33
Keskiviikko kesäkuun 12. 2013
18
Pehulassa voi ajaa vaikkapa Päätietä
Pehulantielle ja jälleen Kokemäenjo-
en rantaan Myllytielle. Matkalla sivu-
taan Kemira Chemicalsin tehdasaluetta. Äetsänkosken
partaalle perustettiin jo 1800-luvun lopulla villakehruu-
tehdas. Riippusillallakin voi piipahtaa. Äetsän vanha voimalaitos
valmistui Meskalankoskeen vuonna 1921 ja uusi sen viereen vuonna 1996.
17
Pieni koukkaus Äetsäntieltä tuo Kiikan raitille. Kiikan kirkko on
rakennettu vuonna 1807. Lainamakasiinissa kirkon vieressä on
kesäisin taidenäyttelyitä. Kiikan raitilla toimi karvalankamatois-
taan tunnettu Aaltosen mattokutomo (kuvassa), joka valmisti Eduskunta-
talon matot. Palatessa kirjaston kohdalta liikenneympyrästä pääsee Länsi-
tien kautta Kokemäenjokea viistäen takaisin Äetsäntielle. Vanhan Kiikan tii-
litehtaan tunnistaa maisemasta, samoin jälkiä savenotosta tehtaan tarpeisiin.
16
Mutkainen ja
sopivan kokoinen
Putajantie on monen
motoristin mieleen.
14
Muutama vuosi sitten
tulipalossa raunioitu-
neen huoltoaseman voi
vielä bongata valtatien 11 riste-
yksen tuntumassa. Huoltamo on
määrä purkaa tänä kesänä.
11
Suoden-
niemen
e n s i m -
mäinen kirkko ra-
kennettiin vuonna
1685 noin kaksi ki-
lometriä nykyiseltä kir-
konkylältä Lavian suuntaan.
Vanhan kirkon paikalla on pieni hautausmaa.
s
PUHDISTUKSET s TARKASTUKSET s LASIKUIDUTUKSET s VANHOJEN POIS
-
TOPUHD JA PURUT s EDULLISESTI ILMAN MATKAKULUJA s LUOTETTAVASTI YLI
VUODEN KOKEMUKSELLA s 4ÚILLËMME KOTITALOUSVËHENNYSOIKEUS
P. 020 7437 550, 044 5108 414
WWW JOKIMAKI SERVICE l
4FQÊOLVKB 4BTUBNBMB t BKBOWBSBVT
t .ZÚT LPUJLÊZOUFKÊ
Koulutettu hieroja/urheiluhieroja
Emmi Haakana
Hinnasto:
NJO
NJO
NJO
NJO
7).$%#3 /9 „ -IIKA 0ARVIO
„ WWW WINDECS FI
VENERETKIÄ
VENEKULJETUKSIA &
VESIHIIHTOA
Puistokatu 9, Vammala,
p. (03) 514 3160
Avoinna
ma-to 9-17.30 pe 9-18 la 9-14
Jos vanhat kengät ei
sulle sovi, niin avaa
Aseman kengän ovi!
Lantula-talo, tule kylään!
Lämminhenkinen kylätalo,
kuuluisa hyvästä kotitekoisesta
ruuastaan. Juhlat, leirit ym.
Ryhmille edulliset yöpymiset.
Latu, laavu, kota, sauna.
Max 120 hlöä, invavarustus.
0500 232 016
Kesäjuhla 7.7.2013 klo 13
Pirkanmaan vuoden kylän
2013 julkistaminen
7BUBKBOUJF 7BNNBMB t MBOUVMBUBMP!HNBJM DPN t MBOUVMB ö
SUORITAMME KAIKKI
MAANRAKENNUSALAN TYÖT
puh. Marko 044 527 6632, Tommi 050 543 0090
Maanrakennusalan ammattilainen
stamala
249
259
11
12
9
Lavian kunnantalo rakennettiin
1910-luvulla merikapteeni
Kaarle
Wirenin
huvilaksi. Sittemmin ap-
teekkari Holm osti sen ja talo toimi ap-
teekkina noin 40 vuotta. Vuonna 1955
kunta hankki huvilan omistukseensa ja sii-
tä tuli kunnantalo. Pari vuotta sitten Lavian
kunnantalo valittiin maakuntalehden äänes-
tyksessä Satakunnan kauneimmaksi kunnanta-
loksi. Nyt kunnanvirasto on muuttanut naapuriin
virastotalolle. Huvila remontoidaan kulttuurikäyttöön.
Lavialiittia on nähtävänä La-
vian virastotalon pihassa.
"Sitä esiintyy tiettäväs-
ti vain Lavian, Suo-
denniemen, Mou-
hijärven ja Hä-
meenkyrön alu-
eella", kertoo
matkailuopas
Kaarina Talola.
10
P i r u -
lanvuo-
ren nä-
kötornista aukeaa
pysäyttävän kau-
nis maisema Suo-
denniemen ja Lavian
väliseen järviketjuun.
Viime vuonna valmistunut
torni on 15 metriä korkea. Park-
kipaikalta on pieni metsä-
taival tornille, jon-
ka on rakenta-
nut Suoden-
n i e m e n
L i o n s
Club.
13
Putajas-
sa Kii-
koisjoen
ylittää kaksi kaunista ja yli
100-vuotiasta kivisiltaa. Puta-
jankoski on perhokalastusaluetta.
15
Putajan-
tien var-
rella Pu-
tajan Maatalous- &
Maansiirtomuseon
Patsaspuistossa on
taiteilija Tauno Vuo-
renniemen valmistamia
patsaita. Poiketa voi, vaik-
ka isäntäväki ei olisikaan paikalla.
12
19
Kokemäenjoen maisemaa ke-
säsateen jälkeen Keikyän sil-
lalta.
Puistokatu 4, SASTAMALA p. 020 170 5050
Silmälasit, piilolinssit,
optikon- ja
silmälääkärin palvelut
Ammattitaitoista ja nopeaa palvelua jo 30 vuotta!
p. 0400 486 289 |
|
JÄTEVESIPUMPPAAMO
HUOLTAMATTA?
Soita ja varaa perushuolto jo tänään!
1...,23,24,25,26,27,28,29,30,31,32 34,35,36,37,38,39,40,41,42,43,...44