17
Keskiviikko syyskuun 17. 2008
Yleisöltä
Vaihto-oppilaat
kolumnisteina Alueviestissä
Morjes
Tyrwääläiset!
Ilona Vaateri,
Sydney 09.09.2008
T
asan 8 viikkoa on ku-
lunut siitä, kun läh-
din Suomen kesäs-
tä kohti Australian aurin-
koa. Jokainen päivä on tuo-
nut mukanaan jotain uutta,
enkä hetkeäkään ole katunut
päätöstäni viettää vuosi vaih-
to-oppilaana toisella puo-
len maapalloa. Minulla kävi
mahtava säkä, kun Rotaryt
järjestivät minut Australi-
aan, ja vielä keskelle Sydneyn
kaupungin sykettä. Olen ra-
kastunut tähän nuorekkaa-
seen, eloisaan kaupunkiin ja
arvostan australialaisten ys-
tävällisyyttä ja huoletonta
elämäntapaa. Heti Sydneyn
lentokentälle saapuessani
sain tuntumaa täkäläisestä
ihmisystävällisyydestä, kun
tullivirkailija kysyi paksulla
australian aksentilla “Howís
it going?”, johon minä 48
tunnin valvomisen jäljiltä
näppäränä tyttönä vastasin,
että “By aeroplane”. Toinen
sanonta, mikä on reissuni ai-
kana tullut varsin tutuksi, on
“No worries!”. Englannin kie-
len puhumisen ja ymmärtä-
misen kanssa ei ole ollut on-
gelmia. Huonompi juttu on,
kun yritän mongertaa suo-
mea. Nyt jokainen tapaa-
mani aussi luulee, että kaik-
ki suomalaiset puhuvat su-
juvasti kolmea kieltä “maa-
ilman vaikeimman” kielen,
suomen lisäksi. Kun heitän
johonkin väliin pari lauset-
ta ruotsia tai saksaa, niin jo-
han kaikki huokailee, kuinka
ne eurooppalaiset ovat niin
“multicultural”. Olen ylpeä
juuristani ja suomalaisuu-
destani, ollaanhan me pieni
ja menestynyt kansa. Myös-
kin Suomipaitojeni ansios-
ta jokainen täällä tietää, mi-
kä Finland on suomeksi. Go
Suomi!
Reissuni ensimmäiset neljä
päivää vietin 21 muun suo-
malaisen vaihto-oppilaan
kanssa matkan varrella Sin-
gaporessa. Sain mahtavan
vaihtariporukan, eikä koko
neljän päivän aikana tullut lii-
emmin nukuttua. Vietimme
aikaa tutustumalla toisiim-
me, kiertelemällä kaupungil-
la ja ostoksilla. Matkalla tuli-
vat tutuiksi Singaporen näh-
tävyydet ja hotellin aamupa-
lapöydän suklaasuihkulähde.
Nam! Singaporesta lähdet-
tyäni saavuin keskelle Aust-
ralian talvea, ja aina on joku
valittamassa kylmää, onhan
lämpötila “vaivaiset” +15
astetta. Kun selitän, kuinka
suomalaiset uivat jäähän sa-
hatussa avannossa ja kieri-
vät alasti lumessa, niin johan
menevät hiljaiseksi. Naures-
kelevat vain, kun minun pi-
tää selittää lämpötila miinus-
asteina, joka on täällä täysin
vieras käsite.
Olen käynyt koulua jo 7 viik-
koa ja olen tullut tutuksi
koulun sikariportaan kanssa,
kun joskus on saattanut va-
hingossa valkoinen hiusnau-
ha unohtua kotiin tai paidan
ylin nappi jäädä auki. Ensim-
mäisten viikkojen aikana nu-
kahtelin tunneille kerran jos
toisenkin, mutta olen jo op-
pinut mistä koulumatkan
varrella saa vahvimmat aa-
mukahvit. Fysiikka on kyllä
kieltämättä mielenkiintoista,
mutta koitapa opiskella sitä
päivästä toiseen englannik-
si. Anglikaaninen tyttökoulu
saattaa kuulostaa melko hur-
jalta, tosiasiassa siellä on to-
della rento ilmapiiri ja olen
saanut aivan mahtavia ystä-
viä. Eikä sijaintikaan aivan
Sydneyn sydämessä ole ollut
liiemmin haitaksi. Kuljen jo-
ka aamu lautalla Sydney Har-
bour Bridgen sekä ooppera-
talon ohi ja bussilla läpi ydin-
keskustan.
Minua hostaava Sydney Co-
ve Rotary Club kokoontuu
perjantai-aamuisin yhdellä
oopperatalon vieressä ole-
van sataman eräistä lautois-
ta, ja olen ollut melkein jo-
kaisessa kokouksessa tutus-
tumassa rotareihin ja syö-
mässä kunnon aamupalaa.
Täkäläiset rotaryt ovat oi-
kein mukavia ja kiinnostu-
neita suomesta, olen ollut jo
jos jonkinmoisissa tapahtu-
missa heidän kanssaan. Jo-
ka viikonloppu olen myös-
kin avartanut näkemystäni
australialaisen nuorisokult-
tuurin vapaa-ajanviettota-
poihin. Olen ollut kaiken-
laisissa cembaloissa pienem-
mistä BBQ -kokoontumisis-
ta koulun social-juhliin asti.
Esimerkkinä mainittakoon
kaverin hieman suuremmat
17-vuotissynttärijuhlat, jotka
pidettiin hänen kotonaan. Se
oli arviolta 500 neliön kokoi-
nen palatsi uima-altaineen ja
tenniskenttineen, 150 hen-
gen vieraslistoineen ja turva-
miehineen. Olen myös har-
rastanut rakastamaani ajan-
vietettä, urheilua, monessa
muodossa: pelaamalla jal-
kapalloa tai beach volleyta
Coogee-nimisella rannalla
(liityin Sydney Beach volley
clubiin), juoksulenkkeja kau-
niiseen auringonnousuun tai
-laskuun, koulun liikunta-
tunteja kuntosalilla tai lento-
pallotreenejä hostveljen poi-
kakoulun joukkueen kanssa
pari kertaa viikossa. Suun-
nitelmissa on myös opetella
sur!aamaan.
Tiivistettynä vuosi on lähte-
nyt aivan loistavasti käyntiin
ja innolla odotan kesän saa-
pumista ja tällä viikolla alka-
vien kokeiden jälkeen tulevaa
parin viikon lomaa koulusta.
Raportoin tämän vuoden ai-
kana kuulumisiani muuta-
maan kertaan ja jos tuttuja
tulee käymään näissä maise-
missa, niin ottakaa ihmeessä
yhteyttä; olisi kiva puhua vä-
lillä suomea. Esittelisin myös
mielelläni “kotoseutuani” ja
ystäviäni. Edesottamuksiani
voi seurailla myös blogistani
http://vaateri.vuodatus.net
/.
Terveisiä kaikille, ja äidille ja
isälle tiedoksi: “No worries!”
Ilmastonmuutoksesta pari +astetta lisää
Kiitoksia Marjo Anttooralle
kolumnistaan Villasukat jal-
kaan... (27.08). Rohkeaa poh-
dintaa. Asian pitäisi olla jo
kaikkien tiedossa? Näin eri-
puolueisena totean, että olem-
mepa vihreitä, sinisiä tai pu-
naisia, on yhteisenä vastusta-
janamme noidankehä nimel-
tä maapallon lämpeneminen,
jonka ihminen vaikka tahat-
tomastikin on laittanut käyn-
tiin. Vaan asian tietämisen ja
tiedostamisen konkretisoitu-
minen teoiksi onkin toinen
juttu.
Tosiasiahan on, että me län-
tisen kulttuurin elintasoyh-
teiskuntien asukkaat suurim-
malta osin olemme syypäitä
ilmastonmuutokseen. Yksilön
on hankalaa mieltää itsensä
toimijana globaaliin ympäris-
töön muuten kuin ehkä talo-
udellisessa voiton- ja kunni-
anhimon tavoittelussa. Toki
viimeksimainittuihin liittyy
olennaisesti ihmisen peribio-
loginen ominaisuus pyrkiä
enempään ja parempaan elä-
män jatkumisen varmistami-
seksi.
Ammattiyhdistyksellämme
on nigeriläinen kummilapsi.
Kirjeenvaihto rajoittuu puo-
leltani yleisen tason kohteliai-
suusfraaseihin. Mitä tahansa
haluaisinkin kertoa, niin jo-
ka lauseesta ja kuvasta huo-
kuu meidän hyväosaisuutem-
me näissä elämän arpajaisissa.
Ainakin toistaiseksi. Viimei-
sen kymmenen vuoden ai-
kana mitatut lämpötilat ovat
saaneet tutkijat ja poliitikot
hätkähtämään näkymiä, jotka
minunkin sukupolveni vielä
tulee elämään todeksi. Lap-
seni kai jäävät tänne pidem-
mäksi aikaa. Joskus mieleeni
juolahtaa heidän joutuvan sa-
maan asemaan kuin kummi-
lapsi Afrikassa. Sillä erolla, et-
tä auttajia ei enää maapallol-
ta löydy. Onhan tämä itsekäs
näkökulma asiaan. Mutta on-
ko meille todella tärkeämpää
noudattaa kulutusnormatiivi-
sen elintasoelämän kaavoja ja
asenteita kuin yrittää edes pe-
lastaa jälkipolvelle, mitä vielä
pelastettavissa on.
-Tämä on valintojen maailma,
totesi yksi mukelo joskus. Vie-
lä ei ole viherdiktaattoreita, ei
globaalia syntyvyydensään-
nöstelyä, kulutusoikeuksien
rajoituksia. Valinnan teemme
me joka päivä joka kääntees-
sä. Valintamme koskee niin
asenteita kulutukseen kuin
konkreettisesti jokaista pää-
töstä, joka edellyttää maapal-
lolta resursseja, oli se sitten
lämpöä, kulkemista, ruokaa
tai tavaroita. Yhden suoma-
laisen päätös kertautuu joko
positiivisesti tai negatiivisesti
viidellä miljoonalla, elintaso-
yhteiskunnissa useilla miljar-
deilla. Jokainen kuluttamam-
me energiayksikkö on omien-
kin lapsiemme elämästä pois
tavalla tai toisella.
Katariina Huju
kieltenope Sylväältä
Päihdehuolto ja päiväkeskus
Kaupunginvaltuutettu ja sosi-
aalilautakunnan jäsen Hannu
Haapasalon kirjoitus 3.9.2008
Alueviestissä oli merkittävä
kannanotto päihdehuollos-
ta. Alkoholin hinnan alennus
maaliskuussa 2004 lisäsi al-
koholinkulutusta, joka on nyt
10,5 litraa asukasta kohden.
Tämä on merkinnyt alkoho-
lista johtuvien ongelmien li-
sääntymistä ja vaikeutumis-
ta. Alkoholisairaudet ovatkin
työikäisten miesten suurin
kuolinsyy. Lisäksi tulee huo-
mioida huumeiden- ja seka-
käyttö, jotka aiheuttavat edel-
lä mainittujen seikkojen ohel-
la lisähaasteita sosiaali- ja ter-
veydenhuoltoon.
Haapasalo osaa nähdä sosiaa-
lilautakunnan jäsenenä tehtä-
väkenttänsä laajuuden ja sen,
että päihteidenkäytöstä johtu-
vat haitat heijastuvat laajalle
ympäristöön ja haittojen hoi-
to edellyttää monen eri osa-
puolen yhteistoimintaa.
Nykyisin A-klinikkasäätiön
ylläpitämällä Vammalan Päih-
deklinikalla on ollut vastaan-
ottoa kerran viikossa Huittis-
ten Terveyskeskuksessa klini-
kan perustamisesta vuodesta
1982 alkaen. Syyskuusta 2008
alkaen vastaanottoa on lisätty
1 ! päivään viikossa asiakas-
määrien lisääntymisen vuok-
si. Vastaanottoa on hoitanut
vuosien mittaan joko Päih-
deklinikan psykiatrinen sai-
raanhoitaja tai sosiaalitera-
peutti. Nykyisin sairaanhoita-
jan vastuulla ovat olleet sekä
asiakkaiden vastaanotto et-
tä hoitoryhmät. Ryhmät ovat
toimineet n. kaksi vuotta ja
asiakkaita niihin on ohjannut
sosiaalipalvelukeskus. Huit-
tislaiset asiakkaat ovat käyt-
täneet myös Vammalan vas-
taanottoa.
Päihdeklinikan ylläpitämä
Huittisten Päiväkeskus aloit-
ti toimintansa vuonna 1997.
Myöhemmin mukaan tuli-
vat tukiasunnot. Palvelut oli
suunnattu pitkään ja runsaas-
ti päihteitä käyttäneille asi-
akkaille. Päiväkeskus oli sinä
päivänä raittiutta yrittäville
tukikohta, joka tarjosi päivään
uutta rytmitystä, mahdolli-
suuden ruokailuun ja henki-
lökohtaisen hygienian hoitoon
sekä kohdata muita ja käydä
keskusteluja selvin päin. Teh-
tävään palkattiin aluksi yksi
ohjaaja, myöhemmin toimin-
nan laajentuessa työntekijä-
määrä lisättiin kehittämispro-
jektien ajaksi kahteen.
Vuosien kuluessa Päihdekli-
nikka käynnisti RAY:n tuel-
la useita sekä Päihdeklini-
kan- että Huittisten Päivä-
keskuksen kehittämishank-
keita. Hankkeilla pystyttiin
kehittämään uusia toiminta-
muotoja, mutta hankkeiden
tuottamia uusia käytäntöjä ei
pystytty vakinaistamaan re-
surssien vähäisyyden vuoksi.
Päiväkeskustoiminta Vamma-
lan Päihdeklinikan alaisuu-
dessa jouduttiin lopettamaan
15.4.2007.
Päihdeongelmien hoito muo-
dostuu avo- ja laitoshoidon
palvelujen muodostamasta
hoitoketjusta, jossa eri hoi-
tojaksot vuorottelevat. Päih-
teidenkäytön riistäytyessä ih-
misen hallinnasta, tarvitaan
usein laitosjakso, jonka jäl-
keen avohoito vasta mahdol-
listuu. Päihteitä haitallisesti
käyttävällä ihmisellä saattaa
olla ongelmia, joiden käsittely
edellyttää sekä yksilöterapeut-
tista hoitoa Päihdeklinikan
vastaanotolla että sen rinnal-
la päiväkeskustoimintaa. Siksi
on tärkeää, että hoito on suun-
nitelmallista, ja että asiakkaan
hakeutuessa joko Päihdeklini-
kalle tai Päiväkeskukseen, so-
vitaan asiakkaan kanssa hoi-
dosta vastaava paikka. Muu-
toin eri hoitojaksot voivat jää-
dä irrallisiksi. Tämä edellyttää
Päihdeklinikan ja Päiväkes-
kuksen välistä saumatonta yh-
teistyötä.
Huittisissa päihdehuollon
kentällä on ollut monta toi-
mijaa. Päihdeongelmista kär-
sivät ovat käyttäneet Vam-
malan Päihdeklinikkatoimen
palvelujen lisäksi kaupungin
sosiaalipalvelukeskuksen, ter-
veyskeskuksen, Kankaanpään
A-kodin, Marjalinna-yhtei-
sön, Harjavallan sairaalan ja
Kan-kodin tarjoamia palve-
luja. Yhteistyö Päihdeklinikan
ja muiden toimijoiden välillä
on ollut hyvin toimivaa. Päih-
dehuollon palveluja on siis
ollut jatkuvasti tarjolla niitä
tarvitseville. Uusi kehitteillä
oleva päihdepalvelumalli sel-
ventänee hoitoketjua ja anta-
nee myös sosiaali- ja tervey-
denhuollon perustasolle lisä-
valmiuksia päihdeongelmis-
ta kärsivien hoitoon. Kaikkia
päihdehuollon alueella toi-
mivia edellä mainittuja taho-
ja Huittisissa tarvitaan. Päivä-
keskustoiminta edustaa vain
yhtä lenkkiä päihdehuollon
palveluissa. Se on tarkoitettu
pitkään ja runsaasti alkoholia
juonneille asiakkaille eikä se
voi korvata muita hoitomuo-
toja vaan täydentää niitä.
Hannu Kuronen
Aluejohtaja/sosiaaliterapeutti
Vammalan Päihdeklinikkatoimi
Jokaisella on oikeus omaan kotiin
Huittinen on paikka, jossa jo-
kaisen huittislaisen on hyvä
elää, vai onko? Ehkä suurin
osa huittislaisista onkin tyyty-
väisiä paikkakunnan palvelui-
hin; on asunto ja työ- tai opis-
kelupaikka. Lapsiperheille on
päivähoitopaikat ja koulut.
Ter- veyspalvelut toimii, aina-
kin vielä. Vanhuksillekin on
katto pään päälle, toistaiseksi
vielä kotikunnassa. Mutta jos
kuulut marginaaliryhmään,
olet itse tai per- heenjäsene-
si on vammainen, mikään ei
ole enää itsestään selvää. Jou-
dut taistelemaan saadaksesi
ne palvelut, jotka sivistysval-
tiossa kansalaiselle kuu- luvat.
Kaikilla ei ole voimia tai halu-
ja hakea palveluja, vaan jää-
dään kodin seinien sisäpuo-
lelle pärjäämään omillaan,
vaikka huonomminkin. Lu-
kematon tai tässä tapaukses-
sa laskematon on Huittisissa
niiden perheiden määrä, joi-
den kehitysvammainen per-
heenjäsen tarvitsee joko vä-
littömästi tai lähitulevaisuu-
dessa itselleen kodin lapsuus-
kodin ulkopuolelta. En enää
edes jaksa muistaa, kuinka
monta vuotta olen kysellyt eri
yhteyksissä sen perään, mis-
sä hoidetaan Huittisten kehi-
tysvammaiset tulevaisuudes-
sa. Hoidettavahan heidät on,
harva tulee omillaan toimeen.
Erinäisiä vastauksia on tullut,
alkaen siitä, että Huittisissa
on kyllä tyhjiä vuokra-asun-
toja(!?) ja että tilanne on hal-
linnassa, koska vain muuta-
ma kehitysvammainen tarvit-
see lähivuosina hoitopaikan,
koska heidän vanhempiensa
ikä alkaa kahdeksikolla! Ky-
syn vaan, kuinka moni meis-
tä elää 80-vuotiaaksi, ja kuin-
ka moni kyke- nee vielä siinä
iässä hoitamaan vammaista
lastaan, kun ei aina terveempi
ja nuorempikaan siihen pysty
tai jaksa. Myös kehitysvam-
maisilla on oikeus itsenäistyä
ja muuttaa pois lapsuudenko-
dista. Ja heidän vanhemmil-
laan on oikeus jäädä “eläk-
keelle” lapsensa huoltovelvol-
lisuudesta. Vanhemmuudesta
he eivät halua luopua, he ha-
luavat seurata lapsensa pär-
jäämistä siellä hoitopaikassa
ja osallistua edelleen rakkaan
perheenjäsensä elämään. En-
nen muinoin kehitysvammai-
set vietiin laitoksiin, nykyään
suuntaus on laitoksista pois,
omalle kotipaikkakunnalle,
muun väestön keskuuteen.
Huittisten kaupungin vuoden
2008 budjettikirjassa lukee
pyhästi, että tavoitteena on
toimivat ja määrällisesti riit-
tävät kehitysvammaisten asu-
mispalvelut. Että pääosa huit-
tislaisista kehitysvammaisista
voi asua halutessaan edelleen
omassa kunnassa. Mutta mi-
tä asian eteen on tehty? Kun
erityishuoltopiirin asuntolaa
rakennettiin Nakkilaan, niin
perheille sanottiin, että siellä
on tilaa, sinne voi viedä kehi-
tysvammaisensa, jos asuntoa
tarvitsee. No eipä sitä tilaa ole
enää sielläkään. Miten iäkkäät
vanhemmat pääsevät osal-
listumaan lapsensa elämään,
jos välimatkaa on vaikkapa 50
km? Kehitysvammaisellakaan
ei ole mahdollisuuksia käy-
dä vanhempiaan katsomassa
kuin korkeintaan kerran vuo-
dessa, sillä vammaispalvelu-
lain mukaan matkoja ei mak-
seta kuin lähikuntiin. Eikä
vammaisella ole rahaa, hänen
eläkkeensä menee asumiseen
ja ylläpitomaksuihin. Pari
vuotta sitten Huittisten Seu-
dun Kehitysvammaisten Tu-
ki ry pattitilanteessa ollessaan
kutsui koolle asumispalvelu-
jen tuottajia, Huittisten ja ym-
päristökuntien virkamiehiä ja
sosiaalilautakunnan jäseniä.
Eipä sinne paljoa väkeä tul-
lut, sen verran kuitenkin, että
Kehitysvammaisten Palvelu-
säätiön tarjous rakentaa pal-
velukoti Huittisiin torjuttiin,
koska haluttiin erityishuol-
topiirin tuottamia palvelu-
ja. Yhdistykselle olisi kelvan-
nut mikä vaihtoehto tahansa,
pääasia että joku rakentaa ja
pian. Erityishuoltopiirin val-
tuusto ehti jo tehdä päätök-
sen, että v. 2010 valmistuu
Huittisiin heidän toimestaan
kehitysvammaisten asuntola,
kunnes Huittinen torjui sen-
kin. Huittinen ei ota asunto-
laa tänne, koska naapurikun-
nat (lue Äetsä ja Punkalaidun)
eivät halua käyttää sitä. Tääl-
lä ilmeisesti pelätään sitä, et-
tä asuntola täyttyisi huittislai-
sista ja siitä seuraa Huittisten
konkurssi (nyt hoito on kau-
pungille ilmaista, kun van-
hemmat hoitavat itse). Muu-
ta en pysty päättelemään näin
erikoisesta toiminnasta. Tuki-
yhdistykselle perustellaan rat-
kaisuja sillä, että Huittinen ei
tarvitse kuin muutaman pai-
kan, mutta kukaan ei ole tark-
kaan selvillä montako paikkaa
loppu- jen lopuksi tarvitaan.
Tehdyn selvityksen mukaan
tässä maassa tarvitaan tulevi-
na vuosina noin 600 asuntoa
vuodessa kehitysvammaisille
eli tyhjää tilaa ei tule olemaan
missään. Ymmärrän, vaikka-
kaan en hyväksy niitä onnet-
tomia tapauksia, joissa iäkkäät
...jatkuu sivulla 25.
1...,7,8,9,10,11,12,13,14,15,16 18,19,20,21,22,23,24,25,26,27,...32