Keskiviikko lokakuun 4. 2006
14
Punkalaitumen kunta
esittää yhdessä sidosryh-
miensä kanssa työministe-
riölle, että vastaanottokes-
kukselta vapautuviin Hau-
kankosken tiloihin peruste-
taan työperäistä maahan-
muuttoa palveleva kolutus-
ja kotouttamiskeskus tämän
ja ensi vuoden aikana.
Keskuksen tavoitteena on
parantaa seutukunnan yritys-
ten, kuntien ja muiden yhtei-
söjen työvoiman saatavuutta
Punkalaitumesta portti
työperäiselle maahanmuutolle
sekä tukea uusien yritysten
perustamista seutukunnalle.
-Keskuksen perustaminen
ratkaisisi ainakin pääosin
Haukankosken kiinteistöjen
käytön, kunnanjohtaja Ante-
ro Alenius sanoo.
-Tarkoitus on käyttää hy-
väksi ne vahvuudet ja valmi-
udet, jotka ovat syntyneet
vuosien aikana. Kyseessä ei
ole pelkästään tilojen käyttö,
vaan perusturva- ja koulutus-
toimeen syntyneen osaamisen
hyödyntäminen, Alenius ker-
too.
Suurimmillaan 150-paik-
kainen turvapaikanhakijoiden
vastaanottokeskus on yksi
viime kesänä suljettaviksi va-
lituista keskuksista. Toimin-
ta päättyy vuoden loppuun
mennessä.
Nyt esitettävä koulutus- ja
kotouttamiskeskus tarjoaisi
työllistymistä edistäviä ja ko-
toutumista tukevia mahdolli-
suuksia työperusteisen maa-
hanmuuton kautta Suomeen
saapuneille työntekijöille,
heidän perheilleen ja työnan-
tajilleen. Se myös tarjoaisi
mahdollisuuksia turvapaikka-
menettelyn kautta maahan
saapuneille ja oleskeluluvan
saaneille maahanmuuttajille.
Alueen alhainen työttö-
myysaste merkitsee esityksen
laatijoiden mukaan myös am-
mattitaitoisen
työvoiman
suurta kysyntää.
Seutukunnan yrityksissä
työskentelee jo tällä hetkellä
useita ulkomaalaisia työnte-
kijöitä.
-Tämä hanke tulee enem-
män kuin tarpeeseen. Työpe-
räinen maahanmuutto on työ-
hallinnon yksi keskeisistä
strategisista
linjauksista.
Työttömyysaste seutukunnal-
la on alle 7 prosenttia ja Pun-
kalaitumella 4,9 prosenttia.
Meillä on jo nyt melkoiset
työvoimatarpeet, Vammalan
seudun työvoimatoimiston
johtaja Regina Salkovic sa-
noo.
Esityksen valmisteluun
ovat osallistuneet Vammlan
seudun työvoimatoimiston li-
säksi Vammalan seudun am-
matillisen koulutuksen kun-
tayhtymä,
Länsi-Suomen
opisto, Pirkanmaan TE-kes-
kus ja Pirkanmaan liitto.
Kunnalle ei haluta
kustannusrasitusta
Kunnanjohtaja Alenius nä-
kee, että vastaanottokeskuk-
sen toiminnan alasajo sekä
koulutus- ja kotouttamiskes-
kuksen perustaminen ovat
erillisiä hankkeita. Aleniuk-
sen mukaan vastaanottokes-
Vammalan seudun työvoimatoimiston johtaja Regina Salkovic ja Punkalaitumen kunnan-
johtaja Antero Alenius näkevät laajasti työperäisen maahanmuuton tuomat mahdollisuu-
det.
kuksen työntekijöiden työl-
listymistilanne näyttää hyväl-
tä.
Ensimmäiset heistä ovat jo
saaneet uusia työpaikkoja
muualta. Töissä keskuksessa
on nyt 14 henkeä, ja työllis-
tymismahdollisuudet ovat hy-
vät.
Vastaanottokeskuksen käy-
tössä on Haukankosken tilo-
ja 4 400 neliötä. Jos korvaa-
vaa toimintaa tiloille ei löy-
detä, Punkalaitumen kunta
kuittaa 150 000 euron netto-
menetykset.
Koulutus- ja kotouttamis-
keskuksen jatkovalmistelus-
sa selvitetään työministeriön
kanssa koulutus- ja kotoutta-
miskeskuksen toiminnan vas-
tuutahot, organisaatiomalli,
henkilöstötarve ja kustannus-
vaikutukset.
Tarkoitus on, että Punka-
laitumen kunnalle ei aiheu-
du merkittävää kustannusra-
situsta. Kunta korostaakin,
että maahanmuuttopoliittisen
ohjelman toimeenpano-ohjel-
ma on todettu maahanmuut-
tajien opastusjärjestelmästä
aiheutuvien kustannusten ole-
van valtion ja työnantajien
vastuulla.
Sijaintipaikkakunnan kan-
nalta oleellista on, että ko-
touttamistuki, työmarkkinatu-
ki ja muut rahoitusmuodot
kattavat ne kustannukset, joi-
ta muuttajista aiheutuu jo en-
nen kuin sosiaali- ja tervey-
denhuollon valtionosuusjär-
jestelmä ottaa muuttajat huo-
mioon.
Turvapaikanhakijoiden
vastaanottokeskus on toimi-
nut Punkalaitumella vuodes-
ta 1999 alkaen. Perusturva-
toimen organisaatio on koh-
dannut maahanmuuttajia vuo-
sien ajan. Koulutoimessa on
myös valmentavan opetuksen
ja vuosien kokemuksen myö-
tä kielitaitoinen henkilökun-
ta ja koulukuraattori, mikä
mahdollistaa lasten ja osal-
listumisen kunnassa annetta-
vaan perusopetukseen.
VTT haastaa jälleen suo-
malaiset ideatalkoisiin. Nyt
tavoitteena on kerätä kai-
kille avoimeen ideapankkiin
mahdollisimman paljon
ideoita ikääntyvien jokapäi-
väistä elämää helpottavis-
ta tai ilahduttavista mobii-
lisovelluksista ja -palveluis-
ta.
- Haluaisitko kännykkää-
si ehkäpä palohälyttimen, lää-
kemuistuttajan tai allergian-
tunnistajan? Entä miltä kuu-
lostaisi matkapuhelin, joka
varoittaisi liiallisesta UV-sä-
teilystä tai loppuvasta park-
kiajasta tai muistuttaisi avain-
ten mukaanotosta? Huonoja
ideoita ei ole, joten mieliku-
vitus liikkeelle!
VTT haluaa kampanjal-
laan kiinnittää erityistä huo-
miota ikääntyvien tarpeiden
tuomiseen suomalaiseen in-
novaatio-osaamiseen, joka on
elinehto menestyvän elinkei-
noelämän ja hyvinvoinnin yl-
läpitämiseksi. Lähtökohtana
on ajatus siitä, että ikäänty-
vät tietävät itse parhaiten omat
tarpeensa ja voivat nyt ottaa
kantaa teknologian kehittämi-
seen. Mobiilisovellus voi olla
mikä tahansa asia, jossa kän-
nykästä on apua tai iloa. Tek-
nologiaa ideoiden toteuttami-
seen ei tarvitse vielä olla ole-
massa, se voidaan kehittää.
”Lähes jokaiselle suoma-
laiselle on joskus juolahtanut
mieleen jokin tilanne tai pal-
velu, jonka sopiva kännyk-
käsovellus muuttaisi mielek-
käämmäksi ja yksinkertai-
semmaksi. Paras tapa kehit-
tää käyttäjäkeskeistä teknolo-
VTT haastaa
ikääntyvät
ideoimaan
giaa ja ymmärtää kuluttajien
nykyisiä tai tulevia tarpeita on
saada tilaus uusille sovelluk-
sille heiltä itseltään - ja juuri
tähänVTT:n Ikääntyvät ideoi-
maan! -kampanja perustuu”,
kertoo erikoistutkija Jaana
Leikas VTT:ltä.
Kampanja on jatkoa
VTT:n Idealiike-hankkeelle,
jossa kerättiin nuorilta yli 37
000 ideaa kännykän käyttöön.
Koska ikääntyvien tarpeet ja
toiveet kännykän käytölle
ovat varmasti erilaisia kuin
nuorten, kampanja halutaan
nyt kohdistaa suoraan ikään-
tyville.
Ideoita kerätään erilaisis-
sa senioritapahtumissa, idea-
liikkeen verkkosivuilla sekä
kansalaisjärjestöjen ja medi-
an avulla. Lisäksi syksynmit-
taan järjestetään useita pie-
nempiä työpajoja, joihin kut-
sutaan ikääntyneitä ja vanhus-
työtä tekeviä ammattilaisia.
Hanke toteutetaan yhteistyös-
sä mm. Eläkeliiton, Vanhus-
työn keskusliiton, Itsenäisen
Suoriutumisen Innovaatiokes-
kuksen (ISAK) sekä Luova
Tampere -ohjelman kanssa.
Omat ideansa voi lähettää
myös suoraan osoitteeseen
tai postitse
osoitteeseen VTT, Ikääntyvi-
en Idealiike, PL 1300, 33101
Tampere.
Ideapankki vauhdittaa suo-
malaista innovaatiotoimintaa.
Kun jokaisella yrityksellä, or-
ganisaatiolla tai yksittäisellä
kansalaisella on käytettävis-
sään tuhansien ihmisten käy-
tännön tarpeista lähtevät mo-
biili-ideat, uusien kaupallis-
tettavien tuotteiden jatkojalos-
taminen helpottuu huomatta-
vasti. Kun ideoita on kerätty,
VTT heittää pallon palvelun-
tarjoajille, joiden tehtävänä on
kehittää ratkaisut esitettyihin
tarpeisiin. Kaikki ideat ovat
kenen tahansa vapaasti käy-
tettävissä 31.1. 2007 alkaen
osoitteessa
.
1...,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13 15,16,17,18,19,20,21,22,23,24,...32