Keskiviikko kesäkuun 22. 2005
16
Juhannus tuo vuoden
pisimmät ruuhkat Etelä-
Suomen pääteille. Viivy-
tys matkantekoon saattaa
olla pahimmillaan noin
tunnin, yleensä selvästi
vähemmän. Menoliiken-
teessä pahiten ruuhkau-
tuu torstaina valtatie neljä
Lahdesta Heinolaan yh-
deksäksi tunniksi kello 12
ja 21 välillä.
Lahti-Heinola -tieosuu-
den rakentaminen mootto-
ritieksi jatkuu ja tien nope-
usrajoitus on alennettu 80
kilometriin tunnissa ja ly-
hyellä matkalla 50 kilomet-
riin tunnissa. Ohituskaistat
on poistettu käytöstä. Lah-
den kohdalla ohjataan au-
toilijoita vanhalle tielle (tie
numero 140) muuttuvalla
Juhannuksena vuoden pahimmat ruuhkat teillä
opasteella liikennetilanteen
mukaan.
Kouvolassa valtatien 6 ja
valtatien 12 sekä valtatien 15
liittymissä saattaa syntyä ajoit-
tain pysähtyneitä jonoja kello
16 ja 18 välillä. Tilannetta pa-
hentavat kolme siltatyötä, vaik-
ka ne onkin keskeytetty juhan-
nuksen ajaksi.
Kantatiellä 51 Helsingistä
Hankoon mentäessä liikenne
hidastuu Espoonlahden jälkeen
Kirkkonummella kello 16 ja
20 välillä. Myös Turuntiellä,
eli valtatiellä 1, Lohjanharjul-
ta länteen liikenne saattaa ajoit-
tain hidastella samaan aikaan.
Tampereen läntisellä kehä-
tiellä eli valtatiellä 3 liikenne
pysähtelee ajoittain Lakalai-
vasta Ylöjärvelle kello 14 ja
19 välillä, koska käytössä on
vain yhden ajoradan silta.Tien-
rakennustyön vuoksi tiejaksol-
la on alennettuja nopeusrajoi-
tuksia.
Saaristotiellä Nauvoon ja
Korppooseen lautoille joutuu
odottelemaan kello 16 ja 20
välillä lähes kaksi tuntia. Jy-
väskylän seudulla on paikalli-
sia ja melko lyhyitä ruuhkia
valtateillä 4 ja 9. Valtatiellä 4
korjataan Oulujokea ylittävää
siltaa, minkä vuoksi liikenne
on ohjattu yhdelle ajoradalle
ja nopeusrajoitus alennettu 30
kilometriin tunnissa. Tämä
ruuhkauttaa moottoritien lii-
kennettä kello 15 ja 18 välillä.
Muillakin teillä on runsaas-
ti autoja, mutta liikenne suju-
nee kuitenkin lähes normaa-
leilla nopeuksilla. Menoliiken-
nettä on runsaasti vielä perjan-
taina kello 9 ja 14 välillä.Aat-
toiltana liikenne saattaa juhan-
nustapahtumien ympäristön
teillä ruuhkautua pahoin.
Paluuliikenne
Paluuliikenne ajoittuu sun-
nuntaihin ja alkaa jo kello 12
sekä jatkuu lähelle puolta yötä.
Juhannukselta lomalle jäävät
autoilijat helpottavat ruuhkaa
vain vähän.
Pahimmat ruuhkapaikat ovat
lähes samat kuin menoliiken-
teessä eli valtatiellä neljä Hei-
nolan ja Lahden välillä, valta-
tiellä kuusi Kouvolan kohdal-
la, kantatiellä 51 Kirkkonum-
melta Espooseen jaTampereen
läntisellä ohikulkutiellä.
Jousta ja anna tilaa
toisillekin
Välttämällä vilkkaimpia ai-
koja ja reittejä voit nopeuttaa
omaa ja muiden matkantekoa.
Juhannusaattona ruuhkat ovat
selvästi pienempiä ja lyhyem-
piä eikä keskiviikkona niitä ole
lainkaan. Liikenne sujuu jou-
tuisimmin ja turvallisimmin,
kun annat tilaa toisillekin ja
vältät ohituksia pitkissä jonois-
sa. Näin vältetään liikenteen
ruuhkautuminen ja tunteenpur-
kaukset jonoon palatessa.
Hirvet
liikkeellä
Tiehallinto haluaa muistut-
taa autoilijoita myös riskistä
joutua hirvieläinonnettomuu-
teen. Tien ja sen reuna-aluei-
den tarkkailu auttaa havaitse-
maan tielle pyrkivän hirvieläi-
men. Ajonopeuden vähen-
täminen hirvivaara-alueilla
niin ilta- kuin aamuhämä-
ränkin hetkillä pienentää
riskiä joutua hirvionnetto-
muuteen.
Tiehallinto seuraa juhan-
nusliikennettä pahimpina
ruuhka-aikoina sekä auto-
maattisestiettä ihmisvoimin
tien päältä ja ilmasta. Tär-
keät tiedot välitetään autoi-
lijoille radioiden kautta ja
liikenteen tiedotussivuilla
.
Tienkäyttäjän linja 0200–
2100 ottaa ympäri vuoro-
kauden vastaan tietoja tei-
den kunnosta ja liikenteen
ongelmista paikallispuhe-
lun hinnalla.
Pääteiden liikenne lisään-
tyi koko maassa tammi-tou-
kokuussa kaikkiaan 2,6 pro-
senttia edellisen vuoden
tammi-toukokuuhun verrat-
tuna. Henkilö- ja pakettiau-
tojen liikenne lisääntyi 2,6
prosenttia ja kuorma- ja lin-
ja-autoliikenne 2,6 prosent-
Paperin työtaistelu
näkyy liikenteessä
Hämeen tiepiirissä
tia. Hämeen tiepiirissä lii-
kenne lisääntyi tammi-tou-
kokuussa eniten valtatie 9:llä
koko tiepiirin matkalla, kes-
kimäärin 5 prosenttia. Pa-
periteollisuuden työtaistelu
näkyy raskaan liikenteen
määrässä myös Hämeen
pääteillä
Viimeisen 12 kuukauden ai-
kana pääteiden liikenne lisään-
tyi 3,0 prosenttia aikaisempaan
12 kuukauden jaksoon verrat-
tuna. Henkilö- ja pakettiauto-
jen liikenne lisääntyi 3,0 pro-
senttia ja kuorma- ja linja-au-
tojen liikenne 3,3 prosenttia.
Hämeen pääteiden liikenne
lisääntyi tammi-toukokuussa
kaikkiaan 1,6 prosenttia edel-
lisen vuoden tammi-toukokuu-
hun verrattuna. Henkilö- ja pa-
kettiautojen liikenne lisääntyi
1,7 prosenttia ja kuorma- ja lin-
ja-autoliikenne 1,5 prosenttia.
Viimeisen 12 kuukauden
aikana Hämeen pääteiden lii-
kenne lisääntyi 3,0 prosenttia
aikaisempaan 12 kuukauden
jaksoon verrattuna. Henkilö- ja
pakettiautojen liikenne lisään-
tyi 3,0 prosenttia ja kuorma-
ja linja-autojen liikenne 3,0
prosenttia. Hämeen tiepiirin
pääteiden raskas liikenne li-
sääntyi tammi-toukokuussa
kaikkiaan 2,6 prosenttia ver-
rattuna edellisen vuoden vas-
taavaan aikaan. Toukokuussa
se kuitenkin väheni noin 0,6
prosenttia verrattuna edellis-
vuoden toukokuuhun. Tämä
vähenemä johtui osin paperi-
teollisuuden työtaistelutoimis-
ta.
Suurimmat raskaan liiken-
teen vähenemät toukokuussa
Hämeen pääteillä olivat valta-
tie 4:llä Lahdessa, sekä maan-
tiellä 130Valkeakoskella. Lah-
dessa liikenteen määrä väheni
noin 10 prosenttia, keskimää-
rin 200 ajoneuvoa vuorokau-
dessa.Valkeakoskella vähene-
mä oli noin 14 prosenttia, kes-
kimäärin 80 ajoneuvoa vuoro-
kaudessa.
Tiedot pääteiden liikentees-
tä saadaan Tiehallinnon auto-
maattisilta mittausasemilta.
Mittausasemilta kertyy 2,5-3,5
miljoonaa havaintoa vuorokau-
dessa.
Sisä-Suomen verovirasto
suunnittelee yhdistävänsä
Pirkanmaalla verotoimistot
hallinnollisesti yhdeksi ve-
rotoimistoksi 1.1.2007 al-
kaen. Henkilö- ja yrittä-
jäasiakkaita verottaisi ve-
rotoimisto, jonka toimialue
käsittää maakunnan alu-
Vammalaan jää toimipiste
een ja yhteisöasiakkaita
verottaisi yritysverotoimis-
to, jonka toimialue ensin
käsittäisi Pirkanmaan alu-
een ja myöhemmin laa-
jenisi käsittämään myös
Kanta-Hämeen, Päijät-Hä-
meen ja Keski-Suomen alu-
eet.
Pirkanmaalla verohallinnon
omaa toimipisteverkostoa esi-
tetään vähennettäväksi vaiheit-
tain nykyisestä neljästätoista
seitsemään toimipaikkaan.
Alueverojohtaja Juha Lind-
grenin asettamat työryhmät
ovat valmistelleet Kangasalan,
Länsi-Pirkan-maan, Mäntän,
Tampereen ja Toijalan nykyis-
ten verotoimistojen yhdistä-
mistä ja yhteisöverotuksen kes-
kittämistäTampereelle vuoden
2007 alusta. Maakuntapohjai-
sen verotoimiston muodosta-
mista valmisteli Pirkanmaan
verotoimistojen verojohtajista
ja henkilöstön edustajista koot-
tu työryhmä Toijalan verojoh-
taja Raija Malisen johdolla.
Pirkanmaan osakeyhtiöitten ja
muiden yhteisöjen verotus
suunnitellaan keskitettäväksi
Tampereelle. Tätä varten työs-
kenteli toinen työryhmä Kan-
ta-Hämeen verojohtajan Pirk-
ko Melenderin johdolla.
Henkilö- ja yrittäjä-
asiakkaat verotetaan
perustettavassa
Pirkanmaan
verotoimistossa
Sisä-Suomen verovirasto on
verohallinnon strategisten lin-
jausten mukaisesti lähtenyt
suunnittelussaan siitä, että hen-
kilöasiakkaiden sekä yrittäjä-
asiakkaiden (elinkeinonharjoit-
tajat, henkilöyhtiöt ja maata-
loudenharjoittajat) verotus hoi-
detaan verotoimistoissa, joiden
toimialueena on maakunta.
Työryhmä selvitti tulevan ve-
rotoimiston toimintojen järjes-
tämistä asiakaskohtaisesti, toi-
mipisteverkostoa ja toimipis-
teiden välistä työnjakoa. Työ-
ryhmän lähtökohtana oli, että
Ylä-, Luoteis-, Lounais- ja Ete-
lä-PirkanmaansekäTampereen
seutukuntiin jää ainakin yksi
toimipiste ja nämä toimipisteet
ovat seutukunnan kannalta kes-
keisillä paikkakunnilla. Toimi-
pisteverkostoa esitetään vähen-
nettäväksi nykyisestä neljästä-
toista seitsemään. Ikaalisten,
Lempäälän, Ruoveden ja Val-
keakosken toimipisteet lakkau-
Pirkanmaan
verotoimistot
hallinnollisesti yhteen
Pirkanmaan sairaanhoi-
topiirin vuoden 2006 pal-
veluhinnaston hinnat
nousevat keskimäärin 3,5
prosenttia. Korotus joh-
tuu ensisijaisesti sovituis-
ta palkkojen ja tiedossa
olevista tarvikkeiden ja
Sairaanhoitopiirin
hinnat nousevat
3,5 % ensi vuonna
palvelujen hintojen koro-
tuksista. Sairaanhoidon
palvelu hinnoitellaan
omakustannusperiaat-
teella ja ne ovat samat
kuntayhtymään kuuluvil-
le ja kuulumattomille
kunnille.
Vammalan kaupunki
yhtyy Äetsän kunnan
aloitteeseen teettää ensi
vuonna hankesuunnitel-
ma maakaasuputken ra-
kentamisesta Lounais-Pir-
kanmaalle Hämeenkyrös-
tä Mouhijärven ja Vam-
malan kautta Äetsään
asti. Kaupunginhallitus
päätti asiasta maanantai-
na. Hakemus tehdään Pir-
kanmaan liitolle.
Mouhijärvi on jo hyväk-
synyt selvityksen hakemi-
sen. Äetsän vetykylä -
hankkeen ohjausryhmän
kokouksessa Äetsässä 11.
toukokuuta nousi esille
maakaasun hyödyntämis-
mahdollisuus vetytaloudes-
sa ainakin seuraavilla ta-
voilla: vedyn valmistami-
nen reformoimalla maakaa-
susta, maakaasun tehosta-
minen lisäämällä siihen ve-
tyä sekä vedyn kuljettami-
nen ja varastoiminen yhdes-
sä maakaasun kanssa.
Päätöksen perusteluissa
todetaan, että maakaasuver-
kon lähin sijainti Vamma-
lan seutua ajatellen on Ky-
röskoskella. Maakaasuput-
ken jatkaminen Hämeenky-
röstä Mouhijärven ja Vam-
malan kautta Äetsään toisi
alueen elinkeinoelämälle
uuden kestävän energia-
vaihtoehdon, jota yritykset
voisivat hyödyntää. Maa-
kaasua voitaisiin käyttää
myös vetytalouden tutki-
mus- ja kehittämistoimin-
nassa maakunnallisesta nä-
kökulmasta käynnistynees-
sä kolmen maakunnan yh-
teishankkeessa, Äetsän ve-
tykylässä.
Maakaasua
Kyröskoskelta
Lounais-
Pirkanmaallekin?
tettaisiin 1.1.2007 ja Nokian
sekä Kangasalan toimipisteet
1.1.2008. Hämeenkyrön ja Par-
kanon toimipisteet esitetään
yhdistettäväksi tätä myöhem-
min
Luoteis-Pirkanmaalle
Ikaalisten toimipisteeksi. Työ-
ryhmän esittämien seitsemän
toimipisteen sijaintipaikkakun-
nat olisivat näiden toimien jäl-
keen: Tampere (pääpaikka),
Ikaalinen, Orivesi, Mänttä,
Toijala, Vammala ja Virrat.
Työryhmä otti kantaa myös
tarvittavaan organisaatioon,
johtamisjärjestelmään sekä
henkilöstövaikutuksiin.Pirkan-
maan verotoimiston pääpaik-
kaan Tampereelle keskitettäi-
siin verotoimiston johto sekä
henkilöstö-, talous- ja tietohal-
lintotukea tarjoavat yksiköt.
Verotoimistojen yhdistyessä
henkilökunta säilyttää työpaik-
kansa verohallinnon yhteisten
henkilöstöpoliittisten linjausten
mukaisesti.
Pirkanmaan yhteisö-
asiakkaat Tampereelle
Yhteisöasiakkaiden verotus
siirrettäisiin vaiheittain perus-
tettavaan yritysverotoimistoon.
Pirkanmaan yhteisöjen verotus
siirtyisiuuteenyksikköönTam-
pereelle vuoden 2007 alusta ja
vuonna 2008 uuden yksikön
asiakkaiksi tulisivat Sisä-Suo-
men muiden verotoimistojen
yhteisöt. Yritysverotoimistol-
la olisi 1.1.2008 Tampereen li-
säksi toimipisteet veroviraston
muiden maakuntien keskuspai-
koissa Hämeenlinnassa, Lah-
dessa ja Jyväskylässä.
Tampereelle keskitettäisiin
yritysverotoimiston johto-, hal-
linto-, koulutus-, kehitys- ja
johtavat asiantuntijatehtävät
sekä suurten ja ulkomaisten
osakeyhtiöitten verovalvonta.
Vaikka uuden yksikön nimes-
sä esiintyy yritysverotoimisto,
muiden yritysmuotojen kuin
yhteisöjen verotusta ei ole tar-
koitus keskittää. Valtakunnal-
lisen linjauksen mukaisesti
muidenyritystensekäosakeyh-
tiöiden osakkaiden verotus toi-
mitetaan maakunnallisissa ve-
rotoimistoissa.
Kunnat antavat
lausuntonsa asiasta
kesän aikana
Pirkanmaan liiton ja kyseis-
ten verotoimistojen toimialu-
eisiin kuuluvien kuntien edus-
tajat ovat keskustelleet tänään
yhdistämisen vaikutuksista
asukkaidensa palveluihin ja
asiointiin veroviraston järjes-
tämässä yhteisessä neuvottelu-
tilaisuudessa. Verovirasto pyy-
tää vielä asiasta virallisen lau-
sunnon alueen kunnilta ja Pir-
kanmaan liitolta 26.8.2005
mennessä.
Yhdistettäväksi suunniteltu-
jen toimistojen toimialueeseen
kuuluu 33 kuntaa ja yhteinen
asukaspohja on noin 460 000
asukasta. Sekä Pirkanmaan
verotoimiston että yhteisöve-
rotusta toimittavan yksikön
pääpaikat tulisivat sijaitsemaan
Tampereella. Muutos koskee
Pirkanmaalla noin 468 000
verohallinnon asiakasta, jois-
ta yhteisöasiakkaita on 22 000.
Verottaja palvelee pian
myös entistä monipuoli-
semmin verkossa
Uudessa Pirkanmaan vero-
toimistossa henkilö- ja yrittä-
jäasiakkaiden kaikki veroasiat
pyritään hoitamaan vaivatto-
masti yhdessä toimipaikassa.
Palveluun on viime vuosina
kiinnitetty erityistä huomiota
ja mm. puhelinruuhkia on py-
ritty vähentämään palvelu- ja
yhteyskeskusten avulla.
Tyvi on ensimmäinen ve-
rottajan palvelu verkossa yrit-
täjille. Sen kautta yritys voi
lähettää veroilmoituksensa ve-
rottajalle sähköisesti ja hoitaa
työnantajavelvoitteensa ver-
kossa. Tämän vuoden aikana
käyttöön otettava Palkka.fi -
palvelu auttaa niin pienyrityk-
siä kuin kotitalouksiakin. Lä-
hivuosien suunnitelmissa ovat
myös palkansaajan mahdolli-
suus tilata itsepalveluna vero-
kortti verkossa, henkilöasiak-
kaiden mahdollisuus täydentää
veroilmoituksensa verkossa
sekä verotili.
Samaan aikaan on kehitet-
ty aktiivisesti sähköisiä asioin-
titapoja myös yhteistyössä
muiden viranomaisten kanssa.
Yritysten rekisteritiedot löyty-
vät osoitteesta
. Vi-
ranomaisten yhteisessä loma-
kepalvelussa (
) henkilöasiakas voi jo nyt mm.
lähettää tilinumeronsa muutok-
sen suoraan verohallinnon tie-
toon.
Hinnastosta ilmenee, että
aiempaa suurempi osa pal-
veluista myydään keskihin-
noiteltuna DRG -tuotteina
eli toimenpiteen hinta mää-
räytyy sen diagnoosiryh-
män keskihinnan mukaan,
johon toimenpide kuuluu.
Mikäli yksittäisen poti-
laan saman sairauden hoi-
dosta aiheutuu kalenteri-
vuonna 50 000 euroa suu-
rempi lasku, katetaan 50
000 euron yli menevä osuus
yhteisestä tasausrahastosta.
Kunnilta peritään myös
asukasta kohti laskettu eri-
tyisvelvoitemaksu. Vuonna
2006 se on 7,7 euroa asu-
kasta kohden ja sillä kate-
taan perusterveydenhuollon
ja sosiaalihuollon osuus po-
tilasvahinkovakuutusmak-
susta ja HYKS:n myrkytys-
tietokeskuksen maksusta,
sairaanhoitopiirin kunnille
tarjoamat sairaalahygienian
peruspalvelut, potilaille lai-
naksi annettavien apuväli-
neiden hankintakustannuk-
set, suuronnettomuusvalmi-
uden sekä ensihoidon oh-
jaus ja valvontakustannuk-
set, Tampereen yliopistol-
lisen sairaalan yleislääke-
tieteen yksikön kustannuk-
set sekä tyyppi 2 diabetek-
sen ehkäisyohjelman toi-
meenpanohanke.
Tampereen käräjäoikeus
on tänään tuominnut äet-
säläisen venttiilejä valmis-
tavan metallialan toimitus-
johtajan 15 päiväsakon eli
yhteensä 4.335 euron sak-
korangaistukseen työtur-
vallisuusrikoksesta.
Yhtiön työntekijä oli nos-
tamassa kupoliventtiilin run-
koa nostotaljalla. Hän käänsi
runkoa ilmassa, jolloin nos-
toliinan pää pääsi irtoamaan
nostokoukusta. Noin 4o kg
painava runko putosi osuen
työntekijään ja aiheuttaen
vammoja.
Hämeen työsuojelupiirin
toimittamassa tapaturmatar-
kastuksessa todettiin, että
nostoliinan pää pääsi irtoa-
maan, koska koukusta puut-
tui lukitussalpa, joka olisi
varmistanut liinojen pysymi-
sen koukussa. Nostotolaitet-
ta ja siihen kuuluvaa nosto-
koukkua ei ollut koskaan tar-
kastettu, vaikka työturvalli-
suusmääräykset edellyttävät,
että tällainen laite tarkaste-
taan vuosittain.
Sakot työturvallisuus-
rikoksesta Äetsäläiselle
toimitusjohtajalle
Käräjäoikeus katsoi, ku-
ten työsuojelupiirikin, että
mikäli koukussa olisi ollut
lukitussalpa paikallaan on il-
meistä, ettei tapaturmaa oli-
si sattunut. Mikäli nostotal-
ja olisi vuosittain tarkastet-
tu, olisi havaittu salvan puut-
tuminen.
Syytteessä oli myös toi-
nen yhtiön edustaja, joka oli
yrityksen internetsivuilla
jossakin vaiheessa mainittu
jopa tuotantopäälliköksi.
Oikeus kuitenkin katsoi, että
ao. henkilön ollut näytetty
olleen sellainen työnjohta-
ja, jonka tehtäväksi olisi
määrätty työturvallisuusasi-
oista vastaaminen. Näin ol-
len vastuu työturvallisuus-
asioiden hoitamisesta oli
yksin yhtiön toimitusjohta-
jalla.
Toimitusjohtaja velvoitet-
tiin lisäksi maksamaan ta-
paturmassa loukkaantuneel-
le työntekijälle korvauksia
kivusta ja särystä, kosmeet-
tisesta haitasta ja oikeuden
käyntikuluista yhteensä lä-
hes 6.400 euroa.
1...,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15 17,18,19,20,21,22,23,24