12
Keskiviikko tammikuun 9. 2008
Jukka-Pekka Palviaisen
luoma Reino nousee
näyttämölle Raumallakin
Hannu Virtanen
Miltäpä tuntuisi nähdä kir-
joittamansa romaanin henki-
löt ensi-illassa kaupunginteat-
terin näyttämöllä omana syn-
tymäpäivänään?
Vammalalainen Jukka-
Pekka Palviainen tietää, sil-
lä hänen esikoisromaanin-
sa pohjalta tehty Nimeni on
Reino -näytelmä sai ensi-il-
tansa Hämeenlinnan kau-
punginteatterissa 22. syys-
kuuta, kun kirjailija itse täyt-
ti 40 vuotta.
-Oli upea kokemus nähdä,
että oman pään sisällä ja työ-
huoneen hämärissä kehitetyt
henkilöt olivat verta ja lihaa -
varsinkin, kun ne olivat sellai-
sia, millaisiksi olin ne kirjoit-
tanut.
Eläinkaupan myyjänä työs-
kentelevä kolmekymppinen
Reino on lapsen tasolle jäänyt
elämän tarkkailija, joka kom-
mentoi suorasukaisella taval-
la ympärillään olevia ihmisiä
ja tapahtumia. Reino raken-
taa itselleen maailmankuvaa
naistenlehtien, suomirockin
ja ympäröivien ihmissuhtei-
den ikuisista totuuksista.
Vieraat ihmiset ymmär-
tävät hänet yhtä väärin kuin
Reino ymmärtää heidät, mut-
ta Reinon lähipiiri arvostaa
häntä sellaisena kuin hän on.
Erityisesti Reinon persoona
vetoaa naisiin, jotka näkevät
miehen kuoren alla asuvan
pikkupojan.
Näytelmälle alku
lehtiarvostelusta
Reino ilmestyi 2003 ja oli eh-
dolla Helsingin Sanomain
vuoden paras esikoisteos -
palkinnon saajaksi. Hesariin
juontavat tavallaan myös näy-
telmäsovituksen juuret.
-Kun Reino arvosteltiin
Helsingin Sanomissa, kriitik-
ko Suvi Ahola lopetti arvion-
sa jotenkin niin, että kyllä Rei-
nosta tv-sarjan dramatisoisi
helposti.
-Ohjaaja Pekka Milono" oli
lukenut arvion, innostui siitä,
luki romaanin ja olisi halun-
nut tehdä siitä kuvattavan ju-
tun. Synopsis tehtiinkin, mut-
ta rahoitusta ei löytynyt.
Milono" kuitenkin antoi
vihjeen kirjasta teatteriohjaa-
ja Heikki Paavilaiselle. Hän
luki kirjan, innostui lukemas-
taan ja lupasi ohjata siitä näy-
telmän joko Raumalle tai Hä-
meenlinnaan.
Hämeenlinnan Kaupun-
ginteatteri vierailee Raumalla
ensi keväänä, jolloin Nimeni
on Reino esitetään kaupun-
ginteatterissa neljä kertaa 10.-
12. huhtikuuta. Näytelmän on
Palviaisen romaanin pohjalta
käsikirjoittanut Veera Tyhtilä.
Pikkupoika
halusi kirjoittaa
Palviainen sanoo kirjoitta-
neensa pikkulapsesta asti ja
nauttineensa koulussa kauno-
kirjoitustunneista.
-Kun vihkoihin jäi tyhjiä
sivuja, keksin niihin lomilla
omia tarinoita. Kirjoittaminen
on aina ollut läsnä ja luontai-
nen tapa ilmaista itseäni.
Ensimmäisen inspiraatio-
kokemuksen saadessaan hän
epäilee olleensa 10-12 -vuo-
tias.
-Olin kaverin kanssa leik-
kimässä, kun yht’äkkiä alkoi
mieleeni tulla tarinaa ja lop-
pusointua. Minun oli pakko
juosta kotiin ja laittaa se pa-
perille.
Palviaisen lapsuuden ja
nuoruuden maisema Rauma
on mukana hänen kirjoissaan.
-Ihmistä muokkaavat nuo-
ruusvuodet ovat kovin tärkei-
tä. Olen tehnyt sellaisen rat-
kaisun, että koska en voi fyy-
sisesti olla siellä, olen usein
henkisesti siellä.
-Päiväkerho oli samalla ka-
dulla, missä asuin. Muutaman
sadan metrin päässä oli ala-as-
te, jonka vieressä oli yläaste ja
lukio. Opiskelin lastentarhan-
opettajaksi Raumalla ja kävin
armeijan Kuuskajaskarissa,
joten suuresta maailmasta en
tiennyt mitään.
-Rauma on hyvän kokoinen
paikka asua. Se on helposti
hallittavissa, mutta kuitenkin
sen verran iso, että sieltä löy-
tyy kaikenlaista toimintaa.
Ajaessaan nyt Vamma-
lan ja Rauman väliä Palviai-
nen ei osaa sanoa, kumpaan
suuntaan hän on kotimatkal-
la. Niin tai näin, Vammalassa
Marja ja Jukka-Pekka Palviai-
sen perhe on karttunut tyttä-
rillä Inka ja Roosa.
Lastentarhan-
opettajaksi
-Äitini oli perhepäivähoitaja,
ja meillä oli koko kouluaikani
lapsia hoidossa. Monesta lap-
sesta se voi olla taakka, mut-
ta minusta oli hauskaa, että
meillä oli muksuja. Touhusin
heidän kanssaan ja autoin äi-
tiä, jos pystyin.
-Olin kirjoitusten jälkeen
postissa töissä ja mietin, mitä
tekisin elämälläni. Toisistaan
tietämättä moni tuttuni sanoi,
että minulle voisi sopia las-
tentarhanopettajan homma.
Hain harjoittelijaksi päiväko-
tiin, ja tykkäsin siitä hirveäs-
ti. Hain koulutukseen ja pää-
sin sisään.
-Tulimme vaimoni kanssa
90-luvun alussa työn perässä
Vammalaan. Vaimo sai opet-
tajanpaikan Varilan koulusta.
Minulla oli armeija edessä.
Ensimmäisen viran Palvi-
ainen sai Äetsästä mutta läh-
ti pian armeijaan. Hän ha-
ki sittemmin töitä lähempää
Vammalasta ja saikin paikan
Muistolan päiväkodista, jos-
sa aloitti työnsä armeijan jäl-
keen.
Kirjoittaminen ja kirjaili-
jan työ alkoivat kuitenkin ve-
tää puoleensa.
Kirjoittajasta
kirjailijaksi
-Olin tamperelaisen runoili-
jan, Risto Ahdin oppilaana 90-
luvulla. Minusta piti tulla ru-
noilija. Ajattelin, että minulla
ei ole pitkäjänteisyyttä proo-
san kirjoittamiseen.
-Jossain vaiheessa koin, ett-
en oikein tiennyt, mitä runoil-
lani halusin sanoa. Kokeilin
proosan kirjoittamista, ja se
vei mukanaan.
-Sitten sain kustannussopi-
muksen ensimmäisestä kirjas-
tani ja pieniä apurahoja. Aloin
toteuttaa lapsuudenaikaista
haavettani siitä, että kirjoitta-
malla voisi elää.
-Ei se leipä leveä ole, mut-
ta onpahan saanut tehdä,
mistä on haaveillut ja mikä
tuntuu tällä hetkellä oikeam-
malta. Jos vaimolla ei olisi
vakituista kuukausipalkkaa,
kyllähän tämä olisi täysin
mahdotonta. Vuosi kerral-
laan on katsottu.
-Kustannusmaailma kove-
nee koko ajan. Apurahajärjes-
telmä on aivan ehdoton, sillä
kirjojen myynnillä ei Suomes-
sa monikaan elä.
Kerran runoilijaksi aiko-
nut, nyt romaanikirjailijaksi
päätynyt ja draaman kirjoit-
tamisesta kiinnostunut Jukka-
Pekka Palviainen ei sulje tu-
levaisuudesta pois muitakaan
kirjoittamisen lajeja.
-Kaikki on mahdollista.
Leipä on niin murusina maa-
ilmalla.
Jukka-Pekka Palviainen on voinut toteuttaa lapsuuden haaveensa ja ryhtyä kirjailijaksi. Hän on haastateltavana Ra-
dio Mantassa huomenna torstaina kello 14.15.
Palviainen on kirjoittanut neljä romaania: Reino (2003), Hedelmäpeli (2005), Harkin-
ta-aika (2007) sekä Rokkirehtori ja Rämäpäät (lastenromaani, 2007).
Nimeni on Reino -näytelmän on Palviaisen romaanin pohjalta käsikirjoittanut Veera Tyhtilä ja ohjannut Heikki Paavilainen. Kuvassa ovat Si-
nikka Salminen ja Jani Koskinen Hämeenlinnan Kaupunginteatterista.
Olin kaverin kanssa
leikkimässä, kun yht’äkkiä
alkoi mieleeni tulla tarinaa
ja loppusointua. Minun oli
pakko juosta kotiin ja laittaa
se paperille.
Äitini oli perhepäivähoitaja,
ja meillä oli koko kouluaikani
lapsia hoidossa. Monesta
lapsesta se voi olla taakka,
mutta minusta oli hauskaa,
että meillä oli muksuja.
Touhusin heidän kanssaan ja
autoin äitiä, jos pystyin.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11 13,14,15,16,17,18,19,20,21,22,...28