22
Keskiviikkona 27. kesäkuuta 2018
•
•
Pirjo Tuominen
Kun lentokone kohosi ilmaan
Seutulassa – niin, sitä kutsuttiin
vielä sillä nimellä - Martta Dah-
lista tuntui ikään kuin taivas oli-
si auennut. Alla hohtelivat talvi-
sen Suomen hanget, ja kone ki-
pusi yhtä ylemmäs pilvenhatta-
roiden syliin.
Elettiin seitsemänkymmenlu-
vun autuaita alkuaikoja, matkailu
oli vielä nuorta ja neitseellistä, ja
sellaiseksi tunsi Marttakin itsen-
sä. Koko maailma avautui Martal-
le Suomenlahden jäiden yläpuo-
lella. Kuka sen tiesi, kenties tärp-
päsi jo tällä matkalla?
Martta oli pätevä ammatti-ih-
minen, suuren Monopolifirman
keskuksenhoitaja. Hänen työ-
paikkansa sijaitsi Monopolin ava-
rassa tulohallissa vastapäätä pai-
navia pääovia. Keskus oli eristetty
lasiseinillä, ja Martta oli tuonut
kotoa useita viherkasveja somis-
tamaan ankeahkoa tilaa. Ne oli-
vat viihtyneet ja venähtäneet, ja
Martan yksityisalue muistutti jo
uhkeaa ansaria. Martta istui nii-
den keskellä avattavan lasiluu-
kun takana ja hymyili aurinkoi-
sesti jokaiselle sisään tulijalle.
Ja heitä tuli aamusta iltaan. Si-
sään pujahti talvenkalpeita kont-
toristeja, konekirjoittajia, palkan-
laskijoita ja kassaneitejä. Johto-
kunnan jäsenet ja osastopäälli-
köt astelivat sisään omanarvon-
tuntoa tihkuen ja nousivat aulas-
ta lähtevät leveät portaat toiseen
kerrokseen, omaan eritettyyn
maailmaansa. Sinne pääsivät hei-
dän lisäkseen vain sihteerit, jot-
ka oli huolellisesti valittu ulko-
näön ja opinarvojen perusteella.
Johtajat itse katsoivat, ettei sellai-
nen koskenut heitä, olihan mies
aina mies.
Kaikenlaista väkeä lappasi päi-
vät päästään. Kukaan ei vältty-
nyt Martan kauniilta, mutta te-
räviltä kerberoksensilmiltä. Mai-
nosrahojen kärkkyjät käännytet-
tiin oitis muille maille, työpaik-
koja etsiskelevät jaoteltiin saman
tien vuohiin ja lampaisiin. Sula-
valla hymyllä Martta otti vastaan
johtokunnan vieraat, useimmi-
ten tukevat ja leikkisät keskus-
liikkeiden pomot, jotka saapui-
vat lounastamaan johtokunnan
herrojen kanssa yläkerran kabi-
neteissa.
Monopolin keittiö oli kuuluisa
erinomaisen maukkaista ruuis-
taan, ja kun herrat olivat liik-
keellä kuljettajan ohjaamilla lois-
toautoilla, ei lasiin tarvinnut syl-
keä. Elettiin aikaa, jolloin me-
dia ei tarttunut sellaisiin pikku-
maisuuksiin kuin lievä lahjonta,
ja niinpä tämän tason herrojen
ajasta suuri osa kului toistensa
syntymäpäivien ja juhlavuosien
huomioimiseen lahjoilla, joihin
kuuluivat suosikkeina aidot ma-
tot, öljymaalaukset ja hopeaesi-
neet kaiverruksineen. Joulun al-
la kului päiväkausia joulukortti-
en kirjoitteluun ja lahjojen va-
lintaan.
Vaikka Martta kohtasi päivit-
täin kymmeniä miehiä, ei lasio-
vista astunut kertakaan sisälle hä-
nen hauraiden unelmiensa ihan-
nemiestä. Ei ainakaan sellaista,
joka olisi iskenyt silmänsä Mart-
taan. Iltaisin Martta uneksi töö-
löläisessä yksiössään tulevaisuu-
desta, jossa hän siirtyisi naimat-
toman naisen verotusryhmästä
varakkaan miehen kotirouvaksi.
Kun ei löydy kotimaasta, niin
kenties maailmalta? Eipä ollut
Martta ainoa nainen, joka sellai-
sia pohti. Kun Martta päätti ot-
taa tilanteen haltuunsa ja mennä
kansalaisopistoon kielikursseil-
le, hän totesi istuvansa ahtaissa
pulpeteissa kohtalosisariensa seu-
rassa.
Martta oli asettanut vaakan-
sa toiseen kuppiin englanninkie-
len ja toiseen espanjan. Hän oli
jo päättänyt matkustaa Mallor-
calle, jonne tehtiin ensimmäisiä
suomalaisia seuramatkoja, ja siel-
lä puhuttiin espanjaa, eikö tot-
ta? Toisessa kupissa kellui eng-
lanti, jota Martta oli huomannut
tarvitsevansa myös Monopolissa,
joka alkoi hitaasti avautua ulko-
maiden suuntaan. Järkevänä ih-
misenä Martta valitsi englannin,
vaikka huokasikin haikeasti. Es-
panja olisi ollut niin romanttista.
Martan kyvyissä ei ollut vikaa,
ja tuota pikaa hän keräsi sen ly-
hyen oppimäärän englantia, jo-
ka auttaisi viidensadan sanan voi-
min Marttaa selviämään tulevista
haasteista. Niitä hän pääsi kokei-
lemaan mallorcalaisessa hotellis-
sa, joka oli rakennettu yksinäisen
hiekkarannan äärelle pitkän mat-
kan päähän kaupungista. Jos oli-
vat turistit aloittelijoita, niin sitä
olivat myös mallorcalaiset. Ei ol-
lut sääkään niin lämmin kuin oli
odoteltu. Maaliskuinen Välimeri
henkäili vielä talven viileyttä, ja
vuorilta puhaltelivat värisyttävät
viimat.
Martta oli karaistunut suoma-
lainen. Hän pukeutui bikinei-
hinsä ja marssi uima-altaalle,
joka onneksi sijaitsi suojaisessa
paikassa auringon lämmittäessä
edes hiukan. Mallorcalaiset itse
kuljeksivat vielä tukevissa talvi-
varusteissa ja silmäilivät huvit-
tuneina suomalaisia, jotka itse-
pintaisesti värisivät keveissä ke-
säasuissaan, kun kerran etelässä
oltiin. Ja kukkivathan jo mante-
lipuutkin.
Martta valitsi aurinkotuolin,
jonka saattoi avata peräti makuu-
alustaksi. Sellaista Martta ei ollut
vielä kotimaassa nähnyt. Olisi
moiselle käyttöä kesällä Suomes-
sakin, sillä suvet olivat siihen ai-
kaan lämpimiä ja aurinkoisia. Il-
mastonlämpenemisestä oli yhtä
vähän tietoa kuin Wikipediasta,
ja suomalaisilla oli vielä kelpo ke-
sät sekä selkeät talvet.
Matkailun uuvuttama Martta
uinahti tuoliinsa auringon ku-
titellessa mukavasti selkää. Vie-
reiselle pöydälle hän oli laske-
nut luonnonmehulasinsa, puo-
liksi luetun taskukirjansa ja huo-
neensa avaimen. Vaikka Mart-
ta jakoi huoneen toisen naisen
kanssa, hän piti avainta muka-
naan. Huonetoveriksi oli valikoi-
tunut äkeä leskirouva, joka nuk-
kui päivät ja valvoi yöt rapistel-
len mukaansa ottamiaan lehtiä
ja poltellen loputtomasti kevyt-
savukkeita. Menttoolia, nääs,
rouva kerskui. Päiväsaikaan hän-
tä ei saanut herättää ovea avaa-
maan.
Martta havahtui outoon tuok-
suun. Hän raotti silmiään ja nä-
ki edessään pitkän, karvaisen ja
varsin hyvin muodostuneen sää-
riparin. Tuoksu syntyi aurinko-
rasvasta, jota kyseinen luoma-
kunnan herra oli valellut runsaas-
ti ylleen. Nostaessaan katsettaan
Martta näki pikkuruiset uima-
housut runsaine miehisine muh-
kuroineen, niiden yläpuolella so-
masti uumilta levenevän hartia-
osan ja lopulta nauravat, komea-
piirteiset kasvot.
Miltei sekunnin murto-osas-
sa Martta ymmärsi, että jossa-
kin lähistöllä kopsutteli jo val-
koinen ratsu kavioitaan ja tässä
seisoi unelmien satuprinssi val-
miina sieppaamaan Martan käsi-
varsilleen ja kiidättämään hänet
kohti Välimeren auringonlaskua.
Uni kaikkosi silmistä saman tien,
ja Martta kääntyi istumaan niin
viehkeästi kuin suinkin kykeni.
Matkailuenglantia naisille
KIRJAVIESTIN NOVELLI
