9
Keskiviikko maaliskuun 25. 2009
Hautauspalvelut
!
"
! #$$ %$#&
Hautauspalvelut
Kalle Suonpää
in Memoriam
Rehtori Kalle Suonpää me-
nehtyi 21. helmikuuta 2009
olleessaan hoidossa Tampe-
reen keskussairaalassa. Hän
oli syntynyt 28.2.1927 Kal-
volassa, Hämeessä. Kalle
Suonpää opiskeli koneen-
korjauksen opettajaksi Lah-
dessa, toimi jonkin aikaa
opettajana Ikaalisissa Myl-
lykoulussa ja Osaran maa-
mieskoulussa. Kalle Suon-
pää muutti vuonna 1962
Tyrväälle ja pääsi opetta-
jaksi Tyrvään mieskotite-
ollisuuskouluun, nykyiseen
Tyrvään käsi- ja taideteolli-
suusoppilaitokseen.
Koulun johtajaksi hänet
nimitettiin 1977 ja rehtorik-
si 1981 sen jälkeen kun op-
pilaitos siirtyi kaupungille.
Kalle ehti asua pitkään vai-
monsa Sirkan sekä lastensa
Kaisan ja Tommin kanssa
koulun päärakennuksessa
sijainneessa johtajan asun-
nossa.
Rehtorina Kalle Suonpää
luovi perinteisen kotiteol-
lisuuskoulun läpi keskias-
teen opetukseen kohdistu-
vien paineiden, ja sai esi-
merkillään meidät kaikki
tekemään työtä tulevaisuu-
den ammatillisen koulutuk-
sen hyväksi.
Rehtorina Kalle Suonpää
toimi eläkkeelle siirtymi-
seen asti vuoteen 1990.
Kalle Suonpää oli kai-
kille ystävällinen ja vaati-
maton luonteeltaan, mut-
ta hän piti tarkkaa huolta
koulun toiminnasta, opet-
tajista ja opiskelijoista. Reh-
tori Suonpää kannusti yh-
teiseen tekemiseen, kuun-
teli ja piti kehityskeskuste-
luja. Hän halusi opettajien
pitävän yllä ammattitaito-
aan, ja Vammalan Opiston
kursseja pidettiinkin kou-
lun tiloissa lähes joka il-
ta. Rehtori kehotti hankki-
maan täydennyskoulutusta,
sillä pedagoginen pätevyys
oli ehtona viran saamisek-
si, jotka takasivat opetta-
jille turvatun tulevaisuu-
den. Kalle Suonpää suosit-
teli meille uusille opettajille
aina samalla myös paikka-
kunnalle muuttoa, sillä si-
ten asianomainen pystyi
osoittamaan sitoutumisensa
työhön. Tämä tapahtui Kal-
lelle ominaisella huumoril-
la, mutta kyllä siitä puhetta-
kin riitti. Muistelemme reh-
tori Kalle Suonpäätä mielel-
lämme ja lämmöllä.
Kädentaitajien, artesaa-
nien, koulutus on muutta-
nut muotoaan monestikin,
mutta luovuus on aina ollut
sydänlankana. Kalle Suon-
pää antoi kädentaidoilleen
ja luovuudelleen vallan eri-
tyisesti eläkepäivillään, ku-
ten muistamme hänen ker-
toneen parin vuoden takai-
sessa 80-vuotishaastatte-
luissa (Alueviesti 21.2.07 ja
Tyrvään Sanomat 27.2.07).
Anita Lietepohja
(Kirjoittaja on Tyrvään
käsi- ja
taideteollisuusoppilaitok-
sen apulaisrehtori)
Simo-veljen muistolle
Odottamaton suruvies-
ti kohtasi meidät sisaruk-
set maaliskuun kolmannen
päivän iltana. Simo-veljem-
me oli poistunut keskuu-
destamme lapsuudenkodis-
samme. Sydämesi väsyi ja
nukahdit ikiuneen omassa
sängyssäsi. Sirkka-vaimosi
tultua töistä kotiin et enää
vastannut hänen kotiintu-
lotervehdykseen.
Olit sisarussarjam-
me keskimmäinen. Sinul-
la on kaksi vanhempaa sis-
koa ja veljeä, samoin kaksi
nuorempaa siskoa ja veljeä.
Jo lapsuudenkodissamme
Kämmäkässä opimme aut-
tamaan ja huolehtimaan toi-
sistamme, olihan meitä yh-
deksän sisarusta ja olem-
me syntyneet noin kahden
vuoden välein. Yhteenkuu-
luvuuden tunne on säilynyt
välillämme vuosien varrel-
la. Vanhempien kuoleman
jälkeen muutit takaisin lap-
suudenkotiimme. Meille si-
saruksille oli tärkeää, että
kotimme säilyi suvullam-
me, siteemme juuriin säilyi
edelleen.
Jo nuorena sinua kiin-
nosti ensin mopojen, sitten
autojen korjaaminen. Täs-
tä harrastuksesta sinulle tu-
li ammatti. Huolehdit myös
sukulaisten, naapureiden ja
tuttavien autojen katsastus-
ja muut korjaukset. Olit it-
seoppinut remonttimies, et
saanut mitään ammattikou-
lutusta. Monesti korjasit
ja autoit minua ja poikiani
kuorma-autojen ja muiden
koneiden korjaamisessa.
Olit aina valmis auttamaan.
Monesti kysyin mielipidet-
täsi kuorma-autoa ostaes-
sani ja usein lähdit mukaa-
ni katsomaan, kannattaako
kauppa. Sinulla oli toinen-
kin työ, olit Orivedellä kai-
voksessa tehden sielläkin re-
montti- ja kunnostustöitä.
Poistuit keskuudestamme
54-vuotiaana. Kiitollisena
muistelen aikaa, jonka sain
kanssasi viettää. Viimeiseksi
yhteydenotoksi jäi sunnun-
tainen puhelinkeskustelum-
me, kun soitit ja kyselit, jo-
ko myymäni kuorma-auto
oli haettu. En arvannut, et-
tä tämä olisi viimeinen kes-
kustelumme. Kun tiistaina
toistamiseen soitin sinulle,
et enää vastannut tai soitta-
nut takaisin, kuten tapanasi
oli tehdä.
Lastenlapset olivat sinul-
le rakkaita. Heidän kans-
saan touhutessa aika vie-
rähti nopeasti. Vanhimman
lapsenlapsesi Jonin kanssa
jaksoit vaikka aamusta il-
taan rakentaa ja korjata hä-
nelle mieleistä polkupyörää,
milloin pienempää ja mil-
loin isompaa. Jos mönkijä
ei käynnistynyt tai jostain
syystä sammui, etsit vikaa
niin kauan, että taas pääs-
tiin ajelemaan.
Sinua jäivät kaipaamaan
puolisosi, neljää poikaa per-
heineen, viisi lastenlasta, sis-
kot ja veljet perheineen sekä
laaja ystäväjoukko.
Surun kyynelten lävitse
loistavat onnellisten muis-
tojen säteet.
Simo-veljeä lämmöllä
muistaen
Sauli
Kokemäen
Helluntaiseurakunta
helluntaiseurakunta.!
Su 29.3.
Raimo Rahnaston ti-
laisuudet: Päivätil.
ruk.
huon.
klo 11.
Iltatil. Kokemäen vanh.
yht.koululla klo 16. Mukana ti-
laisuuksissa laulu/ musiikissa As-
ko Leino.
Ti 31.3.
klo 17 Koulutapahtuman
palaveri ruk.huoneella.
Ke 1.4.
klo 18.30 “Uudistu Herran
Hengellä” Paavo Järvinen, mukana
myös H.vallan srk.n nuorten lau-
luryhmä !
Kiikoinen
Pe 27.3.
Arkipyhäkoulu klo 12:30
Toukolan koululla. Päivähartaus
vanhustentalolla klo 14. Lähetys-
tori klo 16-18 srk-talolla.
La 28.3.
Rippikoulu klo 9-12 srk-
talolla
Su 29.3.
Messu klo 10. Kinke-
rit Hilppa ja Esko Härkälällä klo
13. Yhteiskristillinen Sanan ja ru-
kouksen ilta srk-talolla klo 18.30.
Mukana Kalevi ja Hilkka Keränen
Kankaanpäästä sekä kirkkokuoro.
Lastenhoito järjestetty.
Ke 1.4.
Hongistonmaan lähetys-
piiri Terttu ja Yrjö Klingalla klo
19.
Muistutukseksi vielä: kirkkoher-
ranviraston uusi puh.nro on 050
529 1970.
Kiikoisten
helluntaiseurakunta
Ke 25.3.
klo 19 Sanan ja rukouk-
sen ilta.
To 26.3.
klo 18 Ilontuojien kerho.
Pe 27.3.
klo 18 Silitystalkoot ja klo
19 Nuorten aikuisten tapaaminen
Järvenpäässä.
Su 29.3.
klo 12.00 Päivätilaisuus,
mukana Gideonit
Ke 1.4.
klo 17.30 lauluhetki van-
hustentalolla ja klo 19 Sanan ja ru-
kouksen ilta.
To-la 2-4.4.
Lähetyskirppis
Lavia
Su 29.3.
klo 10 Sanajumalanpalve-
lus; Jokinen-Lundén, Toivonen
Ma 30.3.
klo 18 Päiväkerhon van-
hempainilta srk-kodilla, kahvi klo
17.30 alkaen
Ti 31.3.
klo 19 Hengellisten lau-
lujen ilta kirkossa vanhan virsikir-
jan mukaan
La 4.4.
klo 11-15 Nukkenäyttely:
Yläsalista Emmaukseen ja Yhteis-
vastuukahvila srk-kodilla.
Su 5.4.
klo 11 Perhemessu ja kirk-
kokahvit sekä tutustumien nukke-
näyttely
Kirkkoherra Hautala lomalla 16.-
30.3.
Kanttori Hämäläinen lomalla 23.-
29.3
Diakonissa Laurila virkavapaa
31.3 saakka
Punkalaidun
To 26.3.
klo 13.30 hartaus Huittis-
ten vuodeosasto 2:lla (Karo). Klo
14 hartaus Kaisankodilla (Tulk-
ki, Pihlajamaa). Klo 18.30 kirk-
kokuoron harjoitukset srk-talol-
la (Pihlajamaa).
La 28.3.
klo 8 lähtö srk-talol-
ta kirkkomusiikkipiirin talvipäi-
vään Poriin.
Su 29.3.
klo 10 Sanan jumalan-
palvelus kirkossa (Karo, Pihlaja-
maa). Klo 13 messu Halkivahan
kirkossa (Urjala). Klo 13 Talalan
kinkerit Anja ja Ilkka Salmialla.
Klo 18 laulamme yhdessä lähe-
tyksen hyväksi srk-talolla. Maa-
talousnaiset tarjoavat kahvit.
Ma 30.3.
klo 18 Sanan ja rukouk-
sen ilta srk-talolla. ”Kuolemasta
elämään”, mukana Markus Mal-
mivaara, Tulkki, Pyykkö, juonto:
Raija Majanen.
Ti 31.3.
klo 14 SPR:n kerhon eh-
toollishartaus vanhustentalon
kerhohuoneella (Karo).
Ke 1.4.
klo10 perhekerho pappi-
lassa (Nummelin, Tasanen). Klo
18.30 kirkkoneuvoston kokous.
To 2.4.
klo 13 torstaikerho srk-ta-
lolla, vieraana Jenni Haunia, Ka-
ro, Pyykkö, Pihlajamaa. Klo 18
virsi- ja lauluilta Vampulan srk-
talolla Käinan työn hyväksi. Klo
18.30 kirkkokuoron harjoitukset
srk-talolla (Pihlajamaa).
Pe 3.4.
klo 9 työntekijäkokous
srk-talolla.
Su 5.4.
klo 10 Palmusunnuntain
lasten pääsiäiskirkko (Tulkki,
Pihlajamaa).
Kuollut: Matti Johannes Kemp-
pi 78 v., Mauri Johannes Ala-Uo-
tila 73 v.
Tulevaa: Kevätretki Kustaviin
12.5.2009. Lähtö klo 9 srk-talol-
ta ja paluu klo 19. Ilmoittautu-
miset huhtikuun loppuun men-
nessä diakoniatoimistoon puh.
7674190.
Nuorisotyö:
To 26.3.
klo 18 vartio kololla
Pe 27.3.
klo 18 Nuortenilta srk-
talolla
La 28.3.
klo 10-13 kaikille avoin
askartelupäivä seurakuntatalolla.
Tarvikemaksu 2e/hlö.
Ma 30.3.
klo 14 Miniklubi Nurk-
kaputkalla (Tarja), klo 17 Askar-
telukerho srk-talolla, klo 19 su-
denpentujen vanhempainilta ko-
lolla
Ti 31.3.
klo 17 Näytelmäkerho
keskuskoululla
Ke 1.4.
klo 18 Lumi-ilvekset ko-
lolla
To 2.4.
klo 18 vartio kololla
Sanna koulutuksessa 3.-5.4.
Köyliö
To 26.3.
klo 18 lauluryhmän har-
joitukset seurakuntatalolla, Ke-
tola.
Su 29.3.
klo 10 messu kirkossa,
rov. Aulis Karen, Ketola. Palvelu-
vuorossa Voitoinen. Kirkkokahvit
Järvisalilla (Huom. siirrytään ke-
säaikaan).
Ma 30.3.
klo 13 Vuorenmaan
päiväpiiri Vuorenmaan kirkossa,
Vuorinen.
Ti 31.3.
klo 19 raamattupiiri seu-
rakuntatalolla, Kaumi.
To 2.4.
klo 10-12 äiti-lapsiker-
ho kerhotilassa, Vuorinen. Kes-
tovaippaesittely, Aulikki Ket-
tunen Laitilasta. Klo 18 lauluryh-
män harjoitukset seurakuntata-
lolla, Ketola.
Pe 3.4.
Kirkkoherranvirasto ja ta-
loustoimisto auki klo 10-12. Klo
18 Vinnari-Ehtamon lähetys- ja
diakoniapiiri Irma ja Pentti Vähä-
talossa, Vuorinen, Ketola.
Su 5.4.
klo 10 perhekirkko kir-
kossa. Mukana päiväkerholaiset
ja varhaisnuoret. Kirkkokahvit ja
–mehut sekä pienoismallikerhon
autonäyttely Järvisalilla.
Nuorisotyö:
Pe 27.3.
klo 18 isoskoulu kerhoti-
lassa, Makke.
Pe 3.4.
klo 18 nuortenilta kerhoti-
lassa, Makke.
Säkylä
Ti 24.3.
perhekerho retkellä
Ke 25.3.
klo 18 miestenpiiri Pihla-
vassa , Paavo Heikkinen
Su 29.3.
klo 12 rovastikunnalli-
nen lähetyspäivä seurakuntata-
lolla , Joukio-Hirvijärvi. Klo 18
(huom!) perhejumalanpalvelus
kirkossa, aiheena perheen sun-
nuntai, Joukio-Hirvijärvi, Mänty-
nen, Järvinen, Jokitalo
Ti 31.3.
klo 10 – 11.30 perheker-
ho Pappilassa.
Kirkkoherranvirasto ti 31.3. sul-
jettu
Ke 1.4.
klo 12 eläkeläisten keskus-
telupiiri seurakuntatalolla mu-
kana Matti Nuoranne. Klo 18.30
raamattupiiri seurakuntatalolla,
Nieminen
Su 5.4.
klo 10 sanajumalanpal-
velus kirkossa, saarnaa Markku
Liukkonen Parikanniemisäätiös-
tä, Isotalo, Jokitalo, mukana kirk-
kokuoro , lähetystilaisuus ja kirk-
kokahvit seurakuntatalolla. Klo 18
Pyhäjoen rukoushuoneessa virsi-
laulutilaisuus, Isotalo, Jokitalo
Nuoret ja rippikoulu:
Ke 25.3.
klo 18 ISKO1 Pappilassa
To 26.3.
klo 15 talvirippikoulu
srk-talolla. Klo 18 ISKO(LA) Pap-
pilassa
Pe 27.3.
klo 17.30 nuorten ilta
Pappilassa
Ke 1.4.
klo 18 ISKO(LA) Pappi-
lassa
To 2.4.
klo 15 talvirippikoulu srk-
talolla
Kastettu: Kerttu Ilona Kreivilä
Kuollut: Helvi Lemmitty Haapa-
ranta 92 v.
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...28