22
Keskiviikko joulukuun 16. 2009
Jouluun kuuluu
itsetekemisen perinne
Marianna Langenoja
Huittisten Kansalaisopisto jär-
jesti tänäkin vuonna joulun
alla joulutyöpajan, joka kerä-
si reippaasti yli 20 askartelijaa.
Joulutyöpaja koostui kolmes-
ta pisteestä: korttien ja koris-
teiden askartelusta, kankaan-
painannasta ja jouluruusujen
työstöstä. -Kurssi on saanut
paljon kehuja sen puolesta, et-
tä täällä pääsee askartelemaan
monipuolisesti, tekstiilityön
opettaja Elina Kujala sanoi.
Iisa ja Liimo Välimäki tu-
livat äitinsä Anu Isokallion
kanssa tekemään kotiin jou-
lukoristeita. Perhe on käynyt
parin viime vuoden ajan jou-
lutyöpajalla, sillä muuten heil-
le ei jää yhteistä askarteluai-
kaa. Keramiikkaa työkseen te-
kevälle äidille on tärkeää, että
perhe pääsee toisinaan teke-
mään taidetta myös yhdes-
sä. Tällä kertaa Liimo tuput-
ti kankaalle dinosauruksen ja
Iisa oman nimensä erikoisilla
kirjaimilla.
Itsetehty on
kaikista hienoin
Pirkko Seppä tuli joulutyöpa-
jalle nyt, sillä hän ei ole voi-
nut käydä käsityökursseilla 35
vuoteen iltatöiden vuoksi. Nyt
kun työt ovat saaneet päätök-
sensä, hänellä jää aikaa myös
käsitöille. Seppä otti myös tyt-
tärensä Jenni Hulmin mukaan
työpajalle. Hulmin tavoittee-
na oli oppia taittelemaan jou-
luruusu, jollaista anoppi on
kovasti kehunut. Seppä sen si-
jaan tuli painamaan kangasta.
-Itsetehty on aina kaikis-
ta hienoin. En malta odottaa,
että lapset kasvavat sen ver-
ran, että alkavat tehdä käsi-
töitä jouluksi. On siinä tiet-
ty oma tunnelmansa, kun saa
tehdä itse, Jenni Hulmi ker-
toili. Hän aikoo tänäkin jou-
luna tehdä alusta saakka itse
laatikot ja muutkin jouluruo-
at. Ihan pikkuhommaksi si-
tä projektia ei voi kutsua, sillä
joulupöydässä ruokittavia riit-
tää jopa yli kymmenen.
-Mutta se on hienoa. Jou-
luun kuuluu koko suku ja it-
setekemisen perinne.
Oikealla: Äiti Anu Isokal-
lio sekä lapset Iisa ja Liimo
Välimäki varastivat pienen
hetken joulun alta yhtei-
selle askartelulle. Heillä ei
normaalisti ole aikaa tai-
teilla yhdessä.
Jouluruusut ovat kauniita kun niitä on paljon kimpussa.
Ruusut on tehty paperinarusta.
”
Jouluun kuuluu
koko suku.
Rahkahyydykekakku kruunaa joulun
Päivi Kaski
Jouluaterian jälkiruuan tulisi
olla yhtaikaa raikas ja joului-
nen. Tänä vuonna tarjoamme
ratkaisuksi joulun makuja yh-
distelevää rahkahyydykekak-
kua, jonka kiireinen voi val-
mistaa jopa kaksi päivää etu-
käteen. Tuoreista aineista teh-
tynä kakku nimittäin säilyy
loistavasti, kunhan kylmäsäi-
lytyksestä huolehditaan asian-
mukaisesti.
Valmistelut
Aloita valmistelut vuoraamal-
la iso irtopohjavuoka (halkai-
sija 26-28 cm) leivinpaperilla.
Kiehauta kattilassa omename-
hu kanelitangon ja tähtianis-
ten kanssa. Siivilöi mausteet
pois ja jätä paperin päälle kui-
vumaan koristelua varten.
Ota erikseen 1 dl ome-
namehua ja lisää siihen maku-
si mukaan rommiaromia. Lai-
ta rusinat vielä tulikuumaan
mehuun imemään itseensä
makuja.
Ota vielä erikseen 0,5 dl
kiehuvan kuumaa omename-
hua ja lisää siihen hieman yli
0,5 rkl liivatejauhetta. Sekoita.
Pohjalle piparia
Murenna piparkakut hienok-
si. Helpoiten tämä käy, kun
Ainekset
200 g piparkakkuja
100 g voita
1 prk maitorahkaa
2 prk kuohukermaa
1 prk Valio maustettu
rahka rommi-rusina
1 prk Danio kausimaku
piparkakku
1 dl rusinoita
rommiaromia
3,5 dl omenamehua
(mielellään itsepuristet-
tua, mutta muukin vahva
omenamehu käy)
liivatejauhetta
kanelitanko
3 tähtianista
sokeria, kanelia
Koristeeksi:
mantelilastuja
omenamehun maustami-
seen käytetyt kanelitan-
got ja tähtianikset
laitat ne esimerkiksi minigrip-
pussiin ja painelet kaulimella
päältä. Piparkakuista ei tarvit-
se tulla tasaista jauhoa, vaan
joukossa voi olla isompiakin
palasia, ei kuitenkaan mielel-
lään senttiä suurempia.
Sulata voi. Lisää voisula pi-
parimurskan joukkoon ja se-
koita tasaiseksi. Kaada massa
irtopohjavuokaan ja levitä ta-
saiseksi. Älä painele massaa
liian tiukkaan, silloin pohjas-
ta tulee hankala leikata. Nosta
pohja jääkaappiin jäähtymään.
Raikkaat rahkatäytteet
Mittaa kahteen eri astiaan
1 rkl liivatejauhetta. Kaada
kumpaankin päälle tilkka kie-
huvaa vettä ja sekoita.
Valmista ensin rommi-ru-
sinatäyte. Vatkaa 2 dl kuohu-
kermaa vaahdoksi. Lisää sii-
hen rommirusinarahka, puo-
let (125 g) maitorahkasta sekä
rommiaromilla maustetus-
sa omenamehussa liotetut ru-
sinat (älä lisää mehua). Tar-
kista maku ja lisää tarvittaes-
sa sokeria. Lisää toinen liiva-
te-vesi -seoksista täytteeseen
samalla reippaasti sekoittaen.
Levitä täyte pohjalle ja nosta
jääkaappiin hyytymään toisen
täytteen valmistamisen ajaksi.
Piparkakkutäyte valmiste-
taan samoin kuin rommi-ru-
sinatäyte, makuaineena vain
käytetään Danion piparkak-
kurahkaa. Tarkista maku ja li-
sää kanelia ja sokeria tarpeen
mukaan.
Kaada täyte varovasti rom-
mi-rusinatäytteen päälle ja ta-
soita pinta. Voit tehdä pintaan
kevyitä kuvioita, jotka näky-
vät kiillekerroksen läpi aavis-
tuksen tummempina. Nos-
ta kakku taas jääkaappiin jäh-
mettymään.
Omenakiille vahvistaa
jouluisen maun
Sekoita kiehautettuun ome-
namehuun rommiaromilla
maustettu mehu ja liivateme-
hu. Sekoita hyvin ja anna jääh-
tyä huoneenlämpöiseksi.
Kaada kiille varovasti ka-
kun pinnalle ja nosta kakku
takaisin hyytymään. Anna ol-
la jääkaapissa vähintään seu-
raavaan päivään.
Viimeistely
Seuraavana päivänä nosta
kakku jääkaapista vähän en-
nen tarjoilua. Kuumenna pit-
kä- ja joustavateräinen voi-
veitsi kuuman, juoksevan ve-
den alla ja irrota sillä varovasti
kakku irtopohjavuuan reu-
noista. Voit välillä lämmittää
veitsen uudelleen. Ole huo-
lellinen, sillä vaihe vaikuttaa
kaikkein eniten kakun ulko-
näköön. Mikäli reunoihin jää
epätasaisuuksia, voit tasoit-
taa niitä samalla menetelmäl-
lä. Nosta kakku tarjoiluvadille.
Koristele kakku kanelitan-
goilla ja tähtianiksilla sekä
mantelilastuilla.
Kerrokset erottuvat kauniisti leikatusta palasta.
Kakun pinta koristellaan omenakiilteellä ja mantelilas-
tuilla. Mikäli et pidä manteleista, myös elintarvikeväreil-
lä värjättyjä kookoshiutaleita voi käyttää.
Vinkki: Kikkailua kiilteellä
•
Kiillekerroksen alle voi tehdä kuvioita, jotka erottuvat
kiilteessä tummempina kohtina.
•
Kiillekerrokseen saa upean liukuvärin, kun laittaa ka-
kun hyytymään aavistuksen vinolle pinnalle. Tapa ei
kuitenkaan sovi hyvin voimakkaan makuisten kiiltei-
den kanssa käytettäväksi, sillä kiillekerroksen paksuus
vaihtelee tätä tapaa käytettäessä.