9
Torstai tammikuun 3. 2008
Eero Mäki-Tanila, Äetsä
Mainettaan paree ja muutoksen voimat
Nyt kun mainettaan parem-
man kunta- ja palveluraken-
neuudistuksesta annetun pui-
telain soveltamisen ensim-
mäinen vuosi on päättymässä,
voidaan arvioida lain onnis-
tuneisuutta sen tavoitteiden
näkökulmasta lyhyiden koke-
musten valossa. Lakihan tuli
voimaan helmikuun 23. tänä
vuonna ja on voimassa 2012
loppuun.
Lain keskeisenä tavoittee-
na on luoda edellytykset kun-
ta- ja palvelurakenneuudis-
tukselle vahvistamalla kunta-
ja palvelurakennetta. Raken-
teen vahvistamisella (palvelut
ja kunnat) parannetaan pal-
velujen tuottavuutta ja hilli-
tään menojen kasvua. Sasta-
mala –hankkeen ohella vireil-
lä on alun neljättäkymmentä
kuntien yhdistämishanketta
vuonna 2008 tai 2009 eri puo-
lilla maatamme. Arviolta jopa
lähes sata kuntaa (nyt 89) eli
lähes neljännes kunnista on
mukana kuntaliitoksissa 2009
alkuun mennessä. Sisäasiain-
ministeriön virkamiehetkin
ovat ällikällä lyötyjä lain toi-
mivuudesta.
On huomattava, että tä-
mä puitelaki on ensinnäkin
eduskuntalaki ja se, että lail-
la on, ei vain tavoitelain, vaan
yhdessä kuntajakolain mm.
yhdistämisavustuksia koske-
van muutoksen (porkkanat)
kanssa konkreettisia oikeuk-
sia ja velvoitteita (kepit) si-
sältävä ulottuvuus. Hienoin-
ta ja taitavinta tämän lain
sisällössä on, että se on pe-
rustuslain sisällön kanssa so-
pusoinnussa. Lain säännöillä
ei loukata kunnan itsehallin-
non perustuslain suojan pe-
riaatetta. Kunnalla on vapaa
oikeus harkita, miten se ete-
nee puitelain tavoitteen saa-
vuttamiseksi eli meneekö se
ensin kihloihin (yhteistoi-
minta-alue) yleensä itseään
vauraamman ja suuremman
kanssa vai rätkäyttääkö suo-
raan naimisiin Valtioneuvos-
ton siunaamana. Kunnalla on
oikeus itse valita kihla- ja nai-
makumppaninsa. Käytännön
(kunnallis)elämästä voimme
päätellä, ettei kyse ole vähäi-
sestä asiasta. Rajoituksia ase-
tetaan vain väestöpohjan ja
toiminnallisuuden suhteen.
Täytyy olla ennestään jo lä-
heiset suhteet, kanssakäymis-
tä ja kosketuspintaa eli rajaa.
Näinhän se menee.
Sastamalasta tätä kum-
paakin löytyy, on väkeä
(24539/31.12.06), pintaa, alaa
(1.291,57 km2, huom. pj J.A.)
ja kosketusta monien vuosien
takaa. Perusterveydenhuollon
yhteistoiminnan käynnistymi-
nen 1970 –luvun alussa (Vam-
mala ja Äetsä) ja myöhemmin
Saspe -kunnissa on tiivistänyt
yhteistyötä toisistamme huo-
lehtimisessa eli vaativimmis-
sa tilanteissa. Tämä on sitten
antanut rohkeutta ottaa rat-
kaiseva askel yhteiseen tule-
vaisuuteen.
Silloin kun Äetsä perus-
tettiin, muoto oli sama, uusi
kunta ja uusi nimi. Kuten tie-
dämme, kihlakumppaneita oli
Kiikalla kaksi, mutta pienem-
pi jätettiin syrjään vauraan ja
aktiivisen kosijan tieltä. Jäl-
keenpäinkään Kiikoisten kut-
tukappelin ei ole oikein tar-
vinnut herättää mielenkiin-
toa eikä ihme, sijaitseehan
se keskellä kaikkea mahta-
van Satakunnan syleilyssä ja
suojelussa. Aika näyttää mi-
hin kuttu(kappeli) oikein vie-
lä ponnistaakaan, kun nou-
see takajaloilleen. Porttihan
meillä on tietenkin auki, jos
vaikka sattuisi ruoho täällä
rehevässä jokilaaksossa ole-
maan vehreämpää ja maistu-
maan muita naapurilaitumia
paremmalta.
Äetsän, niin kuin muiden-
kin kuntien, taipaleella erityi-
sen merkittävää on ollut Suo-
men liittyminen Euroopan
unioniin 1995 ja Rahaliittoon
(EMU) 2002 yhteisellä euro-
valuutalla.. Siitä on alkanut
kunnissa pikku hiljaa jon-
kinasteinen itku ja hammas-
ten kiristys, niin kuin Suomi
– neidollakin. Päätösvaltaa
on siirtynyt mepeille, globa-
lisaatio tullut takaovesta hii-
pien sisään ja sen kanssa ko-
va kilpailu kaikista tavaroista
markkinoilla. Elinkeinoelä-
män kilpailukyvystä huoleh-
timinen on kaiken ytimes-
sä. Julkiset menot on saata-
va niin alas kuin mahdollista.
Vaaditaan lisää tehokkuut-
ta ja tuottavuutta, jatkuvaa
parantamista. Tällä oravan
pyörällä ei olekaan näkyvissä
loppua. Kunnan järjestämien
palvelujen yksityistäminen
on väistämättä edessä. Jäljel-
le jäävät vain kunnan perus-
tuslain perustehtävät, perus-
oikeuspalveluista huolehti-
minen. Kansainvälinen ve-
rokilpailu, mahdollisimman
alhainen yritys- ja palkkave-
rokanta ovat kova haaste se-
kä kunnille että valtiolle. Sii-
nä kisassa perustuslain sub-
jektiiviset perusoikeudet ovat
tosi koetuksella päivittäin.
Hoitotakuu ei tahdo millään
lyhentää hoidonvarausjonoja,
vaikka laki sitä vaatiikin. Ku-
vaavaa on, että Länsi-Suomen
läänin sosiaali- ja terveysneu-
vos uhkaa kuntia ja sairaan-
hoitopiirejä sakoilla, elleivät
jonot oikene (SK:n haastat-
telu).
Kumpi tämän kisan voit-
taa, näkymätön käsi eli libe-
raali kilpailu vai Suomen pe-
rusoikeudet ja subjektiiviset
oikeudet? Siihen on helpoin-
ta vastata. Suomen perustus-
laki on alisteinen EU-nor-
meille. Perustuslain säännök-
siä on sovellettava niin, ett-
eivät ne ole ristiriidassa EU
–oikeuden kanssa. Me emme
voi rajoittaa vapaata kilpailua
kansallisilla säännöillä. Elin-
keinoelämällämme tulee ol-
la jatkossakin hyvät kilpai-
luedellytykset. Se on lisäksi
perusedellytys oman kansal-
lisen tulorahoituksen turvaa-
miseksi. Subjektiivisten pe-
rusoikeuksien takuumieheksi
tuleekin siinä vaiheessa vapaa
kilpailu eli yksityinen vakuu-
tusturva, joka täydentää jul-
kista sairausvakuutusjärjes-
telmää ja lyhentää jonot. Sen
jälkeen kunnilla menee taas
kovaa. Mutta siihen kuluu
varmaan vielä kymmenkunta
vuotta aikaa.
Parhainta menestystä tule-
van suur-Tyrvään, virallisesti
Sastamalan asukkaille!
Ilotulite sytytti
rivitalon ullakon Kiikassa
Rivitalon ullakolla syttyi uh-
kaava tulipalon alku uuden-
vuodenaattona Kiikan Van-
hankyläntiellä. Talon pihalla
ammuttiin raketteja, joista yk-
si lensi ilmeisesti talon seinää
päin. Ullakon lämpöeristeiden
peitteenä ollut bitumipaperi ja
pöly syttyivät tuleen, ja kipinä
pääsi seinärakenteen ja katon
yhtymäkohdasta ullakolle.
Yksi talon asukkaista havait-
si savunhajun ajoissa ja hälytti
palokunnan paikalle. Asuk-
kaan ja palokunnan ensim-
mäisen yksikön ripeän toimin-
nan johdos-
ta palo saa-
tiin rajattua
ajoissa. Pai-
kalla oli nel-
jä palokunnan
yksikköä mie-
histöineen.
Tuli tuhosi ladon ja koneet Nokkakylässä
Suurehko maatalouskäytössä
oleva lato syttyi tuleen uuden-
vuodenaattona hieman en-
nen puolta yötä Nokkakylässä
Vammalassa. Palo sai alkun-
sa ilotulitteen lennettyä hei-
nien sekaan. Ladon palamista
edisti siellä varastoituna olleet
heinät, pahnat ja muu palava
irtain.
Lato paloi maan tasalle ja
tuli tuhosi suuren määrän eri-
laisia koneita ja laitteita. Paloa
oli sammuttamassa kolme pa-
lokunnan yksikköä, joista kak-
si oli palon luonteesta johtuen
säiliöautoja. Lisävesi otettiin
irtoruiskulla läheisestä Lie-
kovedestä. Jälkisammutustyöt
jatkuivat yön yli aina uuden-
vuodenpäivään saakka.
Esa Sirviö, Mouhijärvi
Vuodesta toiseen
Vuosi sitten aloittaessani työs-
kentelyn Mouhijärven kun-
nan palveluksessa ei pieneen
mieleenkään noussut ajatusta
siitä, mitä kaikkea tuleva vuo-
si voisi sisällään pitää. Tuli jäl-
leen todistetuksi, että tulevai-
suutta on vaikea ennustaa eri-
tyisesti tuntemattomassa ym-
päristössä. Mikäli syntyneet
kuviot olisivat olleet tiedos-
sa, niin ehkä omat askelmer-
kit olisivat löytäneet erilaisen
lähtöpisteen.
Kaiken kaikkiaan työn-
täyteinen ja selvityspainottei-
nen vuosi on tätä kirjoittaessa
aikalailla takana ja katseet al-
kavat olla jälleen kerran tule-
vassa. Henkilökohtaisesti ku-
luneen vuoden tapahtumat
ovat olleet erittäin mielenkiin-
toisia, joskin osittain raskaita
ja tietyllä tapaa myös tuskal-
lisia. Ei ole mitenkään erityi-
sen hohdokasta olla kunnan
lakkauttamistalkoissa mainet-
ta saanut henkilö. Mutta jo-
kaisen meistä on oma ristinsä
kannettava.
Kohti Sastamalaa
Joka tapauksessa vaiherik-
kaan vuoden lopulla joulu-
kuussa valtuustomme päätti
kahteen kertaan yhtä ”reilulla
marginaalilla”, että Mouhijär-
ven kunta tulee olemaan yk-
si osa Sastamalan kaupungis-
ta vuoden 2009 alusta lukien.
Molemmat äänestykset olivat
siis erinomaisen tiukkoja pää-
tyen 11-10 puolesta.
Tulos kertoo sen, että mor-
sian ei päätöksentekohetkellä
miellyttänyt kosijan kaikkia
osapuolia ja joukoissa saattaa
olla muutamia, jotka olisivat
halunneet Mouhijärven jatka-
van villinä ja vapaana poika-
miehenä itsellisen itsenäisenä.
Valtuutettujen äänijakauma
kertoo todennäköisesti myös
kuntalaisten kahtia jakautu-
neisuuden asian ympärillä.
Allekirjoittaneesta on selvi-
tyksen aikana ehkä ulkopuoli-
sille välittynyt kuva, että oli-
sin pystynyt toimimaan kun-
tafuusion kätilönä pelkästään
yhteen suuntaan. Viimeis-
tään tässä on hyvä todeta, et-
tä itselläni ei ole ollut missään
vaiheessa suurempia intohi-
moja taikka antipatioita yh-
täkään mahdollista kumppa-
nia kohtaan ja valmistelussa
on pyritty noudattamaan joka
tilanteessa valtuuston enem-
mistön tahtoa. Mikäli olisi ol-
lut olemassa selkeä tahtotila
itsenäisyyden linjan jatkami-
sella pitempään kuin vuoden
tai kaksi, niin se olisi varmasti
ollut myös erittäin houkuttele-
va vaihtoehto. Itsenäisenä jat-
kamiseen olisi tarvittu kaikis-
ta kovin rutistus sekä kaikista
kovimmat päätökset ja sitten-
kään itsenäisyyden säilymisen
lopputulosta emme olisi var-
muudella tienneet. Oma tul-
kintani on se, että todellisen
itsenäisyyden puolustajat oli-
vat loppumetreillä hyvin har-
vassa ja keskustelu sekä mieli-
piteet liikkuivat enemmän tai
vähemmän suuntautumisky-
symyksessä. Suuntautumiseen
liittyvät kysymykset olivat
ja ovat Mouhijärvelle luon-
nollisia, kun otetaan huomi-
oon maantieteellinen sijain-
timme sekä poliittinen peli-
kenttä. Keskellä suuntavaih-
toehtoja sekä mielipiteitä me
työntekijät jouduimme kyl-
lä välillä melkoiseen painee-
seen sekä puristukseen, mut-
ta kaikki tiedämme, että hii-
lestäkin muodostuu timant-
ti riittävän kovassa paineessa.
Joka tapauksessa valtuusto on
nyt sanansa sanonut ja ajatuk-
set tulisi suunnata vähitellen
tulevaan.
Nyt edessämme oleva tule-
va vuosi on aika, jolloin näistä
näkemyseroista suunnan suh-
teen pitäisi pystyä luopumaan
yhteisen hyvän aikaansaami-
seksi. Kaikille tulisi löytyä yh-
teiset askeleet häävalssin ka-
jahtaessa soimaan lopullises-
ti vuoden kuluttua. Mitä suu-
remmalla todennäköisyydellä
meillä Mouhijärvellä mielipi-
de-erot ovat edelleen esillä ai-
nakin alkuvuodesta, koska lie-
nee selvää, että valtuuston pää-
töksestä tehdään valitus. Mah-
dollisen valituksen käsittely ja
vastineet siihen estänevät yk-
seyden syntyä kaikin puolin
tavalla, joka voi osaltaan jo-
pa halvaannuttaa kunnan toi-
mintaa vuoden alkukuukausi-
en aikana. Toivotaan, että tä-
män ajan ylitse päästään tutul-
la fraasilla, että asiat riitelevät
eivätkä henkilöt. Kunnan on
kuitenkin elettävä myös nor-
maalia elämää, sen on pystyt-
tävä tekemään sekä suurempia
että pienempiä päätöksiä, joil-
la on kuntalaisillemme mer-
kittäviä painoarvoja. Viimeis-
tään silloin, jos valtioneuvosto
tekee myönteisen päätöksen
Sastamalan kaupungin perus-
tamisesta, tulee kaikkien siir-
tyä köyden samaan päähään
vetämään samaan suuntaan.
Futurologiaa
muutoksessa
Ensi vuosi kuluu uuden kau-
pungin organisaation rakenta-
misessa sekä täyteen valmiu-
teen saattamisessa. Kolmen
nykyisen kunnan toiminto-
jen saattaminen yhteen ei tule
olemaan millään muotoa pie-
ni juttu. Hyvänä pohjana työl-
le on onneksemme olemassa
varsin perusteelliset sopimus-
asiakirjat, jotka toimivat erin-
omaisina suuntaviittoina tule-
vaan. Uuden kaupungin syn-
nyttäminen vaatii kuitenkin
suuren määrän luottamusta
sekä luovuutta ja kompromis-
sikykyä niin päättäjiltä kuin
työntekijöiltäkin. Kaikkien
osapuolten on opittava luot-
tamaan toisiinsa ja ilman tä-
tä oppimista ei voi syntyä sitä
mitä tavoittelemme. Edessäm-
me on suuri muutos, joka vi-
rallisesti astuu voimaan vuon-
na 2009, mutta valmistautu-
minen siihen on aloitettava pi-
kaisesti jo tulevana vuonna.
Futurologiassa eli tulevai-
suuden ennustamisessa on
kolme peruselementtiä. En-
sinnäkin on pohdittava mitä
mahdollisia ja todennäköisiä
vaihtoehtoja tulevaisuus si-
sältää. Toiseksi on pohdittava
mitä tiedämme näistä vaihto-
ehdoista ja niiden toteutumi-
sesta. Kolmanneksi on tiedos-
tettava mitä haluamme tapah-
tuvaksi ja mihin vaihtoehtoon
pyrimme. Näihin elementtei-
hin on löydettävä vastaukset,
jotta tulevaisuutta voidaan ta-
valla tai toisella ennustaa. Kun
vielä tiedämme, että ennus-
teilla on usein tapana toteut-
taa itseään niin kolmas kohta
on tällöin erinomaisen tärkeä.
Kun luemme Satamalan
nettisivujen keskustelupals-
taa, niin sieltä löytyy hyvin ar-
vokkaita kannanottoja näihin
tulevaisuuden ennustamisen
elementteihin. Siellä on pal-
jon arvioita mahdollisista ja
todennäköisistä tulevaisuu-
den vaihtoehdoista, joiden
ääripäät ovat hyvin kaukana
toisistaan. Toiset ovat ilmei-
sesti kirjoittaneet ihastukses-
sa ja toiset vihastuksessa; yh-
den kirjaimen ero tunnetilassa
näyttää vaikuttavan tekstisi-
sältöön valtavan paljon. Kes-
kustelupalstalla on ennustuk-
sia myös toiseen kohtaan, jos-
kin huomattavasti vähemmän
kuin ensimmäiseen. Näissä-
kin kommenteissa ääripäät
ovat hirvittävän kaukana toi-
sistaan. Merkille pantavaa on,
että tähän saakka olleissa kan-
nanotoissa kolmanteen koh-
taan ei keskustelupalstalla ol-
la vielä oikein kunnolla pääs-
ty. Keskustelu on pitäytynyt
vielä nykyisten kuntien vaih-
toehtopyrkimysten tarkaste-
luna. Mielestäni olisi hyvä, et-
tä keskustelu jatkuisi ja jossain
vaiheessa siirryttäisiin siihen,
millaisen tulevaisuuden kuvan
haluamme Sastamalan kau-
pungille. Ilman selkeää näke-
mystä siitä, millaisen uuden
kaupungin tahdomme olevan
tulevaisuudessa, meillä ei ole
selvää ennustetta tulevaisuu-
den vaihtoehdoista. Haasteita
tulee olemaan jatkossakin ai-
van kuten aiemminkin, mutta
nyt pitää nostaa esille se mer-
kityksellisyyden ero kuntalii-
toksen ja uuden kaupungin
perustamisen välillä. Kaikilla
mukana olevilla on mahdolli-
suus ottaa osaa uuden toimin-
takulttuurin synnyttämiseen,
jonka kautta voimme pölläyt-
tää perinteistä ajatusmallia
kuntaelämän byrokraattisuu-
desta, kyynisyydestä sekä har-
maudesta. Onnistuminen täs-
sä vaatii arvomaailman tarkas-
telua, sitoutumista sekä avoin-
ta kommunikaatiota ja näissä
on tavoitetta kerrakseen vuo-
delle 2008. Kun uudelle vuo-
delle on tapana tehdä monen-
laisia lupauksia, niin nyt olisi
tässä mainio lupauksen kohde
meille kaikille. Mikäli valtio
tekee lopullisen myönteisen
päätöksen Sastamalan kau-
pungin perustamisesta, luvat-
kaamme kaikki olla eteenpäin
ja yhteiseen päämäärään pyr-
kiviä sastamalalaisia. Toden-
näköisesti matkalla päämää-
räämme tapahtuu kompaste-
luja, mutta kaikki tiedämme,
että kompastelu voi estää kaa-
tumisen.
Lopuksi haluan kiittää
kaikkia yhteistyötahoja, joi-
den kanssa olen saanut teh-
dä työtä vuoden 2007 aikana.
Erityinen kiitos Mouhijärven
kunnan työntekijöille sekä
luottamushenkilöille. Plussa-
pisteet myös kotiväen koriin,
joka on ollut kiitettävästi mu-
kana kiihkeässä rytmissä.
Toivotan kaikille lukijoille
oikein menestyksellistä vuot-
ta 2008.
Kortiton
rattijuoppo
Säkylässä
Sunnuntaina klo 00.30 aikaan
Kokemäen kihlakunnan po-
liisipartio tavoitti normaalin
partioinnin yhteydessä ratti-
juopon Säkylässä Rantatiellä.
Henkilöauton kuljettaja, säky-
läläinen 1981 syntynyt mies-
henkilö, puhalsi törkeän rat-
tijuopumuksen rajan ylittävät
lukemat 1.65 promillea. Kul-
jettajalla ei ollut voimassa ole-
vaa ajokorttia.
Säkylässä
puhkottiin
renkaita
Säkylässä Jukantie 2 pihassa
olleesta kahdesta henkilöau-
tosta puhkottiin renkaita lau-
antain ja sunnuntain välisenä
yönä kello 01.00-02.00 välil-
lä. Tekijästä ei ole varmuut-
ta. Mahdolliset havainnot voi
soittaa Kokemäen poliisin päi-
vystykseen 07 187 47 555.
Auto lähti käsistä,
vanhus loukkaantui
Kokemäkeläinen 1987 synty-
nyt nuorukainen ei pystynyt
pitämään autoaan hallinnassa
uudenvuodenaattona kello 14
tienoilla. Auto lähti Kokemä-
en liikekeskuksen pysäköin-
tialueella hallitsemattomaan
sivuluisuun törmäten jalan-
kulkijaan. Alle joutui vuon-
na 1932 syntynyt paikallinen
mies, joka loukkaantui saaden
avomurtuman jalkaansa.
Ilotuliteilkivaltaa
Huittisissa ja Vampulassa
Kokemäen poliisin mukaan ilotulitteilla tehtiin vuodenvaih-
teessa ilkivaltaa ainakin Huittisissa ja Vampulassa. Huittisissa
ilkityöt kohdistettiin rivitalon viemäriputkistoon ja Vampulas-
sa postilaatikoihin. Lisäksi Huittisissa oli rikottu autosta kaikki
ikkunat ja lamput.
Rattijuoppo kiinni
Itsenäisyydentiellä
Vammalan poliisin haaviin
jäänyt vuoden ensimmäinen
rattijuoppo tavoitettiin jo uu-
denvuodenyönä kello 03.00.
Itsenäisyydentiellä autoillut
mieshenkilö puhalsi poliisin
alkometriin 0,78 promillen
lukemat.
Postilaatikoita rikki
Vammalassa ja Äetsässä
Uudenvuoden juhlinnassa ha-
josi ainakin kaksi postilaatik-
koa.
Vammalan poliisi sai il-
moitukset Äetsästä ja Roisma-
lasta.
Sastamalavalmistelun kuntajohtajat...
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...24