16
Keskiviikko lokakuun 21. 2009
Koti Asuminen
Sastamalan Asemakirppis
tunnetaan design-lampuista
Maija Latva
J
o 30 vuotta lamppudesig-
nia harrastanut sastama-
lalainen mieshenkilö, jo-
ka signeeraa työnsä nimellä
”PertSa”, haluaa pysyä tunte-
mattomana. Hänen mukaansa
hänen kättensä jälki saa puhua
puolestaan. -Se on puhunut-
kin, PertSan tuotanto viedään
käsistä ja täällä on ihmetelty
suureen ääneen, miksei mie-
hestä ole aiemmin kuultu mi-
tään, Asemakirppikseltä ker-
rotaan.
PertSan tuotanto on ihas-
tuttanut myös esimerkiksi si-
sustussuunnittelijoita, jot-
ka ovat kantaneet uniikke-
ja lamppuja jopa miljöökuva-
uksiin.
PertSa tekee töitä tilauk-
sestakin, tällöin suhteet asi-
akkaan ja taiteilijan välillä
hoituu Asemakirppiksen vä-
lityksellä.
-Monilla on nurkissaan
esimerkiksi arvokasta taide-
lasia, joka saattaa olla rik-
ki jostakin kohtaa. Pienet
viat eivät kuitenkaan hait-
taa lampussa mitään, PertSa
muistuttaa.
Lamppuharvinaisuuksia
PertSan elämä ”lamppumes-
tarina” alkoi, kun hän kerran
löysi kierrätyskeskuksesta pi-
latun designvalaisimen. -Kor-
jasin sen ja palautin alkupe-
räiseen kuntoon. Sitten aloin
ajatella, miten tavaroita voi-
si yhdistellä toisiinsa ja saa-
da hylätylle arvotavaralle uusi
elämä, mies selvittää. Sitä hän
on sitten tehnytkin viimeiset
30 vuotta.
Kassillinen messinkisälää
ja valkoinen elintarvikeämpä-
ri saattaa monelle meistä ol-
la roskiin heitettävää jätettä,
mutta ei PertSalle.
PertSan lamppujen lisäksi
Asemakirppiksellä on myyn-
nissä esimerkiksi Lisa Johans-
son-Papen ja Carl Thoren
lamppuharvinaisuuksia.
Lievästi vioittuneet Kaj Franck -maljakot ovat saaneet uuden, valoisan elämän.
Sarpanevan Crassus -lamppu on varmasti uniikki, kuten myös taustal-
la näkyvä teos. Siinä uuden tarkoituksen on saanut levysoittimen lau-
tanen.
Kassillinen messinkisälää ja valkoinen elintarvikeämpäri saattaa mo-
nelle meistä olla roskiin heitettävää jätettä, mutta ei PertSalle.
Vammalan OP-Kiinteistökeskus Oy, LKV
Puistokatu 2, VAMMALA
Tuulikki Laitila 0500 939 891
Petra Högström 0500 631 038
Äetsä, Potila okt 120/450 m
2
Turuntie 16. 4h, k, s, ph. Asun-
to ja hallitilaa tarvitsevalle oiva
kohde Äetsässä Potilan kylässä.
Mh. 250.000
!
. 562707
Sastamala, Äetsä, Pehula
93 m
2
Malvanojantie 2 C. 4h, k, s, ph, vh,
autotalli. Siisti, saunallinen huo-
neisto Äetsän, Malvanojalla.Asun-
to sopii myös liikuntarajoitteisille.
Katettu terassi eteläpuolella. Au-
totalli sis.hintaan.Kokemäenjoelle
lyhyt matka. Mh. 75.000
!
. 559795
Sastamala, Keskusta rt 85 m
2
Kalevankatu 7 D. 5h, k, wc/suihku.
Vammalan ydinkeskustassa neljän
perheen rivitalossa erittäin kau-
nis, lämminhenkinen huoneisto.
Asuintilat 2:ssa tasossa.Yhteiskäy-
tössä olevat saunatilat kellariker-
roksessa. Mh. 115.000
!
. 568016
Sastamala, Meskala rt 56 m
2
Koulutie 4 as. 2h, k, wc/suihku,
parvek. Kiikan Meskalassa siisti,
remontoitu kaksio. Parveke taka-
pihan puolella.Vapautuu sopimuk-
sen mukaan.Mh.55.000
!
.566254
Sastamala kt 77,5 m
2
Varilankatu 3 as. 3h, k, wc/ph, vh.
Vammalan keskustassa tilava, par-
vekkeellinen, toimivapohjainen
3.krs:n kolmio (talossa ei hissiä).
Vapautuu nopeasti. Mh. 89.000
!
.
564225
Sastamala kt 49 m
2
Uittomiehenkatu 15 B. 2h, kk, ph/
wc, vh, parveke. Sijoittajalle hy-
vä kohde! Upealla paikalla Rau-
taveden rantamaisemassa siisti-
kuntoinen parvekkeellinen kak-
sio. Hyvä vuokralainen valmiina.
Mh. 58.000
!
. 567741
Sastamala, Pehula kt 31,5 m
2
Keikuspolku 4 A. 1h+kk. Myydään
Pehulasta kaikkien palveluiden ää-
reltä peruskuntoinen yksiö.Varaa
esittely! Mh. 19.600
!
. 567525
Sastamala, Raivio kt 23 m
2
Asemakatu 36 B. 1h, keittokome-
ro.Pieni yksiöAsemakadun varrel-
la. Heti vapaa. Hyvä kohde opiske-
lijalle tai sijoittajalle. Mh. 20.500
!
.
567081
Sastamala, Raivio liiketila
105 m
2
Asemakatu 16 LH. Liiketila, neu-
votteluhuone, keittiö, wc, holvi.
105 m
2
.Vapautuu sopimuksen mu-
kaan. Mh. 75.000
!
. 566588
RIVITALOSSA
Huittinen, Huhtamo
Alak. 3 h, k, et, wc, yläk. 2 mh,
aula, kellarik. sauna-, pesuhuone
ja khh, yht. n. 160 m!. Huom! sau-
na on kylpylöistä tuttu infrapuna-
sauna. Rakennus on asuintilojen
osalta ja ulko-osiltaan peruskun-
nostettu 2004 – 2008. V. 2005
rak. 2:n auton talli/liiteri ja piha-
sauna. Tontti 2830 m!.
Hp. 148.000
!
.
Huittinen, ent. Raijalan
koulukiinteistö
Tontti 5500 m! - on puutarhaa, is-
tutuksia, luonnonpuustoa ja kas-
vimaata. Kolme vanhaa koulura-
kennusta, joista vanhin on auto-
talli- ja varastokäytössä. Varsinai-
nen koulurakennus on ollut
1970-luvun alusta lähtien asuin-
käytössä: 3 h, k, et, wc/suihku n.
100 m!, kaksi isoa luokkahuonet-
ta ja eteistilat n. 180 m! ovat alku-
peräiskuntoisia. Vanha alakoulu-
rakennus on toiminut lähinnä
puuliiterinä. Pihasauna ja autova-
ja. Todella runsaasti tiloja asumi-
seen ja moneen muuhunkin käyt-
tötarkoitukseen. Hp. 78.000
!
Huittinen, Loima
Alakerran osalta sisätiloiltaan jo
täydellisesti remontoitu ja nykyai-
kaistettu talo. Vesikatekin on juuri
uusittu – ainoastaan ulkovuoraus
pitäisi uusia. Alak. 2 h, k, et, kuisti
ja suihku/wc, yläk. 2 h ja siistit ul-
lakkotilat, yht. n. 95 m!. Iso auto-
vaja ja puuliiteri. Ent. navetta-
/liiterirakennus, johon on tehty
uusi, kahden hevosen talli. Ra-
kennuksessa on mm. sauna ja
paljon verstas-/varastotilaa, jotka
kaipaavat remontoimista. Tontti
4100 m!. Hp. 108.000
!
.
Huittinen, Loima
2 h, k, alk, s, psh, et n. 70 m!. Pe-
ruskunnostettu pientalo. Autova-
ja, pyörävarasto, pieni puuliiteri ja
maakellari. Tontti 1700 m!. Heti
vapaa! Hp. 69.000
!
.
TÄYDELLISTÄ PERUS-
KORJAUSTA VAATIVAT
Punkalaidun, Urjalantie 8
4 – 5 h, k, 2 wc:tä, s, pesuh., pu-
kuh. Kellarik. autotalli, lämpökes-
kus, öljysäiliö, kellari- ja varasto-
tilaa. Talon laajennusosassa au-
totalli-/verstastilaa n. 50 m!. Tontti
1200 m!. Hp. 98.500
!
.
ASUINKIINTEISTÖJÄ
KERROSTALOSSA
Huittinen, Lauttakylänkatu 20
3 h, k, et, s, ph, wc, 2 vh n. 99,5
m!. Persoonallinen pohjaratkai-
su. Hyvä taloyhtiö. Hp. 92.000
!
.
Huittinen, Pennintie 3
3 h, k, vh, wc/pesuh. (suihku-
kaappi) n. 78 m!. Tilava, lasitettu
parveke. Ylin krs, vain 2;n ker-
roksen portaat. Hp. 80.000
!
.
Huittinen, Karpintie 11
3 h, k, vh, wc/pesuh. (suihku-
kaappi) n. 64,3 m!. Vanhempi,
vankka kivitalo. Siisti asunto. Hp.
71.000
!
.
Huittinen, Huhkolantie 3
3 h, k, wc/suihku n. 69,5 m!.
Hyvä sijainti. Hyväkuntoinen. Hp.
58.000
!
.
Huittinen, Lauttakylänkatu 20
1 h, kk, wc/suihku, vh n. 33,5 m!.
Heti vapaa, siisti asunto omalla
pihapatiolla. Hp. 44.000
!
.
Sastamala, Kiikka
Veteraanipuistotie 5, okt, alak. 2
h, k, et, wc, suihkutila ja yläk, 2 h,
k, alk, wc, yht. n. 125 m! Kellarik.
lämpökeskus (puulämm. kattila
ja lvv:ssa sähkövastus) Keittiö
on uusittu n. 10 vuotta sitten. Pi-
harak. sauna, pesuh., eteinen ja
puuliiteri. Puutarhatontti 1880
m!. Hp. 49.000
!
,
Sastamala, Äetsän Saappala
3 h, k, s, wc, et n. 80 m!, yläk. 1 h
ja vintti. Pieni varastorakennus
(ent. sauna), kiviholvikellari sekä
isohko, ei hyväkuntoinen liiterira-
kennus. Erittäin kaunis ja suuri
tontti, p-ala 7600 m!. Hp. 55.000
!
.
Sastamala, Fabintie 10
Entinen, heikkokuntoinen, vanha
asuinkiinteistö 2 h, k, alk. n. 39
m!. Talousrakennus ja erillinen
puucee. Vaunujokeen laskevan
puron rantatontti n. 1200 m!.
Sähkö on. Hp. 25.000
!
.
Huittinen, Kiviranta
3 h, k, et, s, pesuh./wc/khh n. 77
m!. Muuttokuntoinen, mutta jotain
voisi jo tehdäkin. Hp. 78.000
!
.
Huittinen Orhipolku
2 h, k, s, pesuh./wc, vh 64,5 m!.
Heti vapaa päätyhuoneisto, joka
on saneerattu inva-asunnoksi.
Hp. 69.000
!
Vampula, Heikkiläntie
1 h, kk, alk, vh, suihku/wc n. 35
m!. Autotalli ja varasto. Heti va-
paa! Hp. 29.000
!
1...,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15 17,18,19,20,21,22,23,24,25,26,...40