Alueviesti 47 2018 - page 6

6
Keskiviikko 21.11.2018
Pauliina Vilenius
Lemmikkihotelli PetVillaa
luotsaava Katja Ylitalo on
keksinyt uuden aluevalta-
uksen. Kiikoisissa sijaitse-
van hoitolan tiloihin ava-
taan joulukuun alussa koi-
rien oma leikkimaa.
”Lemmikkihotellissa on
ollut jo aiemmin pallome-
ri ja erilaisia aktivointile-
luja, ja ne ovat olleet koi-
rien suosiossa. 4-vuotiaan
poikamme kanssa olemme
käyneet erilaisissa sisäleik-
kipaikoissa ja siitä lähti aja-
tus, että koiratkin voisivat
viihtyä sellaisessa”, yrittäjä
taustoittaa.
Ylitalo ei ole kuullut, et-
tä Suomessa olisi vastaa-
vanlaista koirille tarkoitet-
tua leikkimaata.
n
VAIKKA
paikka on ra-
kennettu koirien tarpei-
siin, on suurin osa kalus-
teista suunniteltu alun pe-
rin lapsille. Ylitalon mu-
kaan päällysteet on pyrit-
ty valitsemaan kestävistä
materiaaleista ja leikki-
maan puhtaanapitoon on
kiinnitetty erityistä huo-
miota.
”Kiipeilytelineen osalta
teimme yhteistyötä erään
toimittajan kanssa, sillä
Koirille oma ”HopLop” Kiikoisiin
”En ole kuullut, että Suomessa olisi vastaavaa”, toteaa Lemmikkihotelli PetVillan palveluita laajentava
Katja Ylitalo. Leikkimaan voivat vuokrata käyttöönsä myös muut kuin hotellin asiakkaat.
Katja Ylitalon omat lagotto romagnolo -rotuiset koirat ovat päässeet testaamaan joulukuussa
avattavaa leikkipaikkaa moneen otteeseen. Kuvassa poseeraa Prima. Kuva: Katja Ylitalo.
halusin paikkaan jotain
spesiaalia. Telineen tasot
on suunniteltu pinnoista,
jotka eivät ole liukkaita –
yleensähän koirat välttä-
vät liukasta alustaa. Tasot
ovat myös matalia, jotta
pienikin koira pääsee kul-
kemaan niissä.”
Koirien omassa ”HopLo-
pissa” nelijalkaisille ystä-
ville on tarjolla pehmopa-
loista rakennettuja reittejä,
tunneleita, esteitä, tasapai-
notyynyjä, aktiivipelejä ja
palloja sekä pallomeri, jos-
ta koira voi etsiä vaikkapa
nameja.
Leikkipaikkaa voivat
käyttää muutkin kuin
lemmikkihotellin asiak-
kaat, ja sen voi vuokra-
ta kerrallaan 1-3 koiran
käyttöön. Hotellin asuk-
kaille ”puuhamaa” on
käytössä lisäpalveluna.
n
LEMMIKKIHOTELLI
PetVilla on palvellut koiria
ja kissoja sekä niiden omis-
tajia noin vuoden verran.
Toiminta on Ylitalon mu-
kaan pyörähtänyt käyntiin
hyvin.
”Joka viikko tulee uu-
sia asiakkaita ja viikoittain
heitä on keskimäärin kym-
menkunta. Palaute on ol-
lut todella positiivista. Pal-
jon on asiakkaita, joiden
kynnys tuoda lemmikkin-
sä hoitoon on madaltunut
kodikkaiden tilojen myö-
tä”, hän iloitsee.
PetVillan investoin-
ti leikkimaahan sai tukea
LEADER Joutsenten reitil-
tä.
TERVETULOA JOULUMARKKINOILLE LA 24.11.
PLUSSA-KORTTITARJOUKSET
Avoinna ma-pe 8.30-17, la 8.30-14.00
Moottorisaha Makita
EA4300F33C 
Kompakti yleissaha modernilla 2-tahtimoottorilla:
pienempi kulutus ja alhaiset päästöt. Kevytkäynnis-
tystoiminto ja terän kiristys sivulta. 13"/33cm,
teho 2,2kW, moottori 42,4 cm
3
.
Paino 4,9kg.
PILKKIJÄN
TOIVELAHJA!
Makita
kairapaketti
Sähkökiuas Harvia
Cilindro PC70EE
419,-
499,-
Rakennustarvike avoinna la 8.30-14
Pullakahvit klo 9-14 ARVONTAA!
Elintarvike avoinna la 9-18
Myllyn Paras
TORTTUTAIKINA
1 KG
Myllyn Paras
PIPARI-
TAIKINA
500 G
Osa tarjouksista voimassa vain markkinapäivän ajan.
OSALLISTU ARVONTAAN!
Arvomme kävijöiden kesken
5 kpl Makitan huppareita ja collegepaitoja!
Puu-
kiuas
Aito
16
379,-
/sk
129,-
Makita ruuv.
kärkisarja 31 osaa
Kotimainen
lämmityspelletti
Versowood
500 kg
VOIMASSA VAIN MARKKINAPÄIVÄNÄ
JUHLA
MOKKA
500 G, 3 pkt,
1 erä/talous
3
PKT
PIRKKA
SOKERI
1 KG, raj. 10 kg/talous
0
70
pkt
SUNNUNTAI
ERIKOISVEHNÄ-
JAUHO 2 KG
rajoitus 3 pss/talous
Fazerin
FASUPALAT
215G
4
2
pss
Pandan
JUHLAPÖYDÄN
KONVEHTI
300G
3
-pack
Fazer
KÄÄREELLISET
KONVEHDIT
270-350G
K A I K K I H Y V Ä O N L Ä H E L L Ä .
Kirkkotie 2, 38510 Sastamala p. 040 930 9925. Avoinna: ma-pe 9-19, la 9-18, su 12-16
Suodenniemi
MDF-paneeli
Maler 8x190x1890
valk., 1,66m
2
/pkt
14
,90
/pkt
299,-
akkuporakone
DDF481RTJ 
+  jääkaira Rapala
UR 155 mm
-2 kpl akku
18V/5,0Ah,
laturi, salkku,
Rapalan naskalit
kaupan päälle
9
,90
Impulssirunkonaulain
Paslode im90Ci
729,-
NESTE
VOITELUÖLJYT
MARKKINAHINTAAN!
Neste Farm
Universal 10W30,
Neste hydrauli 46,
Neste hydrauli 32
/ast. 20 l
55,-
Masi lumi-
työvälineet
edullisesti
esim.
Masi kevytkola
44
,50
NovaMax
lumikola
54
,50
10
1
50
Kurkkumestarin
MAUSTEKURKKU
1,6/2,9 KG
prk
6
50
10
1
99
pkt
1
69
pkt
3
99
rasia
Fazer
PRESENT
SUKLAAKONVEHTI-
RASIA
260 G
rasia
3
99
pss
1,2,3,4,5 7,8,9,10,11,12,13,14,15,16,...44
Powered by FlippingBook