Keskiviikko kesäkuun 22. 2005
10
Nuorisotalo PilviVamma-
lassa on kokenut todellisen
muodonmuutoksen. Kaksi-
vuotinen sisätilaremontti on
saatu päätökseen, ja entistä
ehompi Pilvi otettiin jälleen
käyttöön 6. kesäkuuta.
Nuorisotalo Pilvi on entinen
KokemäenjoenUittoyhtiön toi-
mitalo. Rakennuksen järven-
puoleinen pääty tuli nuorisoti-
laksi kesäkuussa 1968 ja koko
talo nuorisolautakunnan hallin-
taan 70-luvun alussa. Ensim-
mäinen vakinainen nuorisota-
Pilvi aukesi entistä ehompana
lon valvoja palkattiin Pilveen
vuonna 1975. Nykyinen nuo-
risotoimenjohtaja Pertti Park-
kinen on itsekin ollut mukana
toiminnassa kolmekymmentä
vuotta.
Ennen tätä mittavaa remont-
tia Pilvi on ehtinyt kokea pie-
niä kunnostuksia. Ulkomaala-
us tehtiin kymmenisen vuotta
sitten työleiriläisten toimesta,
lattiapinnat on uusittu ja ulko-
ovet vaihdettu. Talon katto
kunnostettiin Lousajan nuori-
sotalon korjauksesta säästy-
neillä rahoilla.
Nettikahvilasta
sysäys remonttiin
Vammalan kaupungin nuo-
risovaltuuston perustama net-
tikahvila avattiin Pilven yhte-
yteen viime elokuussa. Käyt-
täjiä odottivat upouudet tilat
ja viisi tietokonetta, jotka ovat
sittemminolleetahkerassakäy-
tössä. - Vielä pari vuotta sitten
en voinut edes kuvitella, että
Vammalan kokoiseen kaupun-
kiin saadaan nettikahvila, mut-
ta tuossa se nyt on, hymyilee
nuorisovaltuuston puheenjoh-
taja Katariina Koivuniemi.
Nettikahvila on remontoitu
kokonaan nuorisovaltuuston
rmäärärahoilla, budjetti oli
noin 6000 euroa. Nuorisotalo
ei ollut ainoa ehdotus kahvi-
lan paikaksi, mutta sittemmin
itsestään selvä. Kun kahvilan
puoli oli saanut uuden hienon
ulkoasun, oli helppo jatkaa re-
monttia myös toisessa päässä
Pilveä. Suunnitelmat tekivät
Margit Kalva ja Jukka Ojanen,
mutta kaikessa otettiin huomi-
oon nuorten mielipide, olivat-
han remontin alla heidän omat
tilansa.
Katariina Koivuniemen
mukaan suuria erimielisyyksiä
materiaaleista ja kalusteista ei
ollut, vaan kaikki sujui mut-
kattomasti ja hyvässä henges-
sä. - Oli hienoa, että saimme
esimerkiksi nuo haluamamme
Kaj Stenvallin ankkataulut sei-
nille, ne sopivat tänne tosi hy-
vin, kiittelee Koivuniemi. Net-
tikahvilan puolta koristavat
vaaleat laminaattilattiat ja uu-
det tietokonepöydät, sekä toi-
sessa huoneessa pyöreät pöy-
dät ja näppärät tuolit. Ikkunois-
sa roikkuvat verhot ovat nekin
uudet,Työteekin toteuttamat ja
myös niitä vilkaistessa huomaa
nuorten vaikuttaneen asioihin.
Verhoissa nimittäin toistuu net-
tikahvilan tunnus, hämähäkin-
seittikuvio.
Päiväkahvit kauppalan
aikaisessa pöydässä
Juuri valmistuneet tilat ovat
vielä hieman autiot, sillä bil-
jardipöytä on huollettavana ja
liitokiekkopelikin remonttieva-
kossa. Molemmat kuitenkin
saadaan pikimmiten täyttä-
mään tyhjää tilaa. Uutta keit-
tiötä, joka on siirretty raken-
nuksen keskelle, hallitsee suuri
Kirvesmies Veli-Matti Selin, sähkötöistä vastannut Pasi Vuokko sekä kaupungin rakennus-
mestari Jorma Vuorinen ovat saaneet parin vuoden urakan päätökseen
pyöreä pöytä. - Tämä on van-
han kauppalan aikainen pöy-
tä, Puistokatu kympin takako-
koushuoneesta, kertoo nuori-
sotoimenjohtaja Parkkinen yl-
peänä. -Tuohon on ihan sel-
västi hakattu nuijaa, letkaut-
taa kirvesmies Veli-Matti Se-
lin osoittaen kolhuista kohtaa.
Pöytä on saanut uuden ilmeen
TE-Keskuksessa, mutta men-
neiden aikojen patinaa on silti
havaittavissa. - Eikä tämä pöy-
tä ainoa vanha huonekalu ole,
tuo sininen sohva on kulkeu-
tunut tänne työhuoneestani
kaupungintalolta, jatkaa Park-
kinen. Vanhoista kalusteista
huolimatta tilat ovat uutuuttaan
kiiltävät, lattiat ovat punerta-
vansävyistä muovimattoa ja
seinissäonvaaleansininenpuo-
lipaneeli. Entisen keittiön ti-
lalla on nyt komero ja suuri
wc, sekin sinisävyinen. Nuo-
riso-ohjaajaTero Noukka kuu-
lemma tahtoi sinistä väriä ti-
loihin.
Tilat tehokäyttöön
loman jälkeen
Remontissa tavalla tai toi-
sella mukana olleita henkilöi-
tä on toistakymmentä, ja kaik-
kien kasvoilta voi lukea tyyty-
väisyyden uudistunutta nuori-
sotaloa kohtaan. Kokonaisbud-
jetti pyörii siinä 80 000 euron
tienoilla ja korjauksen toteutti
Tilakeskuksen rakennuttajapal-
velut. Parkkinen kiittää vuo-
laasti kaikkia asianosaisia. -
Olen todella onnellinen, että
talo on nyt kunnossa. Katarii-
na Koivuniemi nyökyttelee
vieressä, ja sanoo ettei parem-
pia tiloja voisi toivoa. -Olen
kuullut kaikilta nuorilta pelk-
kää positiivista lopputulokses-
ta. Remonttiporukka kyselee jo
innostuneena seuraavasta koh-
teesta, Seukku jos joku ansait-
sisi uuden ulkoasun, täyttää-
hän se vuonna 2007 sata vuot-
ta. Nuorisotalo Pilvi on auki
vielä pari viikkoa, heinäkuus-
sa lomaillaan ja elokuussa toi-
minta pyörähtää jälleen käyn-
tiin. Talvikaudella päivät ovat
täyteen buukattuja. Jos joskus
on vapaata aikaa, tilat voidaan
vuokrata vaikkapa jonkin jär-
jestön kokouspaikaksi. Men-
neen kauden 7800 käyttäjää
kertovat siitä, että nuorisota-
lolla on kysyntää.
Pauliina Parto
Nuorisotoimenjohtaja Pertti Parkkinen ja nuorisovaltuuston puheenjohtaja Katariina Koi-
vuniemi kahvittelivat tyytyväisinä uudistuneissa tiloissa
Tarjoukset voimassa to - to
16
,-
Grillausalustat
K2R
Grillin/uunin
puhdistukseen
Retki
savustuslaatikko
sekä kaupan päälle
Retki fileerauspuukko
arvo 9,50
Kertakäyttö-
grilli
4
,90
Grillihiili 30 l
Sytytysneste
1
,70
2
,50
2
,90
YHTEISHINTAAN
Muurinpohja-
pannu
jaloilla
Rengas-
poltin
10
,90
7
,50
2
,20
4 kpl
3
,20
9
,90
27
,50
Retkisetti
2-os.
5
,90
1
,95
Emendon
löylytuoksut
500 ml
OFF
hyttyskarkotteet
Hyttyskarkotin
taskumalli
paristoilla toimiva
3
,95
2
,70
XZ shampoot
Seide
nestesaippua
19
,50
24
,50
Pelastusliivit
alk.
Kelluntaliivit
alk.
Juhannusteltat
alk.
12
,90
Kaupan päälle
telttamuovi 2,50
10
,-
Kroketti-
peli
4 pelaajalle
12
,90
Orthex
ämpärit
-ruskea
2
,-
(0,90 kpl)
2
,50
Kierukkapoltin
seinään
Uutuus
2
,-
5 kpl
VILLIHINNASTA JUHANNUKSEEN
Oskilloivat
Tuulet-
timet
16
,90
18
,90
22
,90
9"
12"
16"
16"
lattiamalli
- SAUNASIENET
- LAUDELIINAT
- SAUNAKIULUT
- SAUNAMITTARIT
SEKÄ MÖKKITULIAISET
LÖYDÄT MYÖS MEILTÄ
Saunasetti
Grillausväline-
setti
laatikossa
3 KPL
TEKEE MIELI OSTAA!
Puistokatu 30 VAMMALA.
P. (03) 511 3103
AVOINNA: ma-pe 9-18,la 9-14
KOKO PERHEEN TARJOUSHALLI!
Palvelemme juhannusaattona 9-12