27
Keskiviikko kesäkuun 12. 2013
Pehulantie 8, Sastamala, (03) 513 3365
Avoinna ark. 9-17, la 10-14
Myyntiosasto myös Neon Sportin tiloissa.
Laukut kesän juhliin
ja matkoille
dään Kiikoisten kaupoissa,
mutta sitä voi noutaa suo-
raan puutarhaltakin. Kos-
ka kyse on tuoretuotteesta,
välillä voidaan joutua myy-
mään ei oota. Mikäli halu-
aa isomman erän, tulee tila-
us tehdä ennakkoon.
*
Kirsi-Marja
ja Arto Mä-
kelä ovat luotsanneet Mura-
jan tilaa vuodesta 1993. He
ostivat tilan Kirsi-Marjan
vanhemmilta. Ensimmäi-
nen kasvihuone on raken-
nettu 1988. Seuraavana ke-
väänä siinä aloitettiin kesä-
kukkien ja tomaatin kasva-
tus. Nyt kasvihuoneita on
kolme, joista kaksi on ku-
killa ja yksi tomaateilla. Ne-
liöitä kasvihuoneissa on yh-
teensä 1 400.
Vaikka kesäkukat alka-
vat olla jo maassa ja astiois-
sa, palvelevat Mäkelät asiak-
kaitaan heinäkuun loppuun
saakka perjantaista sunnun-
taihin.
Kirsi-Marjan ja Arton vinkit tomaattien käyttöön:
Tomaattien paikka ei ole
jääkaapissa! Liian kylmäs-
sä tomaatti vetistyy ja me-
nettää makuaan. Tomaa-
tin ihanteellinen säilytys-
lämpötila on 13-15 astet-
ta. Huoneenlämpökin on
parempi kuin liian kylmä.
Herkullisimpia tomaatit
ovatkin huoneenlämpöi-
sinä. Muista myös ilmava
säilytys. Muovipussi pois
ja tomaatit kulhoon.
Älä heitä ylikypsiä
tomaatteja pois, käytä
ne ruoanvalmistukses-
sa. Padat, keitot ja kas-
tikkeet saavat täyteläistä
makua hyvin kypsyneis-
tä tomaateista.
Tomaatti on kuiten-
kin ehkä parasta sellai-
senaan, kyljestä hauka-
ten. Mehukas eväs työ-
maalle tai liikkujan vir-
kistävä välipala. Ja sitten
vaan herkutellaan!
Kastehelmi ja Lintukoto odottavat vieraita
Herkulliset tomaatit kypsymässä.
Viime kesänä Murajan ti-
lan palveluvalikoima laa-
jeni vuokramökkeihin.
Tilan mailla on ollut kaa-
voitettu paikka raken-
nuksille jo pitkään, mut-
ta Mäkelöillä ei ollut tar-
vetta kesämökille. Asia
ratkaistiin rakentamal-
la kaksi vuokramökkiä,
Kastehelmi ja Lintukoto.
Identtisillä mökeil-
lä on molemmilla omat
pienet saunarakennuk-
sensa. Mökkien keskellä
seisoo palju, jossa leko-
tellen vieraat voivat ihail-
la kauniin Kiikoisjärven mai-
semia. Mökeissä on kaksi ma-
kuuhuonetta, joissa molem-
missa on makuupaikka kah-
delle hengelle. Kaksi lisäpaik-
kaa saa tuvan vuodesohvalta.
Mökit ovat jo herättäneet
kiinnostusta.
"Ensimmäinen mökki oli
valmis juhannuksena. Vielä
uutena vuonnakin meillä oli
vieraita",
ArtoMäkelä
kertoo.
Mökkejä on markkinoitu
Sastamalan seudun matkai-
lun kautta sekä tietenkin puu-
tarhan asiakkaille. Varauskirja
on jo täyttynyt mukavasti tä-
män kesän osalta, joten alku
vaikuttaa lupaavalta.
Viime kesänä valmistuneilla vuokramökeillä on kum-
mallakin oma saunarakennuksensa. Paljuunkin pääsee
halutessaan.
Puistokatu 32 Sastamala puh. (03) 514 1771
Puh. 03-515 5371, 0500 237 469
BETONIA
JA ELEMENTTEJÄ
KAIKKEEN RAKENTAMISEEN
1...,17,18,19,20,21,22,23,24,25,26 28,29,30,31,32,33,34,35,36,37,...44