Alueviesti 47 2018 - page 2

2
Keskiviikko 21.11.2018
Pää-
kirjoitus
Maija Latva
Seurakuntavaalit on käyty ja uudet luotta-
mushenkilöt kaudelle 2019-2022 valittu. He
tulevat päättämään muun muassa siitä, kei-
tä valitaan seurakunnan työntekijöiksi, min-
kälaista toimintaa seurakunnassa järjeste-
tään ja mihin seurakunnan rahoja käyte-
tään. Tärkeitä asioita, sillä seurakunnat ovat
merkittäviä toimijoita myös paikallisesti. Esi-
merkeiksi voisi nostaa vaikkapa lapsi- ja
nuorisotyön sekä diakoniatyön, jotka täyden-
tävät ja laajentavat merkittävästi kunnallisia
palveluja.
Valtakunnallinen äänestysaktiivisuus on
alustavien tietojen mukaan vaivaiset 14,4
prosenttia. Sastamalassa se oli 19,1, Huittisis-
sa 15,8, mutta Punkalaitumella peräti 32,3.
Hyvä, laitumelaiset! Olisipa naapureissanne-
kin lähdetty vaikuttamaan yhteisiin asioihin
yhtä vilkkaasti.
Seurakuntavaalit ovat ainoat valtakunnalli-
set vaalit, joissa jo 16-vuotiailla on äänioike-
us. Sastamalassa alle 18-vuotiaiden äänestys-
aktiivisuus oli 11 prosenttia, Huittisissa vain
7,4, ja taas Punkalaidun veti pisimmän kor-
ren kolmikosta. Siellä kyseisestä ikäryhmästä
äänesti 32,1 prosenttia.
En tiedä mistä johtuu, mutta punkalaitu-
melaiset, myös nuoret, näyttäisivät kokevan
oman seurakuntansa ja sen tarjoamat palve-
lut paljon läheisemmäksi kuin keskivertosuo-
malainen yleensä.
Punkalaidun
näytti esimerkkiä
21.11.2018
Hyvä että naurattaa,
itsellekkin tuli hyvä mieli
tuosta.
Kommentti uutiseen:
Koirille oma “HopLop” Kiikoisiin
ALUESÄÄ
RENKAATMAATALOUTEEN EDULLISESTI!
Nouto-, vaihto- ja korjauspalvelu
Korkeakoskentie 93, 32700 Huittinen
p. 0400 901 373
.
MYÖS
VIIKON-
LOPPUISIN
8:53
15:36
8:56
15:34
8:58
15:32
9:01
15:30
To
Pe
La
Su
+0
-0
-1
+1
+0
+0
+1
+0
+1
+1
+2
+2
-1
-1
-0
-1
-0
+0
+1
+1
+2
+2
+1
+2
1
3
3
4
P. 010 229 0400 |
|
Tilaa vuosikalenterit nyt!
2
0
1
9
Hinnat alk.
3,-/kpl
*
* A4-vihkokalenterin hinta, kun tilausmäärä
on vähintään 200 kpl. Minimitilaus 10 kpl.
HALUATKO LUKEA
ALUEVIESTIN
ENSIMMÄISENÄ?
Tule Alueviestin VIP-tilaajaksi, saat näköislehden
linkin sähköpostiisi jo tiistai-iltana, veloituksetta.
alueviesti.fi
Minna Isotalo
Sastamalan uimahallisel-
vitys etenee. Tammikuun
14. päivä järjestettäväs-
sä valtuustoseminaarissa
käsitellään uimahallin ra-
hoitusta, neliöitä, toimin-
toja ja mahdollisia oheis-
palveluita.
”Nyt mennään logistiik-
ka ja toiminnot edellä. Yh-
tään seinää ei piirretä en-
nen kuin kaikki muut asi-
at ovat paketissa”, toteaa
kaupungin tekninen joh-
taja
Kimmo Toukoniemi
.
Ennen seminaaria on
kuitenkin tärkeää kartoit-
taa, mitä sastamalalai-
set uimahalliltaan halua-
vat. Riittävätkö perusuin-
timahdollisuudet ja sauna
vai halutaanko uimahalliin
myös muuta? Hankeselvi-
tystä vetävän Sport Venue
Oy:n
Jarno Rekonius
toi-
voo kuntalaisten vastaa-
van ensi viikolla avautu-
vaan web-kyselyyn. Kyse-
lyyn tulee linkki kaupun-
gin ja Alueviestin verkko-
sivuille.
Kyselyyn voi vastata
myös tabletilla ainakin Sas-
tamalan Citymarketissa.
”Kysely kestää neljä viik-
koa. Tabletilla vastaami-
nen onnistuu ensimmäiset
kaksi viikkoa Citymarketil-
la ja sitten jossakin toises-
sa keskeisessä paikassa, jos-
ta tiedotamme myöhem-
min. Tarkoituksena on, et-
tä mahdollisimman moni
voisi vastata monivalinta-
kysymyksiin.”
n
TOUKONIMEN
mu-
kaan tammikuussa val-
tuustolle esitellään uima-
hallin kustannusarvio eri
optioilla.
”Haluamme kerralla oi-
kean hintalapun asioille
ja erilaisille toiminnoille
myöhempää päätöksente-
koa ajatellen. Mitään toi-
veiden tynnyriä ei olla te-
Uimahallin hanke-
suunnitelma etenee
kemässä, vaan realiteetit
huomioiden edetään”, hän
tuumaa.
Mikä sitten on realis-
mia?
Jarno Rekoniuksen mu-
kaan uuden uimahallin
kävijätavoite, 100 000, on
alakanttiin. Vastaavan ko-
koisissa kunnissa uimahal-
lien kävijämäärät pyörivät
150 000 ja 270 000 välissä.
Jotta kannattavuu-
den näkökulmasta riittä-
vä kävijämäärä toteutuu,
on hallin sijainnin lisäk-
si huomioitava parkkipai-
kat. Lisäksi hallin pitäisi
olla auki ainakin 80 tun-
tia viikossa.
Toukoniemi ei ota kan-
taa hallin paikkaan, sii-
tä linjataan keväällä, kun
keskustan kehittämiseen
on saatu selvemmät sävelet
arkkitehtikilpailun myötä.
Kenties samalla ratkotaan
keskustan pysäköintiasiat
kuntoon.
”Jos rakentaisimme kes-
kisuuren noin 3000 neli-
ön hallin, tarvitaan saman
verran tilaa parkkipaikalle.
Torille mahtuu nyt 50 au-
toa, uimahallin p-alueelle
pitäisi mahtui niitä tupla-
määrä. Tämä ehkä konkre-
tisoi minkälaisen tilan ko-
konaisuus vaatii.”
n
KAUPUNGINVAL-
TUUSTO
hyväksyi uima-
hallin hankesuunnitel-
man tekemisen kesäkuus-
sa. Tulevina vuosina Sasta-
malan kaupungin talout-
ta rassaa suuri investointi-
paine. Mahtaako uimahalli
suunnitelmista huolimatta
toteutua?
Toukoniemi on optimis-
tinen.
”Selvityksessä on tutkit-
tu myös hallin myönteisiä
vaikutuksia. Onhan sekin
jo jotain, että vähintään
100 000 kertaa käydään
kaupungin keskustassa. Sil-
lä on vaikutusta palvelui-
hin ja yritystoimintaan”,
hän miettii.
Hankeselvitystä vetää Jarno Rekonius Sport Venue Oy:sta. Vierellä tek-
ninen johtaja Kimmo Toukoniemi.
Nyt kysytään kuntalaisilta.
1 3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,...44
Powered by FlippingBook