Page 16 - Alueviesti_46

16

Keskiviikko marraskuun 11. 2009

Huittisissa, Kokemäellä,

Säkylässä ja Sastamalassa

Musiikkiopistolaiset

konsertoivat vanhuksille

Huittisten musiikkiopiston

yhteismusissointiviikko

16.-22.11. sisältää Sound

of Music –konserttien li-

säksi laajan kiertueen alu-

een vanhusten palveluta-

loihin.

Musiikkiopisto toteut-

taa joka vuosi esiintymisiä

kootusti sekä päiväkoteihin

ja kouluihin että myös van-

hainkoteihin. Tällä kertaa

lasten ja nuorten musisoin-

nista saavat nauttia vanhuk-

set, keväällä kohderyhmänä

ovat vuorossa jälleen lapset.

Ensi viikon kiertueella on

mukana kaiken kaikkiaan

yli 70 musiikkiopistolaista

kuudella eri paikkakunnalla.

Konserttien kesto on puoles-

ta tunnista kolmeen varttiin.

Keskiviikkona 18.11.

musiikkituokioita on Huit-

tisissa Kaarirannassa, Aino-

kodissa, Kuninkaisten van-

hainkodissa ja palvelukes-

kuksella jsekä Vampulan

Annalassa. Torstaina vuo-

rossa on Kokemäki, palve-

lukoti Ilola ja Henrikinhovi

ja perjantaina lauletaan Sä-

kylän vanhainkodissa sekä

Helmiinassa ja Ehtootuu-

lessa. Perjantaina musisoin-

tia on luvassa myös Sasta-

malassa Hopun vanhainko-

dilla ja Sastamala-kodilla.

• Marjo Anttoora

Promilleja

vain

suklaasta

E

n ole koskaan pitänyt tummasta suklaasta, jonka

mausteena on rommia. Onneksi, sillä neljä pa-

tukkaa kyseistä suklaata syömällä voi puhaltaa al-

kometriin yli rattijuoppousrajan. Sama vaikutus on li-

köörikonvehdeilla, jotka olivat lapsena lähes yhtä suuri

pettymys kuin väkevät körttipastillit.

Suklaan aiheuttamat promillet voivat olla kiusallisia,

mutta ne eivät vaikuta ajokykyyn. Valitettavasti suhtau-

dumme lähes yhtä kevyesti juomalla saatuun pikkuhip-

rakkaan. Riittää, että päihtymys on ”laillisella” tasolla. Jo-

ka sadas vastaantulija ajeleekin ainakin vähänmaistanee-

na ajattelematta, että rento olo merkitsee tarkkaavaisuu-

den heikkenemistä ja reaktionopeuden hidastumista.

Uskoisitko, että 0,2—0,4 promillen humala nostaa onnet-

tomuusriskin lähes puolitoistakertaiseksi selvään kuljet-

tajaan verrattuna? Riski on jo kymmenkertainen 0,5 pro-

millen kohdalla. Kokemattoman kuljettajan kyky selviytyä

vaativista ajotehtävistä heikkenee, ja väsyneen kuljettajan

nukahtamisalttius kasvaa. Tutkijat eivät ole löytäneet sel-

laista veren alkoholipitoisuuden alarajaa, jossa ajamiseen

vaikuttavat taidot eivät olisi lainkaan heikentyneet.

Ruotsissa ja Norjassa promilleraja on laskettu 0,2:een ja

rattijuopumusrikollisuus on vähentynyt. Samalla asen-

teet juoneena ajamiseen ovat tiukentuneet. Kaksi kol-

mesta suomalaisesta haluaa kolmen maakuntalehden

teettämän mielipidetiedustelun mukaan, että promille-

raja laskettaisiin nykyisestä 0,5:stä 0,2:een.!

Perheet, joissa yksi paikka on tyhjä, ymmärtävät par-

haiten, kuinka iso miksi- kysymys voi muutamasta kal-

jasta seurata. Vuosittain lähes sadan ihmisen kuole-

ma ja yli tuhannen ihmisen loukkaantuminen aiheu-

tuu ajoneuvon kuljettamisesta alkoholin vaikutuksen

alaisena. Monta itkua vähemmän itkettäisiin, jos em-

me edes laskisi, kuinka paljon voi juoda ennen ajoon

lähtöä. Jos yhdessä päättäisimme, että kuljettaja puhal-

taa korkeintaan suklaahuuruja. Selvänä ajaminen ei ole

moralismia. Se on tervettä itserakkautta ja lähimmäi-

senrakkautta

Jalkapalloa pelattiin

Yrityksessä jo 1945

Erkki Viljanen

Kenttä olis tosa, mutta mis-

sä on nuoret, tuumivat van-

hat jalkapalloseniorit Toi-

vo ”Topi” Tuulosvuo (83) ja

Aatu Käki (89), kaksi jalka-

pallolegendaa Keikyän Yri-

tyksen menneiltä vuosilta

1945-1960. Tätä samaa ih-

mettelevät myös nyt noin

70-vuotiaat palloiluiko-

nit Armas ”Pampas” Salmi-

nen ja allekijorittanut Erkki

”Eki” Viljanen, jotka jo nuo-

rina pyrkivät suurella innol-

la mukaan näihin legendaa-

risiin senioreihin.

”Pampas” olikin ensim-

mäinen, joka jo noin 13-vuo-

tiaana pääsi pelaamaan ter-

vaksisten seniorien jouk-

koon.

Honkolan stadionia saat-

tavat nyt katsella mutrus-

sa suin myös edesmenneet

joukkueen vetäjät Voitto Vo-

te Nummela ja Risto Ripe

Rantanen. Saattavat ajatel-

la, että laiskuus on tarttunut

samanaikaisesti niin vetäjiin

kuin poikiin.

Silloin, vuonna 1945, pu-

hallettiin ilmeisen hyvin yh-

teen hiileen Keikyässä, jos-

sa koettiin samoihin aikoihin

melkoinen onnenkantamoi-

nen. Kauppaneuvos Vilja-

nen myi tekstiilitehtaansa se-

kä komean koskimaisemai-

sen tontin Finnish Chemicals

Oy:lle, joka jo silloin taisi ol-

la pohjoismaisen suurin kloo-

ritehdas. Mitä isot edellä, sitä

pienet perässä, sillä pitäjään

syntyi FC:n ohella lukuisia

pikkutehtaita, joissa tehtiin

koppaa, kampaa, kumikassia

tai haapahattua. Näissä yri-

tyksissä oli yhdestä kolmeen

työntekijää. Finniksellä hei-

tä oli 300-400. Naapureille,

kiikkalaisille, jätettiin rukki-

ja sorviverstaat, ehkä korva-

ukseksi siitä, että he antoivat

rakentaa Kiikan asemalta rau-

tatien tehtaalle.

Jälkeen on vain ihmetel-

tävä miksi sitten jalkapal-

lo, maailman vaikeimpanana

harrastuksena luontui keiky-

äläisille harrastukseksi. Eh-

kä siksi, että samat pikkupo-

jat joutuivat talvisodan vuok-

si leikkinsä keskeyttämään

juuri silloin kun energia alkoi

virrata heihin. - Vaikeuksien

kautta voittoon...

Honkolan viheriöllä olo-

suhteet eivät aivan stadioni-

maiset olleet. Kenttä muut-

tui ajoittain savivelliksi, mut-

ta miehet olivat rautaa, joten

periksi ei annettu. Palloja oli

aluksi vain yksi ja sekin oli

aika usein puhki. Tilanteen

korjaantumiseen vaikutti

tehtaan työntekijöiden tili-

pussien lisäksi Aimo ja Kalle

Järvisen urheiluliikkeen pe-

rustaminen. Sieltä siten ne

pallot ja kivikärkiset kengät

ostettiin.

Pohjana harrastuksen kas-

vulle oli luonnollisesti run-

sas vapaa-aika ja valoisa mie-

li. Noin vuonna 1945 Honko-

lan viheriöllä alkoi todellinen

pallorumba, joka ajoin oli niin

kova että kentän vahtimesta-

rin Lasse Sievisen oli mentä-

vä jopa yömyöhällä rauhoitte-

lemaan poikia ja ajamaan hei-

tä koteihinsa huhuu-huudoin

ja pitkä taskulamppu varus-

teenaan.

Ja sääli niitä äitejä ja mor-

siamia, jotka joutuivat kaiva-

maan pesulaudan esiin kaksi,

kolme kertaa viikossa. Pesuko-

neita ei ollut. Pojat eivät aina

selvinneet pesulaskuista pel-

kin halauksin. He olivat on-

nistuneet mobilisoimaan ko-

tijoukkonsa harrastuksensa

tueksi, joten nämä hyväkrop-

paiset isät ja pojat saivat luvan

huolehtia esimerkiksi perunan

istutuksesta ja nostosta Num-

melan Voten johdolla.

Vaikka harjoitukset olivat

kolmasti viikossa, osalle pe-

laajista peli pysyi silti potku-

pallona. Kun talviharjoittelu-

paikkaakaan ei ollut, ei koske-

tusten määrä noussut halutul-

le tasolle millään.

Toisaalta se pallonkäsitte-

lytaito ei ollut sen kummem-

paa edes maajoukkueessa sil-

loisessa Suomessa. Vasta Au-

lis Rytkösen ja Kai Pahlma-

nin ym. virtuoosien tultua

esiin tuli ns. pehmeä vastaan-

otto käyttöön pallottelussa.

Idea oli pitkään ollut se että

kovapotkuiset pakit antoivat

kovan laakin maalin edestä

hyökkääjilleen ja nämä yrit-

tivät parhaansa mukaan ottaa

pallon alas itselleen, joskin se

hyvin usein karkasi vastusta-

jille.

Näin ottelut alkoivat ja kes-

ti joskus tovin ennenkuin peli

todella alkoi.

Puolustus Yrityksessä

Vuonna 1945 Yritys pelasi seu-

raavassa kokoonpanissa: Vik-

ke Pelttari, Veikko Kaskinen,

Eero Karhu, Martti Mauno,

Veikko Litmanen, Olavi Kvick

ja Olavi Kivinen.

Kun nämä atleetit astelivat

kentälle, keikyäläiset yleen-

sä johtivat jo 9-0 vaikkei tyr-

vääläistuomari ollut edes pu-

haltanut peliä alkaneeksi. Tä-

mä kai oli sen ajan pelipsyko-

logiaa.

Itse peli ei sitten niin help-

poa ollutkaan, sillä kun vas-

tustaja oikein prässäsi, omat

syötöt tahtoivat karkailla.

Poikkeuksen tekivät nopeat

Topi Tuulosvuo, Aatu Käki ja

Voitto Nummela. Myös Risto

Rantanen, Esko Kylväjä ja Al-

po selvisivät hyvin kovavauh-

tisessakin pelissä.

Ajan oloon taito kehittyi

niin, että Yritys uskalsi haas-

taa naapurikylät aina Harja-

valtaa möten.

Kun rahaa ei ollut mennä

sarjatasolle, nämä ystävyysot-

telut olivat kultaa kalliimmat,

joskaan eivät niin kiihkeitä

kuin sarjapelit.

Hyökkäys tulikin jo esitel-

tyä. Tukilinjassa pelasivat li-

säksi Jussi Heinonen, Erkki

Saarinen ja monet muut, joil-

la oli hyvä pelisilmä. Maalissa

pelasi Reino Elokoski.

Pelimatkat tehtiin Tuo-

menojan Sulon koppiautol-

la. Tunnelma oli katossa, pait-

si jos hän ”tajunnut” sovitusti

jarruttaa tietyn baarin kohdal-

la, jossa ne unilelujen näköiset

tytöt odottivat ehkä juuri ko-

meita Keikyän poikia.

Otteluiden tulokset ei-

vät onneksi tai epäonneksi

ole juurikaan muistissa, kos-

ka kirjuria ei ollut. Toisek-

seen tapahtumista on jo yli 60

vuotta. Mutta pelithän ne oli-

vat tärkeintä.

Koulutus

Aikuisille järjestyi joskus kou-

lutusta, mutta juniorikoulutus

oli vielä harvinaisempaa herk-

kua. Satakunnassakin sai jos-

kus omin silmin nähdä oikein

liittovalmentajan.

Täytyykin ihmetellä pelaa-

jien intoa harjoitteluun vaik-

ka aluksi oli se kova pallopu-

la ja talviharjoittelupaikkaa

ei ollut, kuten oli kilpailijoilla

Tyrvään-Kokemäen akselilla. -

Siellä suurten koulujen juhla-

salitkin olivat käytössä.

Toisekseen kylän väkiluku

taisi olla lähempänä tuhatta

kuin kahta. Onneksi koulujen

urheilutunnit ja hyvät opetta-

jat pitivät omien kenttäharjoit-

telujen lisäksi poikien fysiikan

kaksi, kolme kertaa parempa-

na kuin nykyisin. Niinpä vetä-

jien murheeksi ei jäänyt kuin

tekniikan ja taktiikan opetus.

60 metriä taisi mennä kai-

kilta alle 8 sekunnin, ja pituu-

dessa 6 metriä ei ollut mitään.

Huippu oli se että Tuulosvuon

Topi juoksi satasen alle 11 se-

kunnin märällä hiilimurskal-

la!

Ilmiö oli sekin kun silloin

12-13 -vuotias Armas Salmi-

nen marssi harjoituksiin oma

pallo kainalossa. Oman pal-

lon hän oli saanut jo kuusi-

vuotiana. Poika kysyi, pääsi-

sikö osioon mukaan. - Eikö-

hön se käy, tuumi vetäjänä

toiminut Vote Nummela, to-

deten että toivottavasti myös

osaat jotakin.

Siinäpä saivat seniorit ne-

nilleen!. Tämä Pampakseksi

nimetty poika näytti pienet te-

hokiemurat, jallaukset , pom-

potukset, kuoletukset ja lau-

kaukset niin että. Maalivahti

Reino Elokoski yritti ottaa po-

jalta palloa pois, mutta se oli-

kin siinä samassa jo mennyt

hänen jalkojensa välistä ver-

kon perukoille.

Armaksen pelipaikka oli

sillä selvä. Ja ei kulunut aikaa-

kaan kun kentällä oli enem-

män junioreita kuin seniorei-

ta. Siitä alkoi todellinen ky-

kyjen esiinmarssi. Etunenässä

myös kovapotkuinen ja nopea

Risto Virtanen, paljasjaloin

harjoitteleva Pekka Salminen,

ulottuva Altti Mauno, Olli

Mäkelä, Jussi Leppänen, Ossi

Sundell, Pekka Vainio, Pent-

ti Saine, Pekka Oittinen, Juk-

ka Leppänen, Rauno, Tarmo

ja Jorma Laine, Kalevi Litma-

nen, Kauko Saari, Raimo Vuo-

rio, Alus Rapeli, Erki ja Teuvo

Nummela, Vesa Virtanen, Ar-

mas Salminen, Erkki Viljanen,

Antti ja Pertti Turunen, Olavi

Koivunen ja Pauli Haapasalo.

Mutta. Sittenpä tulikin jo

lunta tupaan. Suosittu vetä-

jä Vote Nummela ilmoittikin

siirtyvänsä Tampereen suun-

taan, juuri kun kaikki näytti

niin hyvältä. - Onneksi harjoi-

tukset olivat menneet pelaaji-

en selkäytimeen ja jättäneet

sinne oman harjoituspäivy-

rinsä. Niin tästäkin takaisi-

kusta selvittiin ja ystävyysotte-

lut jatkuivat entiseen malliin.

Hyvänä lisänä keksittiin ensin

Pehulan ja Saappalan välinen

taisto, ja 60-luvun alkuun tu-

livat vielä vastakkain joen ete-

lä- ja pohjoispuoli.

Niin tarkaksi meni loppu-

tuloksen muovautuminen,

muistelevat Erkki Viljanen

ja Armas Salminen, että jos

pelaamisen vähän myöhään

aloittanut raudankova libe-

ro Ekke Jalo oli poissa, yhden

maalin tappio oli varma. Tä-

mä kerrottiin myös tosi isolla

seuraavassa Lauttakylän Leh-

dessä.

Uusia lupauksia ja

politiikan kavala mato

Kuusikymmenluvun puolivä-

lissä joukkoon oli työntymäs-

sä taas uusia kasvoja, 1945-

1952 syntyneitä kavereita ku-

ten Jarkko Vainio, Raimo ja

Ari Järvinen, Sauli Laakso,

Pekka Terho, Pertti Jokinen,

Ari Mauno, Juhani Hakasuo,

Reijo Rajala ym. Heistä aina-

kin Ari Järvinen, Pertti Joki-

nen ja Pekka Terho olisivat ol-

leet haaveillussa piirisarjassa

melkoisia maaliseppoja.

Mutta sittenpä peliin as-

tui mukaan politiikka, josta

merkkejä oli havaittu jo vuo-

sia. Tämä tauti oli kaikkien ur-

heilijoitten mielestä tullut vää-

rälle areenalle, ja asiasta käy-

tiinkin pelaajien kesken kan-

sanäänestys Satakunnassa.

Tulos oli se että 90 prosent-

tia vastaajista vastusti poli-

tiikan tuomista pelikentille.

Tästä huolimatta meni Keiky-

än Yritykseltä noin kymme-

nen vuotta ja kaksi ehkä kaik-

kien aikojen parasta ikäluok-

kaa tavallaan haaskuun, sillä

esimerkiksi tavoiteltu piirisar-

ja jäi heille lopulta vain unel-

maksi.

Topi Tuulosvuo, Aatu Käki (vasemmalla) ja Erkki Viljanen sekä Armas Salminen (oi-

kealla)ihmettelevät, miksei peli enää käy Honkolan viheriöllä.

Page 16 - Alueviesti_46_2009