15
Keskiviikko tammikuun 16. 2008
Ilmastonmuutos hävittää
kymmenesosan Suomen lintulajeista
- Suomen vastuu Euroopan lintujen suojelussa kasvaa pohjoiseen siirtyvien lajien myötä
Eilen julkaistun tutkimuk-
sen mukaan ilmastonmuutos
hävittää vuosisadan loppuun
mennessä Suomesta yli 20 lin-
tulajia ja monet koko maassa
esiintyvät lajit siirtyvät pesi-
mään vain Pohjois-Suomeen.
Suomessa pesivien lajien ko-
konaismäärän ennustetaan
kuitenkin kasvavan, sillä run-
saasti uusia pesimälajeja levit-
täytyy Suomeen.
Tutkimus ”Climatic Atlas
of European Breeding Birds”
ennustaa Euroopassa pesivien
lintulajien levinneisyysaluei-
den siirtyvän vuosisadan lop-
puun mennessä keskimäärin
550 kilometriä kohti luodet-
ta ja levinneisyysalueen pie-
nenevän keskimäärin viiden-
neksellä.
Euroopan linnustollisen
runsauden painopiste siir-
tyy itäisestä Keski-Euroopas-
ta eteläiseen Suomeen ja lähi-
alueillemme, mutta jopa kym-
menillä lajeilla on huomattava
riski hävitä tällä vuosisadalla
Euroopan pesimälajistosta.
-Tutkimuksen tulokset li-
säävät luonnonsuojelun tar-
vetta. Ilmastonmuutos on
valtava uhka pesimälinnus-
tollemme, ja vastuumme Eu-
roopan linnuston hyvinvoin-
nista tulee kasvamaan, sanoo
suojelu- ja tutkimuspäällikkö
Teemu Lehtiniemi BirdLife
Suomesta.
Erityisesti eteläisten kos-
teikko- ja metsälajien en-
nustetaan leviävän Suomeen,
mutta samanaikaisesti monet
pohjoiset metsälinnut, suo-
linnut ja erityisesti tunturi-
linnut, kuten kiiruna ja pul-
munen, vähenevät tai kato-
avat pesimälinnustostamme
kokonaan. Muutamat nyky-
ään Etelä-Suomessa pesivät
lajit, kuten metso ja teeri, tu-
levat häviämään Etelä-Suo-
mesta.
Yksittäisten lajien esiinty-
misen ennuste on kuitenkin
selvästi epävarmempi kuin
tutkimuksessa saadut kes-
kimääräiset muutokset, sillä
tutkimuksessa ei ole voitu ot-
taa huomioon ilmaston lisäk-
si muita lintulajien esiintymi-
seen vaikuttavia tekijöitä.
-Ilmastonmuutoksen hi-
dastamistoimien tehostami-
sen lisäksi on huolehdittava
siitä, että lintupopulaatiot ovat
vahvoja nykyisillä esiintymis-
alueillaan, helpotettava niiden
mahdollisuutta siirtyä ja so-
peutua uuteen paikkaan.
Keinot ovat suojelualueet,
niiden väliset toimivat ekolo-
giset yhteydet sekä nykyistä
paremmin monimuotoisuut-
ta ylläpitävä maankäyttö suo-
jelualueiden ulkopuolella, sa-
noo Lehtiniemi.
-Julkaistu ennuste ei ota
huomioon muuttolintujem-
me talvehtimisalueiden muu-
tosten todennäköisiä vaiku-
tuksia. Lintujemme ja sitä
kautta myös meidän oma tu-
levaisuutemme voi olla nyt
julkaistua pelottavaa ennus-
tetta huonompikin, sanoo
Lehtiniemi.
Muutamat nykyään Etelä-Suomessa pesivät lajit, kuten metso, tulevat häviämään Ete-
lä-Suomesta. Kuva: Teemu Lehtiniemi.
Metson esiintymisalueet nyt...
...ja mahdollisesti tulevaisuudessa.
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...28