Page 15 - Alueviesti_04

15

Keskiviikko tammikuun 27. 2010

V

äestöennusteen mukaan Sastamalan väki

ikääntyy, vanhusten määrä kasvaa voimak-

kasti samalla kun työikäisten määrä suh-

teessa vähenee. Talous on pian tiukoilla. On syytä

miettiä, mitä voisimme tehdä, jotta tulevaisuudes-

sa vanhuksemme vosivat hyvin ja heistä pystyttäi-

siin pitämään huolta. Jotakin hoidon rakennemuu-

toksia on tehtävä.

Näitä asioita ajatellessani tulee mieleen kaksi tärke-

ää ratkaisuhdollisuutta. On tärkeää, että ikäihminen

voi elää omassa kodissaan mahdollisimman pitkään,

siis elää turvallisesti. Hoitotyöntekijöitä on kotihoi-

dossa aivan liian vähän. He ehtivät tehdä vain välttä-

mättömät terveydenhoitoon liittyvät toimenpiteet.

Heillä Ei ole aikaa jutella, ulkoiluttaa eikä järjestel-

lä kotia. Tällaisiin toimiin tarvittaisiin arjenautta-

jia, joilla ei tarvitse olla terveydenhoidon koulutus-

ta. He ikäänkuin olisivat varsinaisen kotihoidon hoi-

totyöntekijän käsinä auttamassa asioissa, joihin tä-

mä ei ehdi puuttua. Esimerkiksi siivous on raskasta

eikä ikääntynyt ja huonokuntoinen jaksa sitä yksin

tehdä. Asiointi kaupassa ja ulkoilu yleensäkin ovat

asioita, joista huonokuntoinen ihminen ei voi yksin

suoriutua. Ihminen kaipaa myös keskusteluseuraa.

Tämän päivän vanhustenhuollon kentässä on to-

dettu tärkeä ihmisen hyvinvointia lisäävä asia, jota

kutsutaan muisteluterapiaksi. Elämänsä lopulla ih-

misen on hyvä muistella elettyä elämäänsä, käydä

elämänkohtaloitaan läpi. Muistelu ei onnistu yksin,

vaan tarvitaan toinen ihminen.joka kuuntelee ja pa-

neutuu vanhuksen elämän- tarinaan.Tämä arjenaut-

taja voi monella tavalla olla tukemassa arjessa sel-

viytymistä ja olla parantamassa mielen hyvinvointia.

Yksityiset siivousfirmat ovat monelle liian kalliita

käyttää. Jos kunta palkkaisi näitä arjenauttajia hoi-

totyönekijöiden lisäksi, selviäisivät ikäihmiset pitem-

pään omassa kodissaan eikä seurana olisi pelkoa ja

ahdistusta yksin olosta. Näin toimien laitoshoitoon

siirtymien voisi jäädä kauemmaksi ja laitoshoidon

paikat tulisivat niiden käyttöön, joille ne ovat aivan

välttämättömiä. Kustannuksiin voisi vanhus osallis-

tua myös itse. Toinen avun tarvetta vähentävä teki-

jä on vapaaehtoisten ystävien, lähimmäisten ja tu-

kihenkilöiden käyttö. Vapaaehtoistyöntekijöitä kou-

luttvat esimerkiksi SPR, Tukitalo ja seurakunta sekä

myös moni muu järjestö. Nämä yhteisöt huolehtivat

siitä. että vapaaehtoisista myös pidetään huolta ja vai-

keissa tilanteissa he saavat ammatillista apua. Työn-

ohjausta ja tukea tarvitaan. Heidän antamansa apu on

pääosin henkistä apua. Uskon, että paikkakuunaltam-

me löytyy runsaastikin ihmisiä, jotka ovat halukkaita

olemaan ikäihmisen ilona ja tukena. Ehkäpä tarvitaan

virallisen puolen apua tilanteiden organisoimisessa.

Kerran vuosia sitten käydessäni päiväsairaalassa käytä-

vällä tarttui käteeni vanhus, joka sanoi:” Hanki minul-

le tukihenkilö, silä en ole päässyt seitsemään vuoteen

ulos”. Hänelle löydettiin hyvä tukihenkilö, jonka kans-

sa kyseinen vanhus pääsi katsomaan, miten sillan kor-

jaaminen edistyi. Siltatyö kiinnosti häntä kovasti. Nyt

tämä vanhus on jo pois tästämaailmasta, mutta vapaa-

ehtoisen ystävän avulla viimeisistä vuosista tuli antoi-

sempia kuin aikaisemmin. Vanhus antaa myös autta-

jalleen paljon. Hän on kokenut ja nähny mailmaa kau-

an ja voi näin rikastuttaa auttajansa tiedon maailmaa.

Totta ovat sanat:”Antaesaan saa”

Valokuvaaja Charles Norkolille

jokainen kuva on kuin sinfonia



Marianna Langenoja

Kun yhdysvaltalainen Char-

les Norkoli saapui Suomeen

ensimmäisen kerran loma-

matkallaan vuonna 2005, hän

ihastui suomalaisen luonnon

mielenkiintoisuuteen. Flori-

dalainen valokuvaaja oli tot-

tunut pitkiin ja suoriin ranta-

viivoihin, joten mutkittelevat

joet pienine saarineen ihas-

tuttivat häntä kovasti. Char-

lesille oli sekin tuntematonta,

että metsässä maa voi kasvaa

pientä vihreää kasvillisuutta.

Hän oli kotimaassaan nähnyt

vain kuivien neulasten täyttä-

miä metsänpohjia. Kun vuo-

si myöhemmin suomalaiseksi

ruvennut taiteilija lähettää ys-

tävilleen kuvia Suomesta, ke-

huvat amerikkalaiset niitä ek-

soottisiksi.

”Kuvassa tärkeintä

on harmonia”

-Minulle valokuva on kuin

sinfonia. Tärkeintä kuvassa on

harmonia. Elementtien täytyy

soida yhteen. Eihän säveltäjä-

kään laita sinfoniaansa vääriä

nuotteja. Kuva on paras sil-

loin, kun se miellyttää silmää

ja vähän ihmetyttääkin, tai-

teilija kuvailee. Hän on tarkka

valon suhteen. Toisinaan jo-

kin maisema on kauneimmil-

laan illan hämärtyessä, joskus

taas aamunkajossa. –Maalaaja

pystyy itse maalaamaan teok-

siinsa valon. Valokuvaaja ei si-

tä voi tehdä. Siksi valokuvaa-

jan täytyy olla paikalla juu-

ri silloin, kun valo ja sää ovat

parhaimmillaan.

Suomalainen vaimo on jo

oppinut jäämään pois Char-

lesin kuvauskeikoilta. Yhden

kuvan ottamiseen menee nai-

sen mukaan aivan liian kau-

an aikaa. –Aina en edes tie-

dä mitä aion kuvata lähtiessä-

suonissa virtaa sataprosentti-

nen suomalainen veri. Hänen

molemmat isovanhempan-

sa ovat muuttaneet Suomesta

Yhdysvaltoihin. Charlesin äi-

tikin puhui englannin lisäk-

si suomea. Erityistä on myös

se, että Charles sai 1970-lu-

vulla kipinän valokuvauk-

seen elokuvan Doctor Zhiva-

gon pohjalta. Kyseinen elo-

kuva on osittain kuvattu Suo-

messa. –Se on kuvattu todella

kauniisti. Nähtyäni elokuvan

päätin itsekin ostaa kameran,

Charles kertoo. Silloin hänellä

ei ollut hajuakaan, että jonakin

päivänä hän pääsisi elokuvan

maisemiin kuvaamaan itsekin.

Charlesin suomalaisuus si-

netöitiin kai viimeistään siinä

vaiheessa, kun hän tapasi Yh-

dysvalloissa elämänsä naisen,

suomalaisen tietenkin. Paris-

kunta asui vielä monia vuo-

sia aluksi Floridassa ja sit-

ten Michiganissa, ennen kuin

päättivät vuonna 2006 muut-

taa Suomeen. –Vaimo me-

ni edellä vuokraamaan meil-

le asunnon Tampereelta. Mi-

nä tulin perässä mukanani

kauhea määrä kantamuksia ja

kolme kissaa.

Silakkaa, metsiä,

jokia ja turvallisuutta

Charles havaitsi Suomesta he-

ti niin hyvät kuin huonotkin

puolet. –Lentokentällä ajatte-

lin, että eihän Suomessa tai-

deta juoda edes vettä, kun

ei ollut vesipistettä missään.

USA:ssa niitä löytyy joka pai-

kasta, missä liikkuu ihmisiä,

Charles huokailee. Seuraavak-

si hän yllättyi siitä, että kaupat

ovat Suomessa hyvin usein

suljettuina. Oli kyseessä mikä

tahansa pikkupyhä, ovat ovet

säpissä. Yhdysvalloissa kaupat

suljetaan ainoastaan joulupäi-

vänä. Isot ostoskeskukset pitä-

vät tyypillisesti ovensa auki 24

tuntia vuorokaudessa seitse-

mänä päivänä viikossa.

Hyviäkin puolia Suomes-

ta löytyi heti. Charles rakastaa

silakkaa, metsiä, jokia ja tur-

vallisuutta. Suomalaisille niin-

kin arkinen asia, kuin kävely-

tie keskustan ulkopuolella oli

Charlesille yllätys. –Suomes-

sa voi pyöräillä turvallises-

ti vaikka kymmenen kilomet-

rin päähän keskustasta. Se on

hämmästyttävää. Täällä usein

myös iäkkäät ihmiset pyöräi-

levät. Sellainen näky on var-

sin vieras Yhdysvalloissa. Siel-

lä pyöräilijä tekisi melkein it-

semurhan, jos menisi isojen

teiden varsille ajelemaan. Kes-

kustan ulkopuolella ei juuri

ole kävelyteitä.

Kissatkin pilalle

hemmoteltuja

-Pidän Suomesta paljon, mut-

ten vielä tiedä aionko asua

täällä lopun elämääni. Nyt

asumme Äetsässä ihanassa

omakotitalossa joenrantamai-

semassa, joten voi olla, etten

halua lähteä. Kissanikin ovat

päässeet nyt vapaasti juoksen-

telemaan ulkona, mitä ne eivät

voineet tehdä Amerikassa. Ne-

kin taitavat olla jo niin pilalle

hemmoteltuja, että ehkä jääm-

me tänne.

Charles Norkolin valoku-

vanäyttely on avoinna Galle-

ria Ansa Puntalossa Sastama-

lassa 18.1-6.2 Lahjatalon au-

kioloaikojen mukaisesti.

ni matkaan. Toisinaan saatan

reagoida vain valoon, taiteili-

ja miettii.

Taidenäyttelyssä

melkein 40 valokuvaa

Nyt äetsäläinen Charles on

pystyttänyt taidenäyttelyn,

jossa on esillä melkein 40 ku-

vaa taiteilijan uran ajalta. Van-

hin kuva on 1970-luvulta heti

uran alkutaipaleelta, tuoreim-

mat ovat Suomesta ja Englan-

nista lomamatkalla napattuja.

Osa kuvista on mustavalkoi-

sia, osa värillisiä. –Talviset ku-

vat otan yleensä mustavalkoi-

sina, sillä talvessa on kovin vä-

hän sävyjä muutenkin. Lumi

on kirkkaan valkoista ja mo-

ni muu näyttää melkein mus-

talta. Siksi talviset kuvat toi-

mivat hyvin mustavalkoisina.

Auringonlaskut taas on ihan

luonnollista kuvata värillisinä.

Erään kuvan Charles päät-

ti ottaa värillisenä vain yhden

punaisen oven vuoksi. Whi-

tefish-kuva onkin yksi hänen

lemppareistaan. Kuvassa nä-

kyy kalastusvene ja lato, jos-

sa kalaa työstetään. Taustalla

näkyy järvi ja massiiviset pil-

vet hallitsevat kuvan yläreu-

naa. –Kuva on tarpeeksi outo

ollakseen hyvä. Siinä on kaik-

ki elementit kohdallaan, myös

se punainen ovi.

Näyttelyn kuvista yhdek-

sän on otettu Suomessa. Niis-

tä yksi Huittisten Puurijärveltä

ja toinen Äetsästä. Loput ku-

vista ovat USA:sta, Kanadasta

ja Iso-Britanniasta. –En osaa

sanoa, kuvaisinko Suomea jo-

tenkin toisella tavalla, jos oli-

sin syntynyt täällä.

100-prosenttinen

suomalainen

Suomalaissyntyisen silmin

Charles on ennen kaikkea suo-

malainen. Hän itsekin nauraa,

että lähes aina suomalaiset pi-

tävät häntä ”yhtenä heistä”.

Se ei ole ihme, sillä Charlesin

”

Suomalaisille niinkin

arkinen asia, kuin kävelytie

keskustan ulkopuolella

oli Charlesille yllätys.

”

Elementtien täytyy soida

yhteen. Eihän säveltäjäkään laita

sinfoniaansa vääriä nuotteja.

Alun perin yhdysvaltalainen, nykyisin sastamalalainen Charles Norkoli pisti näyttelyn pystyyn Sas-

tamalaan. Esillä on melkein 40 valokuvaa Suomesta, USA:sta ja Iso-Britanniasta.

Yksinäinen mänty –kuva on otettu Huittisista Isosuolta.

Whitefish on yksi Charlesin lempivalokuvista. Se on Michiganissa otettu.

• Pirkko Lahtinen

Arjen

auttajat

Page 15 - Alueviesti_04_2010