Page 12 - Alueviesti_26

12

Keskiviikko kesäkuun 24. 2009

jasuoja. Lähes joka perheellä

on lehmä tai pari ja muutama

lammas. Illansuussa oli unoh-

tumaton näky, kun kyläläisten

karja tuli pitkänä jonona lai-

tumelta. Kyläläiset odottivat

omiaan talonsa luona, ja tien-

risteyksessä lehmät osasivat

suunnata kotiaan kohti. Per-

heet olivat saaneet 2,2 hehtaa-

ria maata ja näin syntyi yhtei-

nen laidun. Kysymykseemme,

miksi kylän vieressä on iso vil-

jelemätön pelto, saimme mie-

lenkiintoisen vastauksen. Kun

kolhoosi lakkasi, pieni osa sen

jäsenistä jäi osuuskuntaan,

osa otti hehtaarinsa ja jäljelle

jäi maata, josta kukaan ei tiedä

kuka sen omistaa. Laitumia ei

mitenkään aidata. Niinpä ku-

kin karjanomistaja on vuorol-

laan päivän paimenena. Maria

nousee varhain aamulla hoi-

tamaan karjaa ja lähtee sitten

koulutyöhön tai on vuorollaan

paimenena.

Mehiläistarhassa

Yhtenä päivänä udmurtti (en-

nen sanottiin votjakki) Gen-

nadi Vojetskih vei meidät

maasturilla hurjaa kyytiä sa-

vista ja valtavia kuoppia täyn-

nä olevaa tietä pitkin Vuo-

ri-Marinmaan lähes ainoalla

metsäalueella sijaitsevaan me-

hiläistarhaansa. Muut Vuori-

Marinmaan metsät hakattiin

rahan tarpeeseen jo tsaarin-

vallan aikaan. Samalla hävi-

sivät uhrilehdot, ja vuorima-

rit kääntyivät kristinuskoon.

”Vuoristoradan” päässä met-

säaukiolla oli kymmeniä me-

hiläispesiä eli –pönttöjä. Gen-

nadi hoitelee siellä muutaman

apumiehen kanssa näitä yh-

dyskuntia. Lähistöllä on mui-

takin tarhoja.

Farmi on nykyisin yksi-

tyisyritys. Myös tarmokas Vo-

jetskih, joka on Venäjän me-

hiläishoitajien liiton Marin-

maan osaston puheenjohtaja

kertoi, että kolhoosin tai sov-

hoosin jokainen työntekijä sai

2,2 hehtaaria maata. Osa väes-

tä ryhtyi pienyrittäjäksi, mutta

osa myi maansa, ja näin syntyi

vähän isompia tiloja. Maavero

on vähäinen. Mutta metsäs-

tä, jonka sai 47 vuodeksi, pi-

tää maksaa enemmän. Seutu

on koko maailmassa verraten

harvinaista lehmushunajan

tuotantoaluetta, ja isäntä sanoi

tämän olevan parasta hunajaa.

Harrastetaanpa alaa vähän

Suomessakin. Täällä kaukais-

ten esi-isiemme asuinalueil-

la (ellemme sitten usko mui-

ta teorioita) leveä Volga erot-

taa Vuori-Marinmaan muusta

Marinmaasta. Aina Suomeen

asti ulottuva karhun asuinalue

alkaa heti Volgan pohjoispuo-

lelta. Seudun mehiläishoidolle

se merkitsee sitä, että kontio

vierailee täällä verraten har-

voin. Mehiläispesiä ei kuiten-

kaan voi vakuuttaa karhuva-

hingoilta. Eteläpuoli on myös

lämpimämpi, niin että esi-

merkiksi kevät on kaksi viik-

koa varhaisempi. Täkäläiset

mehiläiset ovat sekarotua, sil-

lä kolhoosin aikana alkuperäi-

nen rotu meni pilalle. Tuotan-

to myydään pääasiassa omas-

sa tasavallassa, mutta Gennadi

vaimoineen ja jonkun apulai-

sen kanssa käy sitä myymässä

myös Moskovan maalaistoril-

la. Siellä maksetaan 450 rup-

laa kilosta, kun paikan pääl-

lä tukkuostajat maksavat vain

200 ruplaa/kg.

Villimehiläisiä

Sitten matkasimme noin tuhat

kilometriä itään Tshuvashian

ja Ufan (bashkiiriksi Öfö) mil-

joonakaupungin kautta Etelä-

Uralille. Keski-Euroopan ki-

lometrien korkuisiin, jylhiin

Marilaislehmiä ja

Uralin villimehiläisiä

Teksti Pentti Lahtinen

Kuvat Pertti Seppänen

ja kirjoittaja

Vuonna 2006 tutustuimme

suomalais-ugrilaiseen Niitty-

Marinmaahan (AV#24 /2006)

ja turkinsukuiseen Tatariaan.

Nyt vierailimme Vuori-Ma-

rinmaassa ja tataarien lähisu-

kulaisissa Bashkortostanin ta-

savallassa. Varsinaisena mat-

kan teemana oli mehiläishoi-

to, joten allekirjoittanut voi

tyytyväisenä myöntyä sanon-

taan ”oppia ikä kaikki”.

Vuori-Marissa

Tshuvasiasta Vuori-Mariin

tultaessa eräässä tienristeyk-

sessä pysähdyimme katso-

maan vuorimarien kansallis-

sankarin Akparsin valtavaa

patsasta. Akpars avusti jouk-

koineen Iivana Julmaa v. 1552

Kazanin kukistamisessa. Itäi-

set niittymarit puolestaan oli-

vat kaanikunnan joukkojen

puolella. Siinä tehtiin Euroo-

pan historiaa. Vastaavanlaisia

paikallisten sankarien patsaita

lienee muissakin tasavalloissa,

sillä Bashkirian pääkaupun-

gissa Ufassakin laajan aukion

päässä jokitörmällä oli paikal-

lisen sankarin mahtava ratsas-

tajapatsas.

Vierailimme kahdessa vuo-

rimarilaisessa kodissa. Jos

lukijalle on jäänyt vanhas-

ta kirjasta mielikuva josta-

kin 1800-luvun ”Vjatkan lää-

nin tsheremisseistä”, niin se ei

enää vastaa nykypäivää.

Ihmisinä marit keskustele-

vat asioista siinä kuin nyky-

ajan !ksu suomalainen ja he

pukeutuvat ”eurooppalaiseen”

arkiasuun. Maalaisnaiset kyl-

läkin kulkevat huiveissaan, ja

muun Venäjän tapaan kau-

punki- ja maalaiskulttuurilla

on selvä ero. Perheissä on te-

levisio ja usein myös tietoko-

ne, kännykästä puhumatta-

kaan. Kun Albinin perheen isä

aikoi näyttää meille televisio-

ruudulla CD-kuvia perhees-

tään, ei toimitus ensin onnis-

tunut, mutta 10-vuotias tyt-

tönen meni vähin äänintieto-

koneelle, painoi paria nappia,

ja kuva näkyi. Kovin tuttu ti-

lanne monessa suomalaisper-

heessä! Totta kai #meikäläises-

tä poikkeavaakin on.

Venäläiseen tyyliin kylän

talot ovat kaupunkimaiseen

tapaan vierivieressä. Parimet-

rinen lauta-aita estää näke-

mästä talojen pihaan, joka on

lähes kokonaan kasvimaana.

Varsinkin talojen ikkunan-

pielet on koristeltu puuleik-

kauksin. Kansatieteilijä var-

maan osaisi sanoa, miten ma-

rilaiset koristukset poikkeavat

venäläisistä. Albinien perhee-

seen kuului muutaman ki-

lometrin päässä kaupungin

kaasulaitoksella työskente-

levä perheen isä Aleksei, äiti

Maria, joka on läheisen kou-

lun matematiikan opettaja ja

10-vuotias koulutyttö, joka

vastasi kysymykseen What is

your name? :My name is An-

na. Kaksi vanhinta lasta opis-

kelevat korkeakouluissa. Kou-

luoloista keskusteltaessa selvi-

si, että opetuskielenä on mari,

paitsi venäjän tunneilla. Vuo-

rimari on myös #perheen ko-

tikieli. Niittymareilla, joita on

monta kertaa enemmän, on

myös kirjakieli, eikä kielten

keskinäisessä ymmärtämises-

sä ole vaikeuksia. Ihan kuin

koti-Sastamalassa huolena oli

pienten koulujen lopettami-

nen. Ensi vuonna koulun ope-

tusohjelmaan lisätään uskon-

non opetus.

Vilkaisun paikalliseen kult-

tuuriin koimme, kun vuori-

marien pääkaupungin Koz-

modemjanskin kulttuuri-

talon pienellä näyttämöllä

maailman ainoa vuorimarin-

kielinen teatteri esitti meil-

le bashkiirikirjailija F. Bulja-

kovin näytelmän, jonka ni-

mi mariksi on Kytse papivlä

marlan kenyt. Ei tainnut luki-

jalle etäinen sukukieli aueta:

Akat menivät naimisiin. Neljä

vanhainkodin mummoa ihas-

tui samaan muslimimieheen,

mikä ei estänyt ketään pääse-

mästä tämän vaimoksi. Mut-

ta kesken vihkimisen saapui

paikallisviranomainen, joka

esti toimituksen. Näytelmän

sanottiin olevan yhteiskunta-

kriittinen.

Perinteistä kulttuuria esitti

meille Anna. Hän soitti guslil-

la eli mariksi kyslé kauniita sä-

veleitä. Koulussa on erityinen

gusli-kerho. Tätä kanteleenta-

paista kolmikulmaista instru-

menttia soitetaan useissa tilai-

suuksissa, ilmiselvästi paljon

useammin kuin meillä kante-

letta. Myös kansanpuku on lä-

hes joka juhlassa naisten pääl-

lä, kuten Maria selitti esitelles-

sään omaansa.

Rakennuksen lähellä, oi-

keastaan samalla tontilla, oli

Aleksein veljen talo, joka oli

aikoinaan ollut veljesten ko-

titalo. Aleksei oli saanut osan

tontista ja rakentanut per-

heensä asunnon. Sauna oli

suomalaisvinkkelistä varsin

erikoinen. Löylyhuoneeseen

tuli eteishuoneen kiukaasta

n. 15-senttinen putki, johon

heitettiin vettä, ja palkinnok-

si sai saunaan lämmintä höy-

ryä. Kaiteettomat lauteet olivat

puolentoista metrin# korkeu-

della ja sinne noustiin tuolilta.

Talon takana aivan asuin-

rakennuksen vieressä oli kar-

Venäläiseen tyyliin kylän talot ovat kaupunkimaiseen tapaan vierivieressä. Parimet-

rinen lauta-aita estää näkemästä talon pihaan, joka on lähes kokonaan kasvimaana.

Varsinkin talojen ikkunanpielet on koristeltu puuleikkauksin.

Perinteistä kulttuuria esitti meille Anna. Hän soitti guslilla (mariksi kyslé) kauniita

säveleitä. Koulussa on erityinen gusli-kerho.

Myös kansanpuku on lähes joka juhlassa naisten päällä,

kuten Maria selitti esitellessään omaansa.

Ufan miljoonakaupungin modernia keskustaa. Autojen runsaus on hämmästyttävä.

Keski-Euroopan kilometrien korkuisiin, jylhiin Alppeihin tutus-

tuneelle Uralin metsän peittämät vuorijonot näyttivät lempeiltä

karvataljoilta. Huiput kohosivat täällä 500 – 700 metriin meren

pinnasta.

Page 12 - Alueviesti_26_2009