22
Keskiviikko 28.6.2017
Maisteri mainea vailla –
Frans Nuupalan merkillinen elämä
»
Warelia julkaisee Heikki Pietilän kirjoiaman elämäkerran Vanhan kirjallisuuden päivillä.
Tuomas Rantala
P
ol it i i kan tutk ija
Rauli Mickelsso-
nin
teos Suomen puolu-
eet – Historia, muutos ja
nykypäivä sanoo esie-
levänsä kaikki Suomes-
sa perustetut puolueet.
Näin ei kuitenkaan ole.
Joukosta puuuu esimer-
kiksi
Frans Nuupalan
Maalaistyöväen puolue,
joka perusteiin ensim-
mäisten eduskuntavaa-
lien edellä. Puolue ei to-
sin saanut ehdokkaitaan
edustajiksi, mua puolu-
een nokkamies Nuupala
keräsi aivan kohtuulli-
sen äänisaaliin. Tämä
harmii erityisesti so-
sialidemokraaeja, jotka
katsoivat äänien olevan
heiltä pois. Muutamis-
sa seuraavissa vaaleissa
menestys olikin sien
vaatimaomampaa.
Nuupalan puoluehan-
ke on huomioitu
Juhani
Piilosen
kirjoiamas-
sa Sastamalan histori-
an kolmannessa osassa,
mua oikeastaan muu-
ten Nuupalaa ja hänen
toimintaansa ei ole nos-
teu missään esille. Si-
nänsä ihme, sillä aika-
naan Nuupala oli hy-
vinkin tunnettu hen-
kilö. Vanhan kirjalli-
suuden päivillä tilanne
kuitenkin muuuu, sillä
silloin julkaistaan Nuu-
palan veljen pojanpojan
Heikki Pietilän
toimit-
tama Nuupalan muis-
telmateos
Suomalai-
nen Suomessa Muuka-
lainen eli Elämä Kuol-
leista. Mieskohtaisia
muistoja, kokemuk-
sia ja mietteitä ko-
van onnen ajoilta Suo-
messa.
Muistelmateosta
täydentämään on Pieti-
lä kirjoianut Nuupalan
elämäkerran
Nuupalan
maisteri. Frans Nuu-
palan elämä ja maine
.
Pietilän kirjoittama
elämäkerta ja Nuupalan
omat muistelmat kerto-
vat tarinan omalaatui-
sesta miehestä, josta olisi
voinut tulla vaikka mitä,
mua jonka kohtalona
oli ajautua enemmän tai
vähemmän hankaluuk-
siin kaikkien kanssa.
F
rans Nuupalan elä-
män lähtökohdat
olivat melko hyvät, sillä
hän syntyi kohtuullisen
kokoisen maatilan po-
jaksi ja pääsi, vaikka ei
kansakoulussa menesty-
nytkään, Porin lyseoon.
Sieltä hän jatkoi yliopis-
toon, josta valmistui ja
jatkoi opintojaan edel-
leen muun muassa Jenan
yliopistossa. Kiinnostus-
ta yhteiskunnallisia asi-
oita kohtaan oli niin pal-
jon, eä Nuupala opiske-
li tuohon aikaan melko
harvinaisen englannin
kielen voidakseen lukea
englantilaisten sosiolo-
gien teoksia.
Tähän asti Nuupa-
lan polku oli kulkenut
melkoisen tasaista ra-
taa, mua vähitellen il-
maantuivat ensimmäi-
set merkit hänen tai-
pumuksestaan ajautua
helposti erilaisiin risti-
riitoihin. Ensimmäisen
kerran Nuupalan po-
leeminen luonne nousi
esiin evankelisen liik-
keen skismassa 1890-lu-
vun puolivälissä, jolloin
Nuupala aseui kannat-
tamaan
Frans Hannu-
lan
edustamaa suunta-
usta ja vastustamaan
kirkkoherra
Johannes
Bäckin
kantaa. Tosin
jonkinnäköinen henki-
lökohtainen ystävyys
Bäckin ja Nuupalan vä-
lillä säilyi oppiriidoista
huolimaa.
T
oimi nt a evanke-
lisessa liikkeessä
oli Nuupalalle tärkeää,
mutta vielä tärkeäm-
pää oli kansan sivis-
täminen. Suomalaisis-
ta piti kasvattaa mal-
likansalaisia ja siksi
Nuupala avusti monia
lehtiä kirjoituksillaan,
osallistui innokkaas-
ti NMKY:n toimintaan
sekä lähti mukaan pe-
rustamaan nuorisoseu-
roja. Nuorisoseuratoi-
minnassa Nuupala teki
niin suuren vaikutuk-
sen
Santeri Alkioon
,
Liput:
20
€
/aikuinen
10
€
/alle 14-v.
Lipputiedustelut:
Ari Heiska
040 556 8052
Waltteri Tiensuu 041 576 2895
Virve Heiska
040 838 6426
Tervetuloa kesäteatteriin!
Suuliteatterissa ei kastu eikä paistu!
Järjestäjä:
Suuliteatteri ry
SUULITEATTERI
Punkalaitumentie 37 Sastamala (Hyrkin suuli)
SUULITEATTERISSA
K E S Ä L L Ä
2 0 1 7
Käsikirjoitus
Arttu Alaupari
Ohjaus
TiimUpari
SASTAMALAN
ESITYKSET:
ENS I - I LTA
to 29.6. k lo 19
w w w . s u u l i t e a t t e r i . c o m
pe 30.6.
klo
19
su 2.7.
15
to 6.7.
19
pe 7.7.
19
su 9.7.
klo
15
to 20.7.
19
pe 21.7.
19
su 23.7.
15
to 27.7.
klo
19
pe 28.7.
19
su 30.7.
15
–– ” ––
19
Hinta sisältää käsiohjelman sekä väliajalla kahvin / teen ja pullan.
Lapset voi ottaamukaan esitykseen, näytelmä ei opeta kiroilemaan.
Mukavuutta lisäävät sisävessat.