
oppilaskunnan tulisi järjes-
tää kevään aikana. Ensimmäi-
nen ehdotus oli rusettiluistelu.
Rusettiluistelun idea on siinä,
että jokaisen luistelijan pitäi-
si etsiä oma pari. Kun pari on
löydetty, voi oppilaspari käydä
hakemassa opettajilta palkin-
non, joka voi olla vaikka suk-
laapatukka. Hallituksen vir-
kistysvastaavat järjestävät mu-
siikin rusettiluisteluun.
Seuraava ehdotus oli kou-
lumme perinteinen vappujuh-
la. Vappujuhlassa olemme pi-
täneet yleensä naamiaiset. Li-
säksi siellä on pelejä ja leikke-
jä. Bändikerho on lupautunut
esittämään muutamia kappa-
leita. Myös opettajien bändi
esiintyy juhlassa. Vappujuhlan
perinteenä on ollut myös mäs-
säillä. Tänä vuonna meillä pi-
täisi myös olla myös disko.
Syksyllä Vammalan nuo-
risovaltuusto jakoi hankera-
hoitusta kouluille. Haimme
rahaa uusien keinujen saami-
seksi koulumme pihaan isojen
puolelle.
Varma summa oli 500!,
mutta haimme 200!:n ylitys-
tä tästä, jonka myös saimme.
Saamme 700 !:lla kouluumme
turvalliset keinut, jotka pysty-
tetään toukokuun aikana. Pys-
tytykseen tarvitaan avuksi ta-
lonmiehiä sekä hiekkaa ja mi-
nikaivuria.
On tärkeää, että saamme
uudet keinut, koska keinut
ovat vanhat, mädät, huono-
kuntoiset ja ne voivat olla jopa
hengenvaaralliset.
Äetsän kansanmusiikkitapahtuma
jälleen tulevana viikonloppuna
Sastamalan Opisto ja Äetsän
kulttuuritoimi järjestävät jo-
kavuotisen Äetsän kansan-
musiikkitapahtuman Pehulan
koululla tulevana lauantaina
ja sunnuntaina.
Tapahtuman aloittaa lau-
antaina kello 13 konsertti lap-
sille ja koko perheelle Pehu-
lan koulun salissa. Konsertis-
sa esiintyy Mikko Perkoila &
Kennel. Laulujen aiheet liik-
kuvat nykyarkipäivän tapah-
tumista kaukaiseen mennei-
syyteen, hyönteisten elämäs-
tä avaruuden ihmeisiin, di-
nosauruksista kummituksiin.
Musiikilliset tyylit vaihtelevat
joustavasti vanhasta hovimu-
siikista ja kansanmusiikista
akustiseen rokkiin. Yhtyeen
jäsenet ovat: Mikko Perkoila
(laulu, kitara, kanteleet), Anna
Hänninen (laulu,huilut, tina-
pillit, bodhran, luut ym.), Erk-
ki Okkonen (basso) ja Heikki
Uimonen (kitara, mandoliini,
dobro, jouhikko). Konserttiin
on vapaa pääsy.
Työpajat järjestetään lau-
antaina kello 14.30-18 ja sun-
nuntaina kello 10-16. Muka-
na on tänä vuonna neljä työ-
pajaa. Aikuinen&lapsi-työ-
pajassa tehdään soittimia
erilaisesta arkiympäristöstä
löytyvästä materiaalista ja sit-
ten musisoidaan niillä. Lapset
ja aikuiset voivat oppia raken-
tamaan helppotekoisia soitti-
mia (täryväkkäröitä, mehupil-
lioboeita jne). Myös aikuiset
voivat yksinään osallistua pa-
jaan esimerkiksi saadakseen
vihjeitä työhönsä. Opettajina
ovat muusikko ja soitinraken-
taja Mikko Perkoila ja muu-
sikko Erkki Okkonen.
Soittotyöpaja on tarkoitettu
10-14-vuotiaille. Opettajana
on musiikinopettaja, kansan-
muusikko Marja-Riitta Top-
cun, mukaan on tulossa iloista
etnotkahtanutta ränttätänttää.
Edellytyksenä kurssille osal-
listumiseen on vähintään 1-
tason suorittaminen pääsoit-
timessa.
Kolmantena työpajana on
Pelimannipaja laulajille ja
soittajille.
Nuotinlukutaitoa ei kurs-
silla tarvita ja se on tarkoitettu
kaikille kiinnostuneille. Opet-
tajina ovat tutut viime vuodel-
ta, pedagogit,kansanmusiikin
ammattilaiset Olli Kari ja Ai-
li Ikonen.
Kehitysvammaisten ilmai-
sutyöpaja on lauantaina kello
16.15-17 ja sunnuntaina kello
15.15-16. Opettajana on ku-
vataiteilija ja muusikko Jaak-
ko Karjula. Tämä kurssi on
maksuton. Muut työpajat ovat
maksullisia.
Työpajojen huipennukseksi
järjestetään yhteinen konsert-
ti lauantain ja sunnuntain tuo-
toksista sunnuntaina kello 16
Pehulan koulun salissa.Kon-
serttiin on vapaa pääsy.
Tapahtuman lopuksi sun-
nuntaina kello 19 Äetsän
Opistotalolla Hulla Hó esittää
uudempaa kansanmusiikkia.
Bändin äänimaailma koostuu
udu-rumpujen, kanteleen, ki-
taran ja laulun yhteissoinnis-
ta. Ohjelmisto koostuu Anna-
Maria Toivosen biiseistä, jot-
ka pohjaavat Suomen kansan
vanhoihin runoihin, mukana
on myös materiaalia vanhoilta
taitajilta. Yhtyeen jäsenet ovat
Anna-Maria Toivonen, lau-
lu ja kantele, Mikä Häkkinen,
kitara, huuliharppu, laulu,
Henrik Wakonen, udu-rum-
pu, shamaanirumpu, Santeri
Väyrynen, udu-rumpu ynnä
muita lyömäsoittimia, huilu ja
saksofoni. Konserttiin on va-
paa pääsy.
Tiesitkö
lahjavero-
ilmoituksesta?
Lahjansaajan on annettava
4 000 euron arvoisista ja sitä
arvokkaammista lahjoista lah-
javeroilmoitus lahjanantajan
kotikunnan verotoimistoon
kolmen kuukauden kuluessa
lahjan antamisesta. Ilmoitus on
tehtävä myös, jos on saanut sa-
malta antajalta kolmen vuoden
kuluessa muita lahjoja ja lahjo-
jen yhteenlaskettu arvo nousee
4 000 euroon, Veronmaksajain
laatima verovinkki kertoo.
Jos lahjan arvo on alle 4 000
euroa, ilmoitusta ei tarvita, jos
verottaja ei sitä erikseen vaadi.
Muiden kuin rahalahjojen koh-
dalla kannattaa ottaa huomi-
oon, että lahjaveroilmoituksella
lahjalle saadaan määriteltyä ve-
rotusarvo. Jos lahjan myy, vero-
tusarvon avulla on helppo las-
kea luovutusvoitto tai -tappio.
Ilmoituslomakkeen saa ve-
rotoimistosta tai tulostamalla
osoitteesta
.".
Kolhija pakeni
Superin parkkipaikalta
Henkilöautoa kolhittiin Vam-
malassa Superin parkkipaikal-
la lauantaina iltapäivällä. Sil-
minnäkijöiden mukaan kol-
hinut ajoneuvo oli iso amerik-
kalainen auto. Henkilöauton
vasen etukulma kärsi törmä-
yksessä vahinkoja, ja siitä ir-
tosi muun muassa maski. Kol-
hija pakeni paikalta yhteystie-
tojaan jättämättä, mutta tark-
kaavaiset sivusta seuranneet
saivat
rekisteritunnuksen
ylös.
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...24