10
Keskiviikko tammikuun 16. 2008
Vammalassa
koulutetaan
kumialan osaajia
Aukusti Vatanen
Vammalan ammattikoulus-
sa on voinut opiskella vuoden
2000 syyslukukaudesta alkaen
kumituotevalmistajan tutkin-
toon. Vammala on toistaiseksi
ainoa paikka, jossa alaa opete-
taan. Alkukankeuden jälkeen
myös yhä useampi nuori on
huomioinut kumialan tarjo-
aman mahdollisuuden suun-
tautumistaan miettiessä. Ku-
mialan ammattikoululinjaa
kehitetään oppilaitoksen ja
alan yritysten välisessä tiiviis-
sä yhteistyössä. Maanantaina
Vammalan ammattikoululla
oli kumialan tutustumispäivä,
jossa Sylvään yläkoululaiset ja
ammattikoulun opiskelijat sai-
vat lisää informaatiota alasta.
- Jokaiselle ammattikou-
lusta valmistuvalle löytyy töi-
tä alalta, toteaa Teknikum Oy:
n henkilöstön koulutus- ja ke-
hittämispäällikkö Jukka Tuo-
minen.
Suomalainen kumiteolli-
suus on keskittynyt vahvas-
ti Pirkanmaan-alueelle. Alan
yritykset joutuivat koulutta-
maan työntekijänsä itse, en-
nen kuin Vammalan ammat-
tikoulussa aloitettiin alan
opetus. Työvoiman kysynnän
vuoksi myös Nokialla ollaan
aloittamassa alan koulutus.
- Nuorten täytyy ymmärtää
nykyistä paremmin, että hy-
vän palkan voi saada muuten-
kin kuin korkeakoulututkin-
non hankkimalla, toteaa Vam-
malan seudun ammatillisen
koulutuksen kuntayhtymän
johtava rehtori Antti Lahti.
Kumialan koulutus tapah-
tuu tiiviissä yhteistyössä alan
yritysten kanssa. Koulutukseen
kuulu isona osana käytännön
harjoittelu. Yritysten innostuk-
sesta jotain kertoo se, että ne
ovat tukeneet Vammalan am-
mattikoulua myös rahallisesti
koneiden hankinnassa. Kou-
lulle ollaan hankkimassa vas-
taavanlaisia koneita, kuin alan
yrityksistäkin löytyy.
Vammalan ammattikoulun
kumilinjan opiskelijat ovat jo
siirtyneet Tyrvään käsi- ja tai-
deteolliselta oppilaitokselta
vapautuneisiin opetustiloihin,
joihin myös uudet koneet tul-
laan sijoittamaan. Uusittu ku-
miosasto on oppilaiden käy-
tössä kokonaisuudessaan ensi
syksynä.
Kotimainen
erikoisosaaminen
kunniaan
Kumiala on samassa tilantees-
sa, kuin moni muukin koti-
Teknikum Oy:n henkilöstön koulutus- ja kehittämispäällikkö Jukka Tuominen kertoo kumialan mahdollisuuksis-
ta.
mainen teollisuudenalue. Yri-
tysten elinehtona on ulko-
mailla tapahtuva tuotanto. Tä-
mä ei kuitenkaan tarkoita sitä,
että työt tulisivat loppumaan
kotimaasta.
- Niin sanottu massatuo-
tanto tapahtuu väistämättä
ulkomailla. Kotimaassa ta-
pahtuvassa tuotannossa tul-
laan tulevaisuudessa panos-
tamaan yhä enemmän eri-
koisosaamiseen, toteaa Juk-
ka Tuominen Teknikum Oy:
stä.
- Vammalassa tapahtuva
koulutuksen taso on hyvää ja
se tulee yhteistyössä yritysten
kanssa vain paranemaan, Tuo-
minen jatkaa.
Vammalan ammattikoulul-
la pidettyyn kumialan nuor-
ten infotilaisuuteen osallistui
myös kansanedustaja Arto Sa-
tonen.
- Työelämän ja koulujen
yhteistyö on tärkeää, jotta
kouluista valmistuisi oikean-
laista osaamista, Satonen pai-
nottaa.
- Talouskasvun ja eläköity-
misen vuoksi nyt opintojaan
aloittavilla nuorilla on edes-
sään hyvät työllisyyden näky-
mät, hän jatkaa.
Anttilan ”Olympiakuumetta”
hurmaa pian Savonlinnassa
Pauliina Parto
Kokemäkeläinen
kirjaili-
ja Pentti Anttila huomasi pa-
ri vuotta sitten, etteivät olym-
piavuoden 1952 tapahtumat
ole vielä päätyneet näyttämöl-
le saakka.
-Vuosi oli kuitenkin yk-
si tärkeimmistä Suomen rau-
hanajan historiassa. Silloin
saatiin suuret sotakorvaukset
maksettua ja Helsingin Olym-
pialaiset oli iso tapahtuma.
Armi Kuuselan valinta Miss
Universumiksi kruunasi kai-
ken, Anttila sanoo.
Olympialaisten avajaisjuh-
lassa oli koolla 70 000 hen-
keä ja koko kansa osallistui
talkoisiin tavalla tai toisella.
-Tämä aihe pyöri mielessä-
ni. Sain näytelmän valmiiksi
kesäkuussa ja lähetin sen he-
ti Näytelmäkirjailijaliittoon.
Liitto laittoi tekstin eteenpäin
internetiin, josta sen poimi
omakseen savonlinnalainen
Teatterimylly, iso ryhmä, jo-
hon kuuluu toista sataa aktii-
vista tekijää. Hanke sai vielä
uutta kantavuutta, kun yhteis-
työkumppaniksi tuli Savonlin-
nasali, jossa on 800 katsomo-
paikkaa, kirjailija kertoo.
Olympiakuumetta -näytel-
män harjoittelu on edennyt
Savonlinnassa jo siihen pistee-
seen, että kantaesitys nähdään
26. tammikuuta.
Savonlinnalaisia näytel-
mässä miellytti niin ikään ai-
heen vähäinen aiempi käsit-
tely.
-Tätä aikaa, olympialaisia ja
olympiakuumetta on käsitelty
hirmu vähän. Myös sen kan-
sanomaisuus viehätti, kertoo
Teatterimyllyn tiedottaja Mik-
ko Nurmela. Hänen mukaan-
sa Olympiakuumetta on erito-
ten eläkeläisyleisölle suunnat-
tua komediaa.
-Odotukset ovat korkealla.
Meillä käy talvisin hyvin vä-
keä, ja uskon, että tätä näytel-
mää eritoten tullaan seuraa-
maan laajalti.
Koko kansa kuumeessa
Olympiakuumetta -näytelmän
keskiössä nähdään koko jouk-
ko mielenkiintoisia hahmoja:
19-vuotiaalla Tähtisen Pekalla
on kaksi heilaa. Ruotsissa töis-
sä ollut Karoliina tulee kotiky-
lälle, ja toinen tyttö on hert-
tainen Marjaana. Talon vaaria
huvittaa nuorten lemmenlei-
kit. Kolina on sotaveteraani ja
Venneri joutomies. Mutta mi-
kä on Koistinen? Mies puhuu
kuin korkeasti oppinut, mutta
on mukana kolmikon ryyppy-
touhuissa.
Opettaja Martti lähtee vai-
monsa kanssa olympialaisiin.
Sitä ennen he viettävät isän-
nän ja emännän kanssa juhan-
nusta saaressa.
Erehdyttävästi Armiamuis-
tuttava nainen laittaa miesten
päät pyörälle.
Taimi ja Anna ovat remp-
seitä naisia, jotka sanovat mi-
tä ajattelevat.
Silakkakauppias Kala-Man-
ta tietää konstit, joilla kauppa
lähtee käyntiin.
Konstaapeli Ketonen etsii
jotain, mutta mitä? Metsän
keijut ja menninkäiset tanssi-
vat juhannusyön tanssin.
Tapahtumat
sijoittuvat
olympiakesään 1952. Uusi ai-
ka on koittanut, koko kansa
on kuumeessa.
Kaikki haluaisivat mennä
kisoihin. Nuoret omaksuvat
länsimaisen elämäntyylin, pä-
rinäpojat ja surinasussut vii-
lettävät moottoripyörillään.
Elämä on vilkasta, iloista ja
railakasta.
Uusi musiikki soi kaikkial-
la, ja salakaupassa on puola-
laista spriitä, Varsovan lau-
lua.
Tuottoisa kirjailija
Savonlinnasalin lavalla roo-
leissa nähdään yhteensä 17
näyttelijää. Näytelmän ohjaa
Raija Meklin.
-Lienee aika harvinaista,
että satakuntalaisen näytel-
mäkirjailijan uutta näytelmää
esitetään maakunnan ulko-
puolella. Nyt se tapahtuu ai-
ka mittavissa puitteissa, Ant-
tila sanoo.
Näytelmän ennakkolipun-
myynti on alkanut, ja sen hoi-
taa Lippupiste Oy. Olympia-
kuumetta nähdään Savon-
linnassa kaikkiaan 12 kertaa.
Viimeinen esitys on 4. maa-
liskuuta.
Pentti Anttila on ollut tuot-
toisa näytelmäkirjailija. Hänen
aiempia teoksiaan on nähty jo
kymmenillä paikkakunnilla
eri puolilla maata.
Suosituin näytelmistä on
tähän mennessä ollut Koti-
rintamalla, jonka on kaikki-
aan 11. kesäteatterissa nähnyt
22000 katsojaa.
Olympiakuumetta on täynnä mielenkiintoisia hahmo-
ja. Vasemmalta emäntä (Ulla Sairanen), Venneri (Jorma
Kokkonen), vanha isäntä (Reino Yrjänä) sekä Koistinen
(Veijo Suvanto).
Sotkasta saat Plussaa
Tervetuloa
toteamaan
Sotkan
pysyvä
edullisuus
395
,-
Sotkan
patjanvaihtopalvelu sisältää:
• kotiinkuljetus kaupan päälle!
• vaivaton vanhan patjan poisvienti
(käsittelymaksu 15,-)
• patjanvaihtoviikot 27.12.-31.1.
Kuljetamme vanhan patjasi vaivattomasti pois! Ostaessasi joustinpatjan, joustinsängyn,
moottorisängyn tai jenkkisängyn sijauspatjalla saat kotiinkuljetuksen
kaupan päälle! Kuljetus kaupunkialueella ja ympäristökuntiin suunta-
kuormissa. Ei koske aiemmin tehtyä kauppaa, sänkyä tai vesisänkyä.
Osta mitä vain, voit saada jopa
10 kk KOROTONTA JA
KULUTONTA MAKSUAIKAA!
10 kk korottoman jakson jälkeen K-Plussa MasterCard -kortin todellinen vuosikorko
2000 euron luotolle on 15,24 % (1/08). Luoton myöntää OKO Pankki Oyj.
osissa ilman korkoa ja kuluja
40,-/kk
x 4 + 39,- = 199,-
WING
-vuodesohva
• Cleo-uutuusverhoilu
199
,-
Etu
30,-
Plussa-kortilla
Ilman korttia 229,-
2 kpl
PISCINA SAANA
-joustinpatjoja 80x200 cm
• jämäkkä ja myötäilevä pussijousisto
1 kpl sijauspatja 160x200 cm
• muhkea 5 cm profiloitu vaahtomuovipehmuste
• irrotettava, pestävä päällinen
Kotimainen, pussijousitettu
joustinpatjapaketti
160x200 cm
osissa ilman korkoa ja kuluja
39,50/kk
x 10 = 395,-
NYT ON SOTKASSA
PATJANVAIHTOVIIKOT!
Lauttakylänkatu 4, Huittinen, puh. 02-560 7770, ma-pe 10-18, la 9-15
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...28