Page 14 - Alueviesti_05

14

Keskiviikko helmikuun 3. 2010

Otsikoiden takaa

• Maija Latva

Kasvot

peilissä

”

Onkos tuohon tullut uusia ryppyjä”, ”vielä vii-

me viikolla ihoni oli paljon kimmoisampi”. Olet-

ko koskaan ajatellut näin katsoessasi aamulla

peiliin? Minä ainakin olen. Nyt sen sitten on todis-

tanut tutkimuskin, äkillinen vanheneminen ei välttä-

mättä olekaan meidän mielikuvituksemme tuotetta.

Ihon vanhenemisen ”vapaa pudotus” alkaa kuulem-

ma 35-vuotiaana. Minä siis olen leijunut linnun lailla

jo pian kymmenkunta vuotta.

”

Minähän olen ihan kivan,

ja ikäiseni, näköinen.

Avaan radion. Siellä naisihminen puhuu viisaita van-

henemisesta ja toisaalta kulttuuristamme, joka tuntuu

ihannoivan vain nuoruutta ja kauneutta. ”Jostakin pai-

kasta voidaan ottaa jotakin pois, johonkin taas lait-

taa lisää. Hampaat voidaan valkaista ja istuttaa pää-

hän kauniit kutrit”, hän sanoo ja jään oikein kuunte-

lemaan jatkoa.

Katson itseäni uudestaan peilistä. Minähän olen ihan

kivan, ja ikäiseni, näköinen. Minua rakastetaan ja mi-

nä rakastan. Minun kanssani riidelläänkin, ja minäkin

riitelen. Minulla on ystäviä. Minulla on suunnitelmia

ja unelmia. Minä elän. Antaisinko yhtään ryppyä tai

muutakaan iän tuomaa elementtiä pois sitä vastaan,

mitä olen kokenut? En. En hyvistä, mutten huonois-

takaan kokemuksistani.

Nainen, katso peiliin. Sinä olet ihana!

O

rastava murros-

ikäkö? No ei kai

ihan niinkään,

mutta tällä hetkellä elämä

kahden uhmaikäisen kans-

sa tuntuu olevan lähin-

nä hankalaa enemmän mi-

nulle itselleni, koska las-

ten kuohuvat tunteet ovat

normaaleja ja ikään kuu-

luvia. Onhan se kasvami-

nen ja kehittyminen rank-

kaa touhua. Sitä ei käy kiel-

täminen. Mutta miksi se

on minullekin niin rank-

kaa? Missä minun hermo-

ni ovat? Joskus luulin omis-

tavani jopa ihan hyvät her-

mot, mutta ei. Myönnettävä

se on, vaikka pahaa tekee.

Kyllä täällä karjuu muutkin

kuin lapset, kun Ronja istuu

ruokapöydässä kulmat kur-

tulla, tökkii ruokaansa tai

pyörii tuolia ympäri. Vuo-

ropuhelumme menee jok-

seenkin näin. Minä: Ronja,

syö nyt. Ronja: Korvia huu-

maavaa kiljuntaa. Minä: Älä

kilju, vaan syö. Vai viedään-

kö lautanen pois? Ronja: Ei

viedä, syön. Ja sama ralli

jatkuu ja jatkuu niin, ettei

ruokaan kuitenkaan koske-

ta. Tai kun samainen neiti

päättää, ettei mikään vaate-

kaapissa oleva vaate kelpaa.

Pinkki paita on ruma, hou-

sut kutittaa ja sukatkin on

tyhmät. Laurilla ei niin

kummoista uhmaamista

enää ole, mutta Ronjan kiu-

saamisesta hän nauttii välil-

lä silmin nähden. Varsinkin

juuri aamulla. Ronjan saa

sylkemään tulta pilailulau-

luilla ja sitähän Lauri har-

rastaa. Esimerkiksi puuha-

pete, mutta Peten kohdalle

vaihdetaan Ronja. Harmi-

tonta, mutta ärsyttää Ron-

jaa suunattomasti. Tietää,

mitä aamu tuo tullessaan

kun lasten huoneessa raikaa

”puuha- Ronja” ja tyttö kil-

juu ”tyhmää Lauria”. Ron-

jaa ei välillä kyllä tarvitse

edes kutsua kuin etunimel-

Kotiäidin päiväkirja

Johanna Pihlava on sastamalalainen kotiäiti, jonka perheeseen kuuluu

aviomiehen lisäksi lapset Lauri (2006), Ronja (2007) ja Elli (2009). Johannan

harrastuksia ovat puhelimessa puhumisen lisäksi käsityöt ja kotipilates.

lä, niin kolmas maailmansota

on valmiina.

”Täydellinen” vanhempihan

ei tietenkään ääntään koro-

ta, vaan johdonmukaisesti

saa lapsensa rauhoittumaan,

ilman uhkailuja tai lahjon-

taa. Ja varmasti heidänlai-

siaankin on, mutta minä il-

moittudun epätäydellisek-

si. Niin kuin mainitsin, koro-

tan kyllä ääntäni. Saatan jopa

pärjätä sumusireenille. Kyllä,

olen uhannut tukkapöllyllä ja

lahjonut suklaalla. Mutta rii-

tamme sovimme aina haleilla

ja keskustellen, miksi nyt äi-

tiäkin suututti. Yritän kuiten-

kin laskea kymmeneen, tosin

10 000 voisi olla joskus pa-

rempi. Onnekseni olen kui-

tenkin saanut hyvin perus-

kiltit lapset, jotka kyllä sit-

ten sitä puhettakin uskovat.

Useasti vaan ne omat kuohu-

vat tunteet saavat aikaan hä-

pen tunteen. Miksi taas pi-

ti ärähtää? Väsymyksen piik-

kin sen voi toki laittaa, mut-

ta ei se silti oikeuta minua

ärisemään. Onneksi minulle

on lapsena opetettu, että va-

hingosta ei saa suuttua ja si-

tä noudatan nyt aikusena it-

sekin.

Meillä tunteet räiskyvät

päivittäin laidasta laitaan.

Enimmäkseen se on kyl-

lä iloa ja naurua, jota sitten

se uhma värittää. On kui-

tenkin ihana huomata, että

ne lempeätkin tunteet ovat

osa arkeamme. Lauri saat-

taa kesken leikkiensä sanoa,

että ”hei äiti, anna mulle ha-

li”. Ja niin siinä sitten halail-

laan ja suukotellaan. Ronja

tulee viereen, ”äiti, minä la-

kattan tinua, olet ihana”. Se

kyllä pyyhkii mielestä kaikki

päivällä olleet riidat. Kum-

pa myös omat huomion ja

rakkauden osoitukset saisi-

vat pahan mielen pyyhkiyty-

mään lasten mielistä. Vaikka

uskon kyllä, että Ronja tuli-

luonteisena hoitaa suuttu-

muksensa samassa rytäkäs-

sä. Lauri onkin vähän sel-

lainen nurkassa mököttävä

ja asioita hautovampi, mut-

ta hänen kanssaan on vain

keskusteltava enemmän. It-

se olin samanlainen, menin

aina johonkin piiloon itke-

mään pahaa mieltäni. Ihan

kasvattavaa tämä tosiaan on

kyllä minullekin, joka asias-

sa.

Ellin uhmaa tässä odotel-

laan. Enpä osaa arvata, mitä

se sitten tuo tullessaan, nei-

ti on kyllä omaa luokkaan-

sa. Ulkoisesti kopio Lauris-

ta, mutta luonne muistut-

taa enemmän Ronjaa. Tulta

ja kipinää on siis varmas-

ti odotettavissa. Vielä ei ole

Elli oppinut ryömimisen sa-

loja, mutta voi vihne kun se

päivä koittaa. Isommat ovat

pulassa. Kun Elli saa rus-

keisiin silmiinsä palon ja

päättää jotakin, niin siinä

ei sitten mielipiteitä kysytä.

Kaikki eteen sattuvat pape-

rit silppuuntuu sadasosa se-

kunneissa. Liikket ovat sala-

mannopeat kun navanym-

päri pyöritään.

Mikähän kolmenkopla näis-

tä onkaan kehittymässä?

Lauri on hurmannut Ellin

ihan totaalisesti. Pojan ei

tarvitse kuin katsoa sisko-

aan, niin Elli alkaa keikistel-

lä ja jutella. Ronjallekin kyl-

lä, mutta nopeammin Lau-

rille. Toisaalta Ronja vähän

arastelee, vaikka tykkääkin

kovasti. Aamuisin, jos El-

lin kanssa heräämme en-

nen Lauria ja Ronjaa, on Elli

kovin yksinäinen, mutta pi-

ristyy sillä sekunnilla, kun

isommat tulevat alakertaan.

Yhteisiä leikkejäkin heillä jo

on. Isommat laittavat har-

soa Ellin kasvoille ja huu-

tavat kukkuu. Sitten kaik-

kia naurattaa. Ja nyt kun El-

li jo istuu syöttötuolissa, niin

pikku neidin ruokailukin käy

kuin leikki. Onhan se muka-

vampi syödä, kun on seuraa.

Itse koitan saada venyttet-

tyä hermojani ja toivon sitä

samaa kaikille äideille. Vaik-

ka joskus ne hermot ratke-

aakin, me kaikki varmas-

ti olemme parhaimpia äite-

jä ja isiä omille lapsillemme.

Onko uhmaiän jälkeen elämää?

Nettiryhmä auttaa

äitejä eroon päihteistä

Päihteitä käyttäville äideille

käynnistyy internetissä toimi-

va keskusteluryhmä, jonka ta-

voitteena on auttaa äitejä vä-

hentämään tai lopettamaan

kokonaan päihteiden käytön.

Ryhmässä jaetaan kokemuk-

sia siitä, millaista on olla äiti

tai odottava äiti, jolla on on-

gelmia alkoholin, huumeiden

tai lääkkeiden päihdekäytön

kanssa.

Ryhmä kokoontuu Päih-

delinkin suljetulla keskuste-

lupalstalla helmi-toukokuun

välisenä aikana. Ilmoittautu-

minen ryhmään päättyy ensi

maanantaina. Ryhmään voi-

vat osallistua raskaana ole-

vat ja eri-ikäisten lasten äidit.

Keskusteluun osallistuu kol-

me vauva- ja päihdetyön am-

mattilaista.

Ilmoittautumiset ote-

taan vastaan sähköpostilla

osoitteessa:aidit@a-klinikka.

fi. Toiminnasta vastaavat En-

si- ja turvakotien liitto ja A-

klinikkasäätiö.

Ryhmässä

päihteidenkäytön eri

vaiheissa olevia äitejä

Äitiryhmässä voi keskustella

samanlaisessa tilanteessa ole-

vien kanssa.

Ryhmässä keskustellaan ta-

vallisista arjen iloista ja suruis-

ta, parisuhteesta, harrastuk-

sista tai mieltä askarruttavis-

ta asioista. Ryhmissä on ollut

päihteidenkäytön eri vaiheissa

olevia äitejä. Kun yksi miettii,

miten saisi päihdekäytön kat-

kaistua, toisella saattaa olla jo

toipuminen käynnissä. Ryh-

mässä voi asettaa omia tavoit-

teita päihteiden käytölle. Äi-

dit ovat jakaneet keskenään

päihteettömyyden haasteita ja

kannustavat toisiaan avun ha-

kemiseen.

Ryhmässä on mukana kol-

me ohjaajaa, jotka tarjoavat

ammattimaista tukea. Ohjaa-

jat ovat vauvalähtöisen päih-

dekuntoutuksen ammattilai-

sia Ensi- ja turvakotien lii-

ton Pidä kiinni - hoitojärjes-

telmän yksiköistä eri puolilta

Suomea.

”

Äidit ovat jakaneet keskenään

päihteettömyyden haasteita ja

kannustavat toisiaan avun hakemiseen.

Kauniit naiset

hyökkäävämpiä

Tuoreen Kaliforniassa tehdyn

tutkimuksen mukaan naiset,

jotka pitävät itseään kaunii-

na, suhtautuvat muita kiuk-

kuisemmin riitatilanteissa. He

olivat tutkimuksen mukaan

hyökkäävämpiä ja tempera-

menttisempia.

Usein juuri itseään viehät-

tävänä pitävillä näytti olevan

muita naisia kovempi kilpai-

luvietti ja korkeammat odo-

tukset sen suhteen, mitä an-

saitsevat.

Kauniit naiset olivat myös

parempia ratkaisemaan ongel-

matilanteita itselleen edullisel-

la tavalla.

Tutkijat nojautuvat tässäkin

aisassa evoluutioon. Strategian

avulla varmistetaan, että vah-

vimmat yksilöt selviytyvät.

Tutkimuksessa selvitettiin

156 naisopiskelijan konfliktiti-

lanteiden käsittelyä.

Tätä naiset

haluavat

häiltään

Häät.fi -sivusto toteutti viime

vuoden lopulla suuren hää-

tutkimuksen, jossa kyseltiin

muun muassa milloin on pa-

ras aika viettää häitä, millai-

set hääperinteet ovat ihmisil-

le tärkeitä ja miten morsiamen

kuuluu pukeutua. Tutkimuk-

seen vastanneista jopa 96 pro-

senttia oli naisia. Tutkimuk-

seen vastasi yli 1400 henkilöä.

Kirkollista vihkimistä suo-

si vastaajista 75 prosenttia. Si-

viilivihkimiseen tai kirkolli-

seen siunaukseen päätyi seit-

semän prosenttia vastaajista.

Avioehtoon päätyi 40 pro-

senttia vastanneista. Tärkeim-

mäksi syyksi syyksi naimisiin

menolle oli romantiikka. Seu-

raavana tuli halu saada papin

aamen liitolle ja kolmantena

lapset sekä taloudellinen tur-

vallisuus. Vastaajista kolme

prosenttia kertoi menevänsä

naimisiin suvun perinteiden

vuoksi.

Hääkakku kuuluu lähes jo-

kaisen hääparin juhlaan. Mor-

siamen pukeutuminen valkoi-

seen oli reippaasti yli puolel-

le vastaajista tärkeää. Timant-

tisormusta toivoi jopa yli 70

prosenttia vastaajista. Lähes

jokaiselle oli kuitenkin tärke-

ää, että sormus on joko kultaa

tai valkokultaa. Puolet vastaa-

jista toivoi myös morsiamen

isän pitävän puheen hääjuh-

lassa.

Page 14 - Alueviesti_05_2010