10
Keskiviikko elokuun 27. 2008
POK:n investoinnit lähipalveluihin jatkuivat
Vammalan S-market Sastamala
alkuvuoden suuria panostuksia
Pirkanmaan osuuskaupan al-
kuvuoden tulos heikkeni hie-
man edellisestä vuodesta, mut-
ta myynti kehittyi yleistä kehi-
tystä paremmin. Osuuskaupan
myynti tammi-kesäkuussa oli
319,6 miljoonaa euroa, jossa
on lisäystä edelliseen vuoteen
40,9 miljoonaa euroa eli 14,7
prosenttia. Päivittäistavara-
kauppa kasvoi 12,9 prosenttia.
Voimakkainta myynnin kasvu
oli ABC-liiketoiminnassa. Ra-
vintolakaupan myynnin 200
000 euron lasku edellisen vuo-
den vastaavasta ajankohdasta
johtuu kahden ravintolan toi-
minnan loppumisesta.
Myynnin kasvu on ollut
alan kasvua suurempi, ja kas-
vun en akoidaan jatk van
myös vuoden toisella puolis-
kolla hieman tasaantuvalla
kasvuvauhdilla.
Kasvaneet kulut
nakersivat tulosta
Myynnin kasvusta huolimat-
ta ostohintojen nousu ja kas-
vaneet kulut laskivat Pirkan-
maan Osuuskaupan toimin-
nan tulosta. Konsernin toi-
minnan tulos (ylijäämä ennen
satunnaisia eriä ja veroja)
tammi-kesäkuulta oli 6,8 mil-
joonaa euroa. Kuluista kas-
voivat eniten henkilöstö- (3,7
miljoonaa euroa) ja vuokra-
kulut (700 000 euroa).
Toiminnan tulos oli 2,6 pro-
senttia liikevaihdosta, kun se
edellisenä vuonna vastaavana
ajankohtana oli 3,5 prosenttia.
Konsernin liikeylijäämä piene-
ni 700 000 euroa. Toimialoista
ABC-liiketoiminnan liikeyli-
jäämä pieneni edellisen vuoden
vastaavasta ajankohdasta 700
000 euroa. Päivittäis- ja käyttö-
tavarakaupan liikeylijäämä las-
ki 100 000 euroa. Ravintolatoi-
mialan liikeylijäämä parani 100
000 euroa edellisestä vuodesta,
mutta oli edelleen tappiollinen
200 000 euroa. Osuuskaupan
toiminnan tuloksen odotetaan
vuodelta 2008 olevan budjetoi-
dunmukainen, eli hieman vuo-
den 2007 tulosta pienempi.
Investointeja
palveluverkostoon
Osuuskauppa investoi tammi-
kesäkuussa yhteensä 9,2 mil-
joonaa euroa palveluverkoston
kehittämiseen. Alkuvuoden
suurimmat investoinnit olivat
S-market Sastamalan uuden
liikekiinteistön rakentaminen
Vammalassa ja uusien Sale Jär-
vensivun ja Sale Pispalan avaa-
minen ja kalustaminen Tampe-
reella. Sokoksen kehittämistä
jatkettiin uudistamalla eri tuo-
teosastoja. Lisäksi laajennettiin
S-market Ylöjärveä ja Sale Te-
rälahtea sekä aloitettiin Prisma
Linnainmaan ja ABC Kalevan
rakentaminen. Monissa toimi-
POKin
alkuvuosi
Myynti kasvoi 15 pro-
senttia.
Investoinnit palveluver-
kostoon 9,2 miljoonaa
euroa.
S-market Sastamala avasi
ovensa.
Asiakasomistajia 125000.
Henkilöstömäärä ylitti 2
500:n.
paikoissa tehtiin myös asiakas-
palvelua parantavia pienempiä
uudistustöitä.
Osuuskaupan investoinnit
painottuvat kuluvana vuonna
loppuvuoteen. Koko vuoden
suunnitellut investoinnit ovat
yhteensä noin 40 miljoonaa
euroa. Loppuvuoden aikana
avataan uusi liikennemyymälä
ABC Kaleva. Lisäksi uusien S-
marketien rakentaminen käyn-
nistyy Urjalassa, Pälkäneel-
lä ja Mäntässä. Linnainmaan
Prisman rakentaminen jatkuu
vuoden 2009 kevääseen.
Jäsenmäärän kasvu jatkui
Osuuskaupalla oli kesäkuun
lopussa yhteensä 124 914 asia-
kasomistajaa. Alkuvuoden ai-
kana liittyi 5 174 uutta ja ero-
si 1 084 asiakasomistajaa. Pir-
kanmaalaisista talouksista
noin 54 prosenttia on osuus-
kaupan jäseniä.
Bonusmyynti asiakasomis-
tajille kasvoi alkuvuoden ai-
kana 15,2 prosenttia.
Asiakasomistajat saivat al-
kuvuoden aikana Bonusta 10,3
miljoonaa euroa, jossa on kas-
vua edelliseen vuoteen 1,7 mil-
joonaa euroa, 19,9 prosenttia.
Uutena etuna asiakasomis-
tajat saivat maksutapaetua 0,5
prosenttia S-Etukortilla S-ryh-
män toimipaikoissa makse-
tuista ostoista yhteensä 100 000
euroa. Lisäksi asiakasomistajil-
le maksettiin edustajiston pää-
töksen mukaisesti osuuspää-
oman korkoa kahdeksan pro-
senttia, yhteensä 900 000 eu-
roa ja ylijäämän palautusta
0,7 prosenttia asiakasomista-
jien vuonna 2007 Pirkanmaan
Osuuskaupan toimipaikoista
tekemien ostojenmäärästä, yh-
teensä kolme miljoonaa euroa.
Työpaikat
lisääntyivät
Osuuskaupan henkilöstön
määrä kesäkuun lopussa oli 2
530. Lisäystä oli 138 henkilöä
viime vuoden vastaavaan ajan-
kohtaan nähden. Liiketoimin-
ta-alueista eniten uutta henki-
lökuntaa palkattiin päivittäis-
ja käyttötavarakauppaan.
Kokoaikaisiksi muutettu-
na henkilömäärä oli 1 422,
jossa oli lisäystä edellisen
vuoden vastaavaan ajankoh-
taan 118.
Lisäksi osuuskauppa työl-
listi kesän aikana noin 300 ke-
sätyöntekijää ja 400 yläaste- ja
lukioikäistä nuorta, jotka tu-
tustuivat työelämään.
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...28