10
Keskiviikko 21.11.2018
•
•
Maria Jokinen
Elämme tällä hetkellä todellisessa mur-
roksessa. Puhutaan neljännestä teollises-
ta vallankumouksesta, joka tulee muutta-
maan maailmaa edeltäjiään enemmän.
Suomen talous kasvaa hyvin, mutta kas-
vu on haurasta ja hidastumassa. Suomes-
sa on suuri pula kasvuhakuisista yrityk-
sistä ja yrittäjistä. Vain 9 prosenttia yrit-
täjistä ja yrityksistä on kasvuhakuisia.
Kasvuhakuinen yrittäjä investoi ja työllis-
tää, ja on erityisen tärkeässä roolissa Suo-
men taloudessa.
Suomen talous tarvitseekin yrittäjyyttä
nyt ehkä enemmän kuin koskaan. Pitää
muistaa myös, että 2000–luvulla työpai-
kat ovat syntyneet nimenomaan pieniin
ja keskisuuriin yrityksiin. Päivän sana on
ketteryys ja joustavuus. Asiat, joita pk-
yritykset edustavat. Ketteryyteen ja jous-
tavuuteen tulee kuntienkin toiminnois-
saan kiinnittää huomiota.
Kun kunnista riisutaan sote-asiat nii-
den tehtäväksi jäävät sivistys, koulutus ja
elinkeinotoimi. Siis uusien osaajien kas-
vattaminen, sekä kunnan houkuttelevuu-
den ja vetovoiman lisääminen elinkeino-
elämän ja asukkaiden silmissä.
Jokainen kunta haluaa olla elinvoimai-
nen, vetovoimainen ja pitovoimainen.
Se ei onnistu ilman elinvoimaisia yrityk-
siä. Elinvoiman ytimessä on työpaikkojen
luonti ja työllisyyskehitys. Sen tulee olla
koko Suomen ykkösprioriteetti. Jotta on-
nistumme tässä, kuntien pitää käydä ak-
tiivista vuoropuhelua alueen yrittäjien
kanssa. Kuntien tulee kaikin mahdollisin
keinoin edesauttaa nykyisen ja uuden yri-
tystoiminnan kasvua ja sijoittumista seu-
dulle. Mitä paremmin Suomessa elinkei-
nopolitiikka toimii, sitä kilpailukykyisem-
pi Suomi on myös kansainvälisillä mark-
kinoilla.
Verkostomaisella toimintatavalla voim-
me tarjota kasvupalvelut, joista on selke-
ää kilpailuetua seudulla toimiville yrityk-
sille ja tekijöille. Kokeilukulttuuriin lisää-
miseen tulisi kannustaa ja parempi oli-
si saada keskinkertainen uudistus paket-
tiin kuin odottaa loputtomasti huomista
ja täydellisyyttä.
Avaimet elinvoimaan ovat käsissäm-
me. Elinvoimaisia seutuja yhdistää vah-
va tahto tehdä asioita yhdessä. Kun yk-
si voittaa, kaikki voittavat. Meidän tulee
yhdessä nostaa esiin onnistumisia ja pu-
hua toinen toisistamme positiivisessa sä-
vyssä. Meidän tulee rakentaa luottamus-
ta eri toimijoiden välillä ja tuntea ole-
vamme samaa joukkuetta.
Löydetään toinen toisemme ja pärjätään
yhdessä.
Kirjoittaja on Forssan Yrityskehitys Oy:n sasta-
malalainen toimitusjohtaja.
Rokkaako
elinvoimasi?
Vieraskynä
•
•
Maija Latva
”Palomiehet kävivät etsi-
mässä Eliasta Kaijankaril-
ta ja ajoivat veneellä järvel-
lä ristiin rastiin, mutta kun
pimeä laskeutui, he lopetti-
vat etsinnät.
Kävelin Rautaveden ran-
toja elokuun pimeässä yössä
ja huhuilin poikaani järvel-
tä. Kiersin ystäväni ja tyttä-
reni kanssa yön aikana kaik-
ki lähirannat läpi kävellen ja
autolla.”
n
TOIMITTAJA
Minna
Ala-Heikkilän
toinen kir-
ja
Eikä sinua enää ole
julkis-
Lapsensa menettäneet
kertovat tarinansa
▶
▶
Minna Ala-Heikkilä toivoo kirjansa lisäävän ymmärrystä suuren
menetyksen kokeneita ihmisiä kohtaan.
SURUISTA SUURIN
””
Elämä voi kaikesta huolimatta
jatkua.
Kuvassa kirjan kirjoittaja sekä kirjaan haastateltuja sastamalalaisia julkaisutilaisuudessa viime
perjantaina: Hanna Tapanila (vas.), Annikki Lindström, Minna Ala-Heikkilä, Taru Virtanen sekä
Pekka Vesaniemi. Kuvasta puuttuu Sanna-Riikka Murtoo. Kuva: Tuomo Tapanila.
Minna Ala-Heikkilä
■
■
Nokian Sarkolassa asuva toimittaja, jolta on ai-
emmin ilmestynyt kirja Ei mitään hyvää minulle.
Kirja kertoo syömishäiriöön sairastuneen pojan
äidin Kati Nikalin tarinan.
■
■
Työskentelee toimittajana Aamulehdessä. Vuosi-
na 2008-2013 hän toimi Tyrvään Sanomien pää-
toimittajana.
■
■
Kotoisin Vammalan Kärppälästä (o.s. Peltonen.)
■
■
Perheeseen kuuluvat yrittäjämies ja 19-vuotias
poika.
tettiin viime perjantaina.
Kirjassa kahdeksan van-
hempaa, heistä viisi sas-
tamalalaista, kertoo, mita
ovat joutuneet kaymän
lapi lapsensa kuoleman
johdosta.
Kirjaan haastateltujen
vanhempien lapset ovat
kuolleet eri syista ja eri-
ikaisina. Vaikka kertomuk-
set ovat surullista luetta-
vaa, niistä löytyy myös
toivoa. Suurimmastakin
surusta ja sarkymisesta voi
selviytya. Elämä voi kaikes-
ta huolimatta jatkua.
n
ALA-HEIKKILÄLTÄ
on
kysytty paljon, miksi hän
valitsi kirjansa aiheeksi
juuri lapsen menetyksen.
”Aihe oli mielessäni jo
kun tein ensimmäistä kir-
jaani. Suurin syy on kai-
keti se, että toivon myö-
tätunnon ja ymmärryksen
ihmisten kesken lisäänty-
vän. Olen jo pitkään ollut
toimittajan työssänikin
kiinnostunut aihepiiris-
tä, joka kiteytyy sanoihin
kärsimys, lohdutus, toi-
vo ja selviytyminen. Olen
monissa työssäni tekemis-
sä lehtihaastatteluissa it-
se saanut näitä kokeneilta
ihmisiltä voimaa, joten us-
kon myös kirjojeni lukijoi-
den saavan”, hän kertoo.
n
KIRJAN
tekemistä Ala-
Heikkilä kuvaa palkitsevak-
si kokemukseksi.
”Siinä oli mukana syvä
kokemus työn merkityk-
sellisyydestä, mutta totta
kai, kun työpäivien jälkeen
ajoin haastattelemaan van-
hempia näin surullisesta
aiheesta, en mennyt tilan-
teisiin kevein mielin. Ja tie-
tenkin minua itketti, kun
kuuntelin ja kirjoitin hei-
dän tarinoitaan.”
Äitinä hän myös mietti
miten itse selviäisi, jos jou-
tuisi kokemaan tuon jokai-
sen vanhemman suurim-
man surun, lapsen menet-
tämisen.
”Silti pitää muistaa, et-
tä se, jolla on ollut ja on
raskasta, en ole minä, vaan
nämä vanhemmat, joiden
lapset ovat kuolleet.”
n
VAIKKA
kirjan kaikki ta-
rinat ovat erilaisia ja ainut-
kertaisia, niissä on kirjan
kirjoittajan mielestä yksi
yhteinen tekijä: vanhem-
pien pohjaton rakkaus ja
ihmeellinen elämänvoima.
Ala-Heikkilän mukaan
kirjaa voi suositella pait-
si lapsensa menettäneille,
myös kaikille muille. ”Sa-
noisinkin että erityises-
ti niille muille, jotta ym-
märrys suuren menetyk-
sen kohdanneita ihmisiä
kohtaan ja elämää kohtaan
kasvaisi, ja ennen kaikkea
arvostus elämää kohtaan.
Kirjalla on paljonkin an-
nettavaa niille, joita sen
aihepiiri ei onneksi kos-
ke”, Minna Ala-Heikkilä
miettii.
Naisen kolmaskin kirja
on jo teossa.
”Se on pieni elämäkerta
suuren elämänmuutoksen
kokeneesta miehestä”, hän
suostuu paljastamaan.
n
”JONKIN
ajan kulut-
tua poliisi astui huoneeseen
vakava ilme kasvoillaan.
”Kuinka pahasti?” kysyin.
Han kertoi. Lauran en-
tisen poikaystavan asun-
nosta oli loytynyt kuolleen
naisen ruumis ja eteisesta
kasilaukku, jossa oli Lauran
henkilopaperit.”
Kursiivilla olevat lainauk-
set ovat otteita Minna Ala-
Heikkilän kirjasta Eikä sinua
enää ole.
