25
Keskiviikko 28.6.2017
tään. Minä sanon sen vaarille. Se katsoo mi-
nuun pitkään ja keinuaa kiikkutuoliaan ja
jalakset nirisevät ja vaarin silmät ovat taas
niin kuin uuninluukun rakoset. Nostan sor-
men ja kun vaari sulkee silmäluukkunsa niin
kosketan niiden nahkaista pintaa. Ihan kuu-
milta ne tuntuvat.
”Hyvää tekee, pieni kylmä sormi”, sanoo
vaari. ”Kun päätä juilii ja polelee.”
Sien mummo tulee keiiöstä meidän luok-
se ja istuu sohvaan ja sanoo: ”Ei sinun Helli
tarvitse Tuhka-Jussiksi ruveta. Alat vaan ihan
tavalliseksi tytöksi. Kivaksi ja mukavaksi.”
”En minä halua”, minä pullikoin. ”Minä ha-
luan Jörö-Jukaksi.”
Mummo ja vaari nauravat, ja mummo silit-
tää minun takaraivolla olevaa takkutukkaa.
Minä saan takaraivokohtauksen ja luiskah-
dan ukin polvelta laialle.
Menen omalle kirjastolle, avaan senkin
oven, otan kirjat esiin. Ei niissä ole mitään
tavallisia työjä, prinsessoita vaan ja ruset-
tipäitä adalmiinoja kultakutreja ja lumival-
koa ja ruusunpunaa ja kylmää puuroa, minä
tyrkkään ne kaapin perukalle ja otan kynän
ja paperia senkin päältä.
Rupean piirtämään ja kertoa posmitan niin
kuin vaarikin aina. Ja vaarin pään kuumuus on
siirtynyt minuun, ja mummon epäilevä nau-
ru, ja se toive eä tavallinen kili työ, ja mi-
nä piirrän tytön jolla on maailman isoin tak-
ku päässä eikä ruseia ollenkaan ja käsissä po-
ra ja saha ja se rakentaa itselleen talon. Ja kun
se työ saa sen talon valmiiksi niin minä me-
nen sinne ja lyön oven perässä kiinni ja siel-
lä saan olla se mikä olen, pieni ja äkäinen tyt-
tö, ja siellä minä kosken uuninluukkuihin kai-
ken aikaa ja vuolen puukolla seinään ikkunan.
Ja siihen taloon minä teen oikein lämpimän
huoneen, missä ukki saa lepäillä ilman kipu-
jen juilimista ja mummo myös, ja sien sin-
ne tulevat Eemil ja Maurits, eikä kukaan jau-
ha niitä jyviks, vaikkei ne olekaan oppineet
hyviks, ja kaikki saa tehdä tyhmyyksiä ei-
kä siitä seuraa mitään rankaisua vaan pääl-
le nauretaan ja päätä silitetään ja minä teen
sen maailman siksi koska aikuisilla on niin
paljon surua.
Minä teen maailman sanoista, ja sinne saa
tulla ovista ja ikkunoista, ilman puoluekirjaa,
ja kaikille on siellä semmoista mitä ei missään
muualla. Ja minun on se tehtävä koska ku-
kaan muu ei meitä pieniä työjä huomaa ei-
kä nää, vaikka me seisotaan valmiina työka-
lut käsissä ja halutaan vaan rakentaa.
