34
Keskiviikko kesäkuun 12. 2013
"Tätä on
odotettu"
3
Kesäelämysten
maksimointia
M/S Liekovedellä.
3
Laura Haavisto
Heinäkuun alusta alkaen
Tyrvään Pyhän Olavin kir-
kolle pääsee myös vettä pit-
kin, sillä paikkakunnalta pit-
kään poissa ollut M/S Lie-
kovesi on palannut kotive-
silleen. Laivan kotikonnuil-
leen palautti tamperelainen
matkailupalveluja tarjoava
Kuutar-risteilyt.
"Sastamalaan on kaivat-
tu laivaa pitkään. Oma aja-
tukseni lähti osittain Pyhän
Olavin kirkosta. Siellä vie-
railee vuosittan kymmeniä
tuhansia matkailijoita, mi-
kä on valtava määrä ihmi-
siä niin pieneen kohteeseen.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole
kuljettaa pelkkiä kirkkovie-
raita, vaan risteilylle voi läh-
teä myös ihastelemaan kau-
niita maisemia. Tämä on sel-
laista kesäelämysten maksi-
mointia", laivuri
Awe Vil-
pas
kertoo.
*
Laivaliikennöinnin
piti
alkaa Sastamalassa jo viime
kesänä. Hanke kaatui ran-
nan mataluuteen, sillä paikoi-
tellen satamalaiturin vieressä
vettä on reilusti alle metri.
Oikean laivan tuominen sa-
tamaan oli mahdotonta.
"Olin ehtinyt suunnitella
Sastamalaan yli puolentoista
metrin syvyyttä vaativaa lai-
vaa. Kun sataman realiteetit
selvisivät, tuli sellainen olo,
että mitäs nyt. Sitten sain
kuulla, että M/S Liekovesi
on risteillyt täällä aikoinaan.
Siitä alkoi melkoinen sala-
poliisityö," Vilpas muistelee.
Laiva löytyi lopulta Ke-
mijärveltä ja kauppa entisen
omistajan kanssa saatiin syn-
tymään.
*
M/S Liekovesi
aloittaa
säännöllisen liikennöinnin
Pyhälle Olaville 1.7. alkaen
arkipäivisin tunnin välein.
Tasatunnein lähdetään Lai-
turikahvilan viereisestä sata-
masta ja paluumatka Pyhän
Olavin kirkolta alkaa puolel-
ta. Kyytiin voi nousta kum-
masta päästä tahansa, mut-
ta risteily on aina meno-pa-
luu. Vanhan kirjallisuuden
päivien aikaan liikennöidään
myös viikonloppuna. Eri-
koisristeilyjä on luvassa aina-
kin Sastamalan Gregorianan aikaan,
jolloin kaikkiin konsertteihin on mah-
dollista mennä laivakuljetuksella. 27.6.
juhlistetaan
Herra Hakkaraisen
talon
10-vuotissyntymäpäivää hurjalla me-
rirosvoristeilyllä intiaanikylään. Myös
M/S Liekoveden risteilyille pääsee osallistumaan koko heinäkuun ajan arkisin, aina tasatunnein.
kolta lähtee 17.30.
Kiikoisten
44. Purpurit
Katso koko ohjelma
Perjantai-iltana 28.6.2013
klo 19.00 Kiikoisten kirkossa
Taivaasta tuulee -lauluyhtyeen kirkkokonsertti
(ohjelma 5 €)
Lauantaina 29.6.2013
(aluelippu 15 €, alle 12 v ilmaiseksi)
Purpurialueen portit juhla-alueelle avataan klo 16.00
Avausjuhla Kesälavalla klo 18.00
Pelimannien yhteissoitto
Juhlapuhe toimittaja Marja Ala-Kokko
Kyläpelimannien 40 v-juhlakonsertti
Kesälavan purpuritansseissa klo 21 - 02 vuorottelevat
Vesa Formusen orkesteri solistina Veijo Haavisto
Capu & Cocktails yhtye
Seurantalo, Myllymäen torppa , Navettasuuli, Riihi
Kullaan kyläkuoro, Aino Grönman, Porin Pelimannit, Tanssiduo Iinat,
Andre van Balen, Pelimanniyhtye Möttöläiset, Kullaan soittokunta,
Ahjolan Pelimannit, Kiikoisten ja Kiikan soittokunnat, trubaduuri
Marjo Kotiranta, Äetsän Pelimannit, Piisakas –yhtye, Huuli ja harppu
Timo Ylinokari, Soitinyhtye Satakielet, kurtunrutistajat, Kimpasa
–naiskvartetti, Los Dementitos ja Pirkanmaan Maakuntapelimannit.
Kansanlauluja meiltä ja muualta
tahdittaa ja laulattaa Lasse Myllymaa
Myllymäen torpparialueen pihassa:
- Vapaata nurkkasoittoa
- Yllätysohjelma 21.40-22.00
(Heikki Knuutilan kirjoittaman näytelmän pohjalta)
Kuttupupi 16.00-02.00 C-oikeudet:
- Karaokea 21.00 - 1.30 isäntänä Veli Sasu Haapanen.
Juhla-alueella kenttäpelejä ja köydenvetokisa
Kotieläinpiha koko lauantain ja esittelyparkissa
vanhoja kulkupelejä (autot + traktorit)
Teemana on tänä vuonna kansanhuumori.
Sunnuntaina 30.6.2013
Kiikoisten kirkko klo 13.00
Kansanlaulukirkko Satakunnan kansanmusiikkiyhdistyksen pelimannit,
pappi Auli Airas-Laitila ja kanttori Elisa Hänninen.
1...,24,25,26,27,28,29,30,31,32,33 35,36,37,38,39,40,41,42,43,...44