32
Keskiviikko 28.6.2017
Ällistyävän
tuoelias piirtäjä
»
Hjalmar Löfving oli suomalaisen sarjakuvan, pilapiirrosten,
animaatioelokuvien ja television lastenohjelmien pioneeri.
Heli Tuominen
K
un suomalaisen sarjakuvan
100-vuotisjuhlaa vietettiin
vuonna 2011,
Magnus Löfving
ih-
meeli, miksei hänen isäänsä nos-
teu esiin juuri missään.
Hjalmar
Löfving
(1896–1968) oli kuitenkin
yksi suomalaisen sarjakuvan ja pi-
lapiirrosten pioneereista.
”Selvisi, eä isän originaalien
luultiin pääosin kadonneen. Ei-
vät vain huomanneet kysyä mi-
nulta”, Magnus Löfving naurahtaa.
Hänellä on tallessa satoja isän-
sä töitä 1910–1960-luvulta. Hjal-
mar Löfving oli suorastaa ällis-
tyävän tuoelias. Tunnetuim-
man sarjakuvansa Olli Pirteän
(Sirkka-lehti 1926–1945) lisäksi
hän piirsi eri lehtiin Pörröpää-
Iivaria, Pekka Pontevaa, Tommi
Typykkää, Mikko Tarmokasta,
Pompusta ja Nököä – ja lukemat-
tomia muita.
”Monet isän piirtämistä hah-
moista ovat hyväntuulisia ja pyö-
reälinjaisia. Osalla oli esikuva
ihan oikeassa elämässä ”, Mag-
nus Löfving kertoo.
S
uomen sarjakuvamuseo päät-
ti viime vuonna toteuaa Hjal-
mar Löfvingin tuotantoa esiele-
vän näyelyn Monta ruutua tuul-
ta ja sadea. Tänä vuonna näyt-
tely kiertää ympäri Suomea, ja se
on esillä Suomalaisen kirjan mu-
seo Pukstaavissa elokuun loppuun
asti.
Näyely osoiaa kuinka mo-
nipuolinen taiteilija Löfving oli.
Nuorena pilapiirtäjänä hän haki
tyyliään ja avusti kaikkia merkit-
täviä pilalehtiä Kurikasta Tuulis-
päähän. Ajan miaan Löfvingin
tärkeimmäksi julkaisukanavaksi
Magnus Löfving esittelee isänsä Hjalmar Löfvingin vuonna 1953 piir-
tämää sarjakuvaa Pullero, Pipu ja Papu. Kuva: Heli Tuominen
muodostuivat lastenlehdet kuten
Sirkka, Pääskynen ja Valistuksen
Lastenlehti.
H
jalmar Löfving myös piir-
si runsaasti kuva-arvoituk-
sia lehtien tehtäväsivuille, esiintyi
Suomen ensimmäisissä lasten te-
levisio-ohjelmissa ja kiersi ympä-
ri Suomea tapaamassa lapsia Sääs-
töpankin Lipas-setänä.
”
Matti Ranin
pyysi isän mu-
kaan lapsille suunnauun televi-
sio-ohjelmaan, jossa isän esiä-
mä iloinen hahmo oli nimeltään
Setä Pim-Pom”, Magnus Löfving
muistelee.
Näyelyssä on esillä digitoitu
lastenfilmi tämän Niksulan tv:ssä
esiintyneen hahmon seikkailus-
ta vuodelta 1964. Löfvingiltä näh-
dään myös useita mainosfilmejä
ja varhaisin selluloidi-tekniikalla
valmisteu suomalainen animaa-
tio, kolme minuuia pitkä Muuta-
ma metri tuulta ja sadea (1932).
Kirjoiaja on Suomalaisen kir-
jan museo Pukstaavin viestintä-
vastaava.
Selkeentie 80, 38460 Sastamala
Jälleenmyyjät löydät sivuiltamme!
Hilman ja Vilhon tarina
alkaa syvältä metsästä:
Polku johtaa pienelle suojärvelle keskellä metsää. Olemme
ajaneet kilometrikaupalla, kunnes metsän keskeltä lopulta on
löytynyt pihapiiri, niin kaukana kaikesta, että niiden jotka
täällä kerran asuivat, täytyi kyllä olla jotakin toista rotua.
Tarina sinänsä on liiankin tuttu. Hilma ja Vilho, viimeiset
asukkaat, elivät täällä, tekivät metsätöitä ja kasvattivat paria
lehmää ja kymmenkuntaa lasta, ja nyt tuo kaikki on ohitse
ja vähän käsittämätöntä, vaikka se tapahtui aivan äsken.
Hilman, Vilhon ja muut juustoperheen jäsenet voit hankkia
Herkkujuustolasta tai paikalliskauppojen hyllyiltä.
Kauppakaari 6, 38200 Sastamala
˃˃˃ǷƯÖǒǒÖǍÖȍƿÖǷŤǜǍȡţȡDZȳƯǷȡ˕ƞƞȡȜ˕ȟȡǩȫǩ˕
˂ǜƲǒǒÖŮȡǍÖƱDZƁȡǩ˕ƱǩƈůȡǃÖȡǩ˕Ʊǩȫ
Meiltä löytyy laaja valikoima
Ihania kankaita
Ompelu- ja askartelutarvikkeita
Laadukasta ompelupalvelua
Tervetuloa
kangaskauppaan!
“aikuisen naisen aarreaittaan”
ǩǷȜǷȡwȳȥǃƁȥȡÖȳǀƲ
MANTAN KAMMARI
MUSEO,
KAHVILA
JA KAUPPA
AVOINNA
TO–LA 29.6.–1.7.
KLO 10–21
Poikkea myös Sastamalan seudun museon
näyttelyissä (Jaatsinkatu 2).
Avoinna 30.6.–1.7. klo 10–19.
KIRJAN YSTÄVIEN
ILLANISTUJAISET
la 1.7. klo 18–20.30
Kirjailijavieraat Heli Heino
ja Nina Honkanen puhuvat
Pukstaavissa seksuaalisuudesta.
Musiikkia: Ragdoll.
Maistiaislautasilla mm.
paikallisia juustoja.
Vapaa pääsy!
RUPATTELU-
OPASTUKSIA
Nappaa keskustelu-
kumppani Pukstaavin
näyttelyihin pe–la
30.6.–1.7. klo 11–17.
Sis
. pääsylipun
hintaan.
KAHVILA
PUKSTAAVI
Nauti kahvilan herkkuja
tai virkistävä juoma
kauniissa miljöössä.
Vapaa pääsy!
Marttilankatu 12, Sastamala www.pukstaavi.fi
Lounas
to 29.6.–la 1.7. klo 11–15
9,00€
Ruokaisa salaattibuffet
to 29.6.–pe 30.6. klo 15–20
6,90€