Page 13 - Alueviesti_32

13

Keskiviikko elokuun 5. 2009

vv

Otsikoiden takaa

• Hannu Virtanen

Uskomaton siirto

Minnesotan metsistä

Suomen luontoon 75 vuotta sitten

Voiko neljästä eläimestä, yhdestä uroksesta ja kolmesta

naaraasta, polveutua elinvoimainen ja terve, kymmenien

tuhansien yksilöiden kanta?

Kyllä voi. Valkohäntäpeuran tarina Yhdysvaltain Minne-

sotan metsistä Suomeen ja Vesilahden Laukon laitumille

(vain 13 kilometrin päähän silloisen Tyrvään rajalta) on

sanalla sanoen ällistyttävä.

!

Näinä elokuisina päivinä 75 vuotta sitten seitsemän vir-

ginianpeuran vasaa odotteli tarhassaan matkaa synnyin-

seudultaan uuteen ja tuntemattomaan maailmankolk-

kaan. Matkaa osasivat tietenkin näitä viattomia luonto-

kappaleita enemmän odottaa peuroja hoitaneet Verner

Saranen ja John Ketola.

He saattoivatkin nousta junaan yhdessä hoidokkiensa

kanssa 14. elokuuta 1934. Miehillä oli mukanaan kolme

urosvasaa ja neljä naarasvasaa. Laivaan eläimet saatiin

yhdeksän päivää myöhemmin.

Merimatka oli raskas ja vaati veronsa. Matkan aikana

uroksista kuoli kaksi. Kolmas urosvasa oli matkan jäl-

keen huonossa kunnossa.

Valkohäntäpeurat saapuivat Suomeen 8. syyskuuta 1934.

Laiva saapui Helsingin Katajanokalle, josta Laukon kar-

tanoon voitiin kuljettaa neljä naarasvasaa ja yksi urosva-

sa. Laukkoon saapuneet vasat olivat kuulemma elinvoi-

maisia mutta tavattoman laihoja.

!

Mutta mitä oikein oli moisen matkan taustalla?

Pohjois-Amerikkaan muut-

taneet suomalaiset vei-

vät uusille kotiseuduilleen

myös suomalaisen erähen-

gen. Uusilla jahtimailla vir-

ginianpeura tuli metsästä-

jille tutuksi. Heräsipä sikä-

läisillä erätulilla myös ajatus

siitä, että tällä riistaeläimel-

lä voisi olla jalansijaa myös

taakse jääneen kotimaan

kamaralla.

Ajatus amerikansuomalais-

ten lahjasta suomalaisil-

le metsästäjille sai talvella

1932 jo laajemman joukon koolle pohtimaan valkohäntä-

peurojen Suomeen siirtämisen käytännön toteuttamista.

Duluthissa toiminut Suomen konsuli E.A. Aaltio lähetti

Suomen Yleiselle Metsästäjäliitolle kirjeen, jossa hän toi-

voi, että liitto vastaanottaisi ja hoitaisi Minnesotasta lah-

joitettavat virginianpeurat.

Metsästäjäliitto sanoi vastauskirjeessään pitävänsä asiaa

yrittämisen arvoisena, vaikka epäilyjäkin siirron onnistu-

misesta metsästäjien piirissä esitettiin.

!

Peurat päätettiin pyytää Minnesotasta, vaikka alempien

rahtikulujen toivossa mietittiin myös peurojen hankki-

mista mantereen itäosista.

Suomessakin asiat olivat edenneet suotuisasti. Metsäs-

täjäliitto oli saanut maatalousministeriön myöntämän

maahantuontiluvan peuroille. Lisäksi kauppaneuvos Ra-

fael Haarla oli tarjonnut omistamiaan Laukon kartanon

maita Vesilahdelta eläinten sijoituspaikaksi. Siirtämistä

varten aloitettiin rahankeräys aloitettiin ja siirron yksi-

tyiskohtien suunnittelu.

Minnesotassa vasat saatiin pyydetyksi ja sijoitetuksi hoi-

totarhaan keväällä 1934. Metsästäjäliitto sai toukokuun

lopulla ilmoituksen siitä, että se voi valmistautua otta-

maan syyskuussa vastaan kuusi tai kymmenen peuran-

vasaa.

!

Merimatkasta selvinneiden viiden peuran uusi elinpiiri

oli Vesilahdella Pyhäjärven rannalla oleva kolmen heh-

taarin suuruinen aidattu tarha-alue. Peurat sopeutuivat

uuteen paikkaan, mutta niiden lisääntymisestä ei voitu

olla ollenkaan varmoja.

Juhannuksen jälkeen kesällä 1937 tapahtui odotet-

tu asia. Kesäkuun 26. ja 27. päivä huomattiin kahden

naaraan vasoneen. Molemmat olivat synnyttäneet yh-

den vasan, jotka myöhemmin paljastuivat urospuolisik-

si jälkeläisiksi.

Takaiskuksi voidaan lukea se, että yksi Suomeen siirre-

tyistä naaraista paljastui vasta Laukossa syntymäsokeak-

si. Tämä eläin löydettiin syksyllä 1937 tarhasta niin pa-

hoin raadeltuna, että se täytyi lopettaa.

!

Kaikki tarhassa olleet peurat pakenivat aitauksesta maa-

liskuussa 1938. Muut peurat saatiin palaamaan, mutta

uros jäi edelleen aitauksen ulkopuolelle.

Uroksesta tehtiin pian havaintoja jopa kymmenen kilo-

metrin päässä Laukosta. Onkin täysin mahdollista, että

tämä valkohäntäpeurojemme kantapukki pistäytyi elä-

mänsä aikana myös Tyrväässä ja Punkalaitumella, sillä

näihin pitäjiin ei ollut suorinta tietä matkaa kuin 13-18

kilometriä.

Maa- ja metsätalousministeriön luvalla loputkin peurat

päästettiin tarhasta 8. toukokuuta 1938. Uroksen lisäk-

si tämän jälkeen vapaana oli siis kolme naaraspeuraa ja

kaksi urosvasaa.

Ennen talvisodan syttymistä 1939 peurakanta oli kym-

menkunta yksilöä. Sotavuosilta 1939-1944 on varsin vä-

hän tietoa valkohäntäpeuroistamme, mutta ainakaan sa-

lametsästys tai kovat talvet eivät niitä nujertaneet.

Metsästäjäpiireissä kan-

nettiin kuitenkin huolta si-

säisellä siitoksella synty-

neestä peurakannasta, jo-

ta päätettiinkin täydentää

uusilla yksilöillä. Suomeen

tuotiin kahdella lennolla

yhteensä kuusi vasaa vuo-

den 1948 lopulla. Näis-

tä kaksi urosvasaa kuoli

muutaman kuukauden ku-

luttua.

Huhtikuussa 1949 jäljelle

jäänyt uros ja kolme naa-

rasta laskettiin vapaaksi. Tuolloin meillä oli jo satapäi-

nen peurajoukko, joten kukin voi ajatuksissaan puntaroi-

da sitä, oliko näillä myöhemmin tuoduilla eläimillä olen-

naista vaikutusta peurakantaamme ja sen perimään.

!

Ja vielä nimestä. Lajista on meilläkin käytetty monia ni-

miä, joista voidaan mainita vaikkapa virginianpeura, val-

kohäntähirvi, laukonpeura, punapeura ja Laukon pu-

napeura. Valkohäntäpeuran käyttö nimenä vakiintui

1960-luvulla. Myös metsästyslaki tuntee lajin valkohän-

täpeurana.

Kaikki maailman nisäkkäät suomeksi nimennyt ja vast-

ikään ehdotuksensa arvioitavaksi jättänyt nisäkäsnimis-

tötoimikunta on ehdottanut lajin uudeksi nimeksi valko-

häntäkaurista.

Tämän kirjoituksen tukena olen käyttänyt Juha K. Kai-

rikon kirjoittamaa, Jaakko Ruolan kuvaamaa ja Suomen

Metsästäjäliiton kustantamaan kirjaa ”Valkohäntäpeura”.

Suosittelen.

!

P.S. Viime tammikuun lopussa päättyneen jahdin aikana

maassamme saatiin saaliiksi yli 25 600 valkohäntäpeuraa.

!

”Onkin täysin mahdollista, että tämä valkohäntäpeuro-

jemme kantapukki pistäytyi elämänsä aikana myös Tyr-

väässä ja Punkalaitumella, sillä näihin pitäjiin ei ollut suo-

rinta tietä matkaa kuin 13-18 kilometriä.”

"

Voiko neljästä eläimestä,

yhdestä uroksesta ja kolmesta

naaraasta, polveutua

elinvoimainen ja terve,

kymmenien tuhansien

yksilöiden kanta?

Peurojen kannat ja

pyyntiluvat kasvussa

Hirvien

pyyntiluvat

odotetusti laskussa

Tulevasta hirvieläinten jahti-

kaudesta tullee Satakunnan

riistanhoitopiirin mukaan

edellisen vuoden tapaan var-

sin normaali, sillä hirvisaaliin

arvellaan nousevan myönne-

tyllä pyyntilupamäärällä lä-

hes edellisen jahtikauden ta-

solle, 2100-2200 hirven tietä-

miin, eli kauaksi muutaman

vuoden takaisista huippulu-

vuista. Vuonna 2002 kaadet-

tiin 5200 hirveä.

Valkohäntäpeuralupien pe-

rusteella syksyn ja alkutalven

2009-10 saalismäärän pitäisi

olla 5400-5500 eläintä.

Pyyntiluvanvaraisten hirvi-

eläinten metsästys alkaa syys-

kuun viimeisenä lauantai-

na, joka tänä vuonna on 26.9.

Hirviä metsästetään vuo-

den vaihteeseen asti. Peuro-

jenmetsästys päättyy vuoden

2010 tammikuun lopussa. Yh-

dellä pyyntiluvalla saa kaataa

aikuisen hirvieläimen tai kak-

si vasaa.

Hirvilupia 1753

Tänä vuonna hirvilupia myön-

nettiin 1753, mikä on 4,5 pro-

senttia vähemmän kuin vuot-

ta aiemmin. Riistanhoitopiirin

hirvikanta on viime vuosina

vakiintunut 2,5-2,7 yksilöön

tuhatta hehtaaria kohti. Kan-

ta oli viime talvena noin 2800

yksilöä.

Runsaimmin hirviä on ja

niitä tullaan myös verotta-

maan Rannikon hirvitalous-

alueella, jonne on myönnet-

ty keskimäärin kaksi pyynti-

lupaa tuhatta hehtaaria kohti.

Rannikon hirvikanta on sel-

keästi korkeampi piirin mui-

ta talousalueita, josta johtuen

myös hirvikannan verotus voi

olla siellä muita alueita korke-

ampi.

Pohjoisella talousalueella

lupia hirviä hirvien kaatoon

on 1,2 tuhannella hehtaarilla

ja eteläisellä talousalueella 1,6

tuhannella hehtaarilla.

Valkohäntäpeuralupia

4763

Valkohäntäpeuran pyyntilu-

pia myönnettiin 302 enem-

män kuin viime vuonna. Val-

kohäntäpeurakannat ovat run-

sastuneet erityisesti eteläisellä

hirvitalousalueella, jossa ta-

voitteena on kantojen lasku.

Se edellyttää lähes 4000 peu-

ran kaatoa.

-Yksistään Sastamalan ja

Punkalaitumen riistanhoi-

toyhdistysten alueilta on ta-

voitteena noin 2000 valkohän-

täpeuran kaadot, riistapäällik-

kö Mauri Krusberg mainitsee.

Peurojen aiheuttamat lii-

kenneonnettomuudet ovat

riistanhoitopiirin alueella ol-

leet viime vuosina 350-400

kolarin luokkaa. Suurin osa

peurakolareista sattuu loka-

joulukuussa, joten peurojen

metsästys pitäisi riistanhoito-

piirin mukaan saada käyntiin

täysimittaisesti heti 26. syys-

kuuta alkaen.

Edellisvuosien tapaan kuu-

sipeuroja metsästetään vain

Merikarvian, Noormarkun ja

Porin riistanhoitoyhdistysten

alueilla. Muualla riistanhoi-

topiirin alueella ei ole kuusi-

peuroja.

Lupamäärä tulevalle syk-

sylle on 21, jossa ei lähivuo-

siin verrattuna ole tapahtunut

merkittävää muutosta.

”Yksistään Sastamalan ja

Punkalaitumen riistanhoi-

toyhdistysten alueilta on ta-

voitteena noin 2000 valkohän-

täpeuran kaadot.”

Alkueläin tappaa

viherpeippoja

ruokintapaikoilla

Suomessa n sy systä 2008

havaittu viherpeippojen kuol-

leisuutta, jonka on aiheutta-

nut Trichomonas-suvun al-

kueläinloinen. Heinäkuussa

on Elintarviketurvallisuusvi-

rasto Eviraan ilmoitettu run-

saasti viherpeippojen jouk-

kokuolemia. Tiedossa olevat

kuolemat ovat tapahtuneet

Kalajoki-Porvoo -linjan lou-

naispuolella.

Lintujen kesäruokinta

syytä lopettaa

Yhteistä kaikille tapauksille

on, että ne on havaittu lintujen

tai oravien ruokintapaikoil-

la. Nimenomaan vi-

herpeipot ovat

kuolleet,

m u t t a

m y ö s

muita lajeja kuten pe ppoja on

kuollut. Useissa tapauksissa

viherpeippoja on kuollut kym-

meniä muutamassa viikossa.

Leviämisen estämiseksi

ruokinta tulisi keskeyttää ja

vesiastiat tyhjentää ja kuivata.

Ruoantähteet tulisi kerätä pois

Talvella tautia ei juuri esiin-

ny, koska pakkanen tappaa

lintujen ympäristössä olevan

loisen. Loinen ei tartu ihmi-

siin eikä nisäkkäisiin, mutta

koti-

eläiminä pidettä-

viin

lintuihin se voi

tarttua.

Ma am -

me pulu-

kannas-

sa on

Tr chomonas-loista ollut jo

pitkään. Puluja kuolee yksit-

täin Trichomonas-tartuntaan,

mutta viherpeipoilla todet-

tujen kaltaisia epidemioita ei

niillä ole havaittu.

Peippolinnuilla tartun-

ta voi aiheuttaa voimakkaan

tulehduksen, jonka takia lin-

tu ei pysty normaalisti niele-

mään. Heikentynyt lintu voi

lopulta kuolla nääntymällä tai

esimerkiksi toissijaisen bak-

teeritartunnan aiheuttamaan

verenmyrkytykseen. Loinen

tarttuu linnusta toiseen suus-

ta tulevan eritteen välityksellä

esimerkiksi ruokinta- ja juo-

mapaikoilla.

Vi h e r p e i p p o

(Carduelis chlo-

ris). Kuva Juha

Soininen.

Page 13 - Alueviesti_32_2009