Keskiviikko elokuun 9. 2006
10
Elokuun alku tietää
uuden metsästysvuoden
alkamista, minkä yhte-
nä selkeänä merkkinä
ovat metsästysseurojen
kesäkokoukset. Niissä
linjataan jahtivuoden
yhteisiä pelisääntöjä.
Kiikoisten Metsästäjien
kesäkokous pidettiin sun-
nuntaina Eräkorven met-
sästysmajalla Kuorsu-
maassa. Kokouksessa pää-
tettiin muun muassa saa-
liskiintiöistä. Hyvin kes-
keiseksi riistaeläimeksi on
tullut metsäkauris, jonka
pyynti onkin kiintiöity.
Kesäkokouksen jälkeen
pidetyssä hirvi- ja peura-
kokouksessa selvisi esi-
merkiksi se, että 45 met-
sästäjää osallistuu hirvi- ja
peurajahtiin. Lupia on
kahdeksalle aikuiselle hir-
velle ja kahdeksalle vasal-
le. Valkohäntäpeuroille
kaatolupia on 40.
Jahtipomona tällä ker-
ralla on Antti Hakkarai-
nen. Hirvipäivälliset jär-
jestetään tammikuussa.
Kauriskiintiö
yksi per jäsen
Kiikoisten Metsästäjien
jäsenillä on yhden kauriin
saaliskiintiö. Kaataa voi
joko kilin tai aikuisen eläi-
men.
Saaliskiintiö on henki-
lökohtainen, jolloin kave-
rille ampumisen periaatet-
ta ei sallita. Yhteisjahdis-
sa oman henkilökohtaisen
lupansa voi luovuttaa ryh-
män käyttöön, jos luvan
haltija on osallisena jah-
dissa.
Metsästäjällä on vastuu
ilmoittaa saaliiksi saadun
eläimen ikä, sukupuoli ja
kenen maalta saalis on
saatu. Ilmoitus tehdään
mahdollisimman nopeasti
seuran vastuuhenkilölle,
joka on Jarno Mäenpää.
Hänen varallaan on Jarmo
Ala-Järvenpää. Mikäli hei-
tä ei tavoiteta, ilmoitus
tulee tehdä suoraan riis-
tanhoitopiiriin seitsemän
vuorokauden kuluessa
kaadosta.
Seuran kesäkokous suo-
sittaa metsästettäväksi
nuoria yksilöitä. Erityises-
ti reviiripukin ampumista
Kesäkokoukset alustavat
uuden metsästysvuoden
on vältettävä. Kaikki seu-
ran maat kuuluvat jahti-
alueeseen eli käytössä ei
ole vastaavia rajoja kuten
peurajahdissa.
Pimeässä ampumista
ei hyvällä kuunnella
Kesäkokouksen puit-
teissa jälleen kerran koros-
tettiin sitä, että sorsajah-
dissa pimeässä ampumi-
nen ei kuulu hyviin met-
sästystapoihin. Asia tun-
tuu olevan syksystä toi-
seen esillä erityisesti Kii-
koisjärven alueella.
Kokouksen linjauksen
mukaan sorsajahdissa on
vältettävä pimeässä ampu-
mista, rauta- ja teräshau-
leja ei suositella käytettä-
väksi ja yksityisomaisuut-
ta on kunnioitettava jahti-
mailla ja -vesillä liikutta-
essa.
Seuran jäsenelle voi-
daan myöntää kolme vie-
raskorttia. Metsäkanalin-
tujahtiin ja kauriin metsäs-
tykseen vieraskortteja ei
myönnetä.
Rauhoitetut lajit ovat
peltopyy ja fasaani. Met-
sästykseltä rauhoitettuja
päiviä ovat edelleen jou-
luaatto ja joulupäivä. Ko-
kouksessa myös keskus-
teltiin joulun ja uuden
vuoden välisen ajan rau-
hoittamisesta metsästyk-
seltä, mutta äänestyksen
jälkeen päädyttiin aiem-
min noudatettuun käytän-
töön.
Kauriin lisäksi Kiikoi-
sissa on kiintiöity metso-
ja teerisaalis. Jäsenellä on
mahdollisuus pyytää yksi
metso ja yksi teeri.
Metsästysseuran alueel-
la ei ole varsinaisia rau-
hoitusalueita, mutta kesä-
kokouksessa hyväksyttiin
linjaus, jonka mukaan lin-
tuharrastajien toimintaa
kunnioitetaan Kuorsu-
maanjärven lintutornin lä-
hellä.
Kiikoisten Metsästäjil-
lä on voimassa pienpeto-
sopimukset Kiikan ja Myl-
lymaan seurojen kanssa.
Koirakoealueita myön-
netään niitä anoville. Hir-
vihaukut järjestetään 20.
joulukuuta, ja kokous
myönsi koealueen tarkoi-
tukseen.
Liikkuva poliisi mittasi no-
peuksia kakkostiellä Huittis-
ten Raijalassa maanantaina aa-
mupäivällä, jolloin kokemä-
keläinen -81 syntynyt mies
ajoi moottoripyörällä satasen
Törkeää vauhtia
moottoripyörällä
Rekkaan törmänneen
henkilöauton kuljettaja
kuoli maanantaina ilta-
päivällä Säkylässä. Rek-
ka vyöryi kolarin jälkeen
hallitsemattomasti vas-
taantulevien kaistaa pit-
kin, mutta yhtään autoa
ei tullut vastaan.
Henkilöauto ajautui loi-
vassa kaarteessa vastak-
kaiselle kaistalle. Se tör-
mäsi Säkylästä Euran
suuntaan ajaneen rekan
etuosaan. Henkilöauto
Rekkaan törmännyt
mieskuljettaja
kuoli Säkylässä
Porin Prikaatissa Säkyläs-
sä palvelevan varusmiehen
reisiluu murtui, kun hän kaa-
tui pyörällä polkupyörämars-
silla sunnuntaina iltapäiväl-
lä.
Varusmies kaatui sellaises-
sa asennossa, että hänen jal-
kansa jäi puristuksiin polku-
pyörän rungon alle.
Kenttälääkintähenkilöstö
arvioi vamman ja toimitti louk-
kaantuneen miehen Satakun-
nan keskussairaalaan Poriin.
Varusmies oli aloittanut pal-
veluksensa heinäkuussa.
Varusmiehen
reisiluu
murtui
Köyliön Kankaanpään ky-
län lähistöllä myöhään lau-
antaina syttynyttä metsäpa-
loa tutkitaan tahallisena te-
kona. Poliisin sunnuntaina
kiinni ottama ulkopaikka-
kuntalainen mies pidätet-
tiin maanantaina tuhotyös-
tä epäiltynä.
Poliisi otti kiinni kaksi hen-
kilöä, joista toinen vapautet-
tiin kuulustelujen jälkeen
sunnuntai-iltana. Kokemäen
kihlakunnan alueella Huitti-
sissa, Köyliössä ja Säkylässä
on jo useampana kesänä ol-
lut tahallaan sytytettyjä maas-
to- ja metsäpaloja. Poliisitut-
kinnasta huolimatta tulipalo-
ja on jäänyt selvittämättä,
minkä vuoksi poliisi toivoo
Köyliön metsäpalo
johti pidätykseen
kansalaisilta edelleen vih-
jeitä henkilöistä ja ajoneu-
voista palojen selvittämi-
seksi.
Satakunnan hätäkeskus
sai tiedon Köyliön Kan-
kaanpään kylässä sytty-
neestä metsäpalosta lauan-
tai-iltana noin kello 23.30.
Palo saatiin hallintaan sun-
nuntaina aamuyöllä.
Sammutustöissä
oli
kymmeniä pelastuslaitos-
ten yksiköitä, noin sata pa-
lomiestä ja varusmiehiä
Porin Prikaatista.
Paloalue on huomatta-
vasti aluksi arvioitua pie-
nempi eli noin viiden heh-
taarin suuruinen alue, jos-
sa on pääasiassa nuoreh-
koa mäntymetsää.
Turkulainen -83 syntynyt
mies törmäsi henkilöautol-
la puuhun pihatiellä Vam-
pulassa lauantai-iltana.
Kyydissä oli neljä henkilöä,
joista kaksi turkulaista louk-
kaantui.
Heidät kuljetettiin Turun
yliopistolliseen keskussairaa-
laan.
Kuljettaja puhalsi poliisin
tarkkuusalkometriin 0,59 mil-
ligrammaa litrassa. Kortti jäi
poliisille.
Vantaalainen -77 syntynyt
mies suistui moottoripyörällä
kaarteessa tieltä pellolle Huit-
tisissa Karhiniementiellä sun-
nuntaina 17.30. Selkäänsä ja
kylkeään valitellut kuljettaja
vietiin Satakunnan keskus-
sairaalaan.
Neljä maistanutta törmäili
Kokemäen poliisin alueella
Hän puhalsi alkometriin
1,01 promillea. Lopullinen
tulos saadaan sairaalassa
otetusta
verikokeesta.
Moottoripyörä romuttui.
Kokemäkeläinen -67
syntynyt mies puhalsi tark-
kuusalkometriin 0.75 pro-
millea sunnuntaina kello
19:n jälkeen. Hän oli au-
toillut Kokemäen keskus-
tan ja Risten välillä.
Poliisi puhallutti Harja-
vallassa Hiirijärventiellä
kiukaislaisen -45 synty-
neen miehen, joka oli liik-
keellä henkilöautolla maa-
nantaina kello 10:n aikaan.
Alkometri näytti luke-
maa 1,92 promillea ja tark-
kuusalkometri 0,85 milli-
grammaa litrassa. Kortti jäi
poliisille.
Savusauna vaurioitui jon-
kin verran, mutta hirsike-
hikko säilyi tulipalossa Tuo-
mistontiellä Äetsän Kämmä-
kässä lauantaina iltapäiväl-
lä.
Välipohja syttyi palamaan
saunan lämmityksen yhtey-
dessä. Palo ei ehtinyt levitä
ympäristöön tai muihin raken-
nuksiin.
Palokunta sai hälytyksen
noin kello 14.
Savusauna
vaurioitui
palossa
Äetsässä
Paikkakuntalainen mies
syyllistyi törkeään ratti-
juopumukseen Huittisis-
saVesiniityntiellä torstai-
na kello 16.30.
Mies puhalsi poliisin
tarkkuusalkometriin tulok-
Kortiton rattijuoppo
Huittisten Vesiniityntiellä
sen 1,13 milligrammaa lit-
rassa, mikä perinteisellä al-
kometrillä mitattuna vastaa
lukemaa 2,26 promillea.
Miehellä ei ollut ajo-oi-
keutta. Lisäksi hänen käyt-
tämänsä auto oli katsasta-
maton.
Henkilöautosta pu-
donnut porilainen vuon-
na ö48 syntynyt nainen
menehtyi liikenneonnet-
tomuudessa Huittisten
Huhtamossa lauantaina
iltapäivällä.
Porista Helsingin suun-
taan matkannut henkilöau-
to kulkeutui ensin oikeal-
le tien pientareelle, ja kul-
jettajan tekemän äkillisen
korjausliikkeen jälkeen
auto kääntyi jyrkästi va-
semmalle yli ajokaistojen.
Auto jatkoi menoaan luis-
Henkilöautosta pudonnut
nainen menehtyi
Huhtamon kolarissa
kassa ja törmäsi vastakkai-
seen ojavalliin, josta se
kääntyi katolleen ojaan.
Auton pyöriessä ojan
pohjalla takaistuimella tur-
vavöittä ollut porilainen
naismatkustaja putosi au-
tosta ja menehtyi välittö-
mästi. Kuljettajana oli po-
rilainen vuonna 1988 syn-
tynyt poika.
Onnettomuuspaikka on
noin kilometrin päässä
Kukonharjan risteyksestä
Huittisten suuntaan. On-
nettomuus tapahtui kello
15.55.
suistui ojaan, ja sen mies-
kuljettaja kuoli ilmeisesti
heti.
Kalarehua kuljettaneen
säiliöyhdistelmän eturen-
kaat vaurioituivat. Ajoneu-
vo eteni parisataa metriä
vastaantulevien kaistalla,
ennen kuin kuljettaja sai
sen pysähtymään tielle.
Rekan kuljettaja ei louk-
kaantunut kolarissa.
Kolari sattui kello 16.20
Säkyläntiellä, noin kilo-
metrin verran Säkylän kes-
kustasta Euran suuntaan.
alueella 155 kilometriä tun-
nissa. Teko arvosteltiin tör-
keäksi liikenneturvallisuu-
den vaarantamiseksi, ja vä-
liaikainen ajokielto alkoi
heti.
Herukan satokausi on al-
kamassa koko maassa.
Puna- ja valkoherukoita on
ollut myynnissä jo jonkin
aikaa. Nyt niiden seuraksi
on tulossa myös mustahe-
rukka. Herukan pääsato-
kausi ajoittuu Hedelmän-
ja Marjanviljelijäin liiton
arvion mukaan elokuun
puolivälin tienoille, ja sato
jatkuu aina syyskuun al-
kuun asti.
Herukkasadosta odotetaan
tänä vuonna keskinkertaista.
Kesän kuivuus on vaivannut
herukkaa jonkin verran, mut-
ta syväjuurisena kasvina se
on pystynyt imemään vettä
maasta monia muita marjoja
helpommin. Marjat ovat hel-
lekesän aikana kehittyneet
hyvin sokeripitoisiksi ja
maukkaiksi.
Puna- ja valkoherukkaa
saataneen yhteensä noin 1,2
miljoonaa kiloa, mustaheruk-
kaa lähes tuplaten, 2 miljoo-
naa kiloa. Mustaherukka on-
Herukkasato kypsymässä poimintakuntoon
kin eniten viljelty herukkalajim-
me. Sitä kasvatetaan noin 2 100
hehtaarin pinta-alalla.
Punaherukkaa viljellään 213
hehtaarin ja valkoherukkaa 115
hehtaarin alalla. Herukan pää-
viljelyalueita ovat Etelä- ja Poh-
jois-Savo, Pohjois-Karjala, Pir-
kanmaa, Keski-Suomi ja Poh-
jois-Pohjanmaa.
Herukka säilötään
kotitalouksissa
Suurin osa herukkasadosta
kulutetaan, säilötään ja pakas-
tetaan yksityisissä kotitalouksis-
sa. Suomalaiset osaavat arvos-
taa C-vitamiinipitoistamustahe-
rukkaa, joka on myös tärkeä fe-
noliyhdisteiden lähde ruokava-
liossamme.
Herukoita käytetään lukuisiin
erilaisiin mehuihin ja hilloihin
sekä maustamaan jugurtteja,
myslejä ja puuroja. Perinteinen
mustaherukkamehu on pitänyt
pintansa flunssakauden ykkös-
juomana. Kirpakanmakuiset he-
rukat maistuvat monille myös
tuoreeltaan. Ne, jotka pitävät he-
rukkaa liian voimakkaana sel-
laisenaan syötäväksi, voivat val-
mistaa loppukesän herkuttelu-
hetkiinmustaherukka-rahkahyy-
telökakkua, mustaherukkajäädy-
kettä tai punaherukkapiirakkaa.
.
Herukkaa
herkutteluhetkiin
Mustaherukka-
rahkahyytelökakku
Pohja:
80 g (11 kpl) kaurakeksejä
25 g voita tai 0,25 dl juoksevaa
margariinia
Täyte:
8 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua
1 dl laimentamatonta, sokero-
itua mustaherukkamehua
200 g (4 dl) mustaherukoita
1 tlk (2 dl) maitorahkaa
3 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria
1,5 rkl vaniljasokeria
Kiille:
2 liivatelehteä
1 dl laimentamatonta, sokero-
itua mustaherukkamehua
0,25 dl mustaherukkalikööriä
Koristelu:
tuoreita mustaherukoita
herukanlehtiä
Pane irtopohjaisen vuoan poh-
jalle leivinpaperiarkki, paina reu-
nus paikoilleen ja lukitse. Voi-
tele pohjapaperi ja vuoan reu-
nat. Leikkaa ylimääräinen pa-
peri pois vuoan ulkopuolelta.
Murskaa keksit ja sekoita
muruseokseen sulatettu voi tai
juokseva margariini. Painele
keksiseos vuoan pohjalle tiiviisti
ja siirrä vuoka jääkaappiin.
Soseuta mustaherukat sauva-
sekoittimella.
Vaahdota kerma sokerin ja
vaniljasokerin kanssa.
Liota liivatelehtiä kylmässä
vedessä viitisenminuuttia. Kuu-
menna tilkka sitruunamehua ja
sulata siihen puserretut liivatteet.
Lisää mustaherukkamehu ja
anna seoksen jäähtyä sekoitel-
len. Yhdistä marjasose ja rahka
ja kääntele joukkoon kerma-
vaahto sekä mehu-liivateseos.
Kaada täyte keksipohjalle.
Peitä vuoka kelmulla ja anna
kakun hyytyä jääkaapissa seu-
raavaan päivään.
Liota kiilteen liivatteita kyl-
mässä vedessä, puserra ja sula-
ta tilkkaan kuumaa mehua. Li-
sää loppu mehu ja likööri. Valu-
ta seos hyytyneen kakun päälle.
Peitä vuoka ja siirrä kakku
jääkaappiin, kunnes kiille hyy-
tyy.
Irrota vuoan reunus ja siirrä
kakku tarjoiluvadille. Koristele
runsaasti tuoreilla marjoilla tai
herukkatertuilla ja herukanleh-
din.
Mustaherukkajäädyke
(noin kahdeksalle)
1,5 dl vettä
1,5 dl tomusokeria
6 keltuaista
6 dl kuohukermaa
1 l mustaherukoita
0,5 dl sokeria
0,5 dl mustaherukkalikööriä
Kiehauta vesi ja tomusokeri
sekoittaen. Siirrä kattila työ-
pöydälle ja vatkaa joukkoon kel-
tuaiset.
Siirrä takaisin liedelle ja kuu-
menna miedolla lämmöllä koko
ajan sekoittaen. Heti kun seos
sakenee kiisselimäiseksi, nosta
kattila pois levyltä.
Vatkaa keltuaisseosta ja kaa-
da kulhoon jäähtymään.
Soseuta mustaherukat sauva-
sekoittimella, makeuta sokeril-
la ja mausta liköörillä.
Lisäämarjaseos keltuaisseok-
seen. Vatkaa kerma vaahdoksi
ja yhdistä marja-keltuaisseok-
seen kevyesti käännellen.
Kaada jäädykeseos kostutet-
tuun parfaitvuokaan tai annos-
vuokiin, peitä ja anna jäätyä pa-
kastimessa useiden tuntien ajan
tai seuraavaan päivään.
Anna jäädykkeen pehmetä
jääkaapissa ennen tarjoamista.
Lisäksi sopivat mustaherukat tai
mustaherukkakastike ja kerma-
vaahto.
Punaherukkapiirakka
2 munaa
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl vaniljasokeria
0,5 dl rypsiöljyä
1 dl omenamehua
Pinnalle:
5 dl punaherukoita
2,5-3 rkl sokeria
Vuoan voiteluun:
öljytilkka tai margariinia
Sekoitamunat ja sokeri ke-
vyesti vatkaten.Yhdistä kes-
kenään vehnäjauhot, kaura-
hiutaleet, leivinjauhe ja van-
iljasokeri. Lisää kuiva-aineet
muna-sokeriseokseen vuoro-
tellen öljyn ja omenamehun
kanssa.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Voitele halkaisijaltaan noin
26-senttinen piirakkavuoka
ja kaada taikina vuokaan.
Sekoita punaherukoihin
sokeria ja ripottelemarjat pii-
rakkataikinan päälle.
Paista 225-asteisessa uu-
nissa noin 25 minuuttia.
Voit tarjota lisäksi vanil-
jajäätelöä tai vaniljakastiket-
ta.
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...32