17
Keskiviikko 27.6.2018
•
•
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Jokaiselle on varmasti tuttu sanonta:
Karjala takaisin, vaikka pullo kerral-
laan. Sastamalalaisittain tuo sanonta
voidaan nyt loihe lausumaan: Tyrvää
takaisin, vaikka vain tölkki kerrallaan.
On nimittäin tehty jälleen kulttuurite-
ko, jonka myötä vielä 1900-luvun alus-
sa maineikas Tyrvään Portteri on näh-
nyt uudelleen päivänvalon. Kirkkau-
teen sen nosti Marko Vesterbacka jouk-
koineen. Tumma olut pannaan Pyy-
nikin Käsityöläispanimossa vanho-
ja perinteitä noudattaen. Runsaat sata
vuotta sitten Tyrvään Portteri oli Tyr-
vään Oluttehtaan tuote. Tuo tehdas si-
jaitsi paikalla, jossa nykyisin ovat Vam-
malan lukio ja Marttilan koulu. Tu-
tummin Tyrvään Prykin historia oli ko-
vin lyhyt, vuodesta 1881 vuoteen 1906.
Mutta muisto säilyy.
Jos on Karjalan saanti takaisin kiven
alla, niin Tyrvään takaisin tulo liene
vielä vaikeampaa. Kunta perustettiin
1439 ja taru päättyi vuoden 1973 alus-
sa, kun kunta liitettiin Vammalan kau-
punkiin. Sen jälkeen Tyrvää on elänyt
puheissa ja joissakin haaveissa. Henki-
nen perintö on kuitenkin vahva, ja tyr-
vääläisyys hyvine ja huonoine puoli-
neen tunnetaan koko Suomessa.
Eläköön Tyrvään Portteri ja tuokoon
se ja muut Marko Vesterbackan kotiseu-
tunsa eteen tekemät työt hänelle vielä
kotiseutuneuvoksen arvonimen.
Loistava juttu tuo keskustan, Vam-
malan, kehittämisen ideakilpailu. Se
tuo varmasti hienoja ajatuksia, joiden
myötä on mahdollisuuksia mihin vain.
Ehkä se torinkin alue ympäristöineen
joskus saadaan johonkin kuosiin, toi-
vottavasti.
Sastamalassa, aiemmin Vamma-
lassa, eräs opiskelija teki loistokkaan
suunnitelman Kaalisaaren nostamisek-
si uudelleen kaupungin helmeksi, yh-
deksi niistä. Suunnitelma merkittiin
hyväksyvästi tiedoksi. Kaalisaarta pi-
ti ehostaa hiljaksiin. No, tulihan sin-
ne joitakin häkkyröitä ja kävelyreittiä
kunnostettiin. Muuten alue on ennal-
laan.
Keskustan ideakilpailun ideoiden
muuttaminen lihaksi on se tärkein jut-
tu, ei kilpailu.
Tyrvää takaisin, vaikka
vain tölkki kerrallaan
•
•
Pauliina Vilenius
”Mimmi ei pärjää ikinä
missään muualla kuin ko-
tona”, kuuli
Mirja Mihalic
lapsuudessaan.
”Kun sinä selvisit tästä
näin hyvin, selviät mistä
vain. Olet sellainen ihmi-
nen”, lausui Mihalicin vai-
keaa avioeroa vuosia myö-
hemmin hoitanut asian-
ajaja.
Kumpi on totta?
Mihalicin perjantaina
julkistettava kirja
Sattuma-
pakka
kertoo värikkään ta-
rinan naisen elämästä ja
todistaa, että asianajajan
sanat osuivat oikeaan. Wa-
relian kustantaman teok-
sen yli 500 sivua käsitte-
levät naisen elämän juon-
teita nuorena väkivaltaisen
miehen kanssa solmitusta
avioliitosta Vammalan en-
simmäisen pitserian avaa-
miseen ja pätkätöistä ystä-
vyyteen - rakkautta unoh-
tamatta.
Vaikka matkan varrel-
la on ollut paljon synk-
kiä aikoja, korostaa nai-
nen useaan otteeseen, et-
tä iloa ja hauskoja hetkiä
on ollut vähintään saman
verran. Elämä todella on
kuin korttipakka; huono-
jen korttien välistä nousee
väistämättä hyviäkin.
”Kaikki kirjassa ei kui-
tenkaan ole ihan prikul-
leen totta, aina pitää vähän
värittää”, kirjailija nauraa
kotisohvallaan.
n
KIIKAN
Kiimajärveltä
Sastamalasta kotoisin ole-
va Mihalic, omaa sukua
Uusi-Seppä
, on aina ollut
seikkailunhaluinen. Pa-
rikymppisenä hän päätti
pakata laukkunsa ja muut-
taa Ruotsiin. Mukaan hän
nappasi ompelukoneen-
sa, joka takasi alkuun toi-
meentulon.
Myöhemmin Miha-
lic tapasi jugoslavialaisen
miehen, joka ensin käytti
nuorta suomalaista hyväk-
seen, mutta sai lopulta kie-
dottua tämän pauloihinsa.
Seurasi myrskyisä avioliit-
to, joka kesti pari vuotta
- siitäkin enimmän aikaa
puoliso istui vankilassa.
Avioliittonsa käänteitä Mi-
halic käsittelee ensimmäi-
sessä, 90-luvulla julkaistus-
sa omakustanteessaan
Yli
rajojen
, mutta tapahtumia
sivutaan kyllä myös
Sattu-
mapakassa
.
Ompelijan työt jäivät,
kun pariskunta perusti pit-
serian. Ravintolakokemuk-
sesta oli hyötyä naisen pa-
lattua eronsa jälkeen ta-
kaisin koti-Suomeen. Van-
han kirjallisuuden päivien
aikaan vuonna 1987 nä-
ki päivänvalon Vammalan
ensimmäinen pitseria, Pri-
mavera.
”Se sijaitsi nykyisen
Lääkäritalon kiinteistössä
Puistokadulla. Pyöritin ra-
vintolaa 2,5 vuotta, kun-
nes myin sen eteenpäin.
Elämä on kuin korttipakka
▶
▶
”Kaikki kirjassa ei kuitenkaan ole ihan prikulleen totta, aina pitää
vähän värittää”, Mirja Mihalic nauraa.
SATTUMIA
Mirja Mihalic on intohimoinen viherpeukalo. ”Mimmilän plantaasilla”
Kiikassa kasvaa kukkien lisäksi muun muassa kurkkua, hernettä, laven-
telia ja sitruunamelissaa.
Palasin tiskin taakse vielä
myöhemmin työntekijä-
nä”, Mihalic muistelee.
n
MIRJA
Mihalicin työ-
uraan on mahtunut pes-
ti jos toinenkin. Hän on
työskennellyt niin pos-
titoimistossa kuin uima-
hallin valvojana. Aikuisel-
la iällä Mihalic kouluttau-
tui kaupalliselle alalle ja
työskenteli viimeiset työ-
vuotensa viennin parissa.
Se oli unelma-ammatti.
”Elämääni on mahtunut
paljon työttömyysjaksoja.
Toteutin aktiivimallia jo
90-luvulla”, hän naurah-
taa.
Yhtenä juonteena kir-
jassa kulkevat Mihalicin
läheiset lapsuudenystävät
ja miesystävät. Sattumapa-
kan alussa kirjailija pitelee
käsissään pitkäaikaisen ys-
tävänsä uurnaa. Kirja ker-
too muun muassa suhtees-
ta kyseiseen henkilöön.
Vaikka kaksikon tiet erosi-
vat ennen ystävän traagis-
ta kuolemaa, olivat he te-
kemisissä lähes loppuun
asti. Suhteen loppuvaihei-
ta leimasi ystävän sairastu-
minen ja Mihalicin toimi-
minen käytännössä hänen
omaishoitajanaan.
Aivan oma lukunsa
on ranskalaisherra, jonka
luokse kirjailija on tänä-
kin kesänä matkustamassa.
”Nautin tästä elämän-
vaiheesta. En elä normaalia
kuusikymppisen elämää,
mutta mitä sitten? Tämä
on minun elämäni ja voin
tehdä juuri sitä, mistä tyk-
kään. Kesti pitkään oppia
se”, Mihalic miettii.
n
KIRJOITTAMINEN
on aina ollut Mihalicil-
le luonteva tapa jäsennel-
lä ajatuksiaan. Sattumapa-
kan ensimmäiset rivit hän
kirjoitti jo neljä vuotta sit-
ten, mutta valmiiksi kirja
saatettiin kevättalvella.
Vaikka teos on nytkin
melkoinen järkäle, paljas-
taa Mihalic karsineensa sii-
tä peräti 100 sivua. Lopul-
lisen käsikirjoituksen ovat
päässeet lukemaan vas-
ta harvat ja valitut, kuten
naisen elinikäiseen ystävä-
piiriin kuuluvat ”Kiimajär-
ven kansakoulun ekaluok-
kalaiset” - tiivis ystäväpo-
rukka, joka on pitänyt yhtä
vuosikymmenet. Siksi vas-
taanotto hiukan jännittää.
Mihalic epäilee, että jon-
kun tunteet voivat julkai-
sun myötä kuohahtaa. Se
ei monessa liemessä kei-
tettyä naista kuitenkaan
hetkauta.
Innokkaimmat Mirja
Mihalicin ystävistä ovat
jo kyselleet, milloin trilo-
gia saa päätöksensä ja nai-
sen kirjoittama kolmas kir-
ja julkaistaan.
”
Sattumapakan
tapah-
tumat päättyvät vuoteen
2014. Sen jälkeen on ta-
pahtunut vaikka mitä!
Mutta ihan tosissani halu-
aisin kirjoittaa vielä joskus
Mimmin matkoista. Olen
kotonani missä päin maa-
ilmaa tahansa, mutta silti
aina sydämeltäni kiimajär-
veläinen.”
Sattumapakka julkistetaan
Vanhan kirjallisuuden päi-
villä Warelian osastolla tänä
perjantaina 29.6. kello 11.
