18
Keskiviikko kesäkuun 27. 2007
VIP-lähtöön on hommattu
väkeä äheltä ja kaukaa. Muka-
na on aivan varmasti ”kanttori
Ilmari Piiparinen” suositusta
TV2:n sarjasta ”Mooseksen
perintö” sekä kaksi kaunotar-
ta, Suvi Vahela Vammalasta ja
Karoliina Yläjoki, ensimmäi-
nen ja toinen perintöprinsessa
vuodelta 2006.
Vielä ratkeamatta on, so-
piiko Monakon kilpailu ul-
koministeri Ilkka Kanervan
aikatauluun.
Asiasta on kuitenkin alus-
tavasti sovittu.
- Näin VammUA haluaa
juhlistaa satavuotiasta koti-
kaupunkiaan Vammalaa, ker-
too seuran hallituksen jäsen,
Martti Lehtinen.
Kisa käydään kolmiotteluna,
jonka lajeina ovat 60 metrin
juoksu lähtökuopista, vauhdi-
ton pituus ja kiekonheitto.
Kilpailussa pääasia on leik-
kimielinen kisailu, ja osallistu-
jina ovat entiset huippu-urhei-
lijat ja eri alojen isokenkäiset.
Lisäksi kisassa on joka-
miesten ja -naisten sarjat sekä
junioreille oma kilpailunsa.
Kilpailun päätteeksi juos-
taan kuntien Päättäjäviesti,
jossa Vammalan kaupunki
haastaa naapurikunnat Äet-
sän, Punkalaitumen ja Mou-
hijärven 4x100 metrin viesti-
juoksuun.
Osallistujia Suomen
huipulta
Entisten huippujen kisa käy-
dään kutsukilpailuna. Mukaan
ovat lupautuneet aitajuoksija
ArtoBryggare,keihäänheittäjä
Kimmo Kinnunen, seiväshyp-
pääjä Ari Harjula, aitajuoksija
Tapio Kallio, kymmenottelijat
Heikki Leppänen, Petri Keski-
talo ja Kari-Pekka Lax, puoli-
maileri Sinikka Nurminen (s.
Kyntöjärvi), pikajuoksija Tar-
ja Tapiola (s. Koskelo), sekä
pituushyppääjä Ringa Ropo-
Junnila ja aitajuoksija Tuija
Helander - useimmat 70- ja
80-luvulla Vammalan kentällä
usein nähtyjä urheilijoita.
Nykyisiä huippuja edustaa
Hengitysliitto Helin kum-
miurheilija, uimari Hanna-
Maria Seppälä.
Isokenkäisten
sarjassa
mittaa toisistaan ottavat mm.
nykyisin Turussa vaikuttava
Turun Kauppakorkeakoulun
rehtori Tapio Reponen, Pun-
kalaitumen
kunnanjohtaja
Antero Alenius sekä vam-
malalaiset vapaa-aikatoimen
päällikkö Veli-Matti Tapio ja
talouspäällikkö Alpo Jokinen.
Kisojen juontajana toimii
ex-kansanedustaja Timo Roos
ja ylituomarina Albert Nuuti-
la.
Järjestelyistä vastaavat VsV:
n rutinoituneet toimitsijat.
Tapahtumassa ei yleisöä
pakkosyötetä
diskojumpu-
tuksella, vaan ohjelmassa on
yleisurheilua vanhan ajan
henkeen iloisesti torvensoiton
tahdissa, mistä huolehtii Sas-
tamala-Seitsikko.
Paikalla on myös pu!etti, ja
estetiikkaa tarjoaa Vammalan
Naisvoimistelijat 1900-luvun
alun tyyliin. Kisamaskottina
kentällä haahuilee Herra Hak-
karainen.
Tapahtumaan ei ole pääsy-
maksua. Ohjelman voi ostaa
paikan päältä 5 eurolla ja sen
tuotto käytetään Vammalan
yleisurheiluseurojen juniori-
työn sekä hengityssairaiden
lasten liikuntatoiminnan tu-
kemiseen.
Keskiviikko 27.6.
Elviira, Elvi
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-17.00,
19.00 ja 20.00. 7.10 Huomenta Man-
tasta. 8.10 Aamuhartaus. 8.20 Päivän
hengellinen levy. 8.30-8.40 Musaa muk-
suille. 9.05-11.00 Aamupäivän säveliä.
9.40-9.50 Pekan pakina. Pekka Santo-
nen pakinoi. 11.05 Ajankohtaista. 11.30
Lääketieteen uutisia. 12.05 Tahdikkaasti
iltapäivään. 13.05 Tätä Suomi tanssii.
14.05 Tänään keskiviikkona. 15.05 Ke-
vyesti iltapäivällä. 16.30 Alue- ja pai-
kallisuutiset. 17.00-7.00 Illasta aamuun:
17.30-17.35 Lääketieteen uutisia. Alue-
ja paikallisuutiset 19.30, 21.30 ja 23.30.
Muistojen sävelet 20.00 ja 2.00.
Torstai 28.6.
Leo
Uutiset tasatunnein 6.00-17.00, 19.00
ja 20.00. 7.10 Huomenta Mantasta. 8.10
Aamuhartaus. 8.20 Päivän hengellinen
levy. 8.30-8.40 Musaa muksuille. 9.05
Aamupäivän säveliä. 10.05-10.20 Naiset
toivon lähteellä. 11.05 Ajankohtaista.
11.30 Lääketieteen uutisia. 12.05 Tah-
dikkaasti iltapäivään. 13.05 Levyläm-
pimäisiä. 14.05 Tänään torstaina. 15.05
Kevyesti iltapäivällä. 16.30 Alue- ja pai-
kallisuutiset. 17.00-7.00 Illasta aamuun:
17.30-17.35 Lääketieteen uutisia. 19.05
Naiset toivon lähteellä. Alue- ja paikal-
lisuutiset 19.30, 21.30 ja 23.30. 20.00-
21.30 Mennään tanssimaan. Studiossa
Lasse Finska.
Perjantai 29.6.
Pekka, Petri, Petra,
Petteri, Pietari, Pekko
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-16.00,
19.00 ja 20.00. 3.00-4.30 Mennään
tanssimaan. Studiossa Lasse Finska.
Uusinta. 7.10 Turpakäräjät. Numero
studioon 0700-94433. Lähetykseen
soittaneiden kesken arvotaan palkin-
toja. 8.10 Aamuhartaus. 8.20 Päivän
hengellinen levy. 8.30-8.40 Mantan
satutuokio. 9.05 Aamupäivän säve-
liä. 9.40-9.50 Pekan pakina. Pekka
Santonen pakinoi. 11.05 Ajankoh-
taista. 11.30 Lääketieteen uutisia.
12.05 Tahdikkaasti iltapäivään. 13.05
Radio Top 20. Paikallisradioiden soi-
tetuimmat levyt. 14.05 Tänään per-
jantaina. 15.05 Kevyesti iltapäivällä.
16.30 Alue- ja paikallisuutiset. 17.00
Muistojen sävelet. Studiossa Teuski.
18.00-7.00 Illasta aamuun: 18.00
Mennään tanssimaan. Studiossa Las-
se Finska. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. 20.00-21.00
Hengellistä ohjelmaa ja musiikkia.
Lauantai 30.6.
Päiviö, Päivö
STT:n uutiset tasatunnein 7.00-11.00,
13.00, 18.00, 19.00 ja 20.00. 8.10 Aa-
muhartaus. 8.20 Päivän hengellinen
levy. 8.30-8.40 Musaa muksuille. 9.05
Radio Top 20. 10.05 Totta vai tarua?
Numero studioon 0700-94433. 10.30
Aamupäivän säveliä. 11.05 Viikon var-
relta. 12.00 Muistojen sävelet. 13.05
Lauantailevyt. 15.00 Lääketieteen
uutisten viikkokooste. 16.00 Levyläm-
pimäisiä. 17.00 Tätä Suomi tanssii.
18.03 Listakiikari. 19.03 Listasuosikit.
20.03 Radio Top 20. 21.00 Muistojen
sävelet. 22.00 Illasta aamuun.
Sunnuntai 1.7.
Aaro, Aaron
0.00 Naiset toivon lähteellä. STT:n
uutiset 9.00, 12.00, 15.00, 18.00 ja
20.00. 9.00 Hengellistä ohjelmaa ja
musiikkia.
10.00
Jumalanpalvelus
Tyrvään kirkossa. Uusintalähetyksiä:
12.03 Pekan pakina. 12.10 Naiset toi-
von lähteellä. 13.00 Viikon varrelta.
17.00 Listasuosikit. 19.00. Radio Top
20. 21.00 Tätä Suomi tanssii. 22.00
Muistojen sävelet. 23.00 -7.00 Illasta
aamuun. Musiikkia.
Maanantai 2.7.
Maria, Maija, Mari,
Meeri, Marika,
Maiju, Maaria,
Maikki, Kukka-Maaria
STT:n uutiset ja sää tasatunnein 7.00-
17.00, 19.00 ja 20.00. 7.10 Huomenta
Mantasta. 8.10 Aamuhartaus. 8.20
Päivän hengellinen levy. 8.30-8.40
Musaa muksuille. 9.05 Aamupäivän
säveliä. 9.40-9.50 Pekan pakina. Pek-
ka Santonen pakinoi. 11.05 Ajankoh-
taista. 11.30 Lääketieteen uutisia.
12.05 Tahdikkaasti iltapäivään. 13.05
Listakiikari. Paikallisradioiden TOP 20
-listalle pyrkivät esittäytyvät. 14.05
Tänään maanantaina. 15.05 Kevyesti
iltapäivällä. 16.30 Alue- ja paikallisuu-
tiset. 17.00-7.00 Illasta aamuun: 17.30-
17.35 Lääketieteen uutisia. Alue- ja
paikallisuutiset 19.30, 21.30 ja 23.30.
Tätä Suomi tanssii -lista 20.00 ja 2.00.
Listakiikari 22.00.
Tiistai 3.7.
Arvo
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-17.00,
19.00 ja 20.00. 6.03 Muistojen sävelet.
7.10 Huomenta Mantasta. 8.10 Aa-
muhartaus. 8.20 Päivän hengellinen
levy. 8.30-8.40 Musaa muksuille. 9.05
Aamupäivän säveliä. 11.05 Ajankohtais-
ta. 11.30 Lääketieteen uutisia. 12.00
Uutiset. 12.05 Tahdikkaasti iltapäivään.
13.05 Listasuosikit. 14.05 Tänään tiis-
taina. 15.05 Kevyesti iltapäivällä. 16.30
Alue- ja paikallisuutiset. 17.00-7.00
Illasta aamuun: 17.30-17.35 Lääketie-
teen uutisia. Alue- ja paikallisuutiset
19.30, 21.30 ja 23.30. Listasuosikit 20.00
ja 2.00.
Keskiviikko 4.7.
Ulla, Ulpu
STT:n uutiset tasatunnein 6.00-17.00,
19.00 ja 20.00. 7.10 Huomenta Mantasta.
8.10 Aamuhartaus. 8.20 Päivän hengel-
linen levy. 8.30-8.40 Musaa muksuille.
9.05-11.00Aamupäivänsäveliä.9.40-9.50
Pekan pakina. Pekka Santonen pakinoi.
11.05 Ajankohtaista. 11.30 Lääketieteen
uutisia. 12.05 Tahdikkaasti iltapäivään.
13.05 Tätä Suomi tanssii. 14.05 Tänään
keskiviikkona. 15.05 Kevyesti iltapäivällä.
16.30 Alue- ja paikallisuutiset. 17.00-7.00
Illasta aamuun: 17.30-17.35 Lääketieteen
uutisia. Alue- ja paikallisuutiset 19.30,
21.30 ja 23.30. Muistojen sävelet 20.00
ja 2.00.
Koulut ja kurssit
Palvelukseen
halutaan
PARTURI-KAMPAAJAKSI
11 KUUKAUDESSA!
gsm 0400 812 218
SOITA JA VOITA
Turpakäräjien palkintona perjantaina 29.6.
LOUNAS NELJÄLLE
Arvo 31,60
Palkinnon lahjoittaa:
ABC
Kiikoinen.
0700-94433
1,33 e/min+pvm
Vammala
101,2
• Kokemäki
98,0
• Nokia
107,4
MHz
Kaapelitaajuudet: Vammala
103,6
• Kokemäki
106,5
Huittinen, Harjavalta, Kankaanpää, Nakkila, Pori ja Ulvila
97,1
MHz
STT:n uutiset Radio Mantassa: Ma-pe klo 6, 10, 13, 19 ja 20.
La klo 7, 13, 18, 19 ja 20. Su klo 9, 12, 15, 18 ja 20
Sekalaista
Kokoukset
Nimityksiä
Hankkija
Maatalous Oy
Hankkija Maatalous Oy
Vammalan Agrimarket -
päälliköksi on nimetty Ismo
Yli-Sipilä (kuvassa) ja raken-
nustarvikemyyjäksi samoin
1.7. 2007 alkaen Vesa Viita-
niemi (38).
Yli-Sipilä (42) on kou-
lutukseltaan merkonomi ja
maatalousteknikko.
Korjauksia
kesälehteen
Alueviestin kesälehteen si-
vun 4 menovinkkeihin oli
lipsahtanut virhe. Kesärie-
ha Putajan rantasaunalla ei
suinkaan ole 7. heinäkuuta,
vaan jo viikkoa aiemmin,
tulevana sunnuntaina 1. hei-
näkuuta.
Toinen virhe oli livahta-
nut Vesarannan kesäteatte-
rin Meijän Onni -näytelmää
käsittelevään juttuun. Näy-
telmän ensi-ilta nähdään jo
tänään 27.6. eikä suinkaan
sunnuntaina 1. heinäkuuta.
Toimitus pahoittelee.
Bryggare, Kinnunen, Harjula, Laakso Reponen...
Entiset huippu-urheilijat
valtaavat Vammalan
Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivien yhteydessä
järjestetään Karkun hiilimurskakentällä Vanhan ajan
yleisurheilukilpailut lauantaina 30.6. kello 16. Tapahtu-
ma on osa Vammalan kaupungin 100-vuotisjuhlavuotta
ja Hengitysliitto Helin Hoikan kuntoutuskeskuksen 30-
vuotisjuhlavuotta.
Lannoitesäkken
keräys päättyy
4H:n lannoitesäkkikerä-
yksen viimeinen viikko on
käynnissä. Keräys päättyy
lauantaina 30. kesäkuuta.
Säkit pitää tuoda keräyspai-
koille niputettuina. Pieniä
säkkejä pinotaan 49 pääl-
lekkäin, kääritään tiukaksi
kääröksi ja pujotetaan yhteen
lyhyemmältä sivulta avattuun
säkkiin.
Suursäkkejä asetetaan viisi
kappaletta päällekkäin, kää-
räistään tiukasti rullalle ja si-
dotaan narulla.
Äetsän keräyspaikka on
Pirjasojan alueella. Keräyspai-
kat Vammalassa ovat Illossa
Suuniityntien varrella, Stor-
missa Männistön hallille me-
nevän tien varrella, Liuhalassa
Äijälän konehallin vieressä ja
Suodenniemellä Tuorin levik-
keellä Putajantien varrella.
Ilkka Kanerva myös rattiin?
Monakossa jokamiestä
vuosien tauon jälkeen
Vammalan Urheiluautoilijat järjestää jokamiesluokan
kilpailun usean vuoden tauon jälkeen Mullilahden Mo-
nakossa 22. heinäkuuta kello 12. Periaatteessa kyseessä
on radan uudelleen vihkiminen seitsemän, kahdeksan
vuoden hiljaiselon jälkeen.
Vanha muuntajanpätkä saa väistyä uuden tuomaritornin tieltä. Myös Monakon va-
rikkoaluetta laajennetaan. Kaikki tehdään talkootyönä.
Lääke- ja kasvatustiede
suosituimpia Tampereella
Lääketiede ja kasvatustiede
ovat kasvattaneet suosio-
taan Tampereen yliopiston
hakukohteina.
Kauppa-
tieteiden suosio on vakaa.
Yhteiskuntatieteissä on sen
sijaan lievää laskua.
Tampereen yliopiston hakija-
määrä laski lievästi, kun haki-
joita oli nyt 10 122 eli runsaat
sata viimevuotista vähemmän
(10 263). Lasku johtuu suurelta
osin siitä, että teatterityön kou-
lutusohjelman opiskelijavalin-
nassa oli nyt välivuosi.
Opintotoimistonosastopääl-
likkö Tenho Takalo luonneh-
tii muutosta marginaaliseksi.
Muutoksia on hakukohteiden
kesken, mutta kokonaisuutena
yliopisto on säilyttänyt hyvin
asemansa suosittuna hakukoh-
teena monialaisten yliopistojen
joukossa.
Haetuimpien oppiaineiden
kärki muuttui hieman. Eniten
haettiin lääketieteen koulutus-
ohjelmaan (840 hakijaa). Seu-
raavina tulevat luokanopettaji-
en koulutus (808) ja psykologia
(606), joka menetti nyt ykkös-
tilansa. Historia kasvatti haki-
jamäärää (539). Tiedotusoppi
oli tänäkin vuonna suosittujen
joukossa (502). Kuvajournalis-
mi mukaan lukien tiedotusopin
laitokselle haki 576 opiskelijaa.
Muutokset eivät ole dramaatti-
sia, kun seurataan hakijamää-
rien muutoksia pitemmällä
aikavälillä, sillä poikkeamat
vakiintuneesta hakijamäärästä
tasoittuvat yleensä seuraavana
vuonna. Tampereen yliopistos-
sa on tänä vuonna 55 hakukoh-
detta. Kun jotkut hakukohteet
ovat suhteellisen pieniä, niin
hakijoiden määrän kasvu paril-
lakymmenellä merkitsee suurta
suhteellista muutosta.
Kasvatustieteen
suosion
huima nousu selittyy valinta-
kokeen muutoksella. Aiem-
min lastentarhanopettajan ja
luokanopettajan koulutukseen
hakeneilla oli esikarsinta, mutta
nyt kaikki hakijat saavat osallis-
tua valintakokeisiin.
Tampereen lääketieteellisen
tiedekunnan hakijamäärä nou-
si viidenneksellä. Suurin osa
kasvusta kohdistuu lääketieteen
koulutusohjelmaan. Lääketie-
teen suosiota Takalo selittää
alan arvostuksella. Suomessa
on viisi lääketieteen koulutus-
yksikköä, joiden välillä hakijat
eivät näe suuria eroja. Helsin-
ki (1 100 hakijaa) ja Tampere
ovat kuitenkin vakiinnuttaneet
asemansa alan suosituimpina
hakukohteina.
Tampereen yliopiston ha-
keminen poikkeaa muista
yliopistoista siten, että muita
suurempi osa hakemuksensa
lähettäneistä osallistuu myös
valintakokeisiin. Tampereella
valintakokeisiin osallistuu 60
prosenttia hakijoista, kun luku
muualla on 50:n tuntumassa.
Tampereen yliopistossa on
tänä vuonna noin 1450 aloi-
tuspaikkaa.
Valintakokeiden
tulokset julkistetaan 17. heinä-
kuuta mennessä ja opiskelu-
paikan vastaanottamisesta on
ilmoitettava 3.8. mennessä.
Valmistuneita
Tanja Kukkula on valmistunut
18.5. "loso"an maisteriksi Tu-
run yliopiston humanististen
tieteiden tiedekunnasta.