Alueviesti 47 2018 - page 7

7
Keskiviikko 21.11.2018
Alueviesti
Sastamalassa seurakunta-
vaaleissa eniten ääniä ke-
räsi kokoomuksen
Pirk-
ko Esko
. Hän sai 170 ään-
tä. Toiseksi suurin potti oli
keskustan Suvi Sianojan
149 ääntä.
Vammalalainen Pirkko
Esko on nykyisen kirkko-
neuvoston varapuheenjoh-
taja. Kirkkoneuvoston pu-
heenjohtaja on virkansa
puolesta kirkkoherra. Sam-
maljokelainen
Suvi Siano-
ja
on kirkkovaltuuston pu-
heenjohtaja.
Myös kolme muuta eh-
dokasta kokosi yli sata
ääntä. He ovat keskustan
Pentti Rantanen
Keiky-
ästä (136 ääntä), kokoo-
muksen
Markus Alajo-
ki
Kiikoisista (124 ääntä)
ja kokoomuksen
Maritta
Laiho
Nuupalasta (101
ääntä).
Markus Alajoki on uu-
si läpimenijä. Hän on
18-vuotias ja oli seura-
kuntavaalien ehdokkais-
ta nuorin Sastamalassa.
Myös Maritta Laiho va-
littiin uutena.
Kirkko kaikille -listan
korkein oli
Lassi Ketolan
äänimäärä 81. Hänet va-
littiin uutena. Sosialide-
mokraattien listalla
Sirpa
Keskinen
on kärjessä 77
äänellä.
Kaikkiaan Sastamalan
seurakunnan 27-paikkai-
sessa kirkkovaltuustossa
aloittaa 14 uutta päättä-
jää. Valittujen keski-ikä on
56 vuotta.
Kirkkovaltuustosta puto-
sivat muun muassa 
Jukka
Pusa
 (kok), 
Irmeli Kulon-
pää
(Kirkko kaikille),
Aar-
Pirkko Esko Sastamalan äänikuningatar
Pirkko Esko (kolmas oikealta) oli seurakuntavaalien äänikuningatar. Valituiksi tulivat myös muut
arkistokuvan panelistit Pentti Rantanen, Pirkko Lahtinen, Mauri Tuominen ja Maritta Laiho. Reu-
nimmaisena oikealla seurakuntavaalipaneelin juontanut Samuli Suonpää. Kuva: Minna Isotalo.
ne Järvenpää
 (sdp),
Mai-
re Villo
 (Kirkko kaikille)
ja
Terttu Sulanne
 (sdp).
Virallisissa ehdokaslis-
toissa ja tuloksissa eivät
näy mahdolliset ehdokkai-
den sitoutumattomuudet.
Vaalilautakunnat vahvista-
vat vaalien seurakuntakoh-
taiset tulokset viimeistään
21. marraskuuta.
Sastamalassa 15 881:stä
äänioikeutetusta äänesti
3038. Äänestysprosentti oli
19,1. Nuorten, 16-17 -vuo-
tiaiden, kohdalla äänestys-
prosentti oli 11, 509 ääni-
oikeuteusta 56 äänesti.
Seurakuntavaalien
(vahvistamattomat) tu-
lokset:
1) Pirkko Esko (Kokoo-
muslaisen seurakuntaväen
ehdokaslista, kok), pank-
kitoimihenkilö, eläkeläi-
nen, 170 ääntä (vertailulu-
ku 1124,00)
2) Suvi Sianoja (Yhdes-
sä pidämme huolta, kesk),
maatalousyrittäjä, 149
(1101,00)
3) Markus Alajoki (kok)
opiskelija, Kokoomuslai-
sen seurakuntaväen ehdo-
kaslista 124 (562,00), uusi
4) Pentti Rantanen
(kesk), rehtori, eläkkeellä,
136 (550,50)
5) Sirpa Keskinen (Yh-
teisvastuu ja lähimmäis-
työ, sdp), kätilö-sairaan-
hoitaja, 77 (437,00)
(kok), eläkeläinen, 78
(224,80)
12)
Harri Hakala
(kesk),
autoilija, 66 (220,20), uusi
13)
Pirkko Lahtinen
(sdp), kasv.tiet.maisteri,
terveydenhoidon lehtori,
63 (218,50)
14)
Pirjo Äijälä
(kok),
eläkeläinen, 77 (187,33),
uusi
15)
Janica Isonoka-
ri
(kesk), sairaanhoitaja
(AMK), 57 (183,50), uusi
16)
Seppo Kulju
(Kirk-
ko kaikille), Inkerin kirkon
diakoni, 48 (183,00)
17)
Jukka Holma
(kok),
hätäkeskuspäivystäjä, 51
(160,57), uusi
18)
Auli Horelli
(kesk),
terveydenhoitaja (AMK),
56 (157,29)
19)
Jarkko Mäkipää
(sdp), teollisuustyönteki-
jä, 52 (145,67), uusi
20)
Karoliina Koivunie-
mi-Ollila
(kok), KM, var-
haiskasvatuksen opettaja,
44 (140,50), uusi
21)
Sirkka-Liisa Saari
(kesk), maatalousyrittäjä,
53 (137,62)
22)
Pertti Brander
(kok), ekonomi, yrittäjä,
41 (124,89)
23)
Esko Raskila
(kesk),
laatu- ja kehityskoordi-
naattori, mv. 50 (122,33),
uusi
24)
Seppo Laaksonen
(Kirkko kaikille), vahti-
mestari, eläkeläinen, 45
(122,00)
25)
Jaakko Pirttikoski
(kok), viestinnän asiantun-
tija, yrittäjä, 36 (112,40),
uusi
26)
Aleksi Sandroos
(kesk), hallintotieteiden
ylioppilas, lähihoitaja, 49
(110,10)
27)
Mauri Tuominen
(sdp), kunnallisneuvos, 41
(109,25), uusi
Alueviesti
Huittisissa kirkkovaltuus-
toon valittiin 23 valtuutet-
tua. Valituista 11 on uusia.
Keski-ikä on 56 vuotta.
1)
Ilona Kojo
(Yhdessä
kotiseurakuntamme par-
haaksi), maatalousyrittä-
jä, 74 ääntä (vertailuluku
346,00)
2)
Anne Palonen
(Mi-
nun kirkkoni - jokaista var-
ten) FM, lukion lehtori, 44
(275,00)
3)
Sinikka Ritakal-
lio
(Seurakunta eläväk-
si), maatalousyrittäjä, 53
(240,00)
4)
Aulikki Kuisma
, (Yh-
dessä kotiseurakuntamme
parhaaksi), agronomi, kou-
lutuspäällikkö 50 (173,00)
5)
Aila Hännnen
(Seura-
kunta-Demarit), perushoi-
taja, 37 (146,00)
6)
Lasse Luoto
(Minun
kirkkoni - jokaista varten),
eläkeläinen, 33 (137,50)
7)
Mari Suomela
(Seura-
kunta eläväksi), yrittäjä, 39
(120,00)
8)
Matti Virtanen
(Yh-
dessä kotiseurakuntamme
parhaaksi), maatalousyrit-
täjä, 50 (115,33)
9)
Reima Puukki
(Mi-
nun kirkkoni - jokaista var-
ten), opettaja, eläkeläinen,
28 (91,67)
10)
Helena Manninen
(Yhdessä kotiseurakuntam-
me parhaaksi), yrittäjä, 47
(86,50)
11)
Jaakko Lehtimäki
(Seurakunta eläväksi) pas-
tori, 33 (80,00)
12)
Maritta Tuominen
(Seurakunta-Demarit),
vast.otto/osastoavustaja,
35 (73,00)
13)
Leena Räikkä
(Yh-
dessä kotiseurakuntamme
parhaaksi), edunvalvonta-
sihteeri, 38 (69,20)
14)
Markku Evala
(Mi-
nun kirkkoni - jokaista
varten), eläkeläinen, 26
(68,75)
15)
Niina Immonen
(PerusKirkko), muistihoi-
taja/sosionomi, 24 (63,00)
16)
Päivi Huhtanen
(Seurakunta eläväksi),
lääkäri/eläkeläinen, 28
(60,00)
17)
Maarit Syrjälä
(Yh-
dessä kotiseurakuntamme
parhaaksi), yritysasiantun-
tija, (57,67)
18)
Ritva Palokangas
(Minun kirkkoni - jokaista
varten), yrittäjä, maanvil-
jelijä, 24 (55,00)
19)
Harri Syrjälä
(Huit-
tisten Vasemmistoliitto),
autonkuljettaja/eläkeläi-
nen, 26 (52,00)
20)
Joonas Immonen
(Yhdessä kotiseurakun-
tamme parhaaksi), opiske-
lija, 21 (49,43)
21)
Joni Immonen
(Seu-
rakunta-Demarit), myyjä,
29 (48,67)
22)
Tuula Hannunen
(Seurakunta eläväksi), fy-
sioterapeutti, 25 (48,00)
23)
Jouni Isotalo
(Mi-
nun kirkkoni - jokaista
varten), jälkimarkkinoin-
tipäällikkö, 24 (45,83)
Huittisten kirkkovaltuustoon valitut
SEURAKUNTAVAALIT
Alueviesti
Seurakuntavaaleissa Sasta-
malassa ja Huittisissa ää-
nestettiin laiskemmin kuin
viimeksi. Kehitys on sama
valtakunnallisesti. Koko
maan äänestysprosentti
oli alustavien tietojen mu-
kaan 14,3.
Äänestysprosentiksi kir-
jattiin Sastamalan seura-
kunnassa 19,1. Neljä vuot-
ta sitten se oli 22,6.
Huittisissa äänioikeute-
tuista uurnilla kävi 15,8
prosenttia. Viimeksi osuus
oli 21,5 prosenttia.
Alustavien tietojen mu-
kaan seurakuntavaalien ää-
nestysprosentti koko maan
tasolla on jäämässä viime
kerrasta.
Kirkkovaltuustoihin va-
lituista luottamushenki-
löistä noin puolet on uu-
sia. Alle 30-vuotiaiden
osuus pieneni hieman vii-
me kerrasta. Naisten osuus
kasvoi vähän, naisia on lä-
pi menneistä yli puolet.
Äänestysprosentit
putosivat Sastamalassa
ja Huittisissa
6) Maritta Laiho (kok),
diakonissa, konsultti, 101
(374,67), uusi
7)
Pauli Pietilä
(kesk),
mv. eläkeläinen, 98
(367,00), uusi
8) Lassi Ketola (Kirkko
kaikille), mv. 81 (366,00),
uusi
9)
Elisa Junttila
(kok),
musiikin maisteri, maati-
layrittäjä, 96 (281,00), uusi
10)
Mari Jokela
(kesk),
kotihoidon ohjaaja, 69
(275,25)
11)
Satu Janhunen
EI PELKOA PIMEÄSTÄ.
KAIKESSA RAUHASSA.
AUTOMAATTINEN VALAISTUS
Viimeistele kotisi valaistuksella
. Lounea Oivalla luot kotiisi turvaa ja tunnelmaa.
Automaattinen valaistus tekee arjesta luksusta huolehtimalla valaistuksesta puolestasi.
Oiva sytyttää valot sinne, missä havaitsee liikettä, ja sammuttaa ne, kun huone on tyhjä.
LOUNEA OIVA
1,2,3,4,5,6 8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,...44
Powered by FlippingBook