11
Keskiviikko helmikuun 21. 2007
Vihreiden
eduskunta-
vaaliehdokas
Eveliina
Asikainen
Vammalasta
pyrkii
Arkadianmäelle
vaalikampanjalla
”Vä-
hemmän on enemmän”. Se
haastaa katsomaan asioita
uudesta
näkökulmasta
painottaen kohtuullisuut-
ta, jakamista ja ajoissa on-
gelmiin puuttumista.
Asikainen on 39-vuotias kol-
men lapsen äiti Karkusta.
Hän kuvailee itseään synty-
mävihreäksi, vaikka omaakin
keskustalaisen perhetaustan.
-Politiikka on ollut vanhem-
pien kautta luonnollinen osa
elämää. Isä sanoi jo varhain,
että lapset saavat sitten itse va-
lita tiensä ja luoda arvomaa-
ilmansa, Asikainen kertoo.
Samaa teesiä hän noudattaa
omien lastensa kasvatuksessa.
-Lapsia ei pidä viedä väkisin
ja pakottaa. On pääasia, että
heistä tulee ajattelevia ihmi-
siä.
Eveliina Asikainen on
kotoisin Puumalasta Ete-
lä-Savosta. Hänen tiensä
on kulkenut luontokerhon,
Luonto-Liiton, luonnonsuo-
jeluyhdistyksen,
biologian
opintojen ja Joensuun yli-
opiston
ylioppilaskunnan
ympäristöryhmän perusta-
misen kautta Hoikan opiston
ympäristölinjan opettajaksi ja
vihreään politiikkaan. Tällä
hetkellä Asikainen on virka-
vapaalla päivätyöstään Hoi-
kan opistolta, sillä työn alla
on väitöskirjatyö lähiösuun-
nittelun
luontoperustasta
Tampereen yliopistolle. -Olen
parantumaton opiskelija, aina
pitää olla joku juttu menossa,
hän nauraa.
Vihreillä hyvä lista
Eveliina Asikainen oli ehdol-
la jo neljän vuoden takaisissa
eduskuntavaaleissa,
jolloin
hän sai noin 500 ääntä. Tänä
vuonna
liikkeellä
ollaan
suunnilleen kaksinkertaisella
panostuksella edelliseen ver-
rattuna. Ehdokas itse luottaa
vahvasti mahdollisuuksiinsa
-Uskon, että ääniä tulee nyt
tuplamäärä. Kaksi kärkinimeä
- Satu Hassi ja Rosa Meriläi-
nen - on poissa listalta. Kaikki
riippuu nyt siitä, minkälaisia
päätöksiä äänestäjät tekevät.
-Voidaan ehkä sanoa, että
nyt olisi parempi hetkikin tul-
la valituksi, sillä neljä vuotta
sitten meillä oli joulukuussa
syntynyt pieni vauva. Tieten-
kin tälläkin kertaa piti pohtia
oman elämäntilanteen sopi-
vuutta, hän muotoilee. Asi-
kaisen mukaan Vihreillä on
nyt niin hyvä ehdokaslista,
että valituiksi tuleviin ihmi-
siin voi joka tapauksessa olla
tyytyväinen.
Huomio myös nuoriin
Eveliina Asikaisen tärkeys-
järjestyksessä ensimmäinen
askel on maapallon elinkyvyn
turvaaminen. -Monimuotoi-
sen pallon säilyminen tulisi
taata, jotta omat lapset ja lap-
senlapset pystyvät elämään
mukavassa maailmassa. Vaik-
ka tavoite on iso, Asikaisen
mukaan olisi tärkeää, että sen
ottaisi lähelle ja osaksi arki-
päivää. -Jos on perheenäiti,
niin tekee niitä muutoksia
kuin perheenäiti pystyy. Ei
tarvitse ahdistua, hoitaa vaan
oman osuutensa, niin on mu-
kana vaikuttamassa tulevai-
suuteen.
Myös paljon puhuttu van-
hustenhuolto herättää ajatuk-
sia. -Samalla tulisi panostaa
nuorten hyvinvointiin. En-
naltaehkäisevään toimintaan,
kuten koulutukseen, nuoriso-
työhän ja syrjäytymisen vä-
hentämiseen. Jos panostetaan
pelkkiin vanhuksiin, kohta
meillä ei ole ketään hoitamas-
sa heitä.
-Yhteiskunnalla on varaa
ihan kaikkeen, kun vaan jae-
taan oikein. Mitä aiemmin
muutoksia tehdään, sitä pie-
nemmillä ja halvemmilla kus-
tannuksilla päästään.
Arkipäiväistä vihreyttä
Vihreys on osa Asikaisen per-
heen jokapäiväistä elämää.
Kodikas punainen puutalo
lämpiää maalämmöllä, ja tuu-
livoimalan osakkeita on ostet-
tu sen verran, että talon säh-
könsaanti on taattu. -Meillä
on ainoastaan yksi auto, vaik-
ka asummekin täällä syrjässä.
Ihan ilman autoa ei sentään
pärjättäisi. Asikainen ja hänen
lääkärinä työskentelevä mie-
hensä pyrkivät käyttämään
työmatkoihinsa junaa.
-Lisäksi ostoksia tehdessä
tarkkaillaan millaisia elintar-
vikkeita valitaan, kompostoi-
daan ja viljellään paljon itse.
Tämä on tällaista arkipäiväistä
vihreyttä, Asikainen kuvailee.
Luonto liittyy läheisesti myös
perheen harrastukseen, sillä
isän lintuinnostuksen johdos-
ta koko perhe retkeilee paljon.
Itsekseen Asikainen harrastaa
itämaista tanssia, lukemista
ja sauvakävelyä. -Välillä tulee
käsityöbuumeja, silloin pitää
saada jotain aikaiseksi, hän
hymyilee.
Pauliina Parto
-Kaikki mummut vaan
avantoon,
kehottaa
sammaalainen,
kohta
86-vuotias Sylvi Mäke-
lä. Hän käy joka torstai
avannossa Vesarannassa
Vammalan Houhajärvel-
lä ja vakuuttaa kaikkien
vaivojen jäävän veteen.
Avantouinti on kuulunut
Mäkelän harrastuksiin kuu-
tisen vuotta. -Jo sitä ennen
kävin aina saunasta pyöri-
mässä lumessa, hän selvit-
tää. Mäkelän kanssa torstai-
na saunanlämmitysvuorossa
olleet Sinikka Hirvikorpi ja
Kerttu Leppäniemi kehuvat
naista vuolaasti. -Sylvi on
niin reipasotteinen ihminen,
ettei ollenkaan uskoisi että
ikää on jo kertynyt, Hirvi-
korpi kehuu. Mäkelä itse
uskoo hyväkuntoisuutensa
salaisuuden piilevän juu-
ri avantouinnissa. -Paljon
huonompi olisin, jos vaan
kotona miettisin mikä mua
vaivaa, hän nauraa.
Kun ulkona on kirpeät
parikymmentä astetta pak-
kasta, ei jääkylmä avanto
ainakaan allekirjoittaneen
mielestä kuulosta kovin
houkuttelevalta.
Kokenut
kolmikkomme
vakuuttaa
kuitenkin, ettei avannossa
tunnu sen kylmemmältä oli
pakkasta sitten viisi vai viisi-
toista astetta. -Jos kova tuuli
käy, niin avantoon voi olla
vilpoista mennä, he tuumi-
vat. -Voi olla, ettei me kyllä
enää palellakaan sillai. Avan-
touinti karaisee kummasti.
”Kyllä virkisti”
Naisten mukaan avannos-
sa viivähtämiseen on yhtä
monta tyyliä kuin uima-
riakin. -Toiset vaan kastaa,
toiset ottaa pari vetoakin.
Hirvikorpi
tunnustautuu
kastautumisen kannattajak-
si, Mäkelä ja Leppäniemi
tapaavat ottaa muutaman
vedon. Tyyli vaihtelee myös
kotiinlähdön kanssa, osa
porukasta lähtee avannon
kautta kotia kohti, osa taas
lämpimänä saunasta. -Ei sil-
lä ole niin merkitystä, kukin
tekee niin kuin tykkää, nai-
set sanovat.
Yhtä mieltä he ovat siitä,
että joka viikko ensimmäi-
sellä kerralla avannosta on
kokeneemmallakin
kiire
pois. -Toisella ei sitten taas
enää, silloin kylmään veteen
on jo tottunut. Kun Vesaran-
taan saapuu ensikertalaisia,
yleisin kommentti avannos-
sa pulahtamisen jälkeen on:
”Kyllä se oli kylmää”. -Mutta
sitten jo mietitään, että kyllä
virkistikin, Sylvi Mäkelä hy-
myilee.
Vesarannan avantouima-
reiden kausi alkaa syyskuun
viimeisellä viikolla ja kestää
toukokuulle saakka. Kaikki
tapahtuu talkoilla. -Yhdessä
huolehditaan lämmitykses-
tä, haetaan puita liiteristä
ja keväällä siivotaan pihat
kesäteatterikuntoon. Jokai-
sella uimarilla on vuorollaan
lämmitysvastuu.
Saunassa
jutellaan
mukavia
Avantouinti ei ole kallis
välineharrastus.
Perusva-
rustukseen kuuluu luon-
nollisesti uimapuku. Lisäksi
jalkaan kannattaa sujauttaa
tossut, etteivät varpaat jäädy
matkalla saunasta avannolle.
-Toiset pitää pipoa pääs-
sä, mutta kukin tyylillään,
naiset muistuttavat jälleen.
Avantouinti on mukava koko
perheen harrastus, joka sopii
karkeasti sanottuna kaikil-
le lapsista vaariin. -Joku on
joskus sanonut, että pää tuli
kipeäksi, mutta kyllä tämä
suunnilleen kaikille käy, nai-
set kertovat. Vesarannassa
käy heidän mukaansa paljon
toisen polven väkeä, innok-
kaiden
avantouimareiden
lapsia.
Kuten varmasti kaikissa
harrastuksissa, myös avanto-
uinnissa viehättää lisäksi sen
sosiaalinen puoli. -Kiva näh-
dä tuttuja, ja saunassa jutella
mukavia. Yksin ei varmaan
tulisi välttämättä lähdettyä-
kään, pohtii Sylvi Mäkelä ja
kiittää samalla naisia, jotka
aina jaksavat ”laahata” häntä
uimaan. -Vaikka joskus aat-
teleekin, ettei viitsisi lähteä,
niin kummasti virkistyy kun
tulee, Mäkelä hymyilee.
Pauliina Parto
86-vuotias Sylvi Mäkelä:
Kaikki mummut
vaan avantoon!
Ensin avantoon ja sitten saunaan ja sitten vielä avantoon ja pukuhuoneeseen, sitä
tietä kulkevat kaikki Vesarannan avantouimari Sylvi Mäkelän lailla.
Vähemmän on enemmän sanovat myös ekokassit, joita Eveliina Asikainen jakaa vaalikampanjassaan.
Eveliina Asikainen suosii arkipäiväistä vihreyttä
Sinikka Hirvikorpi ja Kerttu Leppäniemi kehuvat kohta 86-vuotiasta Sylvi Mäkelää
(oik.) reipasotteiseksi. Mäkelä käy Vesarannan avannossa joka torstai. Sauna ja avan-
to ovat avoinna kaikille torstaisin kello 17-21.
Vesarannan avanto pidetään pumpulla auki koko talven. Sylvi Mäkelä ui kunnon len-
kin.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...32