26
Keskiviikko kesäkuun 12. 2013
Perinteiset kesäkukat
pitävät pintansa Murajan tilalla
3
Valo, tila, iso ruukku ja hyvä lannoite pitävät petunia-amppelin kukoistavana syksyyn asti.
3
Pauliina Vilenius
Vaikka kesä on hädin tus-
kin käynnistynyt, on
Mu-
rajan
tilalla Kiikoisissa vie-
tetty jo monta kiireistä viik-
koa. Puutarhalle toukokuu
on vilkkainta aikaa, eikä tä-
mäkään kevät tehnyt poik-
keusta.
"Poikkeuksellisen lämpi-
mien säiden ansiosta kaup-
pa käynnistyi aikaisin",
Kir-
si-Marja
ja
Arto Mäkelä
iloitsevat.
Vaikka kesäkukkia oste-
taan jo toukokuussa, uskoo
moni viherpeukalo ohjetta,
jonka mukaan kasvit tulisi
istuttaa vasta kesäkuun 10.
päivän tienoilla. Silloin hal-
lanvaara on yleensä ohi. Mo-
net kaupungit ja seurakun-
nat käyttävät tätä ajankohtaa
arempien kesäkukkien istu-
tusaikana.
"Puutarha-ala on tosin
muuttunut paljon, harva is-
tuttaa enää kukkia penkkei-
hin. Enemmän käytetään
erilaisia astioita", Kirsi-Mar-
ja on huomannut.
*
Vaikka istutustrendit
ovat muuttuneet, myydään
Murajan tilalta edelleen eni-
ten perinteisiä kesäkukkia,
kuten orvokkia, petuniaa ja
pelargoniaa. Joka vuosi va-
likoimiin otetaan uusiakin
kokelaita, jotta tarjonta oli-
si mahdollisimman moni-
puolista. Uusilla tulokkailla
on kuitenkin taipumus lyö-
dä itsensä läpi melko hitaas-
ti. Erityisen tunnettu Mu-
rajan tila on valtavista pe-
tunia-amppeleistaan, joista
yritetään kasvattaa aina vain
isompia ja näyttävämpiä.
"Valo, tila, iso ruukku ja
hyvä lannoite", luettelee Kir-
si-Marja petunian hoito-oh-
jeita. Isäntä Arto muistuttaa,
että hyvällä hoidolla petu-
nia jaksaa kukoistaa pitkälle
syksyyn saakka. Hyvään hoi-
toon kuuluu myös lannoitus
ja vanhojen kukkien poisto.
*
Suurinvirhe
kesäkukkien
kanssa tehdään, kun ne istu-
tetaan liian pieneen astiaan.
"Mitä kuumempi ja kui-
vempi paikka kukalla on, si-
tä suurempi ruukun pitäisi
olla. Kun vesi loppuu, juuret
palavat, eikä kukkaa saa enää
mitenkään henkiin. Kun as-
tia on suuri ja multaa on pal-
jon, vettä voi kaataa vaikka
ämpärillisen", Mäkelät neu-
vovat.
*
Kesäkukkien
lisäksi Mu-
rajan tilalla kasvatetaan to-
maattia. Vuoden aikana sa-
to on 14 000 kiloa ehtaa kii-
koislaista herkkua.
"Oikealla satokaudella to-
maattia tulee 100 kiloa päi-
vässä, nyt määrä on 40 kilon
luokkaa", Arto Mäkelä ker-
toi haastatteluhetkellä tou-
kokuussa. Tomaattia myy-
Erilaiset petuniat ovat Murajan tilan isäntäpari Arto ja Kirsi-Marja Mäkelän mukaan kestosuosikkeja.
Kaikki palvelut
saman katon alla!
Oma bonus-
prosenttisi
Bonus
senttiä/litra
5%
8,50
4%
6,80
3%
5,10
2%
3,40
1 %
1,70
Bonus
esim. 1,70 euron litrahinnasta.
S-Etukortilla tankkaat
edullisemmin!
Parhaat edut
keskittämällä!
ABC MARKETIT PALVELEVAT
NORMAALISTI MYÖS PYHINÄ
Tervetuloa ostoksille myös juhannuksena!
ABC Huittinen
Loimijoentie 89, Huittinen
Avoinna klo 6-24
ABC Kiikoinen
Taitajantie 3, Kiikoinen
Avoinna klo 6-24
1...,16,17,18,19,20,21,22,23,24,25 27,28,29,30,31,32,33,34,35,36,...44