10
Keskiviikko elokuun 6. 2008
Tuntemattoman
sotilaan jäljillä
Paul Sahrberg
Joukko Vammalan seudun so-
taveteraaneja omaisineen ja
ystävineen teki kesän toisen
matkan kotimaan rajojen ul-
kopuolelle. Nyt oltiin 12.-15.
heinäkuuta Tuntemattoman
sotilaan jalanjäljillä Syvärillä
asti. Edellinen matka oli huo-
mattavasti kevyempi, se teh-
tiin alkukesästä Pärnuun. Nyt
matkalaisia oli mukana taas
bussillinen, 46 kappaletta.
Etevä matkamme johtajana
ja oppaana oli evl. evp Ilmari
Hakala. Hänen vaimonsa Lee-
na oli niinikään matkassa an-
siokkaana lottana, huoltajaan
ja runonlausujana
Ensin taivallettiin Varka-
uden kautta kohti Ylämyllyä
ja Paloaukeata, jossa saimme
kuulla paikan historian noin
65 vuoden takaa ja sen nykyi-
set vaiheet. Se juuri on Väi-
nö Linnan kuvaama paikka,
jossa Jumala, kaikkitietävä ja
kaukaa viisas oli antanut ai-
koinaan metsäpalon polttaa
kymmeniä hehtaareja valtion
metsää eräällä hietakankaalla
lähellä Joensuun kaupunkia.
Me kaikki Tuntemattoman
lukeneet tiedämme, että Palo-
aukea sai sittemmin jalkaväki-
pataljoonan vaivakseen. Sen
jonka vaiheet Linna kuvaa jat-
kosodan loppuun saakka.
Sitten suunnattiin kohti
Niiralan Raja-asemaa. Ilmari
ilmoitti, että hyvällä onnella
selviämme rajan yli 2,5 tunnis-
sa, mutta seitsemänkin tuntia
on joskus mennyt. Muun mu-
assa passit tarkastettiin kol-
masti (vakio). Kaikilla tämä oli
onneksi mukana ja autokin oli
”laillisessa” kunnossa ja siitä
taas matkaan, kohti Laatokan
kuulua rantakaupunkia Sorta-
valaa. Olimme klo 19:n maissa
perillä. Katsastimme ympäris-
töä ja illastimme hotellin ra-
vintolassa. Jokunen veteraani
oli palvellut isänmaataan tääl-
lä parikin vuotta, esimerkiksi
aseseppänä. Puheensorina oli
mahtava ja muistorikas, kun-
nes meidän oli mentävä ”tu-
piimme”. Samoissa tiloissa al-
koivat nimittäin yöbailut.
Oli toinen päivä menossa.
Matkan aikana saimme op-
paaltamme kuulla mielenkiin-
toisia kertomuksia yleensä tu-
levasta kohteesta. Niinpä nyt-
kin. Tuntemattoman sotilaan
ensimmäiset taistelut käytiin
Läskelässä, Jänisjoella, johon
nyt saavuimme, komean kos-
ken ylittävän ja osittain kor-
jatun sillan toiselle puolelle.
Kuorma-auto oli joskus ollut
vähällä pudota koskeen. Sil-
lan kaide oli vielä väliaikaisen
korjauksen vuoksi vaarallinen.
Sodan aikana oli ltn. A. Gum-
merus tarkastamassa vaurioi-
tunutta siltaa, kun vihollisen
tarkka-ampuja oli osunut hä-
neen, kaulaan ja myöhemmin
sydämeen. Se oli vain yksi ta-
pahtuma. Niitä oli monia täl-
läkin tantereella. Täältä käsin
muodostettiin ns. Sortavalan
motti, josta venäläiset pääsivät
lautoilla pakosalle länsipuolel-
ta, suomalaiset olivat tällä ker-
taa itäpuolella.
Matkamme jatkui koh-
ti Kollaata. Kollaajoessa oli
kuuleman mukaan suuria ra-
puja, jollaisia Marskilla oli
tapana tarjoilla vierailleen.
Kollaan hautausmaa on pe-
rustettu vuonna 1942. Vuon-
na 1941 haettiin kaatuneita,
ja niitä löytyikin sitten noin
200. Näistä jäi tunnistamatta
104, joka luku on muistolaa-
tassa. Tästä alueesta muodos-
tettiin valtioneuvoksen pää-
töksellä kansallispuisto, josta
muodostui koko kansan talvi-
sodan muistomerkki. Muisto-
merkit olivat säilyneet yleensä
hyvin, mutta noin 10 vuotta
sitten joku venäläinen oli sen
töhrinyt. Se on nyt kuitenkin
ehkä Väinö Linnaltakin jutut
olleet vähissä, niin paljon siitä
saatiin aihetta, eikä suotta.
Kaupunki vaikutti nyt ke-
hittyneimmältä yhteisöltä
reittimme varrelta. Saavuim-
me sinne illalla 13. heinäkuu-
ta. Tutustuimme kaupunkiin,
sen komeasti rakennettuun
rantaan puuistutuksineen,
hiekkarantaan ja Äänisen
rannassa olevaan suureen ja
komeaan laituriin, jossa on ti-
laa isojakin matkustajalaivoja
varten.
Oli kesäilta aurinkoineen
parhaimmillaan. Kaduilla liik-
kui siistinnäköistä väkeä. Van-
ha veteraani kehui kovin kau-
punkia, verraten sitä vuoteen
1942.
Illastimme majapaikassam-
me, Hotelli Severnajassa (poh-
joinen), kun meille vihjattiin,
että olisi mahdollisuus nähdä
ja kuulla laulua ja musiikkia
paikkakunnan musiikinopet-
tajien esittämänä. Ruokailtu-
amme suurin osa meistä läh-
tikin kävellen pariparinsadan
metrin päähän hotellista. Esi-
tys maksoi 10 !.
Se oli todella korkeatasoi-
nen esitys! Sieltä tuli mm. Säk-
kijärven polkka suomalaisin
sanoin. Yleisöstä otettiin ba-
lalaikan “soittajia” ja parhaan-
näköisiä miehiämme tanssi-
tettiin! Oli se vauhdikasta!
Aamulla lähdimme kierto-
ajelulle Petroskoihin ja tote-
simme, että sitä oli uudistettu
aika kovalla kädellä. Onneksi
yksi kortteli säilytetään puu-
taloineen.
Suomalaisten vallatessa
kaupungin -41 lokakuussa,
olivat venäläiset ehtineet eva-
kuoida noin puolet kaupungin
asukkaista, etupäässä naisia ja
lapsia. Asukkaat olivat venä-
läisiä ja maaseudulla asui pää-
osin karjalaisia, ja suomensu-
kuisia. Karjalan tasavallassa
maaseudulla suomensukuisia
oli n. 60 %, heistä yli puolet
karjalaisia, suomalaisia ja in-
keriläisiä.
Vielä liikenteestä. Jalan-
kulkijoita ei yleensä venäjällä
katua ylitettäessä kunnioite-
ta. Tässä kaupungissa on ja-
lankulkijalle erikoisen selkeät
valot. Kun jalankulkijalle on
vihreä valo, on sen valon ala-
puolella vielä taulu, jossa il-
moitetaan ylittäjälle montako
sekuntia hänellä on jäljellä ka-
dun ylittämiseen!
Suomalaiset lähtivät pois
kaupungista kesällä 1944.
Partisaanimuseoon ei suo-
malaisia päästetä. Kiertoaje-
lun aikana näimme ja kuulim-
me, että kaupungin väkiluku
on vähenemään päin. Näim-
me myös paikkakunnalla
suositun henkilön, Otto-Vil-
le Kuusinen patsaan. Samalla
Onegan asetehtaan, jossa yllä
mainittu veteraani työsken-
teli suomalaisten ollessa kau-
pungissa.
Nyt olemme matkalla Au-
nuksen kaupunkiin. Matkus-
tamme Äänisjärven rantoja
myötäillen ja ohitamme De-
revjannojen, Soutjärven, Ka-
Paloaukea on taas metsän vallassa. Varuskuntaa siellä ei enää ole.
lajoen, Kaskesojan ja tulem-
me Voznesenjaan, jossa odot-
telemme Vuoksen ylittävää
lauttaa. Matkamme varrella
käyskenteli lehmiä täysin va-
paana halliten maantietä mi-
ten tahtoivat. Lauttalaiturin
kohdalla oli parikymmentä
lammasta vapaana. Joku kek-
si kysyä niiltä: kuka teistä on
tyhmin? Vastasivat kilvan, et-
tä MÄÄ.
Lautta vei meidät yli seu-
raavalla vuorolla ja pääsimme
jatkamaan matkaa Juksavaan.
Täällä ja tällä kumpareella oli-
vat tuntemattoman miehet sil-
loin kun he viettivät Marskin
juhlia. Meilläkin oli juhlat,
lounas, Marskin malja, herne-
keittoa, pannukakkua hillol-
la ja kahvi ja pulla. Kiitämme
huoltoa!
Taas bussiin ja menoksi.
Kohde oli nyt Podporoze, Sy-
värin kaupunki. Kuljimme tie-
tä, jonka sallittu huippunope-
us lienee 10 km/h. Sota-aika-
na sateella piti hyökkäysvau-
nun vetää liejuun takertuneet
ambulanssibussi ja 2 kuorma-
autoa pois vellistä. Me pää-
simme läpi, kiitos kuljettajan
pujottelutaidon,
Seuraavaksi ylitimme Sy-
värin voimalaitoksen patosil-
taa pitkin ja saavuimme Vaa-
seniin, ajamme Syvärin rantaa
pitkin ja käännymme sitten
siitä pois ja menemme Kuu-
järvelle. Autolta kävelemme
n. 400 m ja tulemme kylään,
jonka nimi on Paloniemi. Se
on parhaiten säilyneitä kyliä.
Kulkumme suuntautuu nyt
kohti Aunuksen kaupunkia,
jossa yövymme hotelli Olon-
gassa.
Yöllä nouseva komea uk-
konen, n. 30 salamaa/min. saa
horisontin ja taivaankannen
loistamaan kuin muistoksi
sota-ajalta, jolloin patteristot
syöksivät tulta. Komea näky!
Aamu koitti ja olimme
kaikki “ehjiä”. Aamupala oli-
kin nyt puoli 8 teimme vielä
viimeiset ostokset katumyy-
jältä ennen autoon nousua.
Tulemme Tuulokseen ja sii-
tä Viteleeseen, jossa saamme
nähdä vielä rapistuvan, kome-
an ortodoksikirkon puisine,
taidokkaasti tehtyine kupo-
leineen. Matkamme jatkuu ja
ohitamme Kitelän, mottipai-
kan. Etenemme kohti Pitkä-
rantaa Laatokan rantoja myö-
täillen kohti Sortavalaa, jossa
meille matkalaisille on järjes-
tetty komea päättäjäislounas.
Varsinainen paluumatka al-
kaa. Matkaamme taas kohti
Nuijamaata, sen tulli- ja pas-
sitarkastuksia, siirrämme kel-
lojamme tunnin taaksepäin,
otamme hyvän asennon is-
tuimissamme ja koetamme
sulatella sen kaiken tiedon,
historian tapahtumineen mitä
olemme saaneet kuulla.
pysynyt siistinä ja alue on py-
synyt muuttumattomana.
Talvisodan alettua tällä pai-
kalla joulukuussa1939 oli rin-
taman leveys noin kaksi kilo-
metriä, suomalaisia taistelijoi-
ta 3 500 ja venäläisiä noin 20
000. Suomalaisilla oli 36 tyk-
kiä eikä yhtään panssaria. Ve-
näläisillä tykkejä 200. Kun so-
ta päättyi, oli rintaman leveys
noin 20 kilometriä. Suomalai-
sia tuli lisää 2 000 miestä, ve-
näläisetkin lisäsivät voimiaan
niin että heitä oli sitten noin
100 000 (5 Divisioonaa). Rau-
ha tuli aivan viime hetkellä
13.3.1940. Venäläiset olivat jo
saartamassa suomalaiset. Suo-
malaisilla oli esim. vain 250
kranaattia, kun harjoituksis-
sa saatettiin ampua jo 600-800
kranaattia. Tarkka-ampuja Si-
mo Häyhä kaatoi kiväärillään
uskomattomat yli 500 vihollis-
ta. Kollaa kesti!
Kollaalta matkamme jat-
kui samana päivänä Suojär-
ven eteläpuolelta Jessoilaan
kylään, jossa oli tauko. Au-
rinkoinen, lämmin ilma pani
meidät hakemaan juotavaa,ja
löytyihän sitä paristakin kau-
pasta. Lidlin olutta oli vaik-
ka kuinka. Täälläkin, kuten
muuallakin, olivat niin raken-
nukset kuin tietkin hoitamat-
tomia, tyypillisiä, niitä venä-
läisen ajatustavan mukaisia.
Valtiolla ei ilmeisesti ole varo-
ja tai se pidä niitä tarpeellisina
kunnostaa.
Viihde oli oleellinen osa
sota-aikana rintaman poikien
mielialan piristykseen. Kier-
tueita, tunnettujen taiteilijoi-
den, lähinnä laulajien avusta-
mina, se oli haluttua viihdettä.
Maisemien ihailuun kun ei ai-
na ollut liiemmälti intoa. Ehkä
jossain määrin viihteeksi voi-
si mainita kalastuskomennus-
kuntaan pääsyn, koska esim.
Säämäjärvi oli kalarikas ja tai-
si olla onnenpoika, se joka sen
27 kiloisen monnin sai keitti-
öön sieltä vietäväksi.
Matka jatkui kuoppia väis-
tellen. Kyselin kuljettajan kes-
tävyyttä moisessa touhussa.
Hän vain totesi, että on paljon
tylsempää ajaa moottoritietä!
Auton piti ja pitää näillä teil-
lä olla luotettava ja vielä ehkä
tiellä korjattavissa. Uutta pe-
liä oli hänelle kuulemma tar-
jottu, mutta näistä syistähän
ei sitä ollut huolinut. Tämä on
ehkä hyvä meidän matkustaji-
en tietää, ettemme vaadi hie-
nointa. Pitänee paikkaansa,
ainakin osin, että “Wanhassa
Wara parempi” (kunhan ei lii-
an vanha).
Saavuimme tuntematto-
maan suureen kaupunkiin,
“niin pojat, siinä se nyt sitten
on”. Se oli PETROSKOI, ÄÄ-
NISLINNA. Ilman sitä olisivat
Syvärin vesimassoja.
Otto-Ville Kuusisen patsas on yhä paikallaan Petros-
koissa.
Itä-Karjalainen kyläraitti ei ole paikoin juurikaan muuttunut sitten sota-ajan.
Suomalaisten pysyttämä muistomerkkki Kollaalla. sen historiaa kertoo oppaamme
Ilmari Hakala.
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...28