9
Perjantai joulukuun 28. 2007
Yleinen sarja
Itsenäisyytemme
ilonpilaajat
Itsenäisyyspäiväkisan kirjoituksia
Isto Lahtinen
Nyt lienee kaikille selvää, et-
tä itsenäisyyden saavutta-
minen oli onnekasta. Mutta
noin 30 vuotta sitten elettiin
aikaa, jolloin huomattava osa
maamme ”älymystöstä” oli va-
kuuttanut vallankumouksen
tarpeellisuudesta ja maamme
liittämisestä sosialistiseen Itä-
Eurooppaan. Varsinkin 70-lu-
vulla oli tunnettua taiteilijaa,
näyttelijää, kirjailijaa, sävel-
täjää ja professoria pilvin pi-
mein käännyttämässä meitä
tavallisia ”taantumuksellisia”.
Sitä en vain ikinä tule ymmär-
tämään, miksi he eivät Neu-
vostoliitossa vieraillessaan ha-
lunneet huomata mitä jokai-
nen tavallinen tyhmempikin
turisti havaitsi, eli että käytän-
nöllisesti katsoen kaikki asiat
olivat huonommin kuin meil-
lä. Infrastruktuuri, tavaroiden
saatavuus, puhumisen vapaus,
länsimainen ihmisen kanssa
ystävystyminen ja ulkomail-
le matkustus oli huonompaa.
Heti ensimmäisellä matkalla
nämä asiat tulivat suomalai-
selle selväksi, paitsi siis ”äly-
mystölle”. He eivät todella-
kaan huomanneet, että ”eihän
keisarilla ole vaatteita”.
Tarkoitus pyhittää keinot,
ihmettelen vain mitä hyötyä
heille oli tällaisesta itsepetok-
sesta? Nämä samat tyypit ovat
edelleen korkeissa asemissa
yliopistojen professoreina tai
muualla vaikuttavissa tehtä-
vissä ja nauttivat mielellään
suomalaisesta vapaudesta ja
korkeista palkoista.
Todellakin, nyt kaikki tun-
nustavat itsenäisyyden arvon.
Tosin jotkut ajattelevat, että
EU:n liittyessämme menetim-
me itsenäisyyden, mutta se on
pientä siihen verraten kuinka
olisi käynyt jos olisimme an-
taneet edellä mainitun joukon
viedä itsenäisyytemme. Eipä
ole sen poppoon taholta min-
käänlaisia anteeksipyyntöjä-
kään silmiini sattunut. Tässä
olisi vielä isommankin tutki-
muksen paikka olemassa.
Nuorten sarja
Evankeliumi
itsenäisyyden hekumasta
Juha Suomijoki
Anno 1917. Sinivalkoinen veri
värjäsi sedimenttikerroksen,
josta eräs pohjoinen kulttuu-
ri yhä tänä päivänä ammentaa
ravinteita, elinvoimaa. Dhar-
man kirjain toteutui Suomi-
tarun saavuttaessa kliimak-
sinsa: itsenäisyyden. Padottu-
jen haaveiden orgasmin. Tuo
verinen maakerros hautautui
sittemmin isiemme tuhkaan,
mutta yhä pinnan alla sykki-
vänä se muistuttaa meitä sii-
tä, mikä oli itsenäisyytemme
hinta.
Raskaiden sotavuosien ai-
kana Suomen neito ruoskittiin
polvilleen maahan, Pandoran
lipas avattiin. Hiljalleen, veri-
sen taiston pölyn laskeudut-
tua, Suomi-neito kuitenkin
kohotti hehkuvan katseensa
- vapautta ja itsenäisyyttä tih-
kuen. Unelma oli toteutunut.
Itsenäinen ja vapaa ei enää ol-
lut vain utopistinen adjektii-
vipari.
Vapauden hunaja muuttui
kuitenkin nopeasti karvas-
mantelin kitkeryydeksi, kun
vastasyntynyt pohjolan valtio
repeytyi Puolan lipun väreik-
si - sisällissodan aamu koitti.
Kuitenkin vielä kertaalleen,
pohjola, haavojaan nuoleva-
na, mutta värisokeana, yh-
distyi idän karhun kohottaes-
sa tassuaan. Piskuinen Suomi
taisteli jälleen niiden ihantei-
den puolesta, mitkä olivat jo
yli vuosisata aiemmin sien-
neet fennomaanihaaveilijoi-
den märissä unissa. Näin oli
siniristi lopullisesti leimautu-
nut Platonin ideataivaalle; it-
senäisyyden ja vapauden aat-
teisiin.
Raikukoon nyt kiitoslau-
lu sotiemme veteraaneille ja
maamme sekasorrosta pystyt-
täneille, kun voimme paista-
tella itsenäisen Suomi-neidon
neitseellisessä valkeudessa.
Suomi on kuitenkin ohit-
tanut jo sotavuodet, kasvun
hektisimmät momentit se-
kä puberteetti-iän; radikalis-
min sävyttämän 1960-luvun.
Suomi on käynyt läpi värik-
käitä vaiheita. Taloutemme
on noussut laman syvän-
teestä surffailemaan yltäkyl-
läisyyden aallonharjanteel-
le. Rahamaailman vetojuh-
dat pumppuavat dollareita
raivoisaan malliin. Kolikon
kääntöpuolikin vaihtui vuo-
situhannen alun jälkeen eu-
romerkkiin.
Kulttuuriosastolla taival on
kulkenut Ainolan Janne-veiti-
kan viulun ensisoinnusta psy-
kedeelisten metallipumppu-
jen säröbassorouhintaan. Po-
pulaarimättö valloittaa alaa,
mutta myös tuskaisen luovuu-
den hedelmäsato, vielä kun si-
tä riittää, maistuu herkulta.
Arkkitehtuurin jugend-mo-
numenteista symbolismiru-
nouden kautta pitsinnyplä-
yksen geometrisiin ihmeel-
lisyyksiin - kulttuuri-Suomi
elää ja voi hyvin.
Politiikan saralla Suomi
taas on hivuttanut itsensä
vivahdeikkaiden vaiheiden
saattelemana demokratian
markkinajohtajaksi. Myös sa-
nanvapaus Suomessa sijoittuu
Telluksen kärkikaartiin. SUo-
mi on lyhyen historiansa ai-
kana kokenut ja nähnyt pal-
jon jokaisella yhteiskunnan
ja kulttuurin lohkolla. Histo-
riamme kehityskaaret heijas-
tuvat nyt koko spektrinsä voi-
min yhteisölliseen tajuntaam-
me, jonka pohjalta luomme
uutta itsenäisen Suomen his-
toriaa, niin hyvässä kuin pa-
hassa.
Edessä siintää siis aikuisuu-
den haasteet. Todellisten, liki
sudokuproblematiikkaan ver-
rattavien, haasteiden edessä
Suomi onkin. Tärkeää on har-
joittaa herkkymätöntä itsetut-
kiskelua ja tarttua empimättä
muutoksen mahdollisuuteen,
jos analyysin loppupäätelmä
niin vaatii. Vaikkapa luon-
tomme puhtautta tai sotilaal-
lisen varustautumisemme ta-
soa tulee tarkastella sillä kuu-
luisalla suurennuslasilla. Kri-
tiikin varjo tulee langeta niin
median, yritysten kuin kadun-
miehenkin ylle. Arkadianmä-
keä unohtamatta. Suoma-
laisten tulee tarkata tulevai-
suuden suuntaviittoja. Halu-
taanko maastamme muovata
länkkärivaltioiden ihanteiden
mukainen pintasiloteltu po-
pulaariparatiisi vai kestävän
kehityksen periaatteita valvo-
va idän ja lännen välinen kult-
tuurivaltio? Vai jotain ihan
muuta?
Joka tapauksessa Suomen
on kyettävä uudistumaan,
vaihtamaan väriään kamele-
ontin tavoin. Siihen se on toki
oivallisesti kyennytkin. Kris-
tillisen yhtenäiskulttuurin
aikainen hurskas Suomi on
luonut nahkaansa roomalais-
katolisen katedraalin hartau-
della. Runebergiläinen kan-
sallisromanttinen kaskimaa
on sekoittanut postmoder-
niin globalisoituneen maail-
man asfalttiin. Punaisen mö-
kin ja perunamaan viereen
on ilmaantunut lähiökaksio
ja kebabra!a. Raamatunja-
keensa lukevan karvalakki-
päisen työtä pelkäämättömän
rinnalle on on astunut esi-
merkiksi keskipäivän aurin-
gonpaahteessa Mekkaa koh-
ti polvistuva maahanmuutta-
ja - suomalainen siinä missä
muutkin. Traditioitaan varje-
levan melankolisen urkupis-
teen päällä raikaa nyt myös
urbaanin, informaatiokult-
tuurin sävyttämän EU-val-
tion kirkas melodinen ilotuli-
tus. Mutosta on siis tapahtu-
nut ja kykyä siihen kaivataan
edelleen. Veteraaniemme lu-
ja tahto ja ennakkoluulotto-
muus sekä hotelli Kämpin si-
karintuoksuisista salongeis-
ta kumpuava innovatiivisuus
soisi siis virtaavan vielä tu-
levaisuudenkin suomalaisten
aorttojen lävitse, jotta vielä
vuosisadankin kuluttua polii-
tikot voisivat julistaa latteuk-
sien runsaudensarvensa; juh-
lapuheensa, itsenäiselle ja hy-
vinvoivalle Suomelle.
Nyt on kuitenkin juhlan ja
riemun aika!
Suomen itsenäisyyssynt-
täreitä juhlittaessa on hyvä
muistaa, mikä karkeloiden
keskeisin ydin on. Useimmil-
le isänmaa merkitsee poh-
jimmiltaan, ehkä alitajuises-
ti, samaa kuin koti. Tunne,
esi-isiemme karman tuotta-
ma emootio, siitä turvaisasta
kodosta on korvaamaton. Sen
tunteenhan vuoksi miehem-
me aikoinaan taistonsakin kä-
vivät. Jalkapallomaaottelujen
ohella saakin isänmaallisuu-
teni kohoamaan troposfääri-
siin korkeuksin juuri tämä ra-
tionaalisiin syihin perustuma-
ton, tarvehierarkkinen, tunne
turvallisuudesta.
Se on tärkeintä koko maa-
ilmassa: aistia hämärästä poh-
jolasta kajava valo, jonka hel-
lässä syleilyssä on isiemme
maa, Suomi. Koti.
Vammalan teatterin tiernapojat
ilahduttivat vanhuksia
Vamm lan teatterin joul inen
tiernapoikaryhmä kävi joulua
edeltävällä viikolla ilahdutta-
massa vanhempaa sukupolvea.
Laulu kajahti yhteensä neljäs-
sä eri paikassa. Hopun van-
hainkodilla Vammalassa tier-
napojat kiersivät esiintymäs-
sä kaikilla osastoilla erikseen.
Lisäksi miekat heilahtivat ja
tähti pyöri Dementiakoti Tu-
pahoivassa, Sastamalakodilla
ja Vammalan terveyskeskuk-
sen vuodeosastoilla.
-Joka vuosi olemme käyneet
vanhainkodilla esiintymässä
jonkinlaisen esityksen mer-
keissä. Tiernapoikia esitetään
nyt ensimmäisen kerran, eikä
aikaisemmin ole myöskään ol-
lut tällaista laajempaa kiertuet-
ta, kertoo Vammalan Teatterin
puheenjohtaja Harri Uusitalo.
Vanhusten ilahduttamisen
idea lähti liikkeelle tiernapoika-
ryhmän sisältä. Ryhmän kolme
jäsentä Harri Kulmala, Niilo
Jääskö ja Hannu Latvakoski oli-
vat aikaisemminkin esiintyneet
yhdessä tiernapoikina. Uutena
vahvistuksena oli tähdenpyörit-
täjän roolissa Kirsi Rantanen.
-Hyvin sujuu, vaikka ääni
meinaa mennä, kertoo muri-
jaanien kuningas Hannu Lat-
vakoski kahden esityksen jäl-
keen.
Tiernapoika-ryhmä voi ol-
la iloinen tekemästään, sillä
yleisön ilmeistä pystyi luke-
maan tyytyväisyyden esityk-
seen. Vammalan vanhainko-
dilla tiernapoikien perään oli
luvassa vielä jouluhartaus, jo-
ten joulumieli nousi varmas-
ti monella pintaan. -Tällaisia
esityksiä pitäisi saada lisää,
toteaa esitystä vanhainkodille
Pohjolajärvenmaasta seuraa-
man tullut Amalia Höylänen.
Tiernapoikaryhmä esiintymässä Hopun vanhainkodilla. Murijaanien kuningas (va-
semmalla) Hannu Latvakoski, knihti Niilo Jääskö, herodes Harri Kulmala ja tähteä
pyörittänyt Lucianeito Kirsi Rantanen.
Kulunut vuosi oli
leuto ja sateinen
Vetinen ja leuto. Siinä kak-
si sanaa, jotka parhaiten ku-
vaavat kuluneen vuoden sää-
tä. Talvi, kevät ja syksy olivat
tavanomaista leudommat, ja
kesä muistetaan parhaiten sa-
teistaan.
Viime talvena tuli lunta ta-
vanomaista enemmän, eteläi-
simmässäkin Suomessa sitä
satoi nietoksiksi asti. Oulun
ja Lapin lääneissä lunta tuli
tavalliseen talveen verrattuna
puolitoistakertaisesti.
Runsaiden lumisateiden
vastapainoksi saatiin varhain
alkanut ja lämmin kevät. Ke-
vätkuukaudet olivat suurim-
massa osassa maassa viiden
lämpimimmän joukossa sit-
ten 1900-luvun alun.
Toukokuun lopussa lämpö-
tila kiri paikoin jopa hellelu-
kemiin.
Vetinen kesä
tuli varhain
Kesä tuli varhain, mutta oli
sateinen. Ukkosia oli tavallista
vähemmän, tosin 21.8. Etelä-
Suomessa riehui niin raju uk-
kosmyrsky, että siitä joudut-
tiin antamaan viranomaisva-
roitus. Myrsky katkoi sähköjä,
haittasi liikennettä ja mykisti
radiolähetyksiä.
Vaikka alkukesästä helle ei
juuri hellinyt, oli elokuu yksi
lämpimimmistä kautta aiko-
jen. Kesän lämpöennätys, 30,7
astetta, mitattiin Parikkalassa
14.8. Helteinen elokuu nos-
ti myös koko kesän keskiläm-
mön tavallista korkeammaksi.
Elohelteet tyssäsivät poik-
keuksellisiin kylmiin: kuun
viimeisinä öinä Lapissa pa-
kasti ja Enontekiön Kelottijär-
vellä satoi harvinaisen varhai-
nen ensilumi. Edellisen ker-
ran elokuinen ensilumi satoi
vuonna 1986.
Rajuja rankkasateita
Myös syksy oli tavanomais-
ta lämpimämpi. Syyssateita
saatiin tavanomainen määrä,
tosin syyskuussa muutamal-
la paikkakunnalla satoi yli 60
milliä vuorokaudessa. Näin
rajusti tulee vettä vain kerran
20 vuodessa.
Ensilumi satoi marraskuun
alussa. Termisen talven alku
eli lämpötilan painuminen
pysyvästi nollan alapuolelle
koettiin Lapissa pari viikkoa
tavallista myöhemmin, muu-
alla Suomessa tavanomaiseen
aikaan.
Ilmatieteen laitos alkoi tä-
nä vuonna ennustaa säätä ai-
empaa pidemmällä aikavälillä.
Se julkaisi esimerkiksi ensim-
mäiset kuukausiennusteensa.
Laitoksen mukaan myös nyt
alkaneesta talvesta olisi tulos-
sa lauha.
Rankinen valittaa
rangaistuksestaan
Vammalan kappalainen Ja-
ri Rankinen valittaa kurinpi-
torangaistuksestaan. Turun
tuomiokapituli erotti mar-
raskuussa Rankisen kolmek-
si kuukaudeksi pappisvirasta,
koska tämä oli toistuvasti kiel-
täytynyt pitämästä jumalan-
palvelusta naispapin kanssa.
Tuomiokapitulin mukaan
Rankinen oli syyllistynyt vir-
kavelvollisuutensa laiminlyö-
miseen. Hänet erotettiin mää-
räajaksi sekä kappalaisen vi-
rasta että pappisvirasta.
Rankisen valitus on saa-
punut Turun hallinto-oikeu-
teen, joka pyytänee seuraa-
vaksi lausuntoa tuomiokapi-
tulilta. Rankinen itse oli jo en-
nen tuomiokapitulin päätöstä
anonut virkavapaata ja hakeu-
tunut rauhanturvaajien papik-
si Afganistaniin.
Turun tuomiokapitulin
käsittelyyn on tulossa toi-
nenkin vastaava tapaus Vam-
malasta.
Pastori MarkusMalmivaara
on kahdesti jättänyt tulematta
jumalanpalvelukseen, joka hä-
nen olisi vuorolistan mukaan
pitänyt pitää yhdessä naispuo-
lisen papin kanssa.
Yleinen sarja
Itsenäistä 90-vuotiasta
Suomeani ajatellessa
Nimimerkki:
”Kiitos Isänmaasta”
Kun olin pieni, Aapiseni eräs
luku oli minulle ihan erikoisen
tärkeä. Katselin sitä usein. Siinä
oli myös kuva. Siihen liittyi jo-
takin ihan erikoisen hyvää. Nyt
jälkeenpäin, tuntojani sen suh-
teen eritellessäni, tulee päällim-
mäisenä mieleen jotakin tur-
vallista, lämmintä ja -juhlallis-
takin. Tuo luku alkoi: ”Minul-
la on pieni koti, jota rakastan...”
Topelius jatkoi siinä, kertoen
kodin tuttuudesta, isän työstä,
äidin rukouksista ja kodin rau-
hasta ja kaikesta siihen liittyväs-
tä sekä siitä, ettämeillä onmyös
oma suuri koti -Isänmaa. Se on
syvä kiitoksen aihe.
Tämä kaikki on ollut jo lap-
suudesta asti määrätynlainen
kannattava voima. Vuosikym-
menet ovat siitä monin tavoin
sävyttäneet ja kiitollisuus siitä,
että silloin -90 vuotta sitten -
alkoi se, johon minäkin olen
saanut vuosien saatossa liittyä
ja saanut sanoa ja saan yhä:
Minun Suomeni, minun Koti-
maani ja minun kotini!
Saan olla osa siitä. Rengas
sukupolvien ketjussa.
Siinä joukossa, joka uurasta-
nut uuvuksiin asti, rakentanut,
muokannut, kylvänyt ja korjan-
nut -niin hengen vainioilla kuin
kivisillä pelloillakin. Se on tais-
tellut, uskonut ja toivonut. Elä-
nyt puuteet ja sodat, suvet - ja
talvet keväitten toivon. Satoakin
on saatu korjata ja rauhan vuo-
sia elää. Siunattu esi-isien työ
ja käden jälki. Kiitollisuus täs-
tä kaikesta nousee päällimmäi-
seksi. Jospa se jatkuisi näin tule-
vienkin sukupolvien kohdalla.
On kotimaisema, on juuret. Se
kaikki kertoo menneestä ja tu-
levasta. Kauan sitten eläneistä,
tästä päivästä -ja siinä on myös
tulevien toivo ja aavistus. Ja olen
saanut olla osa siitä. Toivoisin,
että sen toisetkin saisivat näin
kokea. Vapaa Isänmaamme on
suuri lahja. Iloitaan siitä ja jae-
taan sitä iloa!
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...32